Uutisia ja tapahtumia

Vuosi 2006

Mistä väkivalta johtuu?

Tätä pohdittiin TV1 :n Tutkittu juttu -ohjelmassa 26.01.06. Väkivaltaisuuden syitä löydettiin mm. kulttuurista, yhteiskunnallisista oloista, temperamentista, persoonallisuuden häiriöistä ja aivojen rakenteesta. Esim. psykopaateilla oli usein normaalia pienempi otsalohko. Toisaalta myös primitiivisen käyttäytymisen 'jäänteenä' usein pidetty hippokampus -alue oli sitä pienempi, mitä epäsosiallisempi henkilö oli. Tärkeänä osatekijänä pidettiin kasvatusta; puutteellinen tai vääränlainen kasvatus ja viihteen varjolla tarjoiltavat esikuvat ruokkivat väkivaltaisuutta. Moraalisten arvojen puute saa varsinkin nuoret vastaanottavaisisiksi näille esikuville ja tekee heistä itsekkäitä, ahneitä, muista piittaamattomia ja joistakin myös väkivaltaisia.

Noin kaksi vuosikymmentä kestäneiden tutkimusten tuloksena on näin päädytty siihen, minkä viisaat ovat tienneet jo vuosituhansia, mutta mikä utopististen ideologioiden, anarkismin ja yltiöindividualismin huumassa sysättiin 'vanhentuneena' syrjään.

Yhden esimerkin tuosta vanhojen viisaudesta esittää psykologi Tom Lundberg pakinassaan (Ykköset 26.01.06), missä hän kertoo vanhan intiaanitarinan 'Kaksi koiraa' -nimisestä päälliköstä. Päällikkö kertoi heimolleen: "Sisälläni on kaksi keskenään tappelevaa koiraa. Toinen näkee ihmisessä kykyä, kauneutta ja onnistumisia. Toinen koira taas näkee vajavaisuutta, rumuutta ja epäonnistumisia." Hetken hiljaisuuden jälkeen joku kysyi päälliköltä, kumpi koirista voittaa. "Tietenkin se, jota ruokin", vastasi päällikkö.

Nathan Viisas

Seuraava kirjoitus on hyvä esimerkki siitä, että myös muslimeissa on eri tavoin ajattelevia ihmisiä. Kaikki eivät suinkaan ole sellaisia kiihkoilijoita kuin uutiskatsauksista voisi päätellä. Tässä Osman Nalbantoglun kirjoituksessa olisi opittavaa meille kristityillekin.

"Kun hulluus oli temmeltänyt kymmenen vuoden ajan Euroopan ylitse - puolet maailmasta ja melkein koko Eurooppa oli raunioina - ihmiset, jotka olivat vielä elos­sa, tulivat hiljaa raunioistaan ja jopa entiset raivohullut olivat hämmästyksissään aivan hiljaa. Ikivanha sanonta on "joka tuulen kylvää, korjaa myrskyn" ja näin loppui Hitlerin fasismi myrskyyn Saksan yllä. Hulluus ryösti 50 miljoonan ihmisen elämän ja satojen miljoonien nuoruuden tai lapsuuden. Se hävitti Euroopasta melkein kaikki juutalaiset ja tällä tavallla köyhdytti Eurooppaa enemmän kuin muut tuhot. Mielestäni vasta tänään Euroop­pa tuntee nahoissaan, miten tuhoisaa Euroo­palle oli karkottaa juutalaisiaan.

Vuona 1945, kun"arjalaiset" tulivat lyötyi­nä väestönsuojistaan ulos, he heräsivät muistamaan entistä Saksaa. Ja niin Gotthold Ephraim Lessingin 1779 kirjoittama ja natsien kieltämä Nathan Viisas oli ensimmäinen suuri teatteriteos, jota sodanjälkeisessä Saksassa näyteltiin. Näytelmässä Nathan, juutalainen, kertoo muslimihallitsija Saladinille kristityn temppeliherran läsnäollessa vertauksen:

Erään isän sormuksella on ominaisuus tehdä kantajastaan ihmisten ja Jumalan edessä suosittu. Isällä on kolme poikaa. Jokaista poikaa hän rakastaa yhtä paljon. Kenelle pojistaan isä antaisi sormuksen? Ennen kuolemaansa isä teettää sormuksesta kaksi kopiota. Niin tarkkoja, että pian kukaan ei pysty erottamaan kolmesta sormuksesta aitoa. Sitten isä antaa jokaiselle pojalleen erikseen yhden sormuksen. Isän kuoltua jokainen poika väittää saaneensa isältään aidon sormuksen perinnöksi.

Mennään tuomarin eteen. Viisas tuomari sanoo: "Koska aito sormus tekee kantajansa ihmisten ja Jumalan edessä suosituksi, ja sormuksia tutkimalla ei pysty sanomaan, mikä sormus on se aito, on kantajan oma asia tehdä kaikkensa tullakseen Jumalan ja ihmisten edessä suosituksi. Vain näin pystytte todistamaan olevanne aidon sormuksen haltija."

6O-luvulla sodan opetukset eivät olleet unohdetut. Silloin Nathan oli luettava kaikissa Saksan lukioissa. Niinpä minäkin, muslimi, sain lukea Lessingiä. Muistan kuinka rakas opettajani, luterilainen herra Orthmann avasi kertomuksen meille selittämällä, että tarinan sormukset edustavat hyvin tuntemiamme kolmea uskontoa ja että uskovaisten on elettävä uskontonsa niin, että ympäristö havaitsee uskovaisten käyttäytymisen kautta kyseisen uskonnon arvon: Vain niin sitä uskontoa ja siihen uskovia voivat kunnioittaa myös toisin uskovat. Muistan istanbulilaisen luokkakaverini, katolisen Carlo Cainon selittämässä viisitoistavuotiaan innolla liitutaulun edessä, kuinka samaan kohteeseen voi päästä monta eri tietä.

Silloin nuorena jotenkin tajusimme, että" on turhaa väitellä paremmasta tai aidommasta uskonnosta. Ei uskontoa, vaan uskovaisten käyttäytymistä saa ja pitää arvostella. Me ihmiset olemme ne, jotka uskonnon nimissä käyttäydymme kivasti tai hullusti. Koraania, kuin Raamattuakin voi lukea "takaperin" kuten historia meille taas ja taas on opettanut.

KARIKATYYRIN PIIRTÄJÄLLE minulla ei ole sanomista. Eihän hän ole minkään sortin uskovainen. Mutta näen kuinka inhottavalla tavalla jotkut primitiiviset alemmuuskompleksiset ihmisparat kantavat minun uskontoani. He ampuvat islamin symbolia huutaen kivääreillä ilmaan, ja samalla polttavat ja rikkovat - ja syöksyvät jumalan ja ihmisten edessä epäsuosioon. Niin häpeä ja suru valtaa mieleni.   Osman Nalbantoglu, Pohjalainen, 18.02.06

Brasiliasta löytyi Stonehengen tapainen rakennelma

Rio de Janeiro, STT-AFP
Amazonin sademetsästä Brasiliasta on löydetty Stonehengen kaltainen, jopa 2 000 vuotta vanha rakennelma. Arkeologien mukaan rakennelmaa on käytetty astrologisten havaintojen tekemiseen. Rakennelma on tehty 127:stä kolmen metrin korkuisesta graniittilohkareesta. Lohkareet on aseteltu ympyrämuotoon aukiolle, kuten Englannin kuuluisassa Stonehengessa.
- Vain yhteisö, jolla on monimutkainen kulttuuri, on voinut rakentaa tällaisen monumentin, arkeologi Mariana Petry Gabral kertoi O Globo -sanomalehdelle.
Gabralin arvioi, että rakennelmaa on luultavasti käytetty tähtien tarkkailuun. Lohkareet on nimittäin aseteltu sen mukaan, miten auringonvalo lankeaa talvipäivän seisauksen aikana. Rakennelman tarkkaa ikää ei tiedetä, se on kuitenkin peräisin ajalta ennen eurooppalaisten saapumista. Keramiikkalöytöjen perusteella "Amazonin Stonehenge" on rakennettu 500-2 000 vuotta sitten.   (Pohjalainen, 14.05.06)

Seurakuntalehden jako kaikille laitonta

Seurakuntalehtien jakaminen joka talouteen on laitonta, toteaa apulaisoikeusasiamies Jukka Lindstedt päätöksessään. Hän otti kantaa Vantaan seurakuntalehteä Vantaan Lauria ja Tikkurilan seurakunnan alueella muutaman kerran vuodessa jaettavaa Tikkuristiä koskevaan kanteluun. Lindstedtin mukaan on laitonta lähettää uskonnollisia julkaisuja myös seurakuntaan kuulumattomille. Suomen perustuslaki ja Euroopan ihmisoikeussopimus turvaavat uskonnonvapauden, mihin kuuluu myös oikeus olla kuulumatta uskonnolliseen yhdyskuntaan. Kaupallisten mainosten jakaminen on eri asemassa. Niitä voidaan jakaa ilman nimenomaista kieltoa kaikkiin postilaatikkoihin.   ( Pohjalainen, 09.06.06)

Olikin vain ajan kysymys, koska tällaisia rajoituksia aletaan tehdä. Pyrkimys tähän suuntaan on ollut jo kauan nähtävissä. Silti voi kysyä, mihin lakipykälään tällainen kielto perustuu? Uskonnonvapauteen kuuluu myös oikeus kertoa uskostaan eri tavoin uskoville. Kenenkään ei ole pakko lukea sellaista, mitä ei halua. Loppuun asti vietynä tällainen kielto lopettaisi kaiken lähetystyön, mutta yhtä hyvin myös kaiken poliittisen ja uskontokielteisen 'valistuksen'. Eivätkä sitäpaitsi kaikki uskontokuntiin kuulumattomat suinkaan suhtaudu kielteisesti näihin julkaisuihin. Monet jopa mielellään lukevat niitä, vaikkapa vain vertaillakseen omia näkemyksiään niihin.

Pahuuden siemen

Mikä tekee ihmisestä pahan? Ovatko rikollisten aivot erilaiset kuin muiden? Tällaisia kyseltiin MTV3.doc -ohjelmassa 28.09.06. Dokumentissa esiintynyt saksalainen aivotutkija oli sitä mieltä, että aivot tekevät päätöksiä puolestamme jo ennenkuin itse tiedostamme tehneemme niitä. Hän jopa väitti, että ihmisen tahdonvoima ja vapaa tahto ovat illuusio, aivojen luomaa huijausta, jotta maailman kurjuus olisi helpommin selitettävissä. Väitettään hän perusteli mm. tietyillä koetuloksilla. Eräässä kokeessa esim. koehenkilöille näytettiin tavallisista TV-sarjoista poimittuja kohtauksia, joihin oli piilotettu kuvia banaanista. Kuvat vilahtivat niin nopeasti, ettei niitä ehtinyt nähdä, mutta kun koehenkilöitä sen jälkeen pyydettiin valitsemaan jokin tarjolla olevista hedelmistä, useimmat valitsivat banaanin. Tutkijoiden mielestä silmä kyllä näkee tällaiset kuvat ja aivot rekisteröivät ne, mutta lyhytkestoisuudesta johtuen eivät tuo niitä tietoiselle tasolle. Uskotaan, että tällaisten 'salamakuvien' piilottaminen TV-mainoksiin voi alitajuisesti vaikuttaa kuluttajien valintoihin, joten tämän tyyppinen piilomainonta on nykyään kiellettyä.

Vaikka tutkimustulokset pitänevätkin osaksi paikkansa, samaa ei voi sanoa kyseisen tutkijan tekemistä johtopäätöksistä. Ne olivat selvästi liian pitkälle vietyjä. Hänen mukaansa "aivot päättävät asioista, vaikka luulemme päättäneemme niistä itse." Tällainen jaottelu 'itseen' ja aivoihin antaa vaikutelman, että emme ajattelisikaan aivoillamme vaan jollakin muulla. Toisaalta on suuri ero alitajuisesti saatujen vaikutelmien ja tietoisen harkinnan tuloksena syntyneiden ratkaisujen välillä. Itse en ainakaan osta tuotetta, josta en pidä, vaikka piilo- tai muu mainonta esittelisi sitä päivästä toiseen. Harkinnan varainen päätös syntyy monien osatekijöiden tuloksena. Alitajuiset vaikutteet ja 'aivopesu' ovat siinä vain yksi osatekijä, ja niidenkin teho riippuu siitä, mitä muuta olemme elämämme aikana omaksuneet. Toiset ohjelmassa esiintyneet asiantuntijat painottivatkin varsinkin lapsuusaikaisen ympäristön vaikutusta käyttäytymiseemme.

Edellä mainittu saksalaistutkija näki - tieteen valtavirran mukaisesti - ihmisen ja hänen aivonsa evoluution synnyttämänä, hieman puutteellisena koneistona, joka omaa juuri ne edellytykset, mitä 'olemassolon kamppailussa' on tarvittu. Tällaisessa tarkastelussa unohtuu täysin asian toinen puoli: aivojen kyky ennakoida asioita on paitsi välttämätön, myös valtava etu monissa sellaisissakin asioissa, jotka eivät mitenkään liity selviytymiseemme. Miten esim. pianonsoitto onnistuisi, jos pitäisi tehdä 'tietoinen päätös' jokaisesta koskettimen painalluksesta ja sen nyansseista? Tai lukeminen, jos joutuisimme erikseen miettimään jokaista kirjainta? Mikään harjaantumista edellyttävä suoritus ei sujuisi elleivät aivot tekisi tarvittavista rutiineista automaattisia. On myös selvästi hyödyllistä, että aivomme eivät rasita tietoisuuttamme kaikilla vähemmän tarpeellisilla havainnoillaan samoin kuin on hyötyä siitä, että näemme väreinä vain rajoitetun osan sähkömagneettisesta värähtelystä tai kuulemme vain meille tarpeellisen osan ääniaalloista.

Jättikamelin luita löytyi Syyriasta

DAMASKOS STT-DPA
Syyriasta on löydetty 100 000 vuotta vanhoja kamelin luita. Muinainen kameli on ollut kaksi kertaa niin suuri kuin mitä sen nykyiset jälkeläiset ovat. Tiedemiehet löysivät kamelin luut Palmyran laaksosta noin 250 kilometrin päästä Syyrian pääkaupungista Damaskoksesta, kertoi hallituksen lehti Tishrin lauantaina. Kaivauksia tekee al-Hemelissä syyrialaisista ja sveitsiläisistä paleontologeista eli muinaiseläinten tutkijoista koostuva ryhmä. Löytö on lehden mukaan ensimmäinen laatuaan. Paikallisen arkeologiaviranomaisen mukaan löytö osoittaa, että "kameli on alkujaan peräisin tältä alueelta".   ( Pohjalainen, 08.10.06)

Tuntematon avaruus

TV1:n tiedeohjelma PRISMA esitti 23.10.06 dokumentin Tuntematon avaruus. "Mitä tarkemmin tunnemme maailmankaikkeutta, sitä kyseenalaisemmilta varmoina pidetyt teoriat vaikuttavat", todettiin dokumentin otsikkotiedoissa. Uudet havainnot ovat tuoneet mukanaan uusia arvoituksia ja tutkijat ovat kehitelleet uusia teorioita niiden selittämiseksi. Galaksien liikkeissä on havaittu ilmiöitä, joita tunnetut mekaniikan lait eivät selitä. Kaikkeuden kiihtyvä laajeneminen ja eräät muut seikat edellyttäisivät sekä 'pimeää ainetta', että 'pimeää energiaa'. Ns. standarditeorian mukaan maailmankaikkeuden materiasta olisi normaalia ainetta vain vajaat 5 prosenttia, pimeää ainetta 20 % ja loput 75% 'pimeää energiaa'.

Eräs tutkijoista selitti innostuneena, että näillä arvoilla kaikki täsmää ja nyt tiedämme millainen kaikkeus on. Hän ei kuitenkaan muistanut sanoa, ettei kukaan tiedä, mitä nuo pimeä aine ja pimeä energia ovat! Jotkut tutkijat epäilivät, onko niitä edes olemassa. Joka tapauksessa, kun yhtälöstä puuttuu 75%, ei oikein voi puhua, että se on ratkaistu. Eräs tutkija muistuttikin, että tieteellä on kummallinen taipumus jatkuvasti erehtyä pitämään viimeisimpiä tulkintoja lopullisena totuutena.

Avaruuden muukalaiset tulevat!

Tunnettu brasilialainen UFO-tutkija Jan Val Ellam on vakuuttunut, että ihmiskunta tulee ensi vuonna saamaan virallisen, kiistämättömän yhteyden maapallon ulkopuolisten muiden galaksien olentoihin. Hänen mukaansa 'alienit' ottavat meihin yhteyttä jo neljän kuukauden kuluessa!

Jan Val Ellam on julkaissut 15 suosittua kirjaa henkisyydestä ja sen kytköksistä ufologiaan. Hän väittää olleensa jatkuvassa yhteydessä ulkoavaruuden edustajiin 20 vuoden ajan ja tehneensä siitä yksityiskohtaisia muistiinpanoja. Nämä olisivat varoittaneet häntä maan asukkaiden ja eräiden avaruusrotujen välisestä yllättävästä kohtaamisesta jolloinkin tämän vuoden (2006) lokakuun 15. päivän ja ensi vuoden huhtikuun välisenä aikana. Ellamin mukaan muukalaiset ovat hienoa ja ystävällistä väkeä ja radikaalisti erilaisia kuin ihmiset. Tähän ufoevankeliumiin liittyy luonnollisesti usein toistettu 'hurskas' uskomus, että muiden galaksien asukkaat eivät ole aiemmin ottaneet meihin yhteyttä, koska olemme niin väkivaltaista sakkia!

Brasilialainen UFO Magazine kertoi Jan Val Ellamin antaneen tapahtuvista asioista yksityiskohtaista tietoa ja että hän on laatinut tiedotteen: "Kontakti ei jätä ketään epätietoiseksi siitä, että 'he' ovat olemassa ja tarkkailevat meitä. Yhdenkään hallituksen, median, tieteellisen, uskonnollisen tai sotilaallisen järjestön ei ole mahdollista sitä enää kieltää." Ellam toteaa, että hänen päätelmänsä saattavat kuulostaa absurdeilta, mutta korostaa, että hänen tehtävänsä on yksinkertaisesti toimia palvelevana siltana sivilisaatioiden välillä.

Lähde:
www.ufocasebook.com/
Alunperin juttu on julkaistu (engl.) PRAVDA-lehdessä:
http://english.pravda.ru/science/mysteries/

Pohjalainen, 14.05.06


Vuosi 2005   


29.12.05,   Päivitetty 12.01.09