Tapahtumia, uutisia, huomioita

2000 - 2001

Tulellakävelyä Vaasassa.

Yli 2000 suomalaista on jo kävellyt tulella ja määrä sen kun kasvaa. Myös Vaasassa järjestettiin tulikävelytapahtuma 21.10.2000.
-- Tulikävely on ikiaikainen, alkuperäisissä kulttuureissakin tunnettu puhdistautumismenetelmä, joka aktivoi tehokkaasti voimavaroja. Kuuden tunnin tapahtumassa osallistujat ylittävät 700-asteisen hiilloksen avojaloin, sanoi tulikävelyssä oppaana toimiva Matti Antero Niskala. Niskala löytää tulikävelylle myös syvemmän sisällön.
- Löytäessään oman todellisen rohkeusluontonsa yksilö poistaa pelkoja myös yhteisöstä. Karvailla kokemuksilla on taipumus juurtua ihmisolemukseen. Jos raahaat tunnejäämien kivirekeä, haaskaat elämääsi. Kun luovutat tuleen pelkosi ja vanhat urautumasi, niiden sitoma energia vapautuu käyttöösi. Tulikävelyn jälkeen ei mikään haaste enää tunnu mahdottomalta. Niskala vakuuttaa, että hiilet eivät polta.
- Tulikävelijän omaa voimaa tukee myös ryhmän tahto, ja suojelevat siivet voi tuntea materialistikin. Noin 95 % tulikävelijöistä selviää ilman ilman merkkiäkään jalkapohjissaan. Niskalan mielestä tulikävely ei ole mikään yleisötapahtuma.
- Hengen Tulikävely ei ole esitys. Suurin osa kävelijöistä on ensikertalaisia, ja tahdon turvata keskittymisrauhan. Hengen Tulikävelyssä sisäinen tapahtuminen on tärkeintä. Kahden halkokuution roihu on vain heijastuma tosi kohteesta: oman sydämen kipinästä liekiksi heränneenä. Uusi Vaasalainen, 4.10.2000

Pakistanilaispojat surmasivat siskonsa "kunnian" takia.

Kaksi pakistanilaista pikkupoikaa surmasi raa'asti teini-ikäiset siskonsa turvatakseen perheen "kunnian". Nyt 11- ja 5-vuotiaita poikia odottaa syyte kaksoismurhasta, kertoi paikallinen päivälehti. Siskoilta oli leikattu kurkku auki heidän nukkuessaan. Pojat olivat kertomansa mukaan halunneet säilyttää perheen kunnian ja maineen, joka oli poikien mukaan vaarassa kyläpäälliköiden kiusoiteltua 16- ja 18-vuotiaita sisaria. Lehti ei kertonut tarkemmin, minkälaisesta kiusoittelusta oli ollut kysymys.
  Pakistanissa naisia tapetaan ja pahoinpidellään usein kunnian nimissä, jos heidän katsotaan tuottavan häpeää perheilleen ja suvuilleen. Pakistanin hallitus on vakuuttanut juurivansa julman käytännön toteamalla, ettei sillä ole sijaa nykyaikaisessa islamilaisessa yhteiskunnassa. Ihmisoikeusjärjestöjen mukaan Pakistanin poliisi ja oikeuslaitokset suhtautuvat kuitenkin edelleen ymmärtäväisesti kunnian nimissä tehtyihin murhiin ja pahoinpitelyihin. Pohjalainen, 21.10.2000

Ranskalaispapit tuomitsevat halloweenin.

Joukko ranskalaisia pappeja, sekä katolisia että protestanttisia, on ryhtynyt taisteluu halloween-juhlintaa vastaan. Halloween on näiden kirkonmiesten mielestä kaupallisissa tarkoituksissa suoraan Yhdysvalloista tuotu "Saatanan, rumuuden ja pahuuden juhla". Katoliset papit järjestivät Nizzassa tällä viikolla mielenosoituksen halloweenia vastaan. Vastalauseisiin yhtyi myös Ranskan protestanttinen evankelinen ihmisarvokomitea (CPDH).
  Halloween on alunperin skotlantilaista ja irlantilaista alkuperää oleva juhla, joka on suosittu erityisesti Yhdysvalloissa, varsinkin lasten ja nuorten keskuudessa. Viime vuosina sitä on alettu viettää myös Suomessa pyhäinpäivän aikoihin. Viestintäjohtaja Ingmar Lindqvist Kirkon tiedotuskeskuksesta suhtautuu rauhallisesti halloweeniin, vaikka myöntää, että se on herättänyt jonkin verran pahennusta myös Suomessa.
- Ei pyhäinpäivä halloweenin takia mihinkään häivy. Kyllä tässä maassa on tilaa monenlaiselle. Pohjalainen 28.10.2000

Tässä suhtautumisessa ei ole mitään uutta. Kirkko on kautta aikain nostanut kätensä pystyyn pakanallisuudesta peräisin olevien tapojen ja perinteiden edessä. Onko sitten mikään ihme jos olemme puolipakanoita? MP.

Huippuarkeologi paljastui huijariksi.

Eräs Japanin kuuluisimmista arkeologeista, Sinichi Fujimura myönsi kätkeneensä maahan todisteita esihistoriallista asumuksista ennen niiden "löytämistä". Viime kuussa Fujimura ilmoitti löytäneensä jopa 600 000 vuotta vanhojen asumusten jäänteitä. Kaikkiaan 31 löydöksestä Fujimura myönsi väärentäneensä 27. Hän on ollut mukana arkeologisissa kaivauksissa ainakin 180 kohteessa, joten paljastukset asettavatkin suuren osan Japanin esihistoriallisen kauden tutkimusta kyseenalaiseksi. Pohjalainen 6.11.2000

Solujen ohjelmoitu kuolema.

Ihminen kuolee, vaikka kaikki hänen sairautensa pystyttäisiin parantamaan. Kuolema ja siihen johtavat syyt ovat aina askarruttaneet lääketiedettä, mutta nyt elämän loppumisesta tiedetään jo ainakin alkeet.
  Tieteen päivillä pureuduttiin kuoleman geneettisiin syihin. Professori Eero Saksela Helsingin yliopistosta huomauttaa, että vanheneminen ei sinänsä ole sairaus. Jo 1960-luvulla osoitettiin, että soluilla on rajallinen elinaika, joka päättyy noin 50:n jakautumiskerran jälkeen, tehtiinpä mitä tahansa. Mitä vanhemmilta henkilöiltä soluja otettiin, sen vähemmän solut jaksoivat jakaantua ja ne kuolivat aiemmin.
- Solujen kuolema on yhtä tarkasti säädelty tapahtuma kuin niiden kasvu ja erilaistuminen. Itse asiassa solulla on joka hetki edessään vain kolme valintaa: jakautua, erilaistua omaan tehtäväänsa tai kuolla, professori toteaa.

Solut tekevãt itsemurhan
  Solukuolema ja sen myötä ihmisen kuolema näyttäisi professorin mukaan olevan geneettisesti ohjelmoitu juttu. Jo sikiössä solukuolema eli apoptoosi on tiukasti säädelty mekanismi. Kun sikiölle alkaa kehittyä esimerkiksi käsi, solut ryhtyvät sormenpäiden kohdalla jakaantumaan ja lisääntymaan. Sormenvälien kohdalla soluissa käynnistyy solukuolema.
- Näin käsi saa muotonsa. Jos solukuolema häiriintyy, käsiin voi tulla epämuodostuma ja sormien väliin jää räpylämäiset ihopoimut, Saksela havainnollistaa.
Solujen itsemurha tunnetaan lääketieteessä jo varsin hyvin. Kuoleman pyöveleinä toimivat tietyt entsyymit, jotka pilkkovat solun sen DNA:ta myöten niin, että lopputuloksena on pieniä solukappaleita.
-Ympäröivät ehjät solut näkevät nämä palaset haarukkapaloina, jotka sulatetaan pois. Näin kuolleet solut eivät aiheuta ihmisessä tulehdusreaktoita, Saksela sanoo.

Parempi kuolleena kuin pilalla
  Ihminen kuolee, kun solut eivät pysty enää jakaantumaan. Jotkut kudokset ovat toisia alttiimpia taudeille ja niissä vanheneminen yleensä näkyy parhaiten. Kun kriittisimmät solurykelmät palavat loppuun, kukin meistä voi heittää hyvästit haaveille ikuisesta elämästä. Sakselan mukaan kuolema on luonnon tapa huolehtia ihmisen kehityksesta. Kullekin kantasolulle annetaan vain rajallinen määrä jakautumismahdollisuuksia, jotta se ei kontrollin pettäessä saisi aikaan kohtuutonta vahinkoa. Evoluution kannalta on ollut ensiarvoista varmistaa, että geneettinen orkesteri soittaa yhtä säveltä suvun jatkumiseen saakka.
- Luonnon tunnuslause soluyhteisöjen kohdalla näyttäisikin olevan "better dead than wrong" (parempi kuolleena kuin pilalla), Saksela heittää.

 

"Onko siellä ketään?"

Tieteen päivillä esitettiin nykytutkimuksiin perustuva arvio, joka romuttaa toiveet muiden avaruuden sivilisaatioiden löytymisestä. Tähtitieteen professori Ilkka Kiviniemi Oulun yliopistosta uskoo, että korkeamman tason elämä eli kasvi- ja eläinkunta sellaisena kuin me sen tunnemme, saattaa olla jopa ainutlaatuista.
- Viimeaikainen tutkimus tukee sitä olettamusta, että mikrobitasoista elämää voi esiintyä samanlaisissa olosuhteissa myös muilla oman tai toisten aurinkokuntien planeetoilla. Se sijaan älykkäämmän elämän syntymiseen vaaditaan ehtoja, joita näillä näkymin mikään tunnettu planeetta ei täytä.
- Viime vuosikymmenien merkittävimpiin löytöihin kuuluvat noin 40 aurinkokuntamme ulkopuolista planeettakuntaa. Usein löydöt tulkitaan niin, että muita Maan kaltaisia planeettoja voisi esiintyä maailmankaikkeudessa. Tosiasiassa yksikään niistä ei muistuta omaa aurinkokuntaamme.  (Pohjalainen 12.1.2001)

Immuunijärjestelmän salaisuudet.

Vaikka elimistön puolustusjärjestelmää on tutkittu jo vuosikymmeniä, vieläkään ei tiedetä, miten on mahdollista, että immuunijärjestelmä pystyy tunnistamaan miljoonia vieraita aineita ja kehittämään vasta-aineita sekä ikivanhoille bakteereille ja viruksille että niiden uusille muunnoksille, joita syntyy jatkuvasti. "Vaikka DNA:mme on satoja miljoonia vuosia vanhaa, se kykenee tuottamaan soluja, jotka vaivattomasti tunnistavat moderneja kemikaaleja. Aivan kuin sinne olisi kirjoitettu tieto kaikesta universumin materiaalista", kertoo Tiede -lehti. Vaikka immuunijärjestelmästä jo tiedetään yhtä ja toista, immunologien mukaan ei vieläkään olla selvillä sen todellisesta olemuksesta: "Kaikkea immunologista tutkimusta haittaa edelleen yksi puute. Siitä puuttuu evolutiivinen kokonaisnäkemys. Kummallista todeta puolen vuosisadan intensiivisen tutkimuksen jälkeen, ettemme tiedä, mitä immuunijärjestelmä on." Tavallisesti sitä on verrattu partioiviin puolustusjoukkoihin, mutta Turun biolääketieteellisen tutkijakoulun johtajan, dos. Olli Lassilan mielestä sitä kannattaa ajatella eräänlaisena ekosysteeminä.  Tiede 3 / 2001

Geeniroskaa?

HGP:n (Human Genome Project) tutkimusjohtajan Francis Collinsin mukaan genomi ei ole tasapaksua tavaraa vaan siellä on tihentymiä ja suuria aukkoja. Kromosomit 17, 19 ja 22 ovat viidakoita, 4, 13 ja 18 sekä X- ja Y- kromosomit lähes aavikkoa. Toimivia, proteiinin valmistusohjeen sisältäviä geenejä on perimästä vain prosentti, loppu on "roskaa": geeneistä tyhjiä dna-alueita ja geenien sisässä olevia ei-koodaavia introneja. Tuohon roska-dna:han on Collinsin mukaan tallentunut ihmisen evoluution historiankirjoitus. Se säilyy siellä, koska roska-dna ei häiritse geenien toimintaa.   Tiede 3 / 2001

Tällainen puhe "roska-dna:sta" vaikuttaa epäilyttävän ylimieliseltä. Tuskinpa vielä on kovin tarkoin ehditty perehtyä näiden oletettujen roska-alueiden toimintoihin, kun on ollut kiire saada kartoitus valmiiksi. Tuossa "roskassa saattaa hyvinkin piillä toimintoja ja valmiuksia, joita emme osaa vielä edes kuvitella.   MP.

Edellinen   Seuraava



26.3.2001,   Päivitetty 12.01.09