Ovatko UT:n lähdetekstit korruptoituneita?


Codex Sinaiticus
 

Raamatusta tehdään aika-ajoin uusia käännöksiä, joita perustellaan mm. kielen muuttumisella sekä uusien tekstilöytöjen ym. esiin tuomalla uudella tiedolla. Lähes aina ne saavat myös kritiikkiä osakseen. Kritiikki kohdistuu useimmiten siihen, että kääntäjien omat näkemykset ja uskontulkinnat pääsevät liiaksi vaikuttamaan käännökseen.

On myös niitä, joiden mielestä nykyisten Uuden Testamentin käännösten kelvottomuuteen on olemassa toinenkin, perustavaa laatua oleva syy: nykyisten kääntäjien suosimien UT:n käsikirjoitusten korruptoituneisuus. He katsovat, että käännösten tulisi edelleen pohjautua aiemmin käytössä olleeseen, ns. bysanttilaiseen tekstiin, Textus Receptukseen. Tähän tekstiryhmään kuuluu valtaosa kaikista käsikirjoituksista ja niihin perustui mm. vanha Kuningas Jaakon (King James) käännös, joka englanninkielisessä maailmassa oli vielä 1800 -luvun alussa käytännöllisesti katsoen lähes ainoa Raamattu. Vaikka eräitä muitakin oli julkaistu, tämä vuonna 1611 julkaistu Raamattu tunnettiin myös muualla maailmassa 'hyväksyttynä käännöksenä'. Hyväksyntäänsä se ei saanut miltään viralliselta taholta vaan itse kristityiltä, mikä puolestaan johtui suurelta osin siitä, että sen tekijät tunnettiin uskon miehinä.

Muutos tapahtui 1800 -luvun puolivälissä, kun kaksi oppinutta, B. F. Westcott ja F. J. Hort, toivat esiin uuden teoriansa, minkä mukaan perinteinen UT:n lähteenä käytetty teksti oli enemmänkin varhaisten 'toimittajien' eri lähteistä tekemä kooste kuin alkuperäisten tapahtumien autenttista kuvausta tai tekstien tarkkoja jäljennöksiä. Niinpä he käänsivät huomionsa Textus Receptuksen sijaan muihin käsikirjoituksiin, uskoen niiden pohjalta pääsevänsä lähemmäs alkutekstejä. V. 1870 julkaistiin heidän tieteellinen UT:n laitoksensa, minkä seurauksena sitten syntyi useita 'tarkistettuja' UT:n käännöksiä.

Käsikirjoitukset

Käsikirjoitusten kohdalla on ongelmana, että kaikki meidän päiviimme säilyneet ovat alkuperäisten kopioita. Niistä on olemassa myös erilaisia versioita. Onneksi käsikirjoitusten ohella on säilynyt koko joukko varhaisten 'kirkkoisien' kirjoituksia. Koska monet näistä miehistä olivat lukeneet alkuperäisiä käsikirjoituksia tai niiden ensimmäisiä kopioita ja referoivat niitä kirjoituksissaan, voidaan niihin vertailemalla tehdä päätelmiä muiden käsikirjoitusten suhteesta alkuperäisiin. Käsikirjoitusten ikä voidaan määrittää myös vertailemalla niitä muiden vanhojen tekstien kirjoitustapaan, kirjainten muotoon ym. Kaikkiaan käsikirjoitusten kopioita, versioita ja muita varhaisia kirjoituksia on yli 5000, joista suurin osa kreikankielisiä.

Osaan teksteistä sisältyy ristiriitaisia lukutapoja eräistä keskeisistä opinkohdista, kuten Jeesuksen neitseellisestä syntymästä, sovituskuolemasta, hänen toisesta tulemisestaan, jumaluudesta ym. Monet uskovat, ettei näitä ristiriitaisuuksia ollut alkuperäisissä kreikkalaisissa teksteissä, vaan että korruptoituminen tapahtui tietyssä paikassa, Aleksandriassa. Tässä 'sylttytehtaassa' niihin tehtiin muutoksia, poistoja ja lisäyksiä ja näitä virheellisiä tekstejä hyödynsivät sitten myöhemmät läntisen (katolisen) kirkon kääntäjät.

Ortodoksisen kirkon uskotaan suhtautuneen tekstimuutoksiin torjuvasti , joten sen piirissä kopioidut tekstit säilyttivät alkuperäisen sisältönsä. Nämä tekstit, joita myös kirkkoisät lainasivat kirjoituksissaan, olivat lähtöisin Antiokian alueelta, mistä ne kulkeutuivat Eurooppaan ja Syyriaan. Euroopassa niistä tehtiin alkuperäinen Vulgata -käännös, Syyriassa Peshitta-käännös. Syyrian kielisisistä käsikirjoituksista on vielä jäljellä n. 350 kopiota, mikä osoittaa niiden olleen laajassa käytössä vuodesta 150 lähtien.

Alkuperäinen ja Hieronymuksen Vulgata

Vanha latinankielinen Vulgata ilmestyi v. 157 paikkeilla. Se oli yleisessä käytössä kunnes Hieronymus -niminen oppinut laati v. 380 uuden latinalaisen käännöksen. Kirkko nimesi senkin Vulgataksi, huolimatta siitä, ettei se ollut kovin yleisesti hyväksytty, varsinkaan pienryhmien taholla. Käännös sisälsi myös 14 apokryfikirjaa. Hieronymus käytti lähteenään mm. egyptiläisiä tekstejä, mistä syystä monet kristityt ryhmät eivät hyväksyneet tätä käännöstä lähes tuhanteen vuoteen. Katolinen kirkko vahvisti sen aseman vasta v. 1547, ja se oli käytössä vuoteen 1979, jolloin julkaistiin uusi Nova Vulgata.

Paikalliset tekstit

Osa papyrusteksteistä on siis lähtöisin Egyptistä, tarkemmin sanoen Aleksandriasta. Koko Raamatun sisältävä Codex Alexandrinus oli pohjana Westcottin ja Hortin kriittiselle tekstilaitokselle v.1881. Useimpien nykyisten käännösten päälähteenä lienee Eberhard Nestlen vuonna 1898 laatima kreikankielinen UT:n tekstilaitos, joka sisältää rinnakkain Westcottin ja Hortin sekä Weymouthin ja Tischendorffin julkaisemat tekstit.

Saksalainen oppinut Tischendorff löysi Pyhän Katariinan luostarista Siinailta v. 1859 roskakorista (!) käsikirjoituksen, joka sai nimekseen Codex Sinaiticus. Tämä kirjan muodossa oleva, 147 ja puoli lehteä käsittävä tekstikokoelma sisältää myös apokryfisiä tekstejä kuten Hermaan Paimen, Barnabaan Epistola ja Didache. Tämä neljännellä vuosisadalla syntynyt teksti on täynnä myöhempiä korjauksia; joidenkin tutkijoiden mielestä siinä on nähtävissä ainakin kymmenen eri korjailijan kädenjälkiä, suurin osa peräisin kuudennelta tai seitsemänneltä vuosisadalta. Tischendorff piti kaikesta huolimatta näitä tekstejä luotettavina ja teki niiden pohjalta 3500 korjausta aiemmin laatimaansa kreikkalaiseen tekstiin. Ilmeisesti suuri osa näistä korjauksista oli itse asiassa virheitä, mitkä sitten periytyivät myöhempiin teksteihin.

Tulkoon tässä ohimennen mainituksi äskettäin esitetty tieto, jonka mukaan Ilmestyskirjan Pedon luku olisikin 616 eikä 666. Tämä luku on löydetty ns. Oxyrhynchus -papyruksesta (P.Oxy. LXVI 4499). Löytö oli odotettu, sillä tiedetään jo Irenaeuksen maininneen tästä variaatiosta. Tämän uuden luvun aitoutta kuitenkin nakertaa se tosiseikka, että Oxyrhynchus (näiden papyrusten löytöpaikka) sijaitsee Egyptissä.

Täynnä virheitä

Eräs korruptoituneista teksteistä on Vatikaanin kirjastossa oleva Codex Vaticanus, jonka olemassaolo tuli tietoon v. 1841. Tämä kirjan muodossa oleva teksti käsittää 759 sivua. Siitä puuttuu suuri osa tärkeitä raamatunkohtia. Poissa ovat mm. Genesis 1:1 - 46:28; Psalmit 106 - 138; Matt. 16:2,3; Room. 16:24, Paavalin ns. pastoraalikirjeet, Heprealaiskirjeen loppuosa jakeesta 9:14 lähtien sekä Ilmestyskirja. Ilmeisesti näitä puuttuvia kohtia pidettiin hyödyttöminä katolisessa messukäytössä ja haitallisina kirkon valta-asemalle sekä kiirastuli- ja aneopeille. Myös tämän tekstin uskotaan syntyneen Aleksandriassa.

Sekä Codex Vaticanus että Codex Sinaiticus ovat kauttaaltaan täynnä virheitä ja korjauksia. Näihin käsikirjoituksiin perehtynyt John W. Burgon kirjoittaa:

"Tekstien epäpuhtaus ei ole mielipidekysymys vaan tosiasia... Pelkästään evankeliumeista Codex B (Vaticanus) jättää pois sanoja tai kokonaisia lauseita 1491 kertaa. Se antaa joka sivulla kuvan hyvin huolimattomasta kopioinnista. Codex Sinaiticus on tulvillaan huolimattoman kynänkäytön jälkiä ennen näkemättömässä laajuudessa... Monesti kymmeniä sanoja on vain huolimattomasti 'huitaistu' paikalleen. Kirjaimia ja sanoja, jopa kokonaisia jaksoja, on säännöllisesti kirjoitettu aiemman tekstin päälle tai yliviivattu aloitettua tekstiä. Sivulauseita puuttuu, milloin ne sattuvat alkamaan samalla sanalla kuin edellinen lause loppuu. Tällaisia virheitä esiintyy UT:ssa 115 kertaa."

Korruption alkulähde

Kuten jo todettiin, näyttää siltä, että tämän tyyppiset tekstit ovat paikallisia, Aleksandriassa tehtyjä tuotteita. Eusebiuksen kerrotaan keisari Konstantinuksen toivomuksesta teettäneen niistä 50 kopiota. Hän kaiketi näki parhaimmaksi kääntyä tuolloisen tiede- ja kulttuurikeskuksen, Aleksandrian suuntaan ja saada sieltä 'tieteellisesti tarkistettu painos', sen sijaan että olisi tukeutunut Antiokian kristittyjen puhtaisiin teksteihin. Syynä oli ilmeisesti myös se, että Eusebius ihaili suuresti aleksandrialaista oppinutta, Origenesta. Kristillisestä perusnäkemyksestään huolimatta Origenes tulkitsi Raamattua kreikkalaisen filosofian valossa ja oli ilmeisesti saanut vaikutteita myös egyptiläisestä uskonnosta. Hän opetti mm. sielujen ennalta olemista (pre-eksistenssiä) ja yleistä pelastumista (universalismi). Siihen liittyi myös ajatus kiirastulesta paikkana, missä ihminen puhdistuu synneistään. Hänen ajatellaankin olleen ensimmäinen, joka opetti kiirastuli-oppia. Origenes oli myös sitä mieltä, että "[Raamatun] kirjoituksista on vain vähän hyötyä niille, jotka ottavat ne kirjaimellisesti." Tämän arvostetun oppineen käsitykset saivat ilmeisesti laajaa vastakaikua Aleksandriassa.

Kriittisen tutkimuksen alkuvaiheita

Tekstikritiikin alkujuuret ovat katolisen kirkon piirissä. Catholic Encyklopedian mukaan ranskalainen pappi Richard Simon (1638-1712) oli ensimmäinen, joka esitti ajatuksia Raamatun tutkimisesta tieteellisten menetelmien avulla. Hänet onkin nimetty raamattukritiikin isäksi.

Toinen katolinen oppinut, Jean Astruc toi esiin hypoteesin Genesiksen kahdesta erillisestä tekstilähteestä, joista nykyään käytetään nimityksiä Jahvisti ja Elohisti. Tätä ideaa kehitti saksalainen J. G. Eichhorn. Katolinen pappi Alexander Geddes (1737-1802) puolestaan esitti oman teoriansa Pentateukin (Mooseksen kirjojen) synnystä. Hän väitti niiden koostuvan monesta eri lähteestä peräisin olevista fragmenteista (katkelmista). Hänen hypoteesinsa julkaistiin Saksassa 1805.

J.J. Griesbach (1745-1812) on eräs niistä, joiden tieteellisiä tekstilaitoksia on arvostettu. Hän jakoi tekstit kolmeen ryhmään: konstantinopolilaisiin, aleksandrialaisiin ja läntisiin. Vaikka hänen kreikankielinen UT:n laitoksensa perustui osittain 'konstantinopolilaiseen' tekstiin eli Textus Receptukseen, hänen suhtautumisensa siihen ja Raamattuun oli skeptinen: "Uusi Testamentti sisältää enemmän korjauksia ja tarkoituksellisesti tehtyjä lisäyksiä kuin mikään muu kirja", hän totesi. Tähän hän ilmeisesti päätyi egyptiläisten versioiden perusteella. Siksi on outoa, että hän epäili nimenomaan Textus Receptuksen olevan ortodoksikirkon manipuloimaa ja piti aleksandrialaisia lähteitä luotettavampina.

Westcott ja Hort

Westcott ja Hort arvostivat suuresti Griesbachia, ja olivat yhtä skeptisiä Raamatun suhteen. Hort kirjoitti mm: "Olen taipuvainen ajattelemaan, ettei Eedenin kaltaista tilaa koskaan ollut, ja ettei Aadamin lankeemus eronnut millään tavalla hänen jälkeläistensä lankeemuksista..." Hän ei myöskään uskonut Raamatun erehtymättömyyteen: "Jos päädytään näkemykseen Raamatun erehtymättömyydestä, pelkään, etten voi yhtyä siihen." Hort ihaili suuresti Charles Darwinia ja kreikkalaista filosofiaa. Hän ei uskonut kirjaimelliseen Paholaiseen eikä helvettiin mutta uskoi silti katoliseen kiirastulioppiin:

"Tosiasia on, etten näe, miten Jumalan oikeus voi täyttyä ilman ihmisen omaa osuutta syntiensä sovituksessa ..... Mikään ei voi olla epäraamatullisempaa kuin .. rajoittaa syntiemme sovitus [yksin] Kristuksen kannettavaksi; se on vain osa yleistä harhaoppia."

Westcottin mielestä Genesiksen alkuluvut olivat allegorisia. Moosesta ja Daavidia hän piti runollisina hahmoina, joihin Jeesus viittasi vain, koska tavallinen kansa piti heitä todellisina. Hän epäili Raamatun ihmeitä ja uskoi Jeesuksen toisen tulemisen tapahtuvan 'hengessä'. Hän oli taipuvainen hyväksymään Marian palvonnan, kiirastuliopin, jopa ajatuksen kuolleitten puolesta rukoilemisesta: "Konferensissa mietin huolellisesti, yhdessä eräiden muiden laajaa tietämystä ja kokemusta omaavien piispojen kanssa, olisiko syytä rukoilla kirkossamme kuolleitten puolesta..." Hän epäili Jeesuksen tekemiä ihmeitä, mutta uskoi katolisten pappien kykyyn saada aikaan ihmeparantumisia. Eräässä kuvauksessaan hän kertoo vakavasti sairaan naisen paranemisesta pappien avulla, ja toteaa kuvauksensa lopuksi: "Miten tällainen on selitettävissä ilman uskoa?"

Lopuksi

Tässä esitellyn näkemyssuunnan mukaan korruptioon johtaneiden tapahtumien kulku olisi siis seuraava: Ensin alkuperäiset puhtaat tekstit kulkeutuivat Egyptiin, missä niitä kopioitiin ja korjailtiin sellaisten miesten toimesta, jotka eivät pitäneet niitä Jumalan sanana. Tekstejä tarkasteltiin kreikkalaisen filosofian ja egyptiläisen moraalin silmin. Nämä miehet eivät nähneet mitään väärää siinä, että asettivat omat tulkintansa näihin teksteihin. Tämä prosessi tuotti Aleksandrialaiset paikalliset tekstit, jotka siirtyivät sieltä Roomaan katolisen kirkon ja raamattukriitikoiden käyttöön, syrjäyttivät Textus Receptuksen ja tulivat lopulta monien nykyisten raamatunkäännösten lähdeaineistoksi.

Vaikka tähänkin näkemykseen voi suhtautua tietyllä varovaisuudella, on silti aiheellista kysyä, olisiko Jumala tarkoittanut sanansa säilyvän sellaisessa muodossa, että sen oikea sisältö on selvitettävissä vain tekstikritiikin avulla? Ajatus tuntuu vähintäänkin oudolta. Jos halutaan lähteä siitä, että Raamattu on Jumalan sanaa, on loogista, että se on alunalkaen ollut selkeää, tavalliselle lukijalle ymmärrettävää tekstiä ja että epäselvyydet ja ristiriitaisuudet ovat tulleet vasta myöhemmin. Koska ristiriitaisia käsikirjoituksia on kuitenkin olemassa, on selvää, että tarvitaan myös tekstien analyyttistä ja vertailevaa tutkimusta, jotta voidaan erottaa aidot korruptoituneista. On silti hyvä pitää mielessä, että kriittisen tutkimuksen myötä syntyneet 'tieteelliset' hypoteesit ovat vain todistamattomia hypoteeseja.

Tekstin päälähde:
http://www.chick.com/reading/books/157/157cont.asp  
 
Lisäys  19.10.06

Itse asiassa UT.n 'tarkistetut' käännökset saivat alkunsa jo vuosikymmeniä ennen Westcottin ja Hortin laitoksen julkaisua eräiden Englannin ja Amerikan baptistikirkkojen keskuudessa kehittyneestä projektista, jonka rahoittajana toimi Rothschildien pankkiirisuku. Asiaan liittyvä perusteellinen historia ja kronologia löytyy Thomas Armitagen julkaisusta A History of the Baptists: Traced by their Vital Principles and Practices, from the Time of Our Lord and Saviour Jesus Christ to the Year 1886. Tästä historiikista on perusteellinen selonteko sivulla   www.watch.pair.com/revision.html

Armitage oli amerikkalaisen Bible Union- yhdistyksen jäsen. Suurin osa yhdistyksen jäsenistä oli baptisteja. Muista lähteistä käy ilmi, että näillä Raamatun revisioijilla oli kytkentöjä Rothschildien kontrolloimiin salaseuroihin, joiden tavoitteena oli muuntaa kristillinen Raamattu siionismin välikappaleeksi.

Saattaa tuntua yllättävältä, että juuri baptistit olivat tämän hankkeen takana, koska heidät yleensä tunnetaan King James -käännöksen puolestapuhujina. Mutta miksi Rothschildin, Rhodesin ja Rockefellerin kytkeytyminen Raamatun tarkistettuihin käännöksiin on häivytetty yleisestä historiasta samoin kuin tunnettujen raamatunkääntäjien mieltymykset okkultismiin? Halutaanko kenties pitää hyväksytyn käännöksen puolustajat tietämättöminä tästä revisionistien salaliitosta ja saada kääntäjät näyttämään aidon tekstin puolustajilta?

Kun Amerikassa heräsi ajatus uudesta raamatunkäännöksestä, sitä ei suoralta kädeltä hyväksytty. Monien pohdintojen ja istuntojen jälkeen raamattuyhdistykset tulivat lopulta - joidenkin pätevien suostuttelijoiden toimesta -siihen tulokseen, että kaikkien ihmisten on saatava käsiinsä mahdollisimman luotettava käännös. KJV:tä ei siis pidetty riittävän luotettavana.

Kun Amerikassa ei katsottu olevan päteviä kääntäjiä, heitä tuli Englannista. Käännöstyö aloitettiin huolimatta siitä, että monet oppineet protestoivat sitä vastaan. Kääntäjien joukossa oli mm. 'ekumenian isänä' tunnettu Philip Scaff, josta myöhemmin tuli professori Rockefellerin perustamaan Union Theological Seminaryyn. Tämän laitoksen presidenttinä toimi mm. Henry Sloane Coffin, joka v. 1897 vihkiytyi Pääkallon ja Luiden salaseuraan.

Englannissa käännöstyötä suorittivat Hort ja Westcott. Hort perusti the Camridge University Ghost Society -nimisen tutkimusryhmän, joka oli yksi spiritualismin varhaisia edelläkävijöitä. Sen seuraaja tunnettiin myöhemmin nimellä The Society For Psychical Research. Hort oli myös mystisen Company of Apostles -seuran jäsen. Seuran jäsenet olivat vaitiolovelvollisia sen toimintaan nähden. Hortin kirjeistä käy ilmi, että 'apostolit' odottivat taloudellisen ja tieteellisen kehityksen johtavan oikeudenmukaisen ja ristiriidattoman yhteiskunnan syntyyn. 1872 Westcott ja Hort perustivat vanhempien 'apostolien' eliittiklubin nimeltä Eranus. V. 1873 amerikkalaiseen käännöskomiteaan tuli mukaan Timothy Dwight, joka myös oli Skull & Bones -salaseuran jäsen.

Tyndalen vuonna 1525 tekemä UT:n käännös oli ensimmäinen, joka perustui bysanttilaiseen tekstiin eli Textus Receptukseen. Vuonna 1881 Westcott ja Hort julkaisivat korruptoituneisiin aleksanrialaisiin teksteihin perustuvan käännöksensä, jota mm. The Times luonnehti sanoilla 'kauan odotettu ja tervetullut ... mahdollisesti sukupolvemme tärkein raamatullinen julkaisu..'. Muutama päivä myöhemmin julkaistiin amerikkalainen tarkistettu käännös.

UT:n 'tarkistaminen' ei ole vieläkään päättynyt. Seuraava askel kreikkalaista Uutta Testamenttia vastaan on eräiden siionististen tahojen aloittama Seemiläisen Uuden Testamentin käännökset. Niiden tarpeellisuutta perustellaan väitteillä, joiden mukaan UT olisi alunperin kirjoitettu hepreaksi tai mahdollisesti arameaksi ja vasta myöhemmin käännetty kreikankielelle. Vanhoja syyriankielisiä lähteitä pidetään siten alkuperäisempinä kuin kreikkalaisia tekstejä. Aiheesta on laaja selonteko sivulla   www.watch.pair.com/peshitta.html

 
 
 
Luettelo UT:n papyruskäsikirjoituksista:
http://www.kchanson.com/papyri.html  
 
VT:n käännösvirheistä (K.O. Syväntö):
http://koti.phnet.fi/petripaavola/VTvirheitaKO  
 
Muutama kommentti Syvännön tekstiin.  
 
 
01.11.05 (päiv. 06.05.08)