Kristillisyyttä ilman kristinoppia?


 
 

Kristillisyyden piirissä heräsi jo varhain tarve määritellä, mitä kristinuskoon sisältyy. Yhtenä syynä oli lukuisten pakanuudesta tulevien ihmisten liittyminen kristittyjen piiriin. Heille piti opettaa kristillisyyteen kuuluvia asioita ja opetuksen yhtenäistämiseksi ne oli kirjattava ylös. Aluksi riitti vain muutaman perusasian käsittävä tunnustusteksti, mutta yhteisön kasvaessa alkoi esiintyä opettajia jotka opettivat joissakin asioissa vastoin apostolisia käsityksiä. Syntyneiden oppiriitojen myötä kasvoi tarve yhä tarkemmin määritellä mikä on oikeaa oppia ja mikä harhaa. Oman lisänsä tähän keittoon toi uskonpuhdistus. Kuitenkin jo varhain oli myös niitä, jotka katsoivat ettei pitäisi liian tarkoin määritellä uskon sisältöä. He näkivät hyväksi jättää ihmisen omantunnon varaan asiat, joita ei ole selvästi ilmaistu Raamatussa ja jotka siten ovat enemmän tai vähemmän inhimillistä spekulaatiota.

Jotkut näiden ajatussuuntien nykyisistä edustajista ovat menneet äärimmäisyyteen pyrkiessään kokonaan irti kaikista dogmeista. Tunnetuimpia näistä lienevät unitaariuniversalistit ja kveekarit, joihin voi periaatteessa kuulua jopa ateisti. Käytännössä näilläkin ryhmittymillä on kuitenkin omia kirjoittamattomia, keskuudessaan yleisiä oppinäkemyksiä, kuten kaikkien ihmisten pelastuminen ja kolminaisuusopin kieltäminen.

Myöskään Jehovan todistajilla ei ole kiinteitä, virallisesti vahvistettuja uskontunnustuksia. Periaatteessa jokaista yhteisössä vallitsevaa näkemystä voidaan muuttaa, jos se lisääntyneen 'valon' johdosta koetaan tarpeelliseksi. Kuitenkin järjestön julkaisema kirjallisuus ja sen säännöllinen tutkiminen pitävät huolen siitä, että jokainen todistaja on huomattavasti paremmin perillä kulloinkin vallitsevista opinkohdista kuin tunnustuksellisten kirkkojen jäsenet keskimäärin. Käytännössä yhteisö on siis hyvinkin dogmaattinen, vaikka osa dogmeista on jatkuvasti muuttuvia.

Perinteisten suurten kirkkojen jäsenissäkin on luonnollisesti niitä jotka eivät hyväksy kaikkia kirkkonsa opetuksia tai jotka noukkivat niistä vain itselleen mieluisat tai hyödylliset asiat. Kirkot eivät yleensä erota jäsenyydestään ketään - harvoin edes pappeja - vaikka joku julkisesti esittäisikin aivan muuta kuin kirkko opettaa. Käytännössä siis uskonvapaus toteutuu myös tunnustuksellisissa kirkoissa.

 


Kristiyhteisö
 

Voiko uskonnollinen yhteisö kuitenkaan olla enää kristillinen tai edes uskonnollinen, ellei sillä ole minkäänlaista oppirakennelmaa tai uskontunnustusta? Ja onko se käytännössä edes mahdollista? Rudolf Steinerin organisoima Kristiyhteisö ilmoittaa olevansa kristillisyyttä edistävä yhteisö, pyrkivänsä luomaan näkyvää yhteyttä eli yhteisöä kristinuskoa tahtovien ihmisten välille ja sanoo hyväksyvänsä apostoliset uskontunnustukset. Samalla se kuitenkin painottaa vahvasti sitoutumattomuuttaan mihinkään uskontunnustukseen, teologiaan tai oppirakennelmaan, mukaan lukien Raamattu ja antroposofinen 'hengentiede'. Yhteisön verkkosivulla kerrotaan:

"Opinkappaleiden yksityiskohtaisella muotoilemisella rajataan sillä hetkellä oikeana pidetty käsitys. Ideologian aidat muuttuvat nopeasti todellista kehitystä estäviksi muureiksi. Nykyaikaisen yhteisön tehtävänä ei voi enää olla "ainoan oikean ajattelutavan" vaatiminen jäseniltään. Sen tehdessään uskonnollinen liike puuttuu väärällä tavalla ihmisen henkiseen vapauteen ja yksilölliseen vastuuseen omasta elämästään.... opinkappaleiden tilalla Kristiyhteisössä on opetusvapaus. Papisto ei ole kirkon kannan julistaja vaan kristillisessä uskontunnustuksessa kuvattujen perustotuuksien elävöittäjä. Jokaisella jäsenellä on oikeus ottaa omassa vapaudessaan omakseen tietoa sillä tavalla ja siinä määrin kuin itse voi hyväksyä."

Yhteisön amerikkalaisella kotisivulla kerrotaan:

"Meillä ei ole minkäänlaisia kirjallisessa muodossa olevia opinkappaleita. Jokainen pappi on vapaa opettamaan kaikkea sitä mikä ei ole ristiriidassa Kristiyhteisön 'peruskallion' muodostavien sakramenttien kanssa. Tämän vuoksi opetus on rikasta, vaihtelevaa ja kehittävää. Sitä inspiroivat perinteinen kristillinen teologia, Rudolf Steinerin alkuperäinen työ ja yhteisön pappien ja jäsenten riippumattomat tutkimukset ja näkemykset. Tämä sallii kristillisen teologian liittyä sellaisiin ideoihin kuin jälleensyntymä ja karma, todellisen kosmisen Kristuksen käsite ja henkisten olentojen rooli kaikilla olemassaolon tasoilla. "

Riippumattomuus opillisista taustoista siis olekaan ihan niin selvä kuin aluksi voisi luulla, koska sitä rajoittavat ainakin sakramentteihin eli pyhiin toimituksiin kätkeytyvät opilliset sisällöt. Näihin sakramentteihin piiloutuu näkemyksiä, joiden voi hyvällä syyllä uskoa olevan yhteisön enemmistön hyväksymiä. Nyttemmin myös yhteisön suomalaiselle verkkosivulle www.kristiyhteiso.org on sisällytetty jo aiemmin ainakin amerikkalaisella sivustolla ollut uskontunnustus. Tämä apostolista ja nikealaista tunnustusta mukaileva uskontunnustus kuuluu:

  • ”Taivaitten ja maan olemassaolon perustana on kaikkivaltias, henkis-fyysinen jumalolemus, joka isällisesti käy luotuinsa edellä.
  • Kristus, jonka avulla ihmiset saavuttavat kuoleentuvan maisen olemassaolonsa uudestielpymisen, on tähän Jumalolemukseen kuin ikuisuudessa syntynyt poika.
  • Jeesuksessa Kristus astui ihmisenä maan maailmaan.
  • Jeesuksen syntymisen maan päälle vaikutti Pyhä Henki, joka parantaakseen henkisesti ihmiskunnan ruumiillisuudessa olevan synninsairauden valmisti Marian Pojan Kristuksen asuksi.
  • Kristus Jeesus kärsi Pontius Pilatuksen aikana ristinkuoleman ja laskettiin maan hautaan.
  • Kuolemassa Hänestä tuli niiden edesmenneiden sielujen auttaja, jotka olivat kadottaneet jumal-olevaisuutensa.
  • Sitten Hän voitti kuoleman kolmen päivän kuluttua.
  • Hän on tästä ajasta alkaen taivasvoimien Herra maan päällä ja elää maailmanperustan isällisten tekojen toteuttajana.
  • Hän on kerran yhtyvä maailman edelleenkehitykseksi niihin, jotka Hän heidän suhtautumisensa johdosta voi temmata pois materian kuolemalta.
  • Hänen kauttaan voi parantava Pyhä Henki vaikuttaa. Yhteisöt, joiden jäsenet tuntevat Kristuksen itsessään, saavat tuntea yhdistyneensä yhteen kirkkoon, johon kuuluvat kaikki, jotka tunnistavat Kristuksen parannuksen tuovan vallan.
  • He saavat panna toivonsa synnin sairauden voittamiseen, ihmisolemuksen pysyvyyteen ja ikuisuudelle määrätyn elämänsä säilymiseen.
  • Niin, niin on.”

Tässä tunnustuksessa voi nähdä saman hallitsevan ajatuksen, mikä on havaittavíssa yhteisön sakramenteissa. Ehtoollisen sakramentista esim. käytetään nimitystä ihmisen vihkitoimitus. Sen sanotaan kuvaavan näkyvässä muodossa jotain, mitä tapahtuu näkymättömässä henkisessä prosessissa. Asiaa valaistaan näin:

"Tämä epätavallinen nimitys viittaa siihen, että elämämme lopullinen päämäärä on tulla tosi ihmiseksi. Kristus, joka itse tuli ihmiseksi, elävöittää tosi ihmisyyttämme antaen parantavaa, muuttavaa voimaansa niille, jotka häntä etsivät, tunnustavat hänet ja seuraavat häntä."

Hautajaisrituaalien yhteydessä tapahtuvasta viimeisen voitelun sakramentista kerrotaan, että se "auttaa kuolevaa vapautumaan ruumiista ja siirtymään ruumiittomaan henkielämään."

Yhteisön rituaaleihin kuuluvan lasten sunnuntaikirkon tarkoituksena on seurata vaiheittain lapsen uskonnollista kehitystä, mukaillen Steinerin ihmiskäsitykseen pohjautuvaa ideaa ihmisen henkisistä kehitysjaksoista. Siitä kerrotaan:

"Me tulemme hengen maailmasta. Kristiyhteisön kastetut lapset ja ne, joiden vanhemmat niin haluavat, osallistuvat Lasten Sunnuntaipalvelukseen, jonka antama uskonnollinen opastus pitää heidät elävinä ja uudistaa heidän tietoisuuttaan henkisestä alkuperästään, taivaallisesta kodistaan."

Lasten opetus käsittää seuraavat askeleet:

  • luonnonhenkien kunnioittaminen (opetusta myyteistä ja legendoista),
  • luottamus jumalallisesti ohjattuun kohtaloon (Vanhan Testamentin kertomukset),
  • tuleminen tietoiseksi Kristuksesta yksilöllisessä ihmiselämässä (Uusi Testamentti).

Neljäntoista ikävuoden tienoilla tapahtuu konfirmaatio, jonka jälkeisenä tavoitteena on

"johdattaa kasvava nuori yksilö siihen uskonnolliseen maailmaan, jota hänen omat kokemuksensa ja oivalluksensa tukevat. Hän osallistuu nuorisokonferensseihin ja yhteisön elämään, mutta Kristiyhteisön täysi jäsenyys riippuu viime kädessä aikuisiän kypsästä päätöksestä."

Tämä periaate kuulostaa erinomaiselta. Käytännön opetus on kuitenkin jo tähän mennessä muokannut maaperää jälleensyntymän ja ikuisen kehityksen idealle, mikä voi vaikuttaa paljonkin myöhempiin valintoihin. Samat perusnäkemykset korostuvat selkeästi myös yhteisön teologien kirjoituksissa. Yhteisön amer. kotisivulla eräs heistä kirjoittaa:

"Kysymys kuolemattomuudesta kytkeytyy läheisesti kysymykseen ihmisen olemassaolosta ennen syntymää. Kuten sisäinen olemuksemme ei tuhoudu kuolemassa, se ei myöskään esiinny ensimmäistä kertaa ruumiissa. Ihmisolennolla on yksilöllinen pre-eksistenssi (ennaltaoleminen) ennen hänen maallisen elämänsä alkua. Herääminen kehosidonnaiseen tietoisuuteen hämärtää muistot aiemmista olemassaoloista. Kohtalomme määräytyy ennalta tehtyjen valmistelujen mukaisesti, jatkaen siten muovautumistamme (... continue to fashion) . Kuoleman myötä tapahtuu muutos maallisessa tietoisuudessamme kun meissä oleva kuolematon osa vapautuu kuolevaisuudesta. ... Uskonnollisen elämän tavoitteena on rukousten ja rituaalien avulla herättää ja vahvistaa niitä sielun voimia, jotka yhdistävät ihmisen hänen jumalallis-henkiseen alkuperäänsä. Kristuksen tähden voimme vapautua pakosta; hänen kauttaan voimme maan päällä löytää epäitsekkään rakkauden voiman."

Koska "perinteiset kristilliset kirkot eivät ole yleensä tunnustaneet Kristiyhteisöä kristilliseksi kirkoksi" (Wikipedia), yhteisön uudistetulla suomalaisella verkkosivulla painotetaan nykyään, että se tunnustautuu samoihin perusoppeihin kuin nämäkin:

"Kristiyhteisön toiminnan ja kirkollisten toimitusten perustana on usko kolmiyhteiseen Jumalaan, Isään, Poikaan ja Pyhään Henkeen sekä Jeesukseen Kristukseen, tosi ihmiseen ja tosi Jumalaan. Kristiyhteisö tunnustaa Herran Jeesuksen Jumalaksi ja vapahtajaksi Raamatun mukaan ja tältä pohjalta pyrkii yhdessä täyttämään yhteistä kristillistä kutsumusta yhden Jumalan, Isän, Pojan ja Pyhän Hengen kunniaksi. Tässä kaikkia kristillisiä kirkkokuntia yhdistävässä ekumeenisessa tehtävässä Kristiyhteisö ei pidä itseään ainoana autuaaksi tekevänä kirkkokuntana vaan maailmanlaajuisen kristinuskon yhtenä jäsenenä. Kristiyhteisön tunnustaa Apostolisen uskontunnustuksen, Nikaian-Konstantinopolin uskontunnustuksen ja Athanasioksen uskontunnustuksen."

Käytännössä kuitenkin antroposofiasta periytyvä usko jälleensyntymään pakottaa tulkitsemaan Raamattua ja kristillisyyttä toisin kuin perinteinen teologia. Vaikka steiner-kouluissa annettava uskonnonopetus onkin Suomessa saanut kouluhallituksen hyväksynnän, sen sisällössä voi nähdä selviä liittymäkohtia antroposofiseen maailmankuvaan. Lisäksi uskonnonopettajat ovat yleensä myös antroposofeja. Uskonnon opetuksen sisällöstä kerrotaan:

  • 1.luokka:
    Pienet myyttiset ja luontoon sadunomaisesti liittyvät kertomukset
  • 2. luokka:
    Pyhimystarusto ja muut kertomukset, jotka ilmentävät sisäisen muuttumisen salattua tapahtumaa
  • 3. luokka:
    Vanhan testamentin luomiskertomus ja Jumalan johdatusta Israelin kansan vaiheissa ilmentäviä kohtia VT:sta. Mooseksen lait.
  • 4.luokka:
    Ihmisen suhdetta luonnonolentoihin vahvistavaa kertomusaineistoa. Sankarien uroteoista puhuvia kertomuksia. Merkittäviä henkilöhahmoja VT:ssa.
  • 5.luokka:
    Parantumisen ihmeet Uudessa testamentissa. Yleensäkin ihmiskohtaloita kuvaavia kertomuksia. Synnin ja armon käsitteet kertomusten pohjalta. VT:n kertomusten pohjalta käsitys enkeleistä.
  • 6. luokka:
    Jeesuksen elämä ajallisena kokonaisuutena. Vaellus opetuslasten kanssa. Israelin kansan historialliset vaiheet.
  • 7. luokka:
    Aineistoa, joka osoittaa, ettei pelkkä viisaus riitä Jumalan elävään kokemiseen ellei se muutu toimivaksi rakkaudeksi. Kärsimys ja ihmisen sisäinen muuntuminen. Uhrautuminen.
  • 8. luokka:
    Elämänkerrallisia ihmiskohtaloita. Vapauden käsite. Mainen elämä tehtävänä. Horjuva ja luja usko. Paavali ja apostolien teot.
  • 9. luokka: Evankeliumien erilaisuudesta syntyvä harmonia. Pyhän Hengen vuodatuksesta syntyvä kristillinen seurakunta ja alkukristittyjen vaiheet Apostolien tekojen pohjalta. Kirkkoisien ja mystikkojen uskonnollisia mietteitä.
  • 10.luokka:
    Maailman uskonnot. Muut elämänkatsomukset. Kristinuskon historia ja olemus.
  • 11.luokka:
    Kohtalo uskonnon asiana. Syyllisyys ja sovitus. Paavalin kirjeet. Evankelistat. Isä, Poika ja Pyhä Henki. Kultti ja sakramentit hengellisen elämän lähteenä.
  • 12.luokka:
    Johanneksen evankeliumi. Yleiskatsaus esikristillisten uskontojen kehitykseen ja niiden kristinuskossa piilevä täyttymys. Kristinuskon sosiaalinen virike.

Vaikka uskonnon opetus kokonaisuutena antaakin monipuolisen kuvan uskonnoista, voidaan (varsinkin neljän ensimmäisen luokan aineistosta) nähdä, että yhteisö hyväksyy myös Steinerin hengentieteen saavutukset (mukaan luettuna opit luonnonhengistä, jälleensyntymästä ja ihmiskunnan jatkuvasta kehityksestä) apuvälineikseen Raamatun ja kristinuskon tulkitsemisessa.

On toisaalta myönnettävä, että steiner-koulujen opetuksessa on myös paljon hyvää. Yksilön arvostaminen omana itsenään, luovuuden, itsenäisen ajattelun, kauneuden ja hyvyyden ja henkisyyden korostaminen ym. voivat johtaa yksilön totuuden lähteille ehkä jopa paremmin, kuin nykyajan materialistiseen perusnäkemykseen pohjautuvissa peruskouluissa, joissa nämä näkemykset ovat jääneet vähemmälle huomiolle. Steinerin tulkintojen ja apostolisen uskon välillä on kuitenkin myös sovittamattomia ristiriitoja, joista jokaisen kristillisyyttä tavoittelevan pitäisi olla tietoinen.


Linkkejä:
Kristiyhteisö   (suom. kotisivu)
fi.wikipedia.org/wiki/Kristiyhteisö
The Christian Community   (yhteisön am. kotisivu)


Päivitetty 11.10.07