Kvanttigravitaatio

Avain tietoisuuteen?

Tutkijoiden tavoitteena on jo lähes sadan vuoden ajan ollut kehittää sellainen yhtenäisteoria, mikä ratkaisisi suhteellisuusteorian ja kvanttiteorian väliset yhteensopimattomuusongelmat. Yhden ratkaisumallin esittää Ronald D. Pearson kirjassaan 'Quantum Gravitation: The Key to Consciousness'.

Pearson on termodynamiikkaan ja nestevirtauksiin perehtynyt tutkija ja akateeminen luennoitsija. Hän on eräiden muiden tavoin ottanut lähtökohdakseen Einsteinin hylkäämän eetterin. Pohdinnoissaan ja laskelmissaan hän on päätynyt siihen, että koko maailmankaikkeuden täyttää äärettömän pienistä, positiivista ja negatiivisista perushiukkasista muodostunut hilaverkko. Kaikki muut hiukkaset, energiat ja luonnonvoimat ovat seurausta tässä 'eetterissä' tapahtuneista ja tapahtuvista, erilaisten vuorovaikutusten aikaan saamista kvanttivärähtelyistä ja muista 'häiriöistä'. Mutta Pearson menee vielä pidemmälle: hän uskoo myös tietoisuuden rakentuvan samalle perustalle.

Pearsonin mielestä kaiken olemassaolevan taustalla vaikuttava äly on tarvinnut jonkin syyn luoda aineellinen universumi sellaiseksi, että sitä voidaan säädellä erilaisten kvanttiaaltovärähtelyjen avulla. Jotta säätely voisi toteutua, tarvitaan jotain, mihin se voidaan kohdistaa. Universumiin luotiin siksi tarkoituksenmukaisia, kehityskelpoisia ja luomistarvetta tyydyttäviä ympäristöjä (kuten Maa ja aurinkokunta). Luova Äly jakautui sitten myriadeihin alimieliin (sub-mind) ja ohjelmoi niiden itsekunkin ympärille informaatiosuotimen (jotta ne voisivat kokea itsensä erillisiksi). Niiden vaikutuspiiriin luotiin sitten eläviä biologisia 'koneita' (ihmisiä ja eläimiä), joissa nämä mielet toimivat. Aineelliset aivot tarvittiin yhteyslaitteeksi, minkä avulla mieli voi kontrolloida elimistöä. Tällä tavoin aivojen ulkopuolella olevan mielen on mahdollista vuorovaikuttaa aivojen kanssa aineellisten aistinelimien välityksellä, vaikka suora yhteys olisikin katkaistu. Aivot kokevat näin ollen todellisuutena ainoastaan aistien antaman kuvan maailmasta.

Jokainen tajuntayksikkö eli mieli näyttää olevan vielä jakautunut tajuiseen ja alitajuiseen puoleen, joista ainoastaan edellinen voi vuorovaikuttaa aivojen kanssa. Jälkimmäinen puolestaan voi olla yhteydessä muihin mieliin taustarakenteeseen (hilaan eli eetteriin) liittyvien kytkentöjensä kautta. Koska tietoiset alueet muodostavat tässä järjestelmässä hyvin vähäisen osan, voidaan olettaa, että kaikki muu on konemaisesti ohjelmoitua. Eetteri ei siis itsessään sisällä informaatiota, se toimii vain välittäjänä. Pearson uskoo, että myös monet paranormaalit ilmiöt, kuten psykokinesia, voivat selittyä tästä lähtökohdasta. Fyysisen kehomme ulkopuolella olevat 'mielet' ovat normaalisti estyneet suorasta vaikuttamisesta materiaan, mutta jotkut saattaisivat kyetä ylittämään tämän kynnyksen.

Yhteenvedossaan Pearson luettelee yhtenäisteoriansa periaatteellisia seuraamuksia. Merkittävimpiä niistä lienee päätelmä, että myös ihmiskunnalla on henkinen perusta. Hänen mukaansa teoriasta on tehtävissä mm. seuraavat johtopäätökset:

Erilaiset alkeishiukkaset, kuten fermionit, kvarkit, fotonit ja neutriinot sekä virtuaaliset välittäjähiukkaset kuten gravitonit, voidaan palauttaa vain kahteen alkeishiukkaseen, jotka muodostavat kaikkeuden täyttävän eetterin ja joista myös kaikki luonnonvoimat syntyvät.
Teoria ratkaisee harmillisen kysymyksen 'kosmologisesta vakiosta' ja toteaa sen vääräksi. Uuden luomismallin mukainen alkeishiukkasten syntyminen eetteristä siinä tapahtuvien kvanttivärähtelyjen kautta poistaa tämän ongelman. Materia voisi olla ohjelmoitu kopioitumaan tietokonevirusten tapaan ja katkeamaan tietyn sukupolven jälkeen, jolloin tuloksena olisi Big Bangin tapainen inflatoorinen alkuräjähdys. Vaihtoehtoisesti materiaa voisi syntyä jatkuvasti (Fred Hoylen idean mukaisesti) kaikkialla juuri sen verran, että se pitäisi yllä kaikkeuden havaittua laajenemista.
Aalto-hiukkas-dualismi saa uskottavan tulkinnan matemaattisesti loogisena seurauksena hiukkasten käyttäytymisestä. Aalto syntyy tietyn mekanismin tuloksena.
Syntyy käytännöllisesti katsoen paradokseista vapaa yhtenäisteoria, mikä sovittaa yhteen kvanttiteorian ja gravitaation sekä antaa oikeat ennusteet.
Monet paranormaalien ilmiöiden esiin nostamat ongelmat saavat ratkaisunsa. Laajennetun fysiikan myötä ne ovat 'alimielien' tajuntakentista lähtöisin olevia todellisia ilmiöitä.
Teoria tarjoaa uskontojen keskeisiä käsityksiä tukevan viitekehyksen ja mahdollistaa fysiikan tulosten hyödyntämisen niiden yhteydessä.
Teorian mukaan materiaalinen järjestelmä on tarkoituksella luotu sellaiseksi, että se mahdollistaa biologisten elämänmuotojen kehittymisen. Tästä seuraa, että vastakkaisuudet evolutionististen ja kreationististen skenarioitten välillä poistuvat.
Teoriastaan Pearson johtaa myös käsityksen, että olemme loputonta päämäärää kohti vaeltavia kuolemattomia olentoja. "Jos ihmiset tietäisivät, että heillä on sielu, voisivatko he hautoa rikosten tekemistä? Tätä perimmäistä kysymystä fyysikkojen kannattaisi miettiä", sanoo Pearson ja toteaa väärien paradigmojen vaikuttavan lukkiuttavasti ihmisen henkiseen kehitykseen.

Yhtenä todisteena eetterin olemassaolosta Pearson viittaa viime aikoina tehtyihin valon nopeuden tarkistusmittauksiiin, joissa on todettu 'kiusallinen' anomalia eli poikkeama vaihdettaessa mitattavan säteen suuntaa. Tämän totesivat jo Michelson ja Morley aikoinaan tekemissään jatkokokeissa, mutta jostain syystä - ehkä suhteellisuusteorian aiheuttaman suuren innostuksen johdosta - asia haudattiin 'tilastollisena poikkeamana'.

Pearsonin teoria nostaa esiin mielenkiintoisia näkymiä, jotka ainakin ensilukemalta tuntuvat melko uskottavilta, varsinkin mitä tulee näkemykseen eetteristä maailmankaikkeuden perusrakenteena. Kannattaa kuitenkin muistaa, että matematiikka on kuin tuli; hyvä renki mutta huono isäntä. Liian usein luotetaan sen pohjalta tehtyihin tulkintoihin siitä syystä, että ne näyttävät niin kauniisti synkkaavan yhteen kaavojen ja yhtälöiden kanssa.

On hyvin inhimillistä ajatella, että maailmankaikkeus kokonaisuutena, luonto ja ihmiset mukaan lukien, olisi todellisuudessa olemassa vain Jumalan - tai niinkuin Pearson sanoo 'Superälyn' - tajunnassa. Tajuiset olennot olisivat siten jollakin tavoin Jumalan erillisiä osatajuntoja, jotka kuitenkin kokisivat olevansa täysin itsenäisiä olentoja. Samantapaiseen panteistiseen käsitykseen ovat päätyneet monet muutkin. Tässä on kuitenkin syytä muistaa ajattelumme rajoittuneisuus: mikä meistä tuntuu järkevältä, ei välttämättä ole totuus, eikä ainakaan koko totuus.

Pearsonin teoriasta ei ilman muuta myöskään seuraa, että olisimme kuolemattomia tai jatkuvasti uudelleensyntyviä ikuisuusolentoja. Jos jokin Superäly voisi jakaa itsensä myriadeihin alimieliin, mikä estäisi sitä halutessaan 'päivittämästä' tuota jakoa ja poistamasta haitallisiksi tai viallisiksi osoittautuneita yksiköitä? Toisaalta oletukselle ikuisesta jälleensyntymien ketjusta on vaikea löytää järkeviä perusteita. Se ei esim. kykene vastaamaan kysymykseen, miksi ihmiskunnan henkisessä kehityksessä ei ole tapahtunut sen edellyttämää edistystä? Huolimatta sukupolvien myötä kumuloituvasta tiedon ja 'viisauden' määrästä ja siitä, että jokaisen ihmisen olisi jälleensyntymien kautta pitänyt saada 'myriadeja' tilaisuuksia parantaa karmaansa ja samalla henkistä tasoaan, uudet sukupolvet näyttävät aina olevan edeltäjiään alhaisemmalla tasolla.


Tässä tiivistelmässä ei ole perehdytty Pearsonin matemaattisiin perusteluihin. Niistä kiinnostuneen kannattaa käydä tutustumassa hänen teoriaansa verkkosivulla: www.survivalafterdeath.org/

Lisäys 10.12.07:
Todisteita kvanttigravitaatiosta?

Koituuko gammasäteily Albert Einsteinin suhteellisuusteorian kohtaloksi? Turun yliopiston Tuorlan observatorion Magic-gammasädekaukoputki on havainnut ilmiön, joka ei noudata Einsteinin suppeaa suhteellisuusteoriaa. Kanariansaarilla gammataivasta tähyävän Magicin työryhmään kuuluu neljä Turun yliopiston Tuorlan observatorion tutkijaa.

Magic mittasi syyskuussa puolen miljardin valovuoden päässä olevan Markarian 501 -galaksin kirkastumisen. Kaikkien hämmästykseksi purkauksen matala-ja korkeataajuiset gammasäteet eivät osuneet mittareihin samaan aikaan, kuten suhteellisuusteoria ennustaa, vaan niiden välillä oli neljän minuutin viive.

Lontoon yliopiston professori Nick Mavromatos kumppaneineen selittää aikaeron kvanttigravitaatiolla, vetovoimalla, joka sopisi yhteen kaikki muut voimat selittävien kvanttikenttäteorioiden kanssa. Neljän minuutin viive johtuisi kvanttigravitaatioon liittyvistä aika-avaruuden kvanttiheilahteluista. Ne hidastaisivat säteilyn menoa sitä enemmän, mitä korkeampitaajuista se on.

Fyysikot ovat kipeästi kaivanneet näyttöä kvanttigravitaatiosta. Jos Mavromatosin tulkinta osoittautuu oikeaksi ja kvanttigravitaation vaikutus todella havaittiin, kyse on jymyuutisesta. Nobelia ei kuitenkaan heru, ennen kuin varmistetaan, että Markarian 501:n eritaajuiset gammasäteet todella lähtivät matkaan yhtä aikaa. (Tiede 10/2007)


 
27.07.05 (päivitetty 10.12.07)