Lintujen erikoiset kyvyt

undulaatit.jpg

Lintujen fysiologiset erikoispiirteet tekevät niistä - muutamia poikkeuksia lukuunottamatta - täydellisesti lentämiseen soveltuvia. Sen sijaan niiden älykkyyteen on suhtauduttu varauksellisesti; niitä on usein pidetty lähes pelkästään vaistojensa varassa toimivina, vähemmän älykkäinä eläiminä. Monien lintulajien käyttäytymisessä on kuitenkin piirteitä, jotka osoittavat tämän käsityksen vähintäänkin puutteelliseksi.

Vaikka lintujen aivot ovatkin pienet, ne ovat silti suhteellisen suuret verrattuna monien vastaavan kokoisten nisäkkäiden aivoihin. Periaatteessa ne ovat myös rakenteeltaan ja toiminnaltaan yhtä monimutkaiset. Nisäkkäiden aivoista ne eroavat kuitenkin siinä, että niiden etu- ja taka- eli pikkuaivot ovat yhtä suuret. Lintujen pikkuaivojen tiedetään hienosäätelevän lentosuoritusten tasapainoa ja siihen vaadittavien monien lihasten toimintoja, mikä selittää niiden suhteellisen suuren koon.

Toinen merkittävä ero on, että nisäkkäille tyypillinen etuaivojen pintoja myötäilevä ja poimuttunut aivokuori on linnuilla hyvin ohut tai puuttuu kokonaan. Koska sen paksuuden arvellaan olevan suhteessa älykkyyteen, on päätelty, ettei lintu kykenisi käsittelemään saamaansa informaatiota yhtä monipuolisesti kuin nisäkäs. Nykytutkimusten mukaan näin ei kuitenkaan ole. Ainakin varislinnut ja papukaijat kykenevät ilmeisesti yhtä harkittuun ja tavoitteelliseen käyttäytymiseen kuin esimerkiksi koirat.

Hyviä oivaltamaan

Lintujen oivalluskyvystä on monia havaintoja:

Lintujen muutto tarkoin ohjelmoitu.

Lintujen muutto sen sijaan on varsin pitkälle geneettisesti ohjelmoitu. Tästä tutkijat ovat nykyään jo varsin vakuuttuneita. Sisäiset tekijät määräävät milloin lähdetään, mihin suuntaan lähdetään ja usein vielä tarkan määränpään, esim. entisen pihapiirin. Silti on merkillistä ja vaikeasti selitettävää, miten lintu aistii ilmansuunnat. [Joillakin linnuilla uskotaan olevan päässään eräänlainen 'magneetti' suunnistusta varten, mutta sen olemassaolo ei auta ymmärtämään, miten lintu sitä hyödyntää. Toisaalta äskettäisissä tutkimuksissa on todettu ainakin kirjekyyhkyjen hyödyntävän suunnistuksessaan myös ihmistekoisia valtaväyliä kuten moottoriteitä. MP.]

Lintujen 'sisäänrakennettu ajastin' kuitenkin jollain tavoin ilmoittaa muuttolinnuille, milloin on aika lähteä takaisin pohjoiseen, koska linnut eivät Afrikassa voi tietää millainen sää pohjolassa vallitsee. Geneettisen ohjelmoinnin puolesta puhuu myös se, että monet kahlaajanaaraat lähtevät heti munittuaan takaisin etelään jättäen urokset hoitamaan poikasia. Mutta myös urokset lähtevät etelään ennen poikasia, jotka vasta tarpeeksi vartuttuaan lähtevät muuttomatkalle perimäänsä sidottujen muuttokäskyjen ohjaamina. Vanhemmat linnut eivät siten millään tavalla opasta tai valmenna niitä siihen.

Lintujen lentokyvystä.

Lintujen lentosuoritukset ovat joskus lähes uskomattomia. Niiden on nähty lentävän jopa yli 10 km korkeudessa, ja tekevän tuhansien kilometrien pituisen ja useita päiviä kestävän muuttomatkansa ilman ruokaa ja vettä. Tämä on käsittämätön osoitus rasvan muotoon varastoidun energian tehokkaasta poltosta. Raskastekoisten laulujoutsentenkin on nähty lentävän yli 8 km korkeudessa ja yli 100 km tuntinopeudella. Joillakin kahlaajilla ja haikaroilla on mitattu jopa 180 km/h lentonopeus.

Miksi linnut lentävät niin korkealla?

Ilman lämpötila laskee sitä enemmän mitä korkeammalle noustaan. Äkkiseltään ajatellen sen luulisi haittaavan lentämistä. Lintujen kohdalla asia on kuitenkin päinvastoin. Tällöin nimittäin lentolihasten tuottama liikalämpö poistuu passiivisesti kylmään ympäristöön, josta seuraa, ettei hengitysilman mukana tarvitse hukata vesihöyryyn sidottua lämpöä. Tästä syystä ei myöskään jano pääse yllättämään, kuten matalalla lentävän linnun kävisi.

Linnun hengitysjärjestelmä.
(kaavio)

1. Henkitorvi
2. Keuhkot
3. Niskapussi
4. Olkaluun ilmaontelo
5. Solispussi
6-7 Rintakehän ilmapussit
8. Vatsanpohjan ilmapussit

( Suuri eläinkirja, WSOY 1970)

linhjar.jpg

Lintujen hengitysjärjestelmä on hyvin erikoinen. Niiden keuhkot ovat suhteellisen pienet ja hengitystiheys alempi kuin samankokoisilla nisäkkäillä. Lisäksi niiden keuhkot ovat lähes liikkumattomat. Niiden kuvittelisi siis olevan melko tehottomat. Kuitenkin lintujen verenkierron ja elimistön hapetus on moninverroin tehokkaampaa kuin nisäkkäillä. Miten se on selitettävissä ?

Linnun keuhkot muodostuvat yhdensuuntaisista, hyvin ohuista ilmaputkista, joita on lajista ja linnun lentokyvystä riippuen 600-1800 kpl. Niistä haarautuvat säteettäisesti joka suuntaan sormimaiset ilmakapillaarit, joita ympäröi tiheä verisuonitus. Keuhkoihin liittyy putkien välityksellä kaikkialle elimien lomaan tunkeutuvia ilmapusseja, joita on lajista riippuen 7 -12. Nämä pussit muodostavat suurimman osan koko hengitysjärjestelmää; keuhkojen osuus on vain 1.4 prosenttia. Ilmapussien tarkoitus ei ole keventää linnun painoa, kuten aiemmin luultiin, vaan lihasten avustamana toimia palkeina eli ajaa puhdasta ilmaa keuhkoputkien läpi. Erikoista on vielä se, että ilma kulkee aina samaan suuntaan (nokkaa kohden) sekä sisään- että uloshengitysvaiheessa. Näin keuhkojen läpi virtaa koko ajan puhdasta ja hapekasta ilmaa, mikä turvaa verenkierron mahdollisimman täydellisen hapetuksen.

Tehokas verenkierto

Verenkiertoa tehostaa vielä suhteellisen suuri sydän, 2-3 -kertainen verenpaine samankokoiseen nisäkkääseen verrattuna, korkea punasolutiheys ja hemoglobiinin rakennemuutokset, jotka saavat aikaan kyvyn sitoa hyvin happea korkeallakin ilmassa. Monilla aikuislinnuilla on lisäksi ainakin kaksi hemoglobiinityyppiä - korppikotkalla jopa neljä - jotka aktivoituvat eri ilmanpaineissa.

Elimistön hapetusta ja energiantuottoa tehostavat myös kudosten korkea mitokondriopitoisuus, minkä johdosta lihaksistoon voi varastoitua enemmän happea, sekä tiheä hiusverisuonitus. Myös lintujen aivoissa verenkierto vain vilkastuu ilmanpaineen laskiessa; parannus voi olla jopa 6-kertainen. Nisäkkäillä päinvastoin ilmanpaineen aleneminen johtaa veren kohoavaan emäksisyyteen - kiihtyneestä hengityksestä johtuen - pienentää verenkiertoa, supistaa verisuonia ja johtaa alentuneeseen aivojen hapetuk­seen, josta voi seurata tajuttomuus tai jopa kuolema.

Kaikki nämä anatomiset ja fysiologiset, vain linnulle tyypilliset ominaisuudet ja muutokset tekevät siitä olennon, joka todella näyttää olevan suunniteltu lentämään.

Lähde:
Emeritusprof. Raimo Hissan artikkelisarja, Pohjalainen, 23.11.02 - 09.02.03

Lisäyksiä

Lintujen näkökyky

Äskettäin saatu uutta tietoa myös lintujen näkökyvystä. Kun ihmisen ja useimpien imettäväisten silmän verkkokalvossa on kolmenlaisia väriä aistivia soluja, lintujen silmissä on lisäksi soluja, jotka aistivat ultraviolettia valoa. Tämän johdosta ne havaitsevat ympäristöstään enemmän yksityiskohtia ja värejä ja pystyvät mm. näkemään paremmin saaliseläimet. Tutkijoiden mukaan tämä ominaisuus selittää myös lintujen kykyä suunnistaa tarkasti. (1.7.03)

Kea-papukaijojen älykkyys

Aivojen koko ei selvästikään ole ainoa älykkyyteen vaikuttava tekijä. Tämän voi todeta Uuden Seelannin Kea-papukaijoista, joita monet tutkijat pitävät maailman älykkäimpinä lintuina. Television luontodokumentti (TV1, 27.4.05) osoitti niiden älykkyyden todella olevan omaa luokkaansa. Nämä linnut ovat sosiaalisia, uskomattoman kekseliätä, uteliaita, kokeilunhaluisia ja leikkisiä. Jäteastioiden kansien avaaminen ei ollut temppu eikä mikään, huolimatta siitä, että tutkijat asettivat niihin erilaisia avaamista hankaloittavia salpoja ja esteitä. Herkkupalaan käsiksi pääsemiseen liittyvät monimutkaisetkin ongelmat ratkesivat nopeasti, usein suoraan ilman turhia yrityksiä ja kokeiluja. Tässä suhteessa ne päihittivät jopa simpanssitkin. Mikä erikoisinta, toinen kea osasi ratkaista ongelman suoralta kädeltä vain katseltuaan, miten toinen sen ratkaisi. Ne osasivat myös toimia yhteistyössä; toinen esim. piti kiinni astian kannesta tai siihen liittyvästä narusta tai vivusta, jotta toinen pääsi ruokaan käsiksi, eikä jäänyt loukkuun.

Muiden lintujen leikit rajoittuvat enimmäkseen soidinmenoihin. Tässäkin suhteessa keat ovat poikkeus; varsinkin nuoret linnut leikkivät keskenään kuin kissanpennut. Keat ovat myös suunnattoman uteliaita. Kaikkea pitää tutkia, pureksia, maistaa. Ne ovat mestareita rikkomaan esineitä ja paikkoja. TV-antennit, tuulilasin pyyhkimet, muoviesineet, kukkapurkit, pöydille jätetyt ruoat ja juoma-astiat eivät ole turvassa niiden vahvalta nokalta. Niiden mielipuuhiin sisältyi myös isojen kivien pyörittäminen alas jyrkkään rinteeseen. Nämä rauhoitetut linnut eivät pelkää ihmisiä, vaan käyttävät röyhkeästi hyväkseen asutuskeskusten tarjoamia mahdollisuuksia helppoon ravinnonsaantiin. (27.4.05)

Miks' leivo lennät Suomehen...?

Miksi muuttolinnut oikeastaan matkaavat keväisin tänne Pohjolaan? Luulisi siellä etelän lämmössä olevan ainakin yhtä hyvät pesintämahdollisuudet kuin täälläkin. Liekö tätä asiaa edes tutkittu? Joka tapauksessa lintujen liverrykset tuovat suurenmoisen lisän keväiseen luontoomme ja viestittävät tarkoituksenmukaisesta suunnittelusta. Paitsi että linnut ihastuttavat laulullaan, ne rajoittavat myös hyönteisten määrän liiallista kasvua. (09.06.09)

Meistä saattaa tuntua itsestään selvältä, että linnut rakentavat pesiä ja ruokkivat poikasiaan. Tarkemmin ajatellen se ei kuitenkaan ole niin yksinkertaista kuin voisi luulla. Niiden täytyy tietää, minkä muotoinen ja kokoinen pesän tulee olla ja millaisista tarvikkeista se tulee rakentaa. Kunkin lajin on osattava valita sopiva pesimispaikka, missä on tarjolla juuri sille ja sen poikasille sopivaa ravintoa. Kololintujen vaisto ajaa ne nakuttelemaan pesäkolonsa puunrunkoon, peipot tekevät pesänsä puun oksalle, vesilinnut veden äärelle. Pikkulinnut tietävät pyydystää poikasilleen matoja ja hyönteisiä, lokit ja tiirat kaloja, kolibrit imevät kukista mettä. Kaikki ne osaavat omalla tavallaan tarjota 'saaliinsa' poikasen nokkaan, ja tämän vaisto puolestaan ohjaa sitä pitämään nokkansa ammollaan ruokaa pyytäessään.

Linnut ruokkivat myös toisiaan ja rakentavat taidokkaita pesiä!

  Jo ruokkimis- ja hoivaamisvaisto itsessään on asia, jolle on vaikea löytää 'tieteellistä' eli evolutiivista selitystä. Mikä saa linnut (kuten useimmat muutkin eläimet) hellästi huolehtimaan jälkikasvustaan? Tuskinpa ne osaavat ajatella, että niillä olisi jokin 'velvollisuus' huolehtia poikasistaan. Tällaisen vaistotoiminnon on täytynyt olla olemassa alusta asti. Se ei ole mitenkään voinut kehittyä vähitellen, koska sitä ennen kaikki jälkeläiset olisivat kuolleet. (02.08.09)

Kaikki eläimet huolehtivat poikasistaan.

Tämä hoivaamisvaisto ei siis rajoitu yksin lintuihin. Useimmat eläimet - ehkä kaloja ja eräitä muita lukuun ottamatta - osaavat rakentaa pesiä jälkikasvuaan varten ja huolehtia niiden ravinnontarpeesta. Jotkut saalistavat, toiset imettävät ja eräät oksentavat poikasilleen puoliksi sulanutta ruokaansa. Jopa jotkut hyönteisetkin (esim. mehiläiset) huolehtivat toukkiensa ravinnontarpeesta ja hyvinvoinnista. Kaikki ne tietävät, millaista ravintoa niiden jälkikasvu tarvitsee. Monilla eläinvanhemmilla tämä hoivaaminen on lisäksi yhteistyötä; mehiläisillä siihen osallistuu koko yhteiskunta. Kaikki myös tietävät, milloin on tullut aika lopettaa ruokinta ja hoivaaminen. Tällaisten ominaisuuksien on vaikea kuvitella syntyneen vähitellen sattumien summana. (12.02.2010)

Lintujen laulamisesta

Darwinin ajoista lähtien seksuaalivalintaa on pidetty ainoana syynä siihen, että uroslinnut houkuttelevat naaraita laulullaan. Tätä näkemystä on puoltanut havainto, että monet uroslinnut lopettavat laulamisen sen jälkeen, kun ne ovat saaneet itselleen puolison. Evoluutioteorian mukaan laulun jatkuminen on tarpeetonta sen jälkeen, kun lajin jatkuminen on turvattu, joten luonnonvalinta on karsinut sen. Siksi tutkijoita yllätti havainto, etteivät kaikki linnut lopetakaan laulamistaan parinmuodostuksen jälkeen. Australialaisiin seeprapeippoihin kohdistunut tutkimus osoitti, että elinikäisen parisuhteen muodostaneet linnut lauloivat jatkuvasti 'duettoja' toistensa kanssa. Tutkimus julkaistiin Animal Behaviour-lehdessä. (http://www.icr.org/)



31.3.03 (päiv. 08.09.10)