Vanhan maailman kreationismi

Pilakuva Darwinista

Vanhaa maapalloa kannattavat kreationistit hyväksyvät tieteelliset näkemykset, joiden mukaan Maa ja maailmankaikkeus ovat miljardeja vuosia vanhoja. Alkuräjähdystä pidetään historiallisena tapahtumana. Universumilla on siten tietty alkuhetki; se ei ole ollut olemassa ikuisesti. Tämä sekä monet maailmankaikkeuteen, aurinkokuntaan ja maapalloon liittyvät hienosäädetyt, elämälle välttämättömät toiminnot osoittavat kuitenkin sen tason suunnitelmallisuutta, joka selittyy vain Luojan olemassaololla. Näitä hienosäädettyjä parametrejä ovat mm. painovoima, vahva ydinvoima, valon nopeus ja lukuisa joukko muita.

Luomispäiviin liittyy kaksi suosittua teoriaa. Toisen mukaan luomispäivät ovat itse asiassa pitkiä ajanjaksoja. Toisen, ns. aukkoteorian mukaan Raamatun 1. ja 2. jakeen väliin sijoittuu ajallisesti pitkä jakso, jolloin maa oli 'autio ja tyhjä'. Maapallon geologiset muodot ja alueet syntyivät tuona aikana, ennen varsinaista luomisviikkoa. Vasta sen jälkeen tapahtui kuusi päivää kestänyt luomistyö.

'Vanha Maa' -kreationistit uskovat evoluutioon, joskin Jumalan avustamaan. Jumala sysäsi evoluution alkuun (teistinen evoluutio) ja/tai puuttui tarvittaessa tapahtumien kulkuun, jotta se toimisi hänen tarkoitusperiensä mukaisesti (edistyvä luominen). He uskovat myös evoluutioteorian mukaisten esi-ihmisten, 'hominidien' olemassaoloon ja siihen, että Jumala jossain vaiheessa asetti esi-ihmiseen sielun, jolloin heistä tuli luomiskertomuksen Aatami ja Eeva.
 Vedenpaisumuksen he eivät usko sanottavammin vaikuttaneen maapallon tilaan eikä geologisten kerrostumien muodostumiseen. Jos vedenpaisumus on vallinnut, se on ollut joko paikallinen tai laajavaikutteinen, mutta suhteellisen vaatimaton (mikäli sellainen on mahdollista!)

Pohjimmiltaan vanhaa maapalloa kannattavien kreationistien näkemys maailmankaikkeuden ja maan historiasta on sama kuin modernin maallisen tieteen. He tarjoavat Jumalaa vain vastaukseksi vaikeimpiin kysymyksiin kuten: miksi maailmankaikkeus, maapallo ja me olemme täällä, tai miten elämä sai alkunsa? Jumala nähdään siten välttämättömänä, evoluutiota eteenpäin kuljettavana voimana.

Teologisia ongelmia

Monet katsovat teistisen evoluutionäkemyksen voivan sovittaa yhteen Raamatun luomispäivät ja tieteen esittämät pitkät ajanjaksot. Siitä seuraa kuitenkin vaikeita teologisia ongelmia. Huomattavimpia niistä on Jumalan hyvyyden sovittaminen yhteen evoluution edellyttämän lajien selviytymiskamppailun ja siitä johtuvien kärsimysten sekä yksilöiden ja lajien (mukaan lukien esi-ihmiset!) massiivisen kuoleman kanssa. Miten Jumala saattaisi luomistyönsä päätettyään sanoa kaiken tämän olevan 'erittäin hyvä'? Sehän tapahtuisi vielä ennen synnin ilmaantumista maailmaan.

Raamatun mukaan kuolema on kirous ja vihollinen. "Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema." (1 Kor. 15:26). Itse asiassa evankeliumin pääsanoma on juuri kuoleman kirouksen poistuminen Jeesuksen sovitustyön välityksellä. Teistinen evolutionisti joutuu tulkitsemaan syntiinlankeemuksen johtaneen vain henkiseen, ei fyysiseen kuolemaan. 1 Moos. 3. luvun mukaan on kuitenkin selvää, että Jumalan lausuma tuomio sai aikaan fyysisen rappeutumisen siitä tilasta, mikä oli vallinnut paratiisissa. Koska Aatami ja Eeva eivät kuolleet heti, langetettu kirous siirtyi myös heidän jälkeläisilleen. Miksi Jeesuksen olisi muuten tarvinnut kuolla puolestamme? Lisäksi, jos Jumala olisi suorittanut luomistyön evoluution kautta, miksi hän ei olisi voinut ilmoittaa sitä luomiskertomuksessa.

Todisteita vanhan maan puolesta

Dalrymple pitää radiometrisiä ajoitusmenetelmiä parhaana näyttönä vanhan maapallon puolesta. Hän toteaa: "Tiedämme kallioista ja minereeleista löytyvien tiettyjen pitkäikäisten radioaktiivisten hiukkasten toimivan luonnon kelloina, joita voidaan käyttää monissa tapauksissa mittaamaan maapallon ja muiden aurinkokunnan kappaleiden historiaan liittyviä tapahtumia."
  Hänen mukaansa tutkituista meteoriiteista enimmällä osalla tiettyjen (ajanmäärityksissä käytettävien) isotooppien suhteet osoittavat niiden iäksi 4.4 - 4.6 mrd vuotta. Dalrymple pitää uskottavana myös Kuun synnystä esitettyä teoriaa Maahan törmänneestä taivaankappaleesta."Jos tämä teoria on oikea, molempien minimi-ikä on sama ... 4.42 - 4.51 mrd vuotta." Hänen mukaansa yli 3.5 mrd vuoden ikäisiä kallioita löytyy kaikilta mantereilta. Joillakin alueilla niiden iäksi on saatu (eri menetelmillä) jopa 3.9 mrd v.

Paras todiste lienee, se että luonnosta löytyy ainoastaan sellaisia radioaktiivisia nuklideja, joiden puoliintumisaika on yli 80 miljoonaa vuotta. Tutkituista yli tuhannesta radioktiivisesta nuklidista vain viitisenkymmentä on tavattu luonnossa. Lyhytikäisemmät ovat kaikki jo hajonneet, mikä viittaa maapallon yli 80 milj. vuoden ikään. 'Parhaana' ikäarviona maapallolle pidetään 4.54 mrd vuotta.

Todisteita vanhan maailmankaikkeuden puolesta

Galaksien ja näkyvän maailmankaikkeuden iän määrittämiseen käytetään (Dalrymplen mukaan) lähinnä kolmea tähtitieteellistä menetelmää:

1. Galaksien etääntymisnopeudesta Linnunradan suhteen voidaan määrittää aika, jolloin maailmankaikkeus alkoi laajentua. Hubblen vakion uskotaan olevan välillä 50 - 100 km/s megaparsekia kohti, mikä antaa 10 - 20 mrd vuotta ikää äärettömälle ja 7 - 20 mrd vuotta äärelliselle maailmankaikkeudelle. (Megaparsek on tähtitieteellinen pituusyksikkö)
2. Pallomaisten tähtijoukkojen vähäinen metallipitoisuus (mikä voidaan mitata tähtijoukon galaktisesta 'halokehästä') viittaa niissä olevien tähtien olevan universumin vanhimpia. Niiden ikä määritellään vertaamalla niiden koostumuksen poikkeamia ns. Hertzsprung-Russell -kaavion päälinjaan. Hyvin tutkitut kohteet ovat antaneet niiden iäksi 14 - 18 mrd vuotta.
3. Mittausprosesseissa voidaan laskea pitkäikäisten ytimien paljoudet, tuotantosuhteet ja hajoamisnopeudet. Erilaisten mittareiden antamia tuloksia vertailemalla galaksin minimi-iäksi on saatu 8.6 mrd vuotta ja korkeimmaksi iäksi 15.7 mrd vuotta. Myös vedyn ja heliumin suhde antaa iäksi n. 15 mrd vuotta.

Nuoren maapallon kreationismi   Todisteiden punnitseminen


14.02.04