Jälleensyntymä ja väestönkasvu

 

Voiko maapallon väkiluvun kasvu sulkea pois jälleensyntymän? Tämä kysymys nousee usein esiin jälleensyntymää koskevassa keskustelussa, toteaa teosofi David Pratt verkkosivullaan, jossa hän yrittää todistella, että väestönkasvu sopii hyvin yhteen jälleensyntymän idean kanssa.

Arvioiden mukaan maailman väkiluku olisi vuonna 8000 eaa ollut noin 5 miljoonaa ja vuonna 1 yaa n. 500 miljoonaa. Nykyinen noin 6 miljardin suuruinen väestö lisääntyy vuosittain noin 85 miljoonalla yksilöllä (syntyy 135 miljoonaa ja kuolee 50 milj.). Vuoteen 2050 mennessä väkiluvun arvellaan olevan noin 10 miljardia.

Pratt pohtii asiaa:

"Jos jälleensyntymä on totta ja oletamme, että maapallolla kehittyneiden ihmissielujen kokonaislukumäärä - sekä inkarnoitujen että inkarnoitumattomien - pysyy enemmän tai vähemmän vakiona, silloin maapallon väestö voisi lisääntyä vain, jos keskimääräinen aika kahden elämän välillä lyhenee. Vaihtoehtoisesti, jos väkiluku laskee, keskimääräisen kahden elämän välisen ajan täytyy pidentyä. Koska näyttää järkevältä olettaa, että keskimääräinen aika, jonka vietämme erilaisissa kuoleman jälkeisissä tiloissa itse asiassa muuttuu eri yuga -kausien ja muiden ihmiskunnan läpikäymien syklien myötä, väkiluvun vaihtelut ovat odotettavissa, eivätkä muodosta uhkaa jälleensyntymän idealle."

Hän alkaa sitten esittää 'todisteita' näkemykselleen. Niitä hän löytää, mistäpä muusta kuin teosofisesta kirjallisuudesta.

"Teosofian mukainen yleissääntö on, että kuoleman jälkeisessä tilassa viivytään keskimäärin aika, joka on noin 100 kertaa eletyn elämän kesto; on myös puhuttu 1500:sta vuodesta. Todellinen aika vaihtelee kuitenkin paljon, riippuen itsekunkin henkisestä kehityksestä. Tietyissä tapauksissa jälleensyntymä voi tapahtua jo muutaman vuoden kuluttua, esim. lapsen väkivaltaisen kuoleman jälkeen. Nykyinen kiihtyvä väestönkasvu osoittaa jälleensyntymän tapahtuvan nopeammin kuin menneisyydessä - osaksi nykyisestä kiihkeän materialistisesta elämäntavasta johtuen.

David Bishai arvelee sieluja voivan olla enimmillään 100 miljardia. Hän lähtee siitä, että tämän verran ihmisiä olisi elänyt vuodesta 50 000 eaa lähtien, jolloin nykyinen ihmistyyppi hänen näkemyksensä mukaan ensiksi esiintyi. Teosofia toisaalta jäljittää ihmisen sivilisaation alun monen miljoonan vuoden taakse menneisyyteen. Joka tapauksessa, jos oletamme jokaisen sielun kokeneen vähintään yhden jälleensyntymän vuodesta 50 000 eaa lähtien, silloin ihmisielujen maksimaalinen lukumäärä ei voisi olla enempää kuin 100 miljardia."

Prattin mukaan löytyy muitakin selitysehdotuksia maapallon väkiluvun muutoksille: (1) muiden planeettaketjujen - ei välttämättä oman aurinkokuntamme - monadit liittyvät maapallon evoluutiokiertoon tai jättävät maapallon jatkaen omaa evoluutiotaan muualla. (2) eläinsielut inkarnoituvat ihmisiksi tai ihmissielut eläimiksi.

Hän lainaa sitten H.P. Blavatskya, joka selittää, että johonkin planeettaketjuun liityttyään sielun on käytävä läpi sen kaikki syklit alusta loppuun; esim. seitsemän juurirotua kaikilla planeetoilla ja niiden kaikki keholliset ilmenemismuodot, kehittyen asteittain ei-tietoisista elementeistä jumalalliseen tietoisuuteen. Vähemmän todennäköiseltä Prattin mielestä näyttää, että ihmismonadi voisi kesken sykliä siirtyä maapallolta jollekin kehittyneemmällä asteella olevalle planeetalle.

Edelleen - teosofiseen kirjallisuuteen vedoten - Pratt todistelee, että kun olemme käyneet läpi nykyisen planeettaketjumme evoluutiokierron, siirrymme johonkin ulkopuoliseen planeettaketjuun, missä käymme läpi samanlaisen evolutiivisen kiertokulun, ja niin edelleen läpi kaikkien salaisten planeettojen, seitsemän kertaa ja siirtyen aurinkokunnasta toiseen. Jotkut kehittyneet monadit saattavat tämän lisäksi viettää suhteellisen lyhyitä aikoja toisilla planeetoilla. Maapallollakin saattaa siten olla monadeja muilta planeetoilta ja muista aurinkokunnista, minkä johdosta täällä olevien sielujen summa vaihtelee.

Mutta entä sitten eläinkunta? Siellähän noita 'monadeja' riittäisi.

"Teosofian mukaan eläimiltä suljettiin 'ovi' ihmiskuntaan nykyisen neljännen kierron puolivälissä eli noin 4,5 miljoonaa vuotta sitten, eikä siten lisää eläinsieluja kehity enää ihmisiksi. Ainoa poikkeus ovat korkeammissa apinoissa olevat monadit, jotka saattavat, yksilöstä riippuen, kyetä nousemaan ihmiskunnan alemmalle tasolle."

 
--------------------------
 

Päätelmiä

Edellä olevasta katsauksesta voi päätellä yhtä ja toista teosofisen ajattelun luonteesta. Heidän kirjoituksissaan voi usein havaita vähättelevää suhtautumista niitä kristillisiä näkemyksiä kohtaan, joissa kuvastuu 'sokea' luottamus Raamatun alkukertomuksiin. Itse kun he pitävät niitä taruina, huolimatta siitä, että niiden historiallisuudesta sentään löytyy jonkin verran sekä ikivanhoja kirjallisia että arkeologisia todisteita. Samalla he David Prattin tavoin omaksuvat täysin kritiikittömästi Blavatskyn ym. julistamat 'tiedot' Lemuriasta, Atlantiksesta, juuriroduista ja muiden planeettakuntien elämänmuodoista, joiden olemassaolosta ei ole vähäisintäkään todistetta.

Entä kuinka järkevä ja looginen on sitten teosofien näkemys itse jälleensyntymästä - tai tässä tapauksessa paremminkin sielunvaelluksesta?

Teosofien mukaan sielujen maanpäällinen kehitys alkaa 'elementaalitasolta' eli kivikunnasta. Koska kivellä, hiekanjyvällä tai multakokkareella ei voi olla vähäistäkään tietoisuutta, miten siinä oleva sielu voisi 'henkisesti kehittyä' niin että pääsisi siirtymään seuraavalle tasolle eli kasvikuntaan? Ja jotta sielu voisi yleensä siirtyä johonkin, esim. kivimonadin pitäisi ensin kuolla. Miten se tapahtuisi ja kuinka paljon aikaa siihen kuluisi? Entä jos monadi olisi sattunut joutumaan vaikkapa timanttiin, joiden sanotaan olevan ikuisia! Joka tapauksessa, jos jokaisen monadin pitää käydä koko kehityskierto alusta loppuun, kaikki joutuvat aloittamaan alimmalta tasolta. Siitä kuitenkin seuraisi, ettei mitään kehitystä koskaan tapahtuisi.

Tuskinpa kasveillakaan on tajuntaa, joten sielun kehittyminen niissä olisi yhtä mahdotonta. Entä sitten seuraavat kehitystasot? Blavatskyn mukaan ensimmäisen juurirodun eliöt olivat luurangattomia, järjettömiä, varjomaisia ja pallomaisia 'möykkyjä', joten niilläkään ei luulisi olleen edellytyksiä henkiseen kehittymiseen. Toisen juurirodun hikoilemalla lisääntyvät (!) apinamaiset olennot eivät nekään vaikuta kovin kehityskykyisilta. Vasta kolmannessa, lemurilaisten apinaihmisten rodussa, jossa tapahtui jako eri sukupuoliin, voisi kuvitella olleen jonkinlaista ajattelun tapaista. Atlantiksen aikana sitten yhtäkkiä jo syntyivätkin korkeakulttuurit, joiden saavutusten väitetään jopa ylittäneen nykyisen tason!

Joku voisi sanoa, että ehkäpä korkeammat olennot, enkelit, luonnonhenget ym. auttavat alimpien tasojen olentoja, antamalla niille 'henkisiä virikkeitä' niin että niille lopulta kehittyy tietoisuus. Mutta miten vailla tajuntaa ja tietoisuutta oleva kivi kykenisi vastaanottamaan sellaisia. Lisäksi se olisi vastoin karman lain periaatetta, jonka mukaan jokaisen on itse vastattava teoistaan ja samalla kehityksestään. Toisaalta noiden korkeampienkin olentojen olisi pitänyt aloittaa kehityksensä alimmalta asteelta joskus aikojen alussa, jolloin maan päällä ei olisi ollut ketään niitä auttamassa.

Jos taas lähdetään siitä, että jumaluudesta 'emanoituu' erilaisia sieluja (kuten esim. Riikonen kertoo), miksi tämä 'jumaluus' ei olisi voinut tehdä kaikkia sieluja heti valmiiksi? Miksi joidenkin täytyisi käydä läpi pitkä karmallinen kehityskierto kun toiset pääsisivät suoraan huipulle? Jos jokin 'kosminen laki' vaatii jotain, eikö sen pitäisi koskea poikkeuksetta kaikkia luotuja tai 'olevaistettuja' olentoja?

David Prattin teosofia-sivut: http://davidpratt.info/ .

Katso myös:
Jälleensyntymä
Teosofia
Esoteerisia käsityksiä
Kosmisen sanoman ristiriidat

 
 
 
Päiv. 19.07.07