Outoja tapahtumia ja ilmiöitä

Merkillisiä ja selittämättömiä asioita on tapahtunut kautta historian ja niitä on myös dokumentoitu. Vaikka jättäisimmekin omaan arvoonsa 'pimeän' keskiajan taikauskoiset tulkinnat, on syytä todeta, että viimeisten 150 vuoden aikanakin on dokumentoitu kymmeniä tuhansia tällaisia outoja tapahtumia ja ilmiöitä. On selvää, että suureen osaan tapahtumista liittyy epävarmuustekijöitä kuten puutteellista, väärää tai väärin tulkittua tietoa, jopa huijausta, mutta silti jäljelle jää koko joukko mysteerejä, joille on vaikea löytää varmaa selitystä.

 

Peltokuviot.

 

Eräitä todella näyttäviä ja taiteellisia peltokuvioita
 

Tyypillinen esimerkki ilmiöstä, jonka uskotaan tulleen selitetyksi ovat viljapelloille ilmestyneet oudot kuviot. Kun kaksi eläkeläismiestä väitti tehneensä kaikki Englannin peltokuviot, siitä uutisoitiin näyttävästi TV:ssä ja lehdistössä. Tuolloin miehet myös kertoivat jo lopettaneensa kuvioiden tekemisen. Kuitenkin kuvioita ilmestyy jatkuvasti sekä Englannissa että muuallakin, vaikka niistä ei ole suuremmin uutisoitu. Kaikkiaan niitä on kirjattu jo yli 10 000 eri puolilla maailmaa. Useimmat ovat melko yksinkertaisia ja selvästi ihmistekoisia, mutta joukossa on myös erittäin monimutkaisia ja suuritöisiä. Tietysti on mahdollista, että nekin ovat ihmistekoisia, vaikka on vaikea ymmärtää, miten ne on pystytty tekemään yön hämäryydessä muutaman tunnin aikana kenenkään näkemättä. Satoja tarkkoja yksityiskohtia sisältävän suurikokoisen kuvion tekeminen ei onnistu yhdeltä eikä kahdelta ihmiseltä, ja suuren joukon taas luulisi pakostakin jättävän peltoon myös kuvioon kuulumattomia jälkiä ja tulevan helposti nähdyksi. Eräässä valtavan kokoisessa kuviossa esimerkiksi on 400 ympyrää jotka ovat noin kymmentä eri kokoa ja kauniissa ja erittäin säännöllisessä järjestyksessä. Toisessa kuviossa on satoja kolmioita ja yhdessä peräti 1600 tarkkarajaista neliötä. Kaikki ne ovat syntyneet yhden yön aikana.

Esimerkkinä ihmistekoisista peltokuvioista on yllä oleva, joitakin vuosia sitten Sipoon pelloille ilmestynyt kuvio. Yksi sen kolmesta tekijästä on kertonut, miten kuvio oli tehty. Hänen mukaansa se tapahtui yhtenä yönä, ja oli suhteellisen helppoa ja yksinkertaista. Toimittajan kysymykseen: "..eikö ole ikävä huijata ihmisiä, antaa turhia lupauksia." tekijä totesi:
- Ei se, että me olemme tehneet nämä kuviot tarkoita sitä, etteivät jotkut hienoimmat viljakuviot voisi olla aitoja. Me emme ole keksineet vielä, kuinka kaikkein monimutkaisimmat on voitu teh­dä. Kaikki on mahdollista.
- Et ole siis täysiverinen skeptikko?
- Skeptikoksi en voi ryhtyä, koska äärimmäinen skeptisyys on myös eräänlainen uskonto. Silloin pyhää kirjaa edustaa fysiikan kirja, ja kaikki, mikä ei ole kyseisen opuksen mukaista, on harhauskoa." (Skeptikko 2000-1)

 

Temppelien ja pyramidien kivijärkäleet


Stonehenge

Kheopsin pyramidin 15 tonnin painoisten kivien liikuttelua on ihmetelty ja jopa arveltu siihen tarvitun jotain maanulkoista 'kehittyneempää' tekniikkaa. Stonehengen suurin kivi painaa huomattavasti enemmän, noin 40 tonnia. Mutta vieläkin suurempia järkäleitä löytyy. Herodeksen aikana jälleenrakennetussa Jerusalemin temppelialuetta ympäröivässä muurissa olevat kivet ovat todellisia järkäleitä. Suurimmat niistä ovat jopa 13 metriä pitkiä ja kolme metriä korkeita ja saattavat painaa 400 tonnia. Muurin jäännökset ovat nykyään ns. hasmonealaistunnelin yhtenä seinänosana. (Pohjalainen 22.12.96)

Mutta nämäkään kivet eivät vielä ole maailman suurimpia louhittuja ja siirreltyjä kiviä. Libanonin Baalbekissa olevan Acropolis- temppelin ulkoseinämässä on kolme massiivista kivijärkälettä. Niiden mitat ovat 21 x 4 x 3 metriä ja painavat noin 1200 tonnia! Ne sijaitsevat muurissa noin 11 metrin korkeudessa. Miten ne on saatu sinne? Edes nykyajan parhaat raskaisiin kuljetuksiin ja siirtoihin perehtyneet asiantuntijat eivät tiedä keinoja eikä koneita, jotka pystyisivät näitä lohkareita nykyään siirtelemään ja nostamaan. Hämmennystä on herättänyt varsinkin neljäs lohkare, joka lienee myös alunperin ollut temppelin seinässä, mutta myöhemmin jostain syystä siirretty lähes kilometrin päähän siitä www.biblemysteries.com/library/baalbek.htm

Lisäyksiä:
Mainittakoon, että nykyään on olemassa tiettyihin erityistarkoituksiin tehtyjä nostureita (esim. satamanosturit), jotka ehkä pystyisivät nostamaan lähes tämän painoisia järkäleitä, mutta tavanomaiset nosturit ovat huomattavasti pienempiä. Esim. suomalaisen Finnliftin valmistama suurin laite nostaa vain 6300 kg. Mitä Baalbekin temppeliin tulee, joidenkin tutkijoiden mukaan se olisi rakennettu roomalaisaikana, mutta toiset sijoittavat sen rakentamisen paljon varhaisemmaksi. Joka tapauksessa tuolloin ei ollut nykyisen tapaisia nostureita. http://sacredsites.com/  
Finlift-sivustolla esitellään nykyaikaisia nostureita: www.finnlift.fi/

Mutta jospa kivien siirtelyyn ei tarvittukaan mitään erikoisia menetelmiä? Ehkä nuo muinaiset kansat olivatkin vain meitä kekseliäimpiä! He saattoivat hyvinkin käyttää sen tapaisia menetelmiä, kuin tässä videossa esitetään: http://www.youtube.com/watch?v=pCvx5gSnfW4

Arvoituksellisia rakennelmia on pystytetty vielä tällä vuosisadallakin. Ns. Coral Castle (Korallilinna) Homesteadin kaupungissa Yhdysvalloissa on ihmetyttänyt tutkijoita, sillä sen rakentajana oli vain yksi mies, latvialaissyntyinen Edward Leedskalnin. On arvoitus, miten hän pystyi yksin siirtelemään tonnien painoisia kivijärkäleitä käyttäen apunaan vain yksinkertaisia työkaluja kuten taljoja ja vipuja. Itse hän väitti keksineensä tavan, jolla muinaiset egyptiläiset, mayat ym. siirtelivät pyramidien suuria kivilohkareita. Hän puhui myös magnetismista. Oliko hän ehkä keksinyt jonkin keinon kumota painovoima? Asiasta enemmän: Coral Castle mysteeri
  Sivustolla Puma Punku-mysteeri kerrotaan toisesta arvoituksellisesta paikasta, Aymara-intiaanien rakentamasta temppelistä nimeltä Puma Punku, joka tutkijoiden arvioiden mukaan olisi rakennettu yli 14 000 vuotta sitten. Paikan tekee erikoiseksi se, että alue on täysin puutonta seutua, joten herää kysymys, miten he ovat siirrelleet paikoilleen temppelin kivet, joista jotkut painavat yli 400 tonnia.

 

Chaco Canyonin salaisuus

Luoteis-Meksikossa sijaitseva Chaco Canyonin alue jättää enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Sen muinaisten asukkaiden jälkeensä jättämät rakenteet viittaavat hyvin kehittyneeseen sivilisaatioon. Tällaisia ovat mm. suorat 7-10 metriä leveät, jopa 300 km mittaiset valtatiet siltoineen, porraskäytävineen ja luiskineen. Useinkaan nämä tiet eivät johda mihinkään, joten niiden on ajateltu olleen osa laajaa kuljetusverkostoa.

Tämän 'Suurten talojen' yhteisön uskotaan asustaneen tällä alueella vuosien 850 - 1250 jKr. välisenä aikana. Alueella on löytynyt mm. kymmenen massiivista varastorakennusta, jotkut useampikerroksisia jopa 3000 huonetta käsittäviä. Pueblo Bonito-niminen rakennus vastaa kooltaan Rooman Colosseumia.

Paikallisen Anasazi -heimon uskottiin sukupolvien mittaan saavuttaneen tällaisiin rakennelmiin vaadittavan ammattitaidon. Uudemmat tutkimukset ovat kuitenkin kyseenalaistaneet tämän oletuksen. On mm. havaittu, että useimmat huoneistot on ajan myötä suljettu ulkopuolelta.

Alueelta on löytynyt vain muutama sata sinne haudattua. Hautakummuista ei juurikaan löydy merkkejä jokapäiväiseen elämään liittyvistä asioista. Ellei näitä valtavia rakennelmia käytetty jokapäiväiseen asumiseen, miksi ne rakennettiin?

Näyttää siltä, että kyseessä on jaksottaisia rituaaleja varten rakennettu laaja seremoniakeskus. Paikallisten heimojen kuten hopien, zunien ym. suullisen perimätiedon mukaan Chaco oli erityinen kokoontumispaikka, jossa keräännyttiin jakamaan ja oppimaan yhteisiä seremoniallisia traditioita. Tämä voisi selittää 15 'Suurta Kivasia', joihin kuhunkin mahtui yli 400 ihmistä kerrallaan, ja 100 pienempää rakennusta, joissa oli tilaa 50 -100 hengelle.

Noin 1250 jKr. huoneiden ovet sinetöitiin, ne poltettiin ja hävitettiin ja yksi nykyajan mysteereistä sai alkunsa. Chaco Canyon on lisätty maailman perintökohteiden luetteloon. Kuitenkin vain harva amerikkalainenkaan on tietoinen tästä epätavallisesta paikasta.

 

Arvoitukselliset kummut.

Uuden Kaledonian saariryhmään kuuluvalla Ile des Pinsin saarella on noin 400 omalaatuista - muurahaiskekoa muistuttavaa - sorasta ja hiekasta koostuvaa kumpua. Niiden korkeus on 2,4 - 2,7 metriä ja läpimitta n. 90 metriä. Kun 1960 -luvulla tutkittiin neljää tällaista kumpua, kolmen keskeltä löytyi pysty betonipilari ja neljännen sisältä kaksi pilaria rinnakkain. Kummuista ei löytynyt luita, puuhiiltä, eikä muitakaan ihmisen toimintaan viittaavia jäännöksiä. Radiohiilimenetelmällä saatiin selville, että pilarit olivat peräisin 5120 - 10950 eKr. Kalkkilaastia on tiettävästi alettu käyttää vasta muutama sata vuotta ennen ajanlaskumme alkua, ja ensimmäisten ihmisten uskotaan tulleen Uuden Kaledonian saarille n. vuonna 2000 eKr. On arvoitus kuka ja miksi on tehnyt nuo pilarit, koska paikalta ei löydy minkaanlaisia merkkejä niihin liittyvistä elollisista olennoista.



Osa saaren sadoista kummuista

 

Dogonit ja Sirius B.

Iturin metsässä Keski-Afrikassa elää Efa-kääpiöinä tunnettu heimo, joka nimittää Saturnus-planeettaa 'yhdeksän kuun tähdeksi'. On arvoitus, miten he ovat päätyneet tähän käsitykseen, sillä edes noita Saturnuksen suurimpia kuita ei näe paljain silmin.

Vielä hämmästyttävämpää on Etelä-Malissa syrjäisellä seudulla, vaikeakulkuisessa maastossa ja alkeellisissa oloissa asuvan Dogoni -heimon tietämys tähdestä nimeltä Emme Ya eli meidän tuntemamme Sirius. Dogonit sanovat Siriuksella olevan kaksoistähden, josta he käyttävät nimeä Pô Tolo. 'Tolo' merkitsee tähteä ja 'Pô' pienintä heidän tuntemaansa siementä. Tämä tähti - jonka astronomit tuntevat nimellä Sirius B - on siis dogonien mukaan pienen pieni mutta äärettömän painava. Edelleen he sanovat tuon tähden olevan valkoisen, ja kiertävän ellipsin muotoista rataa, jonka toisessa polttopisteessä on Sirius. Tähden kiertoajaksi he sanovat 50 vuotta. Kaikki nämä tiedot pitävät yhtä tähtitieteen havaintojen kanssa.

Eivätkä heidän tietonsa loppuneet vielä tähän. He myös tiesivät, että Jupiterilla on neljä suurta kuuta ja että Saturnuksella on renkaat - kauan ennen kuin Galileo havaitsi ne kaukoputkellaan. Senkin he tiesivät - vuosisatoja ennen Kopernikusta - että maapallo pyörii akselinsa ympäri ja että se muiden planeettojen tavoin kiertää Aurinkoa. He osasivat jopa kuvailla verenkiertoakin, sanoen että 'siinä on punaista ja valkoista' ja tiesivät, että keho ottaa itseensä happea.

Sirius B on 8.7 valovuoden päässä oleva valkoinen kääpiötähti ja niin tiivis, että kuutiometri sen ainetta painaisi 20 000 tonnia. Sen kirkkaus on vain sadastuhannesosa Siriuksen valovoimasta ja niinpä se oli astronomeille tuntematon aina vuoteen 1862 asti, jolloin amerikkalainen Alvin Clark löysi sen suurimmalla teleskoopilla mikä tuolloin oli olemassa. Ensi kerran se saatiin valokuvattua vasta vuonna 1970. Sen havaitseminen paljain silmin on ollut - ja on yhä - mahdotonta.

Miten dogonit ovat saaneet tietoonsa nämä asiat? On veikattu, että he olisivat saaneet ne joltain muinaiselta kulttuurilta (Babylonia, Egypti). Toisen selityksen mukaan jokin muinainen 'shamaani' olisi hurmostilassa näkemiensä asioiden pohjalta kutonut nämä heimon pyhät perimätiedot. Carl Sagan väitti heidän saaneen ne joltain länsimaiselta 'turistilta', jonka kanssa dogonit olisivat istuneet nuotiotulen ääressä ja kyselleet muun ohessa tämän käsityksiä omaan uskontoonsa liittyvästä Sirius-tähdestä. Tämä ensi alkuun järkevältä kuulostava selitys on kuitenkin monelta osin hatara.

Ensiksikin täytyisi olettaa, että tuo jo 1930 -luvulla tai aikaisemmin heidän luokseen osunut vierailija olisi osannut dogonien kieltä ja olisi sattumalta ollut tarkasti tietoinen myös tähtitieteen viimeisistä käsityksistä, jotka nekään eivät olleet kovin tarkkoja vielä tuolloin. Toisekseen tämä dogonien uskonnollisiin käsityksiin liittyvä tieto on jaettu pappien kesken siten, ettei kukaan heistä tiedä siitä kaikkea. Kaksi ranskalaista antropologia, Marcel Griaule ja Germaine Dieterlen tutkivat dogoneita vv. 1946 - 1950 asuen heidän keskuudessaan ja saavuttivat vasta loppuaikana niin luottamukselliset suhteet, että että heimon ylipapit suostuivat paljastamaan heille asioita, jotka olivat salaisena perimätietona kulkeneet suullisesti sukupolvelta toiselle. Ei näin ollen tunnu uskottavalta, että niistä olisi keskusteltu satunnaisen turistin kanssa nuotiotulilla. Dogonit eivät osanneet lukea eivätkä kirjoittaa, mutta he osasivat kuvailla näitä tietämiään asioita hyvin seikkaperäisesti ja havainnollisin piirroksin.

Toinen selitysyritys perustuu ajatukseen, että dogonit olisivat itse asiassa tarkkailleet joskus näkyvää tähden kangastusta luullen sitä toiseksi tähdeksi. Tämän selityksen heikkoutena on mm. että kangastusilmiön väri on punertava eikä valkoinen, eikä se kooltaankaan välttämättä eroa itse päätähdestä. Teoria ei myöskään selitä, miten dogonit ovat päätyneet tietoon tähden radan elliptisyydestä ja 50 vuotisesta kiertoajasta. Toiseksi dogonit eivät edes väitä tehneensä havaintoja Sirius B:stä, vaan sanovat saaneensa tietonsa suoraan avaruuden asukkailta. He sanovat Sirius-järjestelmässä olevan vielä kolmannenkin tähden (jota tähtitiede ei tunne), jonka kiertoaika on 32 vuotta.

On myös esitetty, että dogonit olisivat saaneet tietonsa maapallon ulkopuolisilta olennoilta, jotka jolloinkin ihmiskunnan sivilisaation alussa olisivat laskeutuneet Persianlahden alueelle (mistä dogonien arvellaan olevan peräisin). Tämän kaltaisen selityksen myös dogonit itse esittävät. Heidän mukaansa nämä Nommoiksi kutsutut vierailijat olivat kalan tai sammakon kaltaisia olentoja. Tutkijoiden mielestä tässä on kyseessä yleinen myytti, sillä vastaavia superolioita tunnetaan muualtakin. Eräs Babylonian jumalista oli nimeltään Oannes, ja myös sumerilaisessa kulttuurissa esiintyy kalaa muistuttavia yliluonnollisia olioita. Asiassa lieneekin jonkin verran perää, mutta silti herää kysymys, miksi Siriuksen seuralaista koskeva myyttinen tieto on muualta kadonnut ja säilynyt vain dogonien keskuudessa?

Dogonit tarjoavat oman vastauksensa. He uskovat näiden kalan kaltaisten olentojen, nommojen, tulleen eräältä Siriuksen planeetalta. Heidän mukaansa vierailijat 'tulivat arkissa' ukkossään vallitessa, kovan tuulen ja pölypilvien saattamana. He kuvailevat myös taivaalla näkynyttä tähden kaltaista kohdetta (avaruuslaivaa?). He sanovat itse käyneensä tapaamassa näitä 'nommoja'. Kaikki tämä tapahtui kauan ennen raketti- ja ilmailuaikakautta.

On totta, että dogonien tietämyksessä on myyttisiä piirteitä, mutta ne lienevät tulleet tiedon suullisen siirtymisen myötä. Griaulen ja Dieterleinin tutkimuksia on tietenkin myös kritisoitu. On mm. kysytty, onko tähti, mistä dogonit puhuvat todella Sirius vai jokin muu? Jotkut arvelevat näitä legendoja levitetyn, jotta saataisiin maahan lisää turisteja. Toisten mielestä dogonit ovat saattaneet saada jotain tietoa myös luonaan käyneiltä lähetyssaarnaajilta ja matkailijoilta. Dogonien tietämys tähdistä ja planeetoista ei sekään muilta osin ole virheetöntä. Mm. Jupiterin kuiden tarkkaa lukumäärää he eivät tiedä, he uskovat, että Saturnus on kauimpana Auringosta oleva planeetta ja että se on ainoa, jolla on renkaat ympärillään.
  Mikä tapauksen lopullinen analyysi sitten onkin, dogonien tietämystä ei voi pitää pelkästään vilkkaan mielikuvituksen tuotteena, se sisältää liian paljon tieteellisiä tosiasioita. Mutta miten he siihen päätyivät, onkin sitten eri asia. Ehkä emme koskaan saa sitä tietää.

 

Itsestään palamaan syttyvät ihmiset.

Eräs merkillisimmistä ilmiöistä ovat itsestään palamaan syttyvät ihmiset. Tämä ilmiö on myös erittäin hyvin dokumentoitu. Tapauksista on muistiinmerkintöjä jo 1600 -luvulta alkaen ja viimeisin tapaus on peräisin 1990- luvulta. Varsinkin kahta amerikkalaista tapausta on tutkittu perinpohjin:
  Floridassa asuneen Mary Reeserin löysi hänen poikansa tullessaan kotiin 1951. Vain vasen jalka ja pieneksi kutistunut pääkallo löytyi palamattomana tuhkakasasta. Neljän metrin päässä olleet kynttilät olivat sulaneet, mutta vainajan vieressä olleet lehtipaperit ja liinavaatteet olivat ehjiä. Tapausta tutkinut tohtori Krogman on kokeiluissaan polttanut sekä kuivia että tuoreita luita, ja todennut, että luut hajoavat tuhkaksi vasta n. 1660 asteen kuumuudessa. Siksi on outoa, etteivät ruumiiden lähellä olevat esineet olleet palaneet. Tapaus jäi arvoitukseksi.
  Selitystä vaille jäi myös vuonna 1966 Pennsylvaniassa tapahtunut tri Bentleyn kuolema. Hänet löysi mittarinlukija savun täyttämästä mutta muuten vahingoittumattomasta huoneesta. Tohtorista oli jäljellä vain palamaton jälkaterä tohveleineen ja läjä tuhkaa.

V. 1980 paloi walesilainen Henry Thomas tuhkaksi lukuunottamatta kalloa ja jalkoja polvesta alaspäin. Kummallista oli, että palamattomissa osissa jalkoja olivat myös housut jäljellä palamattomina. Metrin päässä ollut sohvakin oli jäänyt ehjäksi.
  Yksi viime aikaisista tapauksista on Lancastershiressä sattunut Jacqueline Fitzsimon -nimisen koulutytön palaminen. Hän leimahti liekkeihin kävellessään alas portaita Haltonin yliopistossa vuonna 1985 käsikkäin ystävänsä kanssa. Tästä tapauksesta kerrottiin myös yhdessä TV-dokumentissa.

Eräässä toisessa, BBC:n tuottamassa tv-dokumentissa (v.1999) skeptiset tutkijat demonstroivat ihmisen palamista sianruhoa apunaan käyttäen. He uskoivat löytäneensä ilmiölle luonnollisen selityksen. Heidän mielestään ihmiskeho, tai paremminkin sen sisältämä rasva, saattoi palaa kuin kynttilä, jos sen lähellä on jokin palamista ylläpitävä 'sydänlanka'. Palaminen oli heidän mielestään hidas tapahtuma, joka vaati vähintään 5 - 10 tuntia. Lisäksi he uskoivat, että syttymisen aiheuttaa aina jokin luonnollinen syy - tulitikut, savuke, kynttilä, kaasuliekki tai takkatuli sekä jokin palamista alkuvaiheessa kiihdyttävä tekijä, esim. alkoholia sisältävä aine. Koska kyseessä on hidas prosessi, mikä sulattaa ja polttaa kehon rasvat, uhri väistämättä kuolee.

Kyseinen dokumentti oli kuitenkin melkoista pseudotiedettä. Tutkijat sivuuttivat täysin suuren joukon äskettäisiä, hyvin dokumentoituja tapauksia ihmisistä, jotka ovat kokeneet itsestään syttymisen ja selviytyneet siitä kertoakseen kokemastaan tai tapauksista, joista niiden silminnäkijät ovat antaneet tarkkoja ensikäden tietoja. Nämä kertomukset ovat selvässä ristiriidassa dokumentin tekijöiden 'tieteellisen selityksen' kanssa kaikilta yksityiskohdiltaan.

Esim. John Staceyn (Lambeth, 1967) palaminen oli alkanut vatsasta sisältäpäin huoneessa, missä kaasu ja sähkö oli suljettuna, eikä tutkimuksissa löydetty muitakaan syttymisen aiheuttajia. 62 -vuotias Jean Saffin (Edmonton, Lontoo, 1982) leimahti palamaan istuessaan keittiöpöytänsä ääressä isänsä ja vävynsä läsnäollessa. Rouva paloi sukulaistensa silmien edessä ja kuoli myöhemmin sairaalassa. Lääkäri ei kuitenkaan halunnut kirjoittaa kuolinsyyksi itsestään palamista, koska 'sellaista ei ole'.

Agnes Phillips oli ostosmatkalla Sydneyn lähistöllä v. 1998 ja syttyi palamaan istuessaan tyttärensä pysäköidyssä autossa. Hän paloi tyttärensä ja erään ohikulkijan - joka yritti sammuttaa liekkejä - silmien edessä ja kuoli sairaalassa viikkoa myöhemmin. Palotarkastajan mukaan auton moottori ei ollut käynnissä tapahtumahetkellä, lähellä ollut syttyviä aineita eikä auton sähköjohdoista löydetty mitään vikaa. Kumpikaan naisista ei ollut tupakoija, ja lämpötila tuona päivänä oli korkeintaan 16 astetta.

Mrs Conwayn tapauksessa, mihin tv-dokumentissakin viitattiin, palomies saapui tutkimaan hänen jäännöksiään enintään 20 minuutin kuluttua saatuaan ilmoituksen, ehkäpä jo niin pian kuin 6 minuutin kuluttua. Palaminen ei siis suinkaan kestänyt tunteja, kuten dokumentin tekijät väittivät. Larry Arnold on julkaissut 1995 kirjan nimeltään Ablaze!, missä hän selostaa yli 400 itsestään syttymistä, joukossa useita hyvin dokumentoituja tapauksia, missä uhrit ovat selvinneet hengissä kokemastaan.

Eräs eläkeläismies löydettiin makaamasta kotoaan täysin palaneena – ympärillä olevassa huoneessa ei näkynyt minkäänlaisia palon merkkejä. Daily Telegraph -lehden mukaan irlantilaisen Michael Fahertyn, 76, kuolinsyy on kuolemansyyntutkijoiden mukaan itsesytyntä. Se on äärimmäisen harvinainen ilmiö, jossa ihminen syttyy ilman ulkopuolista lämpöä.
  Faherty istui takan vieressä, mutta tutkijoiden mukaan palo ei ole saanut alkuaan sieltä. Syttymissyy on täysi mysteeri. Merkillistä on myös se, että palo on rajoittunut mieheen.
  Itsesytyntätapauksia on raportoitu useita viime vuosisatojen aikana. Ne ovat niin selittämättömiä, että niitä pidetään lähes yliluonnollisina. Asiasta kertoi Ilta-Sanomat 24.09.2011

polterg.jpg

 

Poltergeist -ilmiö.

Poltergeist eli räyhähenki- tapauksia on myös melko hyvin dokumentoitu. Katolisen kirkon piirissä on vieläkin käytössä manausrituaali, jolla näitä riivaajina pidettyjä henkiä yritetään karkoittaa. Parapsykologia on yrittänyt selittää ilmiötä mm. psykokinesialla. Erään teorian mukaan jonkun - tavallisesti murrosikäisen nuoren - sisäiset ristiriidat saisivat jotenkin aikaan erilaisia ääniä, kolinaa, esineiden liikkumista ja rikkoutumista. Teorian heikkous on siinä, että toistaiseksi ei ole kiistatonta näyttöä psykokinesiana tunnetun ilmiön olemassaolosta. Koetilanteissa, jotka nekin ovat kiistanalaisia, on saatu liikkumaan vain mitättömän pieniä tai keveitä esineitä. Tosin väitetään joissakin kokeissa esineiden jopa siirtyneen tuntemattomalla tavalla toiseen huoneeseen. Poltergeist- tapauksissa ovat kuitenkin liikkuneet raskaatkin huonekalut, kuten kaapit ja vuoteet, esineet ovat lentäneet ilmassa mutkitellen ja väistellen ja mm. vettä on tullut selittämättömistä syistä ja paikoista.

Vuonna 1990 Yorkshiren tyttökoulussa oli räyhähenki seurannut erästä tyttöä kolistellen äänekkäästi, sammutellen valoja, heitellen kirjoja ja muita esineitä ja kiskonut vuodevaatteet tytön yltä tämän nukkuessa. Koska muutkin tytöt kuulivat tämän mellastelun aikaansaaman paukeen ja kolinan, he ryhtyivät henkilökunnan kanssa vartioimaan, nähdäkseen, oliko ilmiölle luonnollista selitystä. Mitään ei nähty. Lopulta kutsuttiin pappi apuun, hän suoritti menonsa ja räyhähenki katosi. Rosenheimissa etelä- Saksassa räyhähenki aiheutti sekasortoa erään lakimiehen toimistossa hyökkäämällä puhelimen ja toimistokoneiden kimppuun, räjäytellen sähkölamppuja, vetäen auki laatikoita ja kääntäen loisteputkia kannoissaan. Birminghamissa kokonainen katu, Thornton Road, joutui kiviä viskelevän poltergeistin kohteeksi. Se rikkoi kadun varrella olevia ikkunoita yli kuukauden ajan, eikä jatkuva poliisivalvonta pystynyt löytämään asiaan mitään järjellistä selitystä.

Eräs tunnetuimmista poltergeist-tapauksista on mm. Manaaja-elokuvalle aiheen antanut tapahtumasarja Daly Cityssä, Kaliforniassa vuodelta 1972. Talossa lenteli esineitä , asukkaita saatettiin kuristaa tai vääntää heidän käsivarsiaan selän taakse. Kun tätä oli kestänyt melkein kaksi vuotta, pariskunta kääntyi viimein pastori Patzeltin puoleen, joka suoritti manaamisrituaalin, jonka jälkeen ilmiöt vähitellen lakkasivat. Elokuvassa päähenkilönä oli teini-ikäinen tyttö, mutta todellisuudessa kyseessä oli nuori pariskunta, jolla oli vastasyntynyt lapsi.

Manaaja- elokuva ilmeisesti hyödynsi myös toista tunnettua, Matthew Manningin tapausta vuodelta 1967. Häiriöt alkoivat vaivihkaa Matthewin olllessa 11 vuoden ikäinen. Kevyehköjä esineitä alkoi siirtyillä epätavallisiin paikkoihin kenekään näkemättä, jolloin tietysti epäiltiin lasten olleen asialla. Lapset kuitenkin vakuuttivat syyttömyyttään. Omituiset tapahtumat jatkuivat, ja lopulta perheen isä ilmoitti asiasta poliisille. Poliisi kehoitti kääntymään Psyykkisen tutkimusseuran puoleen, joka alkoikin tutkia asiaa. Häiriöt jatkuivat ja pahenivat. Isoja huonekaluja alkoi siirtyä paikoiltaan ja kaatuilla. Matthewin sänky alkoi täristä ja nousi ylös lattiasta siirtyen sitten huoneen toiseen nurkkaan. Matthew oli suunniltaan pelosta ja meni vanhempiensa huoneeseen nukkumaan. Aamulla koko talo oli kuin pommin jäljiltä. Sama toistui monena päivänä, lisäksi lattialle ilmestyi vesilammikoita ja seinille töherryksiä. Esineitä lenteli ilmassa tehden jopa 90 asteen suunnanmuutoksia kesken lennon. Mellastelu lakkasi vähitellen Matthewin pantua merkille, että hänen keskittymisensä piirtämiseen tai automaattikirjoituksen harjoitteluun hillitsi räyhähenkeä ja piti lopulta sen poissa.

Vastaavia dokumentoituja tapauksia tunnetaan muitakin viime vuosikymmeniltä. Eräs merkillisimmistä tapahtui Massachusettsissa asuvalle Martinin perheelle vuonna 1963. Eri paikoista talon seiniä alkoi kuulua poksahteluja ja suihkuta sisään vesiryöppyjä. Ne kestivät yleensä parikymmentä sekuntia ja toistuivat noin neljännestunnin välein. Lopulta koko talo oli niin veden vallassa, että perhe joutui muuttamaan Martinin äidin luo. Pian myös tämän talon viisi huonetta olivat veden vallassa. Palokunta tutki talon, mutta putkistosta ei löytynyt vuotokohtia. Vuodot kuitenkin jatkuivat, kerran jopa apulaissheriffin ollessa paikalla. Martin halusi säästää äitiään enemmiltä vahingoilta ja palasi perheineen takaisin kotiinsa. Sen päävesijohto suljettiin ja putkisto tyhjennettiin, mutta 'aavesuihkut' jatkuivat entiseen tapaan. Martinit joutuivat jälleen muuttamaan asuntoa, mutta vielä sinnekin vesiryöppyjen aiheuttaja seurasi heitä. Aikanaan ne kuitenkin loppuivat, mutta arvoitukseksi jäi miksi ne loppuivat ja mikä ne aiheutti.

 

Syömättä ja juomatta yli 50 vuotta!

Tällainen lääketieteellisesti täysin mahdoton asia väitetään tapahtuneen ranskalaiselle Marthe Robin -nimiselle naiselle, joka eli 1902-1981. Hän alkoi jo 16-vuotiaana sairastella. Aluksi esiintyi voimakkaita päänsärkykohtauksia ja tiedottomuustiloja, sen jälkeen alkoi osittainen halvautuminen ja lopulta täydellinen liikuntakyvyttömyys. Hän yritti aluksi taistella sairautta vastaan, mutta syvästi uskonnollisena päätti lopulta hyväksyä sen ja viimein suorastaan pyysi Jumalalta, että saisi päälleen samat kärsimykset kuin Jeesuksella oli. Hän uskoi tällä Jumalalle antaumisellaan osaltaan sovittavansa ihmiskunnan syntejä.

Vuonna 1928 halvaus eteni niin pitkälle, että suolisto ja nielemislihakset lakkasivat toimimasta. Useiden lääkärien todistuksen mukaan hän ei pystynyt käyttämään nielemislihaksiaan, joten hän eli ravinnotta vuodesta 1928 vuoteen 1981. Ainoa mitä hän nautti, oli ehtoollisleipä, joka sekin jotenkin imeytyi jo huulilta ilman nielemistä. Toinen lääkäreitä yhtä paljon kummastuttava seikka oli, ettei hän myöskään näyttänyt nukkuvan koko tuona aikana. Lisäksi vuoden 1930 lopulla hänelle alkoivat viikottaiset stigmatisaatiokohtaukset, jolloin hän vuoti verta käsistä, jaloista, otsasta, jopa toisinaan silmäkuopista.

Hänen luonaan on tuon 51 vuoden aikana laskettu käyneen noin 100 000 ihmistä, joukossa lääkäreitä, psykiatreja, kirkollisia tutkijoita, tiedemiehiä, epäilijöitä ja muuten uteliaita. Monet epäilivät, että häntä ruokittiin jollakin tavoin. Eräälle skeptikolle hän oli myöntänyt ulostaneensa hiljattain, mikä tietysti antaa aiheen olettaa, että ruoansulatuselimistö toimi ja että hän oli myös syönyt - muutakin kuin ehtoollisleipää. Tämän tunnustuksen arvo riippuu tietenkin Marthen tuolloisesta henkisestä tilasta; ymmärsikö hän esitetyt kysymykset oikein?

Jotkut aikalaiset valittivat sitä, että vain papin hyväksymät henkilöt pääsivät Marthen luo. Varsinkin kyläläisten käyntejä rajoitettiin. Kävijät joutuivat myös maksamaan käynneistään ja osallistumaan ensin viikon mittaisiin hengellisiin harjoituksiin. Näyttöä ruokinnasta ei kuitenkaan saatu. Mikäli halvaantunut ruoansulatuselimistö ei lainkaan toiminut, ainoa mahdollisuus olisi ollut antaa ravinto suoraan suoneen. Toimenpiteen jälkien olisi luullut tällöin tulleen nähdyiksi. Joka tapauksessa hänen ruokkimisensa olisi edellyttänyt merkillistä kirkon, lääkärien, hoitajien ja omaisten salaliittoa ja olisi varmasti ennenpitkää tullut ilmi. Tosin Marthea pidettiin hyvin hämärässä huoneessa, koska hän kärsi valosta. Toisaalta, ottaen huomioon hänen tilansa ja fanaattisen uskonnollisuutensa, tuntuu hyvin epätodennäköiseltä että hän olisi vuosikymmenien ajan voinut syyllistyä tai suostua huijaukseen. (Salaisuuksien saatossa, 1999. ULtra 3/93)

Erään intialaisen joogin väitetään olleen syömättä ja juomatta vieläkin pidempään, kuten oheinen uutinen (Pohjalainen 11.05.2010) osoittaa:

 

Brigitten seitsemän persoonallisuutta.

Eräs TV-dokumentti kertoi tanskalaisesta n. 30- vuotiaasta Brigitte- nimisestä naisesta, jolla on seitsemän eri persoonallisuutta. Brigitte kertoi jo kauan tienneensä näiden eri persoonallisuuksien olemassaolosta. Jokaisella niistä oli oma tapansa käyttäytyä, puhua ja pukeutua. Varsinaisen Brigitten lisäksi hän koki itsessään persoonia, jotka tunsivat toisensa nimillä Rantatyttö, Kovis, Daami, Hiljainen, Pikkuinen ja Hullu. Yksi persoonallisuuksista, Kovis, sanoi olevansa mies. Kaikki jollain tavoin tiesivät toistensa olemassaolosta ja käyttivät muista osapuolista usein yhteisnimitystä "ne muut".

Brigitte kertoi persoonallisuuden muutoksen saattavan tapahtua joskus jopa kuusi kertaa tunnin aikana, mikä oli hänestä aika rasittavaa. Rantatyttönä hän kulkee pitkin rantoja, koska "täällä ei ole muita. En pidä ihmisistä; he eivät ole mukavia." Hullun persoonallisuudessa hän piilottaa kätensä hihoihinsa, koska "kädet veivät minut hullujenhuoneelle". Hän kertoo olleensa hullu syntymästään asti. "Tai ainakin niin ne sanovat", hän täsmentää, eikä tunnu liiemmin murehtivan asioita. Yksi persoonallisuuksista käyttää silmälaseja ja tuntee tarvetta siivota jatkuvasti. Miespuolinen Kovis pukeutuu poikamaisesti nahkapuseroon ja housuihin sekä viihtyy pelihalleissa ja rautatieasemilla.

Dokumentissa tuotiin esiin myös kohtauksia istunnoista, joissa psykologi yritti saada hänessä aikaan persoonien ykseytymistä ja eheytymistä. Brigitten mielestä nuo 15 vuotta jatkuneet terapiaistunnot olivat olleet jokseenkin turhia. Hän ei ollut saanut niistä juurikaan ollut apua, eikä hänen mieltään oltu kysytty niiden suhteen. Hän kertoi yhden psykologin rakastuneen itseensä ja jopa pyrkineen intiimiin suhteeseen. Psykologien mielestä Brigitten persoonallisuuden jakautumisen syynä oli lähinnä lapsuudessa tapahtunut seksuaalinen hyväksikäyttö, johon hänen isänsä oli syyllistynyt useasti sekä kerran myös eräs seitsemän miehen ryhmä, joista viisi raiskasi hänet.

Kaikki persoonallisuudet muistivat kyseiset tapahtumat, mutta useimmat kertoivat vain olleensa niissä jotenkin läsnä, ei osallisina. "Kun se alkoi, minä poistuin, ja muut tulivat tilalle" sanoi eräs heistä, eikä myöntänyt itse kokeneensa tai tunteneensa mitään, vaikka oli tapahtumien havainnoijana. Miespuolinen persoonallisuus, "Kovis", sanoi olleensa ainoa, joka pääsi pois näistä tapahtumista. Syytä kysyttäessä oli vastaus: "Minä en kelvannut niille, koska olin mies! Lähdin pois, koska mitä minä olisin voinut seitsemälle isolle korstolle?" Hän ei kuitenkaan saa tapahtunutta mielestään ja tuntee jatkuvaa syyllisyyttä siitä, että ei ollut voinut auttaa sitä persoonallisuutta, joka joutui raiskatuksi.

Brigitte kertoi vaikeuksistaan: "Isä sanoi minua kauniiksi ja käytti hyväkseen, ja haukkui sitten huoraksi. Äiti sanoi rumaksi ja hakkasi minua. Nyt en oikein tiedä, mikä olen". Hän kertoi isän pitäneen lihavista ja äidin laihoista. Äitiään miellyttääkseen ja päästäkseen isänsä lähentelyistä hän oli 16 vuotiaana lakannut syömästä ja sairastunut anoreksiaan, josta hänet oli ankaralla laitoshoidolla saatu vieroitettua. Eräs psykologin havaitsema seikka oli Brigitten kyvyttömyys valita, tehdä ratkaisuja ja päätöksiä. Tähän kohdistui myös terapia suurelta osin, kuitenkin laihoin tuloksin.

Dokumentin kuvauksiin oli käytetty pitkähkö aika ja siten saatu kuvattua haastatteluja eri persoonallisuuksilta, mistä saattoi nähdä näiden erilaiset näkökulmat ja tavat suhtautua asioihin. Useimmat 'roolihahmoista' olivat aivan normaaleja älykkyydeltään, päätellen kysymyksiin annetuista vastauksista ja mm. siitä, että puhuivat äidinkielensä lisäksi sujuvasti englantia.   TV2 1993 - 1996 (nauhoituksestani on tarkka ajankohta jäänyt merkitsemättä)

 

Tyttö, joka itkee verta

Pohjois-Intialainen Twinkle-niminen tyttö on lääketieteellinen arvoitus. Hän on jo kahden vuoden ajan vuotanut ajoittain verta eri paikoista, mm. silmistä, käsistä, kaulalta ja päänahasta. Vuoto saattaa alkaa esim. televisiota katsellessa. Vuodon loputtua iholla ei näy minkäänlaista haavaa eikä edes naarmua. Kipua vuodon aikana ei juurikaan esiinny. Perheen kolmella muulla lapsella ei tällaisia oireita ole. Tyttöä on tutkittu usean intialaisen lääkärin toimesta, mutta verenvuodon syytä ei ole löydetty. Myös yhden parantajan apuun turvauduttiin ja lisäksi eräs katolinen piispa rukoili hänen puolestaan, mutta tuloksetta. Koska tyttö on hindu, ei piispan mielestä ns. stigmatisaatio-ilmiö voi tulla kysymykseen.

Lopuksi turvauduttiin amerikkalaiseen veritautien asiantuntijaan. Hän tutki verestä otetut näytteet sekä tytön ja tämän äidin veriryhmät, koska epäili, että tyttö tai hänen äitinsä olisi voinut lavastaa verenvuodon. Veri todettiin aidoksi ja tytön omaksi. Lisäksi hänen veriryhmänsä oli eri kuin äidin, joten se ei voinut olla äidin verta. Veren hyytymistekijöissä todettiin pieni verihiutaleiden tarttumiseen liittyvä poikkeama, mutta se ei lääkärien mukaan voinut selittää vuotoa. Koska lääkäri ei ollut nähnyt vuodon alkamista, hän alkoi järjestellä ympärivuorokautista tarkkailua, jotta saataisiin pitävä näyttö asiasta. Se nähtäneen vasta dokumentin mahdollisessa jatko-osassa.   TV4, 25.05.2010

Poika, joka myös itkee verta

Iltalehti kertoi 17.12. 2010 amerikkalaisesta Calvino Inman -nimisestä 17 vuotiaasta pojasta, jonka verenpunaiset kyyneleet hämmentävät lääkäreitä. Veriset kyyneleet saattavat toisinaan vuotaa tunnin yhteen menoon ja joskus jopa nenästä. Samasta vaivasta sanottiin kourallisen muitakin ihmisiä kärsivän.

- Ihmiset kutsuvat minua riivatuksi. Kyyneleet voivat vuotaa koska vain. Koulussa, kotona, yöllä. Yleensä en tiedä, koska silmäni alkavat vuotaa verta, mutta joskus tunnen polttelua ennen kuin vuoto alkaa, Inman kertoo.
- Joskus en huomaa mitään, ennen kuin ihmiset alkavat tuijottaa minua. Jälkeenpäin tuntuu, kuin joku hakkaisi pääni vasenta puolta vasaralla.

Inmanilta on etsitty kasvainta, kyynelkanavaongelmia tai geneettistä vikaa. Perhe on tavannut viitisentoista spesialistia, mutta verikyyneleet pysyvät mysteerinä. Inman kertoi tarinansa Yhdysvaltojen televisiossa näytetyssä dokumentissa.  Ks. Iltalehden artikkeli asiasta

 
Lisää aiheesta: Kontaktikertomuksia  
Outoja paikkoja:   http://planetoddity.com/  

Päivitetty 17.12. 2010