Nathan Viisas

 

Seuraava kirjoitus on hyvä esimerkki siitä, että myös muslimeissa on eri tavoin ajattelevia ihmisiä. Kaikki eivät suinkaan ole sellaisia kiihkoilijoita kuin uutiskatsauksista voisi päätellä. Tässä Osman Nalbantoglun kirjoituksessa olisi opittavaa meille kristityillekin.

"Kun hulluus oli temmeltänyt kymmenen vuoden ajan Euroopan ylitse - puolet maailmasta ja melkein koko Eurooppa oli raunioina - ihmiset, jotka olivat vielä elossa, tulivat hiljaa raunioistaan ja jopa entiset raivohullut olivat hämmästyksissään aivan hiljaa. Ikivanha sanonta on "joka tuulen kylvää, korjaa myrskyn" ja näin loppui Hitlerin fasismi myrskyyn Saksan yllä. Hulluus ryösti 50 miljoonan ihmisen elämän ja satojen miljoonien nuoruuden tai lapsuuden. Se hävitti Euroopasta melkein kaikki juutalaiset ja tällä tavallla köyhdytti Eurooppaa enemmän kuin muut tuhot. Mielestäni vasta tänään Eurooppa tuntee nahoissaan, miten tuhoisaa Euroopalle oli karkottaa juutalaisiaan.

Vuona 1945, kun"arjalaiset" tulivat lyötyinä väestönsuojistaan ulos, he heräsivät muistamaan entistä Saksaa. Ja niin Gotthold Ephraim Lessingin 1779 kirjoittama ja natsien kieltämä Nathan Viisas oli ensimmäinen suuri teatteriteos, jota sodanjälkeisessä Saksassa näyteltiin. Näytelmässä Nathan, juutalainen, kertoo muslimihallitsija Saladinille kristityn temppeliherran läsnäollessa vertauksen:

Erään isän sormuksella on ominaisuus tehdä kantajastaan ihmisten ja Jumalan edessä suosittu. Isällä on kolme poikaa. Jokaista poikaa hän rakastaa yhtä paljon. Kenelle pojistaan isä antaisi sormuksen? Ennen kuolemaansa isä teettää sormuksesta kaksi kopiota. Niin tarkkoja, että pian kukaan ei pysty erottamaan kolmesta sormuksesta aitoa. Sitten isä antaa jokaiselle pojalleen erikseen yhden sormuksen. Isän kuoltua jokainen poika väittää saaneensa isältään aidon sormuksen perinnöksi.

Mennään tuomarin eteen. Viisas tuomari sanoo: "Koska aito sormus tekee kantajansa ihmisten ja Jumalan edessä suosituksi, ja sormuksia tutkimalla ei pysty sanomaan, mikä sormus on se aito, on kantajan oma asia tehdä kaikkensa tullakseen Jumalan ja ihmisten edessä suosituksi. Vain näin pystytte todistamaan olevanne aidon sormuksen haltija."

6O-luvulla sodan opetukset eivät olleet unohdetut. Silloin Nathan oli luettava kaikissa Saksan lukioissa. Niinpä minäkin, muslimi, sain lukea Lessingiä. Muistan kuinka rakas opettajani, luterilainen herra Orthmann avasi kertomuksen meille selittämällä, että tarinan sormukset edustavat hyvin tuntemiamme kolmea uskontoa ja että uskovaisten on elettävä uskontonsa niin, että ympäristö havaitsee uskovaisten käyttäytymisen kautta kyseisen uskonnon arvon: Vain niin sitä uskontoa ja siihen uskovia voivat kunnioittaa myös toisin uskovat. Muistan istanbulilaisen luokkakaverini, katolisen Carlo Cainon selittämässä viisitoistavuotiaan innolla liitutaulun edessä, kuinka samaan kohteeseen voi päästä monta eri tietä.

Silloin nuorena jotenkin tajusimme, että on turhaa väitellä paremmasta tai aidommasta uskonnosta. Ei uskontoa, vaan uskovaisten käyttäytymistä saa ja pitää arvostella. Me ihmiset olemme ne, jotka uskonnon nimissä käyttäydymme kivasti tai hullusti. Koraania, kuin Raamattuakin voi lukea "takaperin" kuten historia meille taas ja taas on opettanut.

KARIKATYYRIN PIIRTÄJÄLLE minulla ei ole sanomista. Eihän hän ole minkään sortin uskovainen. Mutta näen kuinka inhottavalla tavalla jotkut primitiiviset alemmuuskompleksiset ihmisparat kantavat minun uskontoani. He ampuvat islamin symbolia huutaen kivääreillä ilmaan, ja samalla polttavat ja rikkovat - ja syöksyvät jumalan ja ihmisten edessä epäsuosioon. Niin häpeä ja suru valtaa mieleni.   Osman Nalbantoglu, Pohjalainen, 18.02.06

 
Lisätietoa islamista