Esi-isää etsimässä


Nykykäsitys neanderthalilaisesta.
(Tiede 2000 3/99)

Tiedemaailmassa elää edelleen usko siihen että polveudumme jostain apinamaisesta kädellisten lahkoon kuuluvasta otuksesta. Paleontologit ovat antaneet löytämilleen kallon palasille ja sääriluun kappaleille tieteellisen kuuloisia nimiä ja kiistelleet niiden sijoittumisesta ihmisen sukupuuhun. Kuinka hataralla perustalla käsitykset noista enemmän tai vähemmän kuvitelluista esi-isistä lepäävät, siitä antoi hyvän esimerkin TV1:n neanderthalilaistutkimusta käsitellyt dokumentti (30.10.02).

Dokumentin päätarkoituksena oli pohtia, keitä neanderthalilaiset olivat ja mihin he katosivat. Max Planck -instuutin geenitutkijat toivoivat saavansa vastauksia arvoitukseen ja ryhtyivät etsimään DNA:ta 150 vuotta sitten löydetystä Neanderthalin ihmisen sääriluusta. Kyseessä oli mitokondrionaalinen DNA, jota esiintyy myös solujen ulkopuolella. Se periytyy lähes yksinomaan äidin puolelta siirtyen sellaisenaan jälkeläisille. Se ei vaikuta lajin ulkoisiin tai rakenteellisiin ominaisuuksiin, kuten tumassa oleva DNA. Siinä tapahtuu suhteellisen tasaisella ja ennustettavalla nopeudella mutaatioita, joiden kertymisestä voidaan laskea, kuinka kaukana kaksi vertailtavaa ryhmää ovat yhteisestä kantamuodosta ja toisistaan.

Tämä ns. molekyylikello ei kuitenkaan ole niin varma mittausmenetelmä kuin dokumentissa annettiin ymmärtää. Yksi suuri vaikeus tosin tuotiin esiin:
  "Eristettäessä DNA:ta vanhoista luista on pulmana se, että DNA on yleensä vahingoittunut tai kokonaan tuhoutunut. Joskus sitä löytyy pieninä palasina. Mukana on myös DNA:ta bakteereista tai vaikka arkeologien tai museoväen käsistä tai meistä molekyylibiologeista", totesi geenitutkija Svante Pääbo. "Lopulta löysimme ensimmäisen DNA-sekvenssin, joka näytti olevan vapaa epäpuhtauksista. Olimme innoissamme.. Silloin ensi kertaa päästiin tutkimaan DNA-sekvenssiä, joka oli peräisin sukupuuttoon kuolleesta ihmisolennosta."

Dokumentissa ei kerrottu, oliko kyseinen sekvenssi eli DNA-kappale ainoa mitä löytyi. Jos se oli ainoa, ei tutkimustulosta voi pitää sataprosenttisen varmana. Toinen epävarmuus liittyy siihen, että molekyylikello usein kalibroidaan paleontologisten tulosten perusteella. Jonkin arvioidun geologisen ajanjakson pituus jaetaan mitokondrioissa tapahtuneiden mutaatioiden määrällä, jolloin saadaan keskimääräinen mutaatiotaajuus. Viime aikoina on myös kehitelty menetelmiä, joilla mutaationopeuksia pystytään suoraan mittaamaan. Joissakin mittauksissa on saatu jopa kymmenkertaisia nopeuksia verrattuna aiempiin arvioihin, mikä merkitsisi vastaavaa lyhennystä ikäarvioihin.

Tutkijaryhmän löytämän DNA-sekvenssin vertailu nykyään elävien ihmisten vastaaviin kohtiin osoitti niiden eroavan toisistaan keskimäärin 26 mutaation verran, mikä heidän mukaansa merkitsi sitä että nykyihmisen ja neanderthalilaisen lähimmän yhteisen esi-isän on täytynyt elää yli 500 000 vuotta sitten. Jotkut tulkitsivat tuloksen myös niin, ettei neanderthalilaisella ja nykyihmisellä ole lainkaan yhteisiä geenejä. Nämä ihmisryhmät eivät niin ollen voisi risteytyä keskenään koska olisivat kaksi eri lajia.
  Ns. Äiti-Eeva hypoteesi perustuu myös tällaiseen molekyylikelloon. Sen mukaan kaikki nykyään elävät ihmiset polveutuvat yhdestä ainoasta afrikkalaisesta naisesta, jonka eli 70 000 - 800 000 vuotta sitten. Eri tutkijoiden arviot vaihtelevat siis melkoisesti. Jos lähtökohdaksi otettaisiin alin arvio ja oletettaisiin lisäksi nykyisten molekyylikellojen näyttävän 10 -kertaista ikää todelliseen verrattuna, tämä Äiti-Eeva olisi elänyt vain noin 7000 vuotta sitten! Selvyyden vuoksi sanottakoon, etteivät tällaiset geenimittarit kerro sitä, oliko tämä Äiti-Eeva aikansa ainoa nainen.

Tutkijat eri mieltä

Tutkijat jakautuivat kahteen leiriin, joiden väliset erimielisyydet koskivat sitä oliko neanderthalin ihminen esi-isämme vai ei ja oliko hän peräti eri lajia. Neanderthalilaisen ja nykyihmisen samankaltaisuutta puoltavat tutkijat perustelivat käsityksiään mm. uusilla löydöillä, joiden mukaan neanderthalin ihminen oli monessa suhteessa nykyihmisen kaltainen. Eräs löytö on jopa tulkittu neanderthalilaisen ja nykyihmisen risteytymäksi. He toivat esiin myös sen, ettei ihmisen henkisiä tai muitakaan kykyjä voida määrittää pelkän ulkomuodon perusteella. Vaikka kieli tai teknologia olisi alkeellista, se olisi kuitenkin inhimillistä, vallitseviin oloihin sopeutunutta kulttuuria.

Tämä neanderthalilaisen kallo on löydetty La Ferrasiesta
Tässä Australian alkuasukkaan kallossa on Wolpoffin mukaan nähtävissä neanderthalilaisille tunnusomaisen voimakkaat kulmakaaret sekä kasvojen kulma ja eteenpäin työntyvä alaosa.

Todistuskappaleita ei puutu; ongelma on niiden tulkinnassa. Tutkija Milford Wolpoff totesi: "Ennen kuin osaamme esittää oikeanlaisia kysymyksiä, kaikki mitä keksimme on vain satua". Toinen tutkija, Daniel Lieberman sanoi: "Uskottelemme itsellemme, että kallon mitattavat vaihtelut, kohoutumat, uurteet ja kyhmyt antavat vastauksia kysymyksiin. Eivät ne välttämättä anna." Tarkastellessaan eräitä alkeellisiksi työkaluiksi luokiteltuja kiviä Harold Dibble kysyi: "Ovatko nämä lainkaan työkaluja?" ja totesi sitten: "Minusta nämä ovat tavallisia luonnonkiviä."

Dibblen mukaan tyyppiluokittelua on käytetty paleontologiassa melko huolettomasti ja tyyppien merkitystä liioiteltu arvioitaessa löydösten käyttötarkoitusta tai käyttäjien kykyjä:
  "Kun esiintyy paljon muuntelua, vaikkapa työkaluissa, sen laajuutta pyritään selvittämään luokituksella. Luodaan typologioita. ... Nyt ollaan tutussa tilanteessa ja kysytään: 'miksi meillä on tyyppejä?'. Unohdetaan, että ne on itse luotu. Tyyppejä aletaan ajatella todellisina; eri lajeina, eri esinetyyppeinä... Silti voi olla kysymys vain muuntelun jatkumosta.."

Dibble totesi tutkijoilta jääneen huomaamatta, että samoja työkaluja on voitu käyttää uudestaan ja eri tarkoituksiin. Jos raaka-ainetta oli lähellä, ei ollut tarvetta käyttää vanhoja työkaluja uudelleen, mutta jos materiaali jouduttiin hakemaan kaukaa, kannatti käyttää työkalu loppuun. Muokattu kivityökalu on erilainen, mutta ei välttämättä todiste kehityksestä tai käyttäjien kyvyistä. "Yhtä kiveä yhä uudelleen työstämällä saadaan kaikki keskisen kivikauden tyypit", totesi Dibble. Hän korosti ettei erilaisuus tee neanderthalilaisesta alempiarvoista. "He edustivat erilaista sopeutumista... Todisteet on osattava tulkita oikein. Vielä emme tiedä kaikkea."

Ennakko-oletukset johtavat harhaan

Ennakko-oletukset voivat johtaa harhaan ja saada näkemään todisteita siellä, missä niitä ei ole. Lounais-Ranskassa sijaitsevaa Fontechevaden luolaa pidettiin kauan kivikautisena asuinpaikkana, koska sieltä löytyi yhtä ja toista siihen viittaavaa. Eräät seikat saivat kuitenkin jotkut tutkijat epäilemään asiaa, ja luolassa tehtiin uusia kaivauksia. Esinelöytöjen sijaintipaikat ja asennot mitoitettiin ja kirjattiin tarkasti. Tulosten analysointi paljasti ettei esineistö voinut olla asutuksen jäljiltä, vaan että kyseisen luolan lähes täyttänyt maa-aines oli kulkeutunut sinne veden mukana luolan peräosan yläpuolella olevasta aukosta. Luola oli siis ollut muinainen asuinpaikka vain tutkijoiden mielikuvituksessa.
  Millaisia rankkasateita tai tulvia on tarvittu siirtämään kiviesineitä ja muuta karkeampaa materiaalia luolaan? Tätä kysymystä eivät tutkijat lainkaan pohtineet. Pienet sateet eivät vuosituhansienkaan mittaan siirrä kivenkappaleita eivätkä kerää materiaalia laajalta alueelta - mutta jo yksikin suuri tulva voisi sen tehdä.

Tämän - kuten monen muunkin - tutkimuksen kohdalla voidaan todeta erilaisten näkemysten olevan tieteelle vain hyödyksi. Tutkijoiden paljastaessa toistensa ylilyöntejä tai vääriä johtopäätöksiä itse tutkittavan asian kokonaiskuva selkiytyy ja lähestyy totuutta. Usein tarvitaan kuitenkin huomattavan suuri erimielisten joukko jottei heidän vallitsevaa 'totuutta' kritisoivaa ääntään vaiennettaisi. Arkeologia ja antropologia eivät ole eksakteja tieteitä, siksi on aina erilaisia tapoja tulkita todisteita.
  "Kyllä objektiivinen totuus on olemassa", toteaa Eric Trinkaus. " Pulmana on kaivaa se esiin ennakkoasenteiden takaa, jotta ymmärretään, mitä oikein tapahtui. Siinä ei ole vielä onnistuttu" .

Olemmeko heidän jälkeläisiään?

Onko neanderthalilainen sitten esi-isämme? Voi olla, mutta tuskin ainoa sellainen. Monet tutkijat pitävät ihmisen alkukotina eteläistä Afrikkaa, ja fossiililöydöt näyttävät tukevan sitä. On kuitenkin muistettava, että fossiiliaineistoa löytyy sieltä, mistä sitä etsitään. Nykyinen fossiilisto voi siis olla hyvinkin puutteellista. Jotkut tutkijat uskovatkin ihmisen saaneen alkunsa lähi-idässä ja levinneen sieltä Afrikkaan, Aasiaan ja Eurooppaan. Polyvalentti eli suuren muuntelupotentiaalin omaava alkuihminen olisi sitten eri alueilla kehittynyt hyvinkin erinäköisiksi roduiksi. Myöhemmin näiden rotujen kesken olisi tapahtunut jossain määrin sekoittumista, ja kaiken lopputuloksena tämä nykyinen ihmiskunta.

Nykyään rotuajattelua vieroksutaan, koska siihen liittyy assosioita joidenkin ihmisryhmien paremmuudesta muihin nähden. Eri maantieteellisillä alueilla elävien ihmisten ulkomuodossa voidaan kuitenkin nähdä selviä eroja. Toisaalta ihmisten keskinäiset erot ovat sitä pienemmät mitä eristäytyneempi ko. ihmisryhmä on muusta maailmasta. Nykyihmisen geeniperimä on kuitenkin kokonaisuudessaan alkuihmistä köyhempi, joten siinä ei esiinny enää yhtä suurta muuntelua kuin aiemmin. Summa summarum: muinaiset ihmistyypit olivat samaa lajia kuin nykyihmiset. Osa heistä on ehkä kuollut sukupuuttoon, osa sekoittunut muihin rotuihin. Jotakin kautta olemme heidän jälkeläisiään.

 

Lisäys: Uusimmat tutkimukset romuttavat vanhat käsitykset!

 

Tämä 'neanderthalilaistyttö' ei eroa mitenkään nykyihmisestä!

Yllä oleva rekonstruktio neanderthalilaiseksi luokitellusta nuoren naisen kallosta osoittaa täysin vääriksi käsitykset 'neanderthalilaisten' apinamaisesta ulkonäöstä. Rekonstruktio on tehty Zürichin yliopistossa tähän tarkoitukseen hiljattain kehitetyllä tietokoneohjelmalla. Tämän 'Bishop-Speyer' - kallon iäksi oli aiemmin määritetty 21300 vuotta. Oxfordin yliopistossa tehtyjen uusien tutkimusten mukaan sen ikä on kuitenkin vain 3300 vuotta! Tutkijat korostivat mm. sitä, että kallossa oli epätavallisen hyvin säilyneet hampaat.

Kivikauden asiantuntija, London's Natural History Museumin johtaja Chris Stringer sanoo: "Minkä luultiin olevan vahvimpia todisteita neanderthalilaisten asumisesta pohjoisessa Euroopassa, on nyt hylätty tienvarteen. Meidän on kirjoitettava esihistoria uudelleen."

Oxfordin tutkijat korjasivat toisenkin selvän ajoitusvirheen. Erään läheltä Paderbornia 1976 löytyneen, aiemmin 27400 vuoden ikäiseksi määritetyn kallon todettiin olevan peräisin 1750 -luvulta!   (http://s8int.com/sophis13.html)



Lisää faktoja neanderthalilaisista

9.11.02 (päivitetty 29.09.12)