Ajatuksia Jumalan nimestä.

 
ornament.jpg

 

Yksi kymmenestä käskystä varoittaa: "Älä turhaan lausu Herran, sinun Jumalasi, nimeä, sillä Herra ei jätä rankaisematta sitä, joka hänen nimensä turhaan lausuu" ( 2. Moos. 20:7). Katekismus selittää asiaa: "Jumalan nimi muistuttaa meitä siitä, kuka Jumala on ja mitä hän tahtoo ... Jumala on luvannut kuulla, kun kutsumme häntä luottavasti nimeltä. Jumalan nimi on pyhä."
  Näistä teksteistä ei kuitenkaan käy ilmi, mikä tämä pyhä nimi on, joten lukijalle jää vaikutelma, että se on Herra tai Jumala!

Sanat Herra tai Jumala eivät kuitenkaan ole mitään nimiä sen paremmin kuin pääministeri tai presidenttikään. Ne ovat tiettyä ominaisuutta tai arvoa osoittavia yleisnimiä. Sana 'jumala' on suomen kieltä oleva, pakanuuden ajalta periytyvä sana , eikä voi olla Jumalan nimi sen paremmin kuin englannin God, ruotsin Gud tai mikään muukaan monista jumala-käsitettä ilmaisevista sanoista. Lisäksi eri kulttuureissa näillä sanoilla viitataan hyvin erilaisiin jumaluuksiin.

Kysymykseen Jumalan nimestä liittyy tiettyjä ongelmia. On kysytty, miksi Hänellä pitäisi olla jokin nimi, jos muita jumalia ei ole olemassa? Tai pitäisikö se olla jotain tiettyä kieltä, kuten hepreaa? Agricola totesi aikoinaan: 'Kyllä se taitaa Suomen kielen, joka ymmärtää kaikkein mielen'. Paavali puhuu enkelien kielestä (1. Kor. 13:1). Mitä kieltä enkelit ja muut taivaalliset olennot keskenään puhuvat , tai miten he kommunikoivat? Emme tiedä, joten sellaiset sanat kuin 'kieli' ja 'puhuminen' ovat tässä yhteydessä pakostakin vain metaforia. Ihmiset puhuvat kuitenkin ihmisten kieliä.

Israelin Jumala

Oltuaan noin neljä vuosisataa Egyptin monijumalaisen uskonnon keskellä, suuri osa israelilaisista oli ilmeisesti jo unohtanut isiensä uskon. He olivat myös tottuneet siihen, että Egyptin jokaisella jumalalla oli jokin nimi, joka erotti ne toisistaan. Niinpä Mooseskin joutui kysymään Jumalalta:

"Katso, kun minä menen israelilaisten luo ja sanon heille: 'Teidän isienne Jumala on lähettänyt minut teidän luoksenne', ja kun he kysyvät minulta: 'Mikä hänen nimensä on?' niin mitä minä heille vastaan?" Jumala vastasi Moosekselle: "Minä olen se, joka minä olen .. Sano israelilaisille näin: 'Minä olen' lähetti minut teidän luoksenne". (2.Moos 3:12- 13)

Vuoden 1938 raamatunkäännöksen alahuomautuksessa selitetään: "Minä olen, hepreaksi ehjee; muistuttaa Herran nimeä Jahve."

Myöhemmin Jumala vielä toisti ilmoituksensa:

"Ja minä olen ilmestynyt Aabrahamille, Iisakille ja Jaakobille 'Jumalana Kaikkivaltiaana', mutta nimelläni 'Herra' en minä ole tehnyt itseäni heille tunnetuksi." (2. Moos. 6:3)

Toisaalta Raamattu kertoo, että jo Seetin pojan Eenoksen aikaan aikaan 'ruvettiin avuksi huutamaan Herran (Jahven) nimeä' (1 Moos. 4:26). Tästä voisi päätellä, että Jumala oli tämän nimensä ilmoittanut jo varhain, koska jotkut olivat tuota nimeä käyttäneet, mutta että se oli Aabrahamin aikaan tultaessa unohtunut.

Herra-sanaan viitaten kirkkoraamattu huomauttaa : "Hepreaksi Jahve." Silti tätä nimeä saa turhaan hakea kirkkoraamatun varsinaisesta tekstistä, jossa se on kauttaaltaan korvattu sanalla Herra. 'Jahve' ei kuitenkaan ole suomeksi ' Herra' , minkä seikan raamatunkäännöksen tekijätkin varsin hyvin tietävät.

Jahve vai Jehova?

Joka tapauksessa - kuten edelläoleva raamatunkohta osoittaa - Jumala halusi (siitä lähtien) tulla tunnetuksi nimellä, joka suomalaisittain kirjoitetaan Jahve (aiemmin Jehova). Heprean kielessä - jossa käytetään vain konsonatteja - se kirjoitettiin neljällä kirjaimella, jotka vastaavat länsimaisia kirjaimia YHWH (tai JHWH). Koska vokaaleja ei kirjoitettu, lukijan oli tiedettävä, mitkä vokaalit sanoihin tuli lisätä lausuttaessa. Valitettavasti juuri JHWH- nimen kohdalla varma tieto siitä on unohtunut, ja siksi asiantuntijat vieläkin kiistelevät siitä, pitäisikö nimi lausua Jahve ( JaHWeH) vai Jehova (JeHoWaH).


Tetragrammi JHWH hepreankielellä (luetaan oikealta vasemmalle)

Heprean kielen tuntija Moshe Zew selittää nettisivullaan tätä nimeä:

"Jumalan nimi kirjoitetaan neljällä heprealaisella kirjaimella (YHWH) ja se esiintyy lähes 7000 kertaa Raamatun hepreankielisessä osassa. Nimi on heprealaisen verbin hawah (HWH) "tulla joksikin" kausatiivimuoto ja merkitsee "Hän saattaa tulemaan (joksikin)". Hän siis saattaa itsensä tulemaan aina siksi, mikä on tarpeen, jotta Hänen tarkoituksensa toteutuisivat. Hänestä tulee muun muassa Luoja, Tuomari, Pelastaja ja Elämän Ylläpitäjä täyttääkseen lupauksensa. Tämä verbi on sellaisessa kieliopillisessa muodossa, että se viittaa toimintaan, joka on toteutumassa. Hän siis saattaa itsensä yhä tulemaan lupaustensa täyttäjäksi."

Aiemmissa raamatunkäännöksissä nimi Jehova oli hyvin yleinen. Vielä nykyäänkin on lukuisia eri kielisiä käännöksiä, jossa nimi esiintyy joko Jahve- tai Jehova - muodossa ( tai niitä vastaavissa muodoissa) . Viime aikoina tutkijat ovat yleisesti kallistuneet Jahve -muodon puolelle. Heprealaisesta nimistöstä löytyy tukea molemmille muodoille. Erään asiantuntijan mukaan esim. nimi Jonatan esiintyy hepreankielisessä Raamatussa muodoissa Jo-na-tan' tai Jeho-na-tan, profeetta Elian nimi on hepreaksi 'E-li-jah' tai 'E-li-ja-hu, Josafatin Jeho-sa-fat'. Jos tetragrammi JHWH lausuttaisiin aina kaksitavuisessa muodossa 'Jahve', niin o-vokaali jäisi pois Jumalan nimestä. Mutta monissa raamatullisissa nimissä, joihin Jumalan nimi sisältyy, tämä keskimmäinen vokaali esiintyy sekä alkuperäisessä että lyhyemmässä muodossa.

Vaiko Herra?

Verkkotietosanakirja Wikipedia selittää:

"Tetragrammi JHWH esiintyy .... pelkästään Raamatun heprealaisissa kirjotuksissa 6973 kertaa, mikä osoittaa että alun perin sitä käytettiin paljonkin."

Tutkijat eivät siten epäile, etteikö tetragrammi olisi aiemmin ollut yleisessä käytössä hepreankielisessä tekstissä. Uuden testamentin alkuperäisissä kreikankielisissä käsikirjoituksissa sitä ei kuitenkaan ollut, se esiintyy ainostaan joissakin niiden myöhäisissä hepreankielisissä käännöksissä.

Yleisen käsityksen mukaan juutalaiset alkoivat käsikirjoitusjäljennöksissään korvata JHWH:n sanalla ADONAI (=Herra), koska pelkäsivät Jumalan nimen turhaa lausumista. Ei liene ihan tarkkaa tietoa siitä, milloin tämä käytäntö alkoi. Jotkin arkeologiset löydöt (kuten oheisen kuvan esittämä papyryruskatkelma) näyttävät kuitenkin osoittavan, että vielä siinä vaiheessa, kun VT:n kreikankielisen Septuaginta - käännöksen varhaisia jäljennöksiä tehtiin, Jumalan nimeä ei korvattu kreikkalaisella Herraa vastaavalla sanalla (Kyrios), vaan kääntäjät kirjoittivat sen sellaisenaan alkuperäisillä heprealaisilla kirjaimilla suoraan kreikkalaiseen tekstiin. Tetragrammin on siten täytynyt olla myös heidän käyttämissään heprealaisissa lähdeteksteissä.
  Mahdollisesti Jeesuksen ja joidenkin varhaiskristittyjen käyttämissä Septuaginta-käännöksen jäljennöksissä oli vielä tämä Jumalan nimi, vaikka se myöhemmissä jäljennöksissä korvattiinkin sanalla 'kyrios'. Tätä päätelmää tukee myös Talmudin Sabbat-kirjassa oleva kohta (13.5) , jossa käsitellään harhaoppisten tekstien (joihin hyvin todennäköisesti sisältyi juutalaiskristittyjen kirjoja) tuhoamisesta muodostunutta ongelmaa. Ongelma oli siinä, että "harhaoppiset tekstit sisältävät Jumalan nimen, ja niiden tuhoaminen massoittain käsittäisi Jumalan nimen tuhoamisen."

Israelin heimojumala?

Monet uskontotieteilijät pitävät Raamatun tekstejä pelkästään juutalaisten uskonnollisina käsityksinä ja päättelevät siksi Jahven olleen vain eräänlainen 'heimojumala', jonka juutalaiset olivat kehitelleet muista vanhemmista uskonnoista omaksumistaan aineksista. Vapaamieliset teologit myötäilevät nykyään mielellään tätä ajatusta ja haluavat tehdä selvän eron Jahven ja 'kristinuskon jumalan' välillä. Tämä asenne heijastuu myös uudessa suomalaisessa raamatunkäännöksessä.

Ajatusta 'heimojumalasta' näyttäisi puoltavan se seikka, että Jumala teki itsensä tunnetuksi tällä erityisellä nimellä erityisesti israelilaisille ja vasta lakiliiton yhteydessä. Voisiko olla niin, että se oli tarkoitettu vain lakiliiton yhteyteen sen erääksi tunnusmerkiksi? Jotkut ovat sitä mieltä. On kuitenkin syytä muistaa, että nimeä oli käytetty jo aiemminkin (1 Moos 6:26). Joka tapauksessa israelilaiset tulivat tunnetuksi kansana, jonka jumala oli Jahve. Nimi tuli tunnetuksi Egyptissä, kun Mooses Jahven nimessä esitti faraolle pyynnön israelilaisten maastalähdöstä. Faraon kommentti viestiin oli: "Kuka on Herra (Jahve), jota minun pitäisi kuulla ...Minä en tunne Herraa (Jahvea), enkä päästä Israelia." (2 Moos. 5:2)

'Pyhitetty olkoon sinun nimesi'

Jeesus kehoitti rukoilemaan: "Isä meidän, joka olet taivaissa. Pyhitetty olkoon sinun nimesi." Hän ei kuitenkaan tässä eikä muissakaan yhteyksissä käyttänyt nimeä Jahve, vaan puhui aina Isästä. Tämän pohjalta voi tehdä erilaisia päätelmiä. Hyvin yleinen on näkemys, että raamatullisessa kielenkäytössä nimen kunnioittaminen tarkoittaa henkilön itsensä eikä niinkään hänen nimensä kunnioittamista. Tätä käsitystä myötäilee myös Katekismus:

"Käytämme hänen nimeään oikein, kun rukoilemme, kunnioitamme ja kiitämme häntä. Näin tunnustamme hänet ainoaksi Jumalaksemme. Kun Jumalan nimissä tai häneen vedoten ajamme omia etujamme tai alistamme toisia, käytämme hänen nimeään väärin."

Katekismuksen sinänsä asiallinen selitys jättää tässäkin sanomatta, mikä se Jumalan nimi on. Se antaa ymmärtää, että tuo nimi voi olla joko 'Jumala' tai yhtä hyvin jokin muu häneen viittaava ilmaus. Jää vaikutelma, ettei tuota nimeä haluta tuoda esille, tai että sen mainitseminen olisi jotenkin sopimatonta. Mutta miten puhuisimme esim. Jeesuksesta mainitsematta hänen nimeään? Tai Pontius Pilatuksesta, Herodeksesta, Keisari Augustuksesta? Emmehän kerro edes tuttavistamme muille pelkästään heidän ammattiinsa tai asemaansa viittaamalla. Toisaalta taas on luonnollista, että Jeesus sanoi Jumalaa Isäksi eikä Jahveksi; hänhän oli ja on Jumalan Poika.

Tulkintoja

Koska Uusi Liitto ei koske ainoastaan juutalaisia, voidaan kysyä, onko vanhan lakiliiton aikainen Jumalan nimi enää ajankohtainen? Tulisiko kenties palata ennen lakiliittoa vallinneeseen käytäntöön ja puhua vain Jumalasta ja Kaikkivaltiaasta? Tällöin jää jäljelle sama vanha ongelma, joka oli aikoinaan Mooseksella: Kun monijumalaisessa kulttuurissa kasvanut shintolainen kysyy lähetyssaarnaajalta, mikä on sen jumalan nimi, josta hän puhuu, saarnaaja joutuu selittelemään kolmiyhteistä jumaluutta, jota ei itsekään täysin ymmärrä. Tai jos hän puhuu vain Jeesuksesta, shintolainen lisää tämän muiden jumaliensa joukkoon.

Sekavuutta lisää vielä oppi Jeesuksen kahdesta luonnosta, jonka mukaan hän on sekä jumala että ihminen. Monet tulkitsevat tämän niin, että Jumalasta voi käyttää myös nimeä Jeesus tai jopa Pyhä Henki. Nekään tahot, jotka eivät hyväksy kolminaisuusoppia, eivät ole täysin yksimielisiä nimien käytöstä. Jotkut korostavat voimakkaasti, että on käytettävä - paitsi oikeita nimiä - myös oikeaa lausumistapaa. Eräällä nettisivustolla mm. todistellaan, että kaikki kristilliset toimitukset, joita ei tehdä JAHSUAN (=Jeesus) nimessä ovat pätemättömiä. Toisella sivulla kerrotaan, että oikea tapa olisi käyttää Jeesuksen asemesta nimeä Jeshua ja Kristuksen sijaan muotoa ha-Mashiach, ja että nimi Jeesus on pilkkaajien antama halveksiva muoto, jota kenenkään uskovan ei tulisi käyttää. Lisäksi korostetaan, ettei itse Jumalan nimen oikeaa lausumistapaa tiedetä, joten on syytä käyttää vain sen alkuperäistä heprealaista muotoa vastaavaa kirjainyhdistelmää JHWH (tai YHHW) tai käyttää jumalaa vastaavaa sanaa ELOAH.

Monet selittäjät kiinnittävät huomiota siihen, että 'YHWH oli Jeshuassa', (2. Kor. 5:19) ts. että Jahve on ilmaissut itsensä Jeesuksessa jollakin (salatulla?) tavalla. Merkitseekö se sitä, että Jeesus on YHWH ja että ne, jotka näkivät Jeesuksen, näkivät Jahven? Jeesus kuitenkin itse sanoi: ".. Isä, joka on minut lähettänyt, hän on todistanut minusta. Te ette ole koskaan kuulleet hänen ääntänsä ettekä nähneet hänen muotoansa..." (Joh. 5:37). Jumalan henki kylläkin selvästi vaikutti Jeesuksessa (Luuk 4:18), ja hän teki sen avulla ihmetekoja, mutta se ei välttämättä merkitse, että Jeesus olisi yhtä kuin Jahve. Hän itse aina korosti olevansa taivaassa olevan Isän eli Jumalan Poika.

Entä sitten sellaiset ilmaisut kuin Isä Jumala, Taivaallinen Isämme, Kaikkivaltias, Isä meidän ym? Useinkin ne riittävät kertomaan kenestä on kyse, mutta eivät silti ole nimiä. Lisäksi ne ovat käyttökelpoisia vain suomenkielessä. Jumala on toistaiseksi ilmoittanut nimensä vain sen heprealaisessa muodossa. Lauseiden 'minä olen se joka minä olen' ja 'minä olen' voidaan ehkä ymmärtää olevan tuon nimen merkitystä selittäviä ja täsmentäviä ilmaisuja. Toisaalta on hyvä muistaa, että kausatiivimuodossa oleva nimi JHWH on merkitykseltään ainutlaatuinen: se ei tarkoita ainoastaan, että JHWH on olemassa , vaan että hän on se, joka saattaa kaiken olemaan. Hän on siis ainoa, johon tämä nimi soveltuu, kukaan muu ei voi oikeutetusti sitä omaksua.

Asiaa pohdittaessa on toisaalta hyvä muistaa, että myös Raamatun heprealaisessa tekstissä ('Vanha Testamentti') Jumalasta puhuttaessa käytetään useita ilmaisuja:

Lähde: Moshe Zew (www.kolumbus.fi/gematria/)
1 אהיה EHJEE EHJEE = 'minä olen'

JAH ja JHW ovat nimen lyhennettyjä muotoja.

ELOHIM = Jumala. Se ei siten ole nimi vaan 'toimenkuvaa' ilmaiseva sana. EL on sen lyhennetty muoto.

GIBOR, SHADAI, SEBAOT ja MELEKH ovat lisämääreitä, jotka viittaavat Jumalan tiettyihin kykyihin tai ominaisuuksiin, esim. kaikkivaltiuteen.

2 יה JAH
3 יהו JHW
4 אל EL
5 אלהים גבור ELOHIM GIBOR
6 יהוה JHWH
7 יהוה צבאות JHWH SEBAOT
8 אלהים צבאות ELOHIM SEBAOT
9 שדי SHADAI
10 אדני מלך ADONAI MELEKH
 

Lopuksi

Ensimmäinen käsky kehoittaa: "Minä olen Herra (Jahve) sinun Jumalasi .... Älä pidä muita jumalia minun rinnallani." Mitä se oikein merkitsee? Miten se soveltuu nykyaikaan? Melko yleisesti sen mielletään kuuluvan enemmän Mooseksen aikaiseen paimentolaiskulttuuriin kuin nykyiseen valistuneeseen 'kristilliseen' aikaan. Siksi kai se lieneekin yksi eniten rikotuista käskyistä. Monijumalaisuus on edelleen yleistä maailmassa, jopa länsimaissa. Paitsi että Jumalan ohella on palvottu pyhäinkuvia, keisareita, aatteita ja vallankumousideologioita , on viime aikoina alettu uudestaan suosimaan kaikenkarvaisia vanhoja jumaluuksia, tonttuja ja luonnonhenkiä. Usein se tapahtuu perinteen nimissä tai jonkin trendikkään uususkonnon (kuten Wicca) vaikutuksesta.

Jahve-nimeä - varsinkin muodossa Jehova - karsastetaan nykyään yleisesti kirkkojen piirissä. Tärkein syy siihen on kaiketi kolminaisuusopista lähtevä näkemys Jeesuksen jumaluudesta. Toinen merkittävä syy lienee se, että epäkristillisiksi luokitellut Jehovan Todistajat ovat omineet sen käyttöönsä. Pelätään heidän saavan lisää vettä myllyynsä, jos Jahve - nimeä alettaisiin käyttää. Voidaan myös esittää, että Jumala on ilmoittanut itsensä muillakin käsitteillä, joita voidaan soveltaa eri tilanteissa ja yhteyksissä, tai että Jeesuksen sovitustyö avasi tien Jumalan lapseuteen, mikä oikeuttaa kutsumaan Jumalaa Isäksi. Nämä ovat tietysti pohtimisen arvoisia seikkoja.

Miksi käytännöllisesti katsoen koko UT vaikenee Jumalan nimestä? Tämä on aiheellinen kysymys, eikä Raamattu anna siihen selvää vastausta. Jeesuksen kohdalla asia voi ehkä selittyä sillä, että hän puhui lähes pelkästään juutalaisille. Mutta miksi myöskään apostolit eivät kirjeissään puhu siitä? Saattaisiko syynä olla, että hekin keskittyivät vain siihen, mikä tuolloin oli uutta?
  Antaako tämä tämä kääntäjille oikeutuksen poistaa nimi myös VT:sta? Tai korvata se Herra-sanalla? Tämäkin kysymys on aiheellinen, varsinkin kun muistetaan, että se on aikaisemmin esiintynyt suomalaisessakin Raamatussa!


Lisäys (23.12.05)

Vaikka kirkon virallinen käännös vaikenee Jumalan nimestä, löytyy myös niitä, jotka ovat nähneet tarpeelliseksi palauttaa Jumalan nimen suomalaiseen Raamattuun. Yksi tällainen yritys oli projekti nimeltä Raamattu-2005. Projektin nettisivulla aiheesta kerrottiin mm:

Modernissa juutalaisessa uskonnossa yksi hyvin keskeinen oppi on Jumalan nimen tuntemattomuus ja ihmiselle saavuttamaton pyhyys. Tämän opin vaikutus näkyy jo ennen ajanlaskumme alkua kirjoitetuissa teoksissa kuten Makkabilaisten kirja, jossa vältetään Jumalan nimen lausumista, vaikka puhutaankin hengellisistä asioista. Moderni juutalainen uskonto opettaa, että Jumala on saattanut oman nimensä unohduksiin kaikilta ihmisiltä, koska ihmiset eivät ole arvollisia tuntemaan Hänen pyhää nimeään. Juutalaiset rabbit suhtautuvat asiaan jopa niin vakavasti, että he opettavat Jumalan nimen lausumisen tai sen merkityksen tutkimisen olevan kadotukseen johtava kuoleman synti.

Juutalaisessa uskonnossa otettiin tavaksi lausua Jumalan nimen kohdalla ”Adonay” (Herra) aina Raamattua luettaessa. Jumalan nimi kuitenkin esiintyy Raamatussa muutamassa kohdassa heti sanan Adonay jälkeen, jolloin tapana oli lausua Jumalan nimen kohdalla ”Elohim” (Jumala), jotta samaa sanaa ei tarvitsisi toistaa kahta kertaa peräkkäin. Näiden lausumistapojen vuoksi vanhoissa juutalaisissa Raamatun käsikirjoituksissa Jumalan nimi YHWH on vokalisoitu sanan Adonay mukaisesti ”Yehowah” (jossa ensimmäinen ’a’ on muutettu ’e’:ksi, koska heprean kieliopin mukaan yod-kirjaimen jälkeen seuraava puolivokaali ei voi olla ’a’). Niissä Raamatun jakeissa, joissa Jumalan nimi tulee heti sanan Adonay jälkeen, nimi YHWH vokalisoitiin sanan Elohim mukaisesti ”Yehowih”.

Tätä juutalaisen uskonnon perinnäissääntöihin perustuvaa tapaa on sovellettu myös useimmissa kristillisissä Raamatun käännöksissä. Keskiajalla eläneet kristilliset Raamatun kääntäjät eivät tunteneet juutalaisen uskonnon oppeja kovin tarkasti, ja he kuvittelivat sanan Yehowah olevan yhtä luotettavasti oikein kirjoitettu erisnimi kuin mikä tahansa muukin sana juutalaisessa Raamatussa. Keskiajalla julkaistuissa Raamatun käännöksissä Jumalan nimeä on useimmiten kohdeltu erisnimenä ”Jehovah”. (Muotoa ”Jehovih” ei kuitenkaan käytetty sanan Adonay jälkeen - kääntäjät saattoivat ihmetellä outoa Jumalan nimen muotoa, mutta ohittivat sen olankohautuksella, ilman parempaa tietoa asiasta.)

Myöhemmässä vaiheessa, kun juutalaisen uskonnon opit tulivat laajemmin kristillisten teologien tietoon, Raamatun kääntäjät ymmärsivät että juutalaiset eivät koskaan lausu ääneen sanaa YHWH, vaan sen tilalla lausutaan ”Adonay” - joka on hepreaa ja tarkoittaa ”Herra”. Sanan ”Jehovah” käytöstä luovuttiin, ja sen tilalla alettiin käyttää englantilaisissa Raamatuissa sanaa ”LORD” kokonaan isoilla kirjaimilla kirjoitettuna - erotuksena sanasta Adonay, joka kirjoitettiin ”Lord”. Vanhoissa suomenkielisissä Raamatuissa Jumalan nimi kirjoitettiin muotoon ”HERra” (kolme ensimmäistä kirjainta isoilla kirjaimilla) - erotuksena sanasta Adonay, joka kirjoitettiin ”Herra”. Uudemmissa Raamatun käännöksissä (kuten vuoden 1938 kirkkoraamattu) on sanojen YHWH ja Adonay erottelusta usein luovuttu kokonaan, kirjoittaen ne molemmat samalla tavalla ”Herra”.

Vaikka moderni juutalainen uskonto onkin halunnut pyyhkiä pois kaiken muiston Jumalan nimen kirjoitus- ja lausumistavasta, varhaiset kristilliset kirkkoisät eivät sano olevansa sen epävarmempia Jumalan nimen lausumistavasta kuin minkään muunkaan Raamatusta löytyvän nimen lausumistavasta. Aleksandriassa asunut teologi Clement (n. 150 - 215 jKr.) kirjoittaa teoksen Stromata viidennen osan luvussa VI: ”Se nelikirjaiminen nimi ... lausutaan ’iaoue’, joka on käännettynä: ’Hän joka on ja tulee olemaan’.” (Clement ei osoita minkäänlaista epäröintiä tai arvelua siitä, että Jumalan nimen oikea lausumistapa olisi kenties kadonnut tai unohtunut.) Muutamia vuosisatoja myöhemmin Cyrrhuksen piispa Theodoret (393 - 460 jKr.) kirjoittaa toisen Mooseksen kirjan kommentaarissaan, että Jumalan nimi lausutaan ”iabe”. Nämä molemmat kreikan kielellä kirjoitetut sanat viittaavat Jumalan nimen kirjoitustapaan Yahweh: kreikan kielen diftongi ”ou” muistuttaa konsonanttia ”w”, kuten myös kreikan kielen ”b” joka lausuttiin 400-luvun kreikan kielessä ”v”.

Tämä uusi, osittain valmis käännös oli ilmeisesti muissakin suhteissa virallista käännöstä uskollisempi alkutekstille. Lisäksi se sisälsi rinnakkain alkukielisen tekstin, joten lukijalla oli mahdollisuus tehdä omia vertailujaan. Valitettavasti se lienee saanut joiltakin tahoilta osakseen niin suuren vastalauseiden ryöpyn, että tekijät ovat joutuneet poistamaan sen internetistä! Niinpä kyseisellä Nettiseurakunta-sivulla on nykyään vain mainoksia. Raamatusta siellä ei puhuta lainkaan!

Lisäyksiä 17.05.2010
Eräs lukijani muistutti, että useiden kirkkoisien mukaan Matteuksen evankeliumi kirjoitettiin ensin 'juutalaisten kielellä' ja käännettiin vasta sitten kreikaksi. Hän arveli, että Paavali olisi saattanut kirjoittaa Hepralaiskirjeenkin ensin hepreaksi, koska se meni ensin juutalaisten luettavaksi. Näin ollen tetragrammi on saattanut esiintyä jo alkuperäisissä evankeliumeissa.


Tetragrammi Åbo Akademin sinetissä

ja Helsingin Suurkirkon fasaadissa.

Lisää kuvia aiheesta:
Jumalan nimi Suomen kirkoissa:
Aiheesta englanniksi:
www.eliyah.com

Lisää linkkejä  (Lukijan koostama lista)



Päivitetty 13.01.09