Perinteiden voima


Perinteitä arvostetaan kaikkialla maailmassa. Lähes joka kansallisuudella, heimolla, maakunnalla ja kylällä on omat perinteiset tapansa joita suuresti arvostetaan. Nykyään jotkut ovat huolestuneita paikallisten perinteiden häviämisestä ylikansallisten tapojen alle, mutta harvoin, jos koskaan, on kysytty ovatko kaikki perinteet todella säilyttämisen arvoisia?


Kansatieteilijän tai kulttuuriantropologin näkökulmasta kaikenlaiset kummallisetkin tavat ovat ihmiskunnan suurta henkistä rikkautta, mutta oma vaatimaton mielipiteeni on, että on suuri joukko sellaisia perinteisiä tapoja ja käytäntöjä, jotka joutaisivat tulla unohdetuksi. Tietenkin sillä edellytyksellä, etteivät ne korvaudu vielä typerämmillä. Silti jää vielä aivan tarpeeksi enemmän tai vähemmän hyödyllisiä perinteitä rikastuttamaan ihmiselämää. Ja uusia syntyy kaiken aikaa.

Sotaisia rituaaleja

Täysin joutavia ja typeriä perinteitä on lukemattomia. Ensimmäisinä tulevat mieleen härkätaistelut ja kukkotappelut, perinteinen (engl.) ketunmetsästys ja vaikkapa muuttolintujen huviammunta. Monien luonnonkansojen lähes ainoita kulttuuriperinteitä ovat aikuistumiseen ja suvunjatkamiseen liittyvät taikauskoiset menot, sotatanssit ja sotaista heimohenkeä ylläpitävät rituaalit. Sotaisuus ei tietenkään ole yksin luonnonkansoille ominaista; lähes kaikki sivistyneetkin kansat arvostavat suuresti sotiaan, sotasankareitaan niistä kertovia tarujaan. Niinpä 'taistelutahto' säilyy, rauhanpuheet jäävät tehottomiksi fraaseiksi ja aina tarvittaessa löytyy niitä, jotka ovat valmiit vaikka tappamaan entisiä naapureitaan.

Ihmisoikeuksien polkemista

Rotuerottelu, kastijako ja tyttöjen ympärileikkaus polkevat räikeästi ihmisoikeuksia. Kaiken huippu on ns. kunniamurha, jota typerämpää ja raaempaa perinnettä tuskin löytyy. Tällaista raiskattuihin naisiin sovellettua käytäntöä monet muslimit pitävät vieläpä islamiin perustuvana ja katsovat perinteidensä pelkästään suojelevan naista! Joissakin maissa naisten suurimpana uhkana ovat ylisuuriksi paisuneet myötäjäiset, jotka saattavat perheitä taloudelliseen ahdinkoon ja saavat aikaan tyttölasten surmaamista tai ilotaloihin myymistä. Ovatko tällaiset perinteet säilyttämisen arvoisia?

Siirtymiä kulttuurista toiseen

Etnisten vähemmistöjen usein rikkaista perinteistä siirtyy valtakulttuureihin myös täysin turhia tapoja. Esimerkkinä tällaisista voisi mainita Amerikan intiaaneilta peräisin olevan tupakanpolton. On suorastaan käsittämätöntä, että noin järjetön tapa on voinut levitä niin laajalle! Toisaalta jotkin, alunperin oivalliset perinnelainat muuttuvat lainaajien käytössä helposti huonompaan suuntaan. Tästä esimerkkinä ns. musta musiikki, joka nykyisessä kaupallistuneessa muodossaan, siihen liittyvine muoti-ilmiöineen mielestäni kuvastaa pikemminkin kyseisen musiikin rappiota kuin edistyksellisyyttä tai luovuutta. Mitään positiivista ei ole myöskään niissä itämaisten, ns. taistelulajien antamissa virikkeissä, jotka katukuvassa näkyvät raukkamaisena päähän potkimisena.
  Sanotaan, että kauneus on katsojan silmässä. Paljolti näin lienee, mutta en silti ymmärrä, miten joku voi nähdä kauneutta nenäpuikoissa, valtavan kokoisissa huulilevyissä, tavassa käyttää lehmänlantaa 'hiusvoiteena' tai siinä, että ihoa 'koristellaan' savella, maaleilla, tuhkalla tai viiltelemällä. Tällaista on pidettävä lähinnä merkkinä kulttuurin rappiosta. Käsittämättömintä on, että länsimainen 'sivistynyt' ihminen hakee virikkeitä tällaisista typeryyksistä muotitrendeihinsä nenärenkaiden, lävistysten, omituisten hiusmuotien, tatuointien ym. muodossa.

     
Lävistykset eivät ole pelkästään nykymuotia!

Väkivaltaa ja korruptiota

Yksi nykyään ylikansallisesti leviävistä 'taudeista' on amerikkalaiseen kulttuuriin sisältyvä väkivaltaperinne, jonka juuret ovat Villin Lännen oman käden oikeutta harjoittaneiden pyssysankarien ihannoinnissa. Kun kaupalliset elokuvat, kirjallisuus ja muu mediateollisuus estoitta hyödyntävät noita perinteitä sekä lisäksi ammentavat loputtomasti aiheita poliisien, mafian ja rikollispiirien toimista tehden murhista ja tapoista jokapäiväistä viihdettä, ei ole ihme, että jo keskenkasvuiset koulupojatkin jäljittelevät noita tappajasankareita ammuskelemalla toisiaan ja sivullisiakin, kuten viime aikojen uutisista on voitu havaita. Monissa itäisissä maissa puolestaan korruptio, lahjonta ja pettäminen kaupanteossa ovat jo kansanperinnettä, ja jopa järjestäytynyt rikollisuuskin on muodostumassa osaksi niiden kulttuuria. Myös väärin tulkitun islamilaisuuden synnyttämä 'pyhä sota' , eli länsimaisittain terrorismi, on sekin suurelta osin perinteisiin pohjautuvaa.

Myös meillä!

Näiden ulkomailta ja ns. kehitysmaista haettujen esimerkkien lisäksi typeriä perinteitä löytyy meiltä Suomestakin ihan omasta takaa. Kansallisten vähemmistöjemme, kuten romanien, kulttuuriperinteissä esim. on paljon hyvää ja säilyttämisen arvoista, mutta on myös omituisia, esim. asumiseen liittyviä tapoja, joille ei löydy mitään järjellistä perustetta. Entäpä sitten maailmallakin tunnettu suomalainen humalahakuinen alkoholinkäyttö öykkäröinteineen tai saunojien yletön löylynlyönti. Voi myös kysyä, onko härmäläisiä 'häjyjä' eli tappelupukareita ja puukkojunkkareita syytä muistella arvokkaana kansanperinteenä? Uhoava perinnelausahdus: "Min'oon meiltä ja muut meirän krannista" näyttää tänäkin päivänä olevan joillekin enemmän kuin pelkkä sanonta, päätellen naapuritappeluiden ja pahoinpitelyjen suuresta määrästä.

Poppamiehiä ja rituaaleja.

Aivan oma lukunsa ovat sitten uskonnolliset tavat ja perinteet. Alkukantaisten heimojen keskuudessa poppamiesten ja noitatohtorien potilaista suurin osa on uskoakseni joko kuollut tai jäänyt parantumatta. Ne, jotka ovat parantuneet, ovat parantuneet 'hoidosta' huolimatta tai sitten vahvasta uskosta poppamiehen maagisiin kykyihin. Monen poppamiehen, tai niin kuin nykyään mieluusti sanotaan, shamaanin, parannusmenetelmissä suurin paino on maagisissa rituaaleissa, joissa 'parantaja' pyrkii yhteyteen henkimaailman kanssa ja saavutettuaan tämän yhteyden, kykenee 'näkemään' sellaista, jota ei normaalisti näe, kuten potilaansa vaivan syyn.
  Vaikka on myönnettävä, että kansanlääkinnän piiristä löytyy myös tehoavia lääkkeitä ja hoitomuotoja, on toisaalta ihmeteltävää, että vahva usko kaiken maailman tietäjien, selvänäkijöiden ja ennustajien katteettomiin lupauksiin ja gurujen puheisiin on hyvin yleistä nykyään länsimaissakin, huolimatta tieteellisen tiedon jatkuvasta lisääntymisestä.

Useimpiin uskontoihin kuuluvat olennaisena osana erilaiset rituaalit, joiden avulla kuvitellaan päästävän jumalien suosioon. Yleisimpiä näistä ovat pyhiinvaellukset, joita tekevät niin kristityt, hindut, buddhalaiset kuin muslimitkin. Hurskaat hindut saattavat tehdä satojen kilometrien vaelluksensa heittäytymällä maahan aina muutaman askeleen välein. Väentungoksessa heikommat usein tallataan jalkoihin. Muslimien pyhiinvaellukseen kuuluvassa Saatanan kivittämisrituaalissa on vuosittain jopa satoja ihmisiä tallautunut kuoliaaksi kaikkien rynnätessä kiihkoissaan kivityspaikalle samaan aikaan. Jokainen hurskas muslimi haluaa heittopaikan mahdollisimman läheltä, jotta juuri oma kivi osuisi Saatanaa symboloiviin pylväisiin.

Kun vertaa toisiinsa buddhalaisluostarin munkkien rituaalisia menoja ja ortodoksien jumalanpalvelusmenoja, ei voi olla näkemättä huomattavaa yhtäläisyyttä niiden välillä. Molemmissa on kaavut, suitsukkeet, kynttilät, monotonisella äänellä toistetut liturgiat, kuvien edessä kumartelu ja monet muut samankaltaisuudet. Tämä herättää väistämättä kysymyksiä syy-yhteyksistä. Katoliset menot eivät jää paljonkaan jälkeen ortodoksisista, ja varsinkin latinalaisen amerikan maissa on perinteisiä juhlia, joissa päällimmäisenä ovat mitä erilaisimmat pakanalliset menot, jotkut niistä jopa kirkonmiesten alkuunpanemia. Kirkko on sitten yrittänyt keksiä noille rituaaleille jotain kristillistä symboliikkaa. Myös luterilaisessa käytännön uskonnollisuudessa on tapoja ja perinteitä, jotka eivät pohjaudu Raamattuun tai alkukristillisyyteen. Itse asiassa lähes kaikki kristillisinä pidetyt juhlat ovat tavoiltaan pakanallisia, minkä voi todeta jo tietosanakirjojen niitä koskevista selityksistä. Tällaisia perinteisiä jäänteitä ovat myös sellaiset kirkolliset virkanimitykset, kuten pappi, Paavi, Isä tai vaikkapa kirkkoherra.

Uusia perinteitä

Monissa maissa on turismin lisäämiseksi kehitelty mitä mielettömämpiä uusia perinteitä. Jos jonkinlaista karnevaalia ja riehaa keksitään, kuten vaikkapa Espanjan tomaattijuhlat, joiden pääsisältö on massiivista tomaattien heittelyä ja älytöntä sotkemista. Saman sortin viihdettä harrastetaan toisaalla täytekakkuja tai muuta syötävää viskelemällä. Joissakin paikoin harrastetaan järjettömiin mittasuhteisiin riistäytyneitä ilotulituksia, joiden seurauksena on tulipaloja ja näkö- ja kuulovaurioita. Viimeksi mainittuja vaurioita aikaansaa myös rock-musiikissa jo lähes perinteeksi muodostunut tarpeettoman kovaääninen musiikintoisto. Vähemmän vaarallisia, joskin älyttömiä tapoja ovat vaikkapa hyttysten tappokilpailut.

Perinteillä suuri voima

Miksi perinteillä on niin suuri voima, ettei voida tai haluta luopua sellaisistakaan perinteistä, jotka ovat hyödyttömiä, järjettömiä tai suorastaan haitallisia? Monesti ne ovat niin voimakkaita, ettei niitä saada edes lainsäädännöllä helposti loppumaan. Kuvaavana esimerkkinä tästä on mm. se, että monet naisia sortavat perinteet lienevät alunperin miesten keksimiä, mutta silti niitä useinkin puolustavat ja ylläpitävät hanakammin juuri naiset itse! Miksiköhän? Onko perinteen säilyttäminen heille omaa etua tärkeämpi?

 
Aivan kuin vahvistuksena edellä olevaan on 2.8.2012 julkaistu uutinen. Sen mukaan eräs egyptiläinen naisryhmä on perustanut naisille suunnatun TV-kanavan, missä kaikki juontajat ovat hunnutettuja naisia. Heistä näkyy vain silmät; kaikki muu on mustan hunnun peitossa. He perustelevat toimiaan vapaudella harjoittaa omia perinteitään.

Kaikki egyptiläisetkään eivät näe kasvohunnun käyttöä vapauden harjoittamisena. Monet pelkäävät, että nigabin käytön laajeneminen suosii islamistien vallan kasvua. Valtaosa musliminaisista käyttää hijabia, joka jättää kasvot paljaaksi mutta peittää hiukset.

- Osa on valittanut sitä, ettei kasvoja tai kehonkieltä näy. Siihen me vastaamme, että sisältö ratkaisee, ei kuuluttajan ulkonäkö, Saheer puolustautuu.
- Ihmisten välinen kommunikaatio välittyy silmistä, täydentää Saheerin kollega Iman Fahmy.

En usko, että ihmisen kehonkieltä voi lukea pelkästään silmien näkemisestä. Tällainen ajattelu on täysin uskonvarainen. Sama kuin olisi sokea, joka yrittäisi lukea 'kehonkieltä' näkemättä puhujaa.

Ehkä tärkein syy monien turhien perinteiden säilymiseen lieneekin juuri ihmisten tottumuksissa. Ne luovat tiettyä, tuttua ja turvallista sosiaalisen yhteenkuuluvuuden ja jatkuvuuden tunnetta, samalla vähentäen tarvetta valita tai ratkaista itse hankaliksi tai epävarmoiksi koettuja asioita.


13.10.1999 (päivitetty.02.08.2012)