Onko Jumala pelkkä harha?

 

Richard Dawkins sanoo kirjoittaneensa kirjansa The God Delusion (Jumal-harha) rohkaistakseen ateisteja tulemaan ulos kaapista. Dawkinsin kirjaa kritisoinut filosofi Alvin Plantinga toteaa, että ateismillakin näyttää olevan omat sankarinsa, joskaan siihen ei nykyään vaadita sen enempää sankaruutta kuin republikaanipuolueen ehdokkaan äänestämiseen. Seuraavassa pääkohtia Plantingan kommentaarista.

Dawkins on lahjakas tiedekirjailija. Hänen aiempi kirjansa The Blind Watchmaker (Sokea kelloseppä) on siitä hyvä osoitus. 'The God Delusion' sisältää kuitenkin hyvin vähän tiedettä. Se on pääasiassa filosofiaa ja teologiaa (tai paremminkin 'ateologiaa') sekä evoluutiopsykologiaa höystettynä halventavilla hyökkäyksillä uskontoa ja sen oletettuja haitallisia vaikutuksia vastaan. Kirjaa ei voi pitää puolueettomana eikä tarkoin ajateltuna kommentaarina. Se sisältää hämmästyttävässä määrin pilkkaamista, irvailua, kiukkua ja katkeruutta.

Dawkins ei ole filosofi vaan biologi, mutta hänen kirjansa on pääasiassa naiivia ja sisällyksetöntä filosofiaa, esitettynä ylimieliseen besserwisser -tyyliin.

Kirjan ydinsanoma on sen kolmannessa luvussa, joka on otsikoitu: "Miksi on lähes varmaa, ettei Jumalaa ole olemassa". Käsitystään Dawkins perustelee sillä, että tällainen olento on äärettömän epätodennäköinen. Hän ottaa vertailukohteeksi astronomi Fred Hoylen laskelmat, joiden mukaan elämän synty maan päällä (puhtaasti luonnollisella tavalla) on epätodennäköisempi kuin Boeing 747 -koneen koostuminen sattumalta myrskytuulen mukanaan kuljettamasta roinasta. Dawkins näyttää ajattelevan, että jos Jumala olisi olemassa, hänen täytyisi olla vielä äärettömän paljon monimutkaisempi kuin Boeing 747, joten se ei ole tilastollisesti mahdollista. Hänen mielestään monimutkaisten rakenteiden suunnittelijan täytyisi itse olla vähintään yhtä monimutkainen, ja vähintään yhtä paljon informaatiota sisältävä. Koska todennäköisyys tällaiseen on äärettömän pieni, hän pitää lähes varmana, ettei Jumalaa ole.

Mutta miksi Dawkins ajattelee, että Jumalan pitäisi olla monimutkainen? Ja miksi hän ajattelee, että mitä monimutkaisempi jokin on, sitä epätodennäköisempi se on?

Hänen ajattelutapaansa valaisee, kun muistaa, miten hän kirjassaan 'Sokea kelloseppä' todisteli, ettei monimutkaisinkaan biologinen rakenne edellytä älykästä suunnittelijaa, vaan että "kaikki elämä on syntynyt ohjaamattomien, darwinististen prosessien kautta." Tässä Jumala-kysymyksessä hän sen sijaan yrittää todistella päinvastaista.

Miksi ensinnäkin Jumala olisi monimutkainen? Klassisessa teologiassa (esim. Tuomas Akvinolainen) hänet kuvataan enimmäkseen yksinkertaiseksi, mutta hyvin voimallisessa mielessä, siten että hänessä kaikki seikat ja ominaisuudet, reaalisuus ja potentiaalisuus, perimmäinen olemus, olemassaolo ja samuus (ykseys) eivät ole jakautuneet.

Dawkinsin määrittelyn mukaan jokin on monimutkainen, kun "sen osat ovat järjestyneet tavalla, joka on epätodennäköinen pelkän sattuman tuloksena." Koska hänen ajattelunsa lähtee ateismista, joka ei tunnusta henkimaailman olemassaoloa, se nähtävästi pakottaa hänet kuvittelemaan Jumalankin ikäänkuin fyysisistä osista koostuneena rakenteena. Dawkins määrittelee sellaisen Jumalan, jota kukaan ei väitäkään olevan olemassa. Raamatun Jumala on henki eikä hänessä ole osia.

Klassisen teismin mukaan Jumala on välttämätön olento. Päinvastainen ei ole yhtä mahdollista. Jumala on kaikissa mahdollisissa maailmoissa. Mutta jos Jumala on välttämätön ja jos hän esiintyy kaikkialla, silloin hänen olemisensa todennäköisyys on 1 ja olemattomuuden todennäköisyys 0. Dawkins on näin ollen velkaa selityksen Jumalan olemattomuudesta myös tältä pohjalta, jota hän ei nähtävästi ole edes ajatellut.

Jo muutama vuosikymmen sitten astrofyysikot havaitsivat fysikaalisten perusvakioiden välillä vallitsevan hienosäädön. Niiden on oltava tarkalleen tietyissä rajoissa, jotta älyllinen elämä olisi mahdollista. Jos esimerkiksi gravitaatiovoima olisi hivenen suurempi, kaikki tähdet olisivat sinisiä jättiläisiä, jos hieman heikompi, ne olisivat punaisia kääpiöitä. Kummassakaan tapauksessa elämä ei olisi mahdollista. Sama koskee heikkoa ja vahvaa ydinvoimaa; jos jompikumpi olisi vähänkin erilainen, meidän tuntemiamme elämänmuotoja ei voisi olla olemassa. Kaikki muutkin voimat ovat niin tarkoin oikeita, että jo mitättömän pieni poikkeama jossakin niistä romahduttaisi koko maailmankaikkeuden.

Dawkins (ja eräät muutkin) esittävät, että voi olla lukuisia, ehkä rajaton määrä, erilaisia universumeita erilaisine fysikaalisine vakioineen. Tällöin on myös erittäin suuri todennäköisyys sille, että jokin niistä on juuri siten 'hienosäädetty' kuin tuntemamme universumi.

Voidaan ensiksikin kysyä, onko näitä lukemattomia universumeita todella olemassa, ja mitä syitä on olettaa, että jossakin niistä fysikaalisten vakioiden olisi pakko olla hienosäädettyjä juuri siten kuin siinä universumissa, jonka tunnemme? Mutta jos oletettaisiin niin olevan, niin eikö silti olisi kovin epätodennäköistä, että se sattuisi olemaan juuri tämä universumi?

Vastaukseksi Dawkins tuo esiin ns. antropistisen periaatteen. Sen mukaan meidän näkemämme maailmankaikkeus on sellainen kuin on, koska toisenlaisessa maailmankaikkeudessa meitä ei olisi.

Tämä tietenkin pitää paikkansa, mutta ei vastaa kysymykseen, miksi kaikki vakiot ovat sellaisia kuin ovat. Todennäköisyys, että ne olisivat sattumalta asettuneet täsmälleen oikeisiin arvoihin, on joka tapauksessa äärettömän paljon pienempi kuin että ne olisivat Jumalan tarkoituksella asettamat.

Sokea kelloseppä -kirjassaan Dawkins pohtii väitettä, että itseään kopioiva elävä koneisto on niin monimutkainen, että Jumalan on täytynyt sysätä tämä prosessi alkuun. Hän päätyy toteamaan, ettei Suunnittelijan mukaan ottaminen selitä mitään, koska silloin tämän suunnittelijan itsensä alkuperä jää selittämättä.

Tätä usein esitettyä ajatuskulkua voisi havainnollistaa vaikkapa seuraavan tapaisella kuvitellulla tilanteella:

- Olemme avaruusaluksella laskeutuneet vieraalle planeetalle ja näemme siellä jonkin traktoria muistuttavan konstruktion. Joukon johtaja toteaa, että planeetalla täytyy ilmeisesti olla älyllisiä olentoja, jotka ovat tuon traktorin rakentaneet. Tällöin joku ensimmäisen vuosikurssin oppilas sanoo: "Hetkinen. Eihän tuo selitä mitään! Niiden älyllisten olentojenhan pitäisi silloin olla vähintään yhtä monimutkaisia kuin tuo rakennelma!" Selvästikin tämä oppilas olisi toisen vuosikurssin tarpeessa.

Jos älykkään suunnittelun jäljet ovat selvästi nähtävissä, ne kertovat suunnittelijasta huolimatta siitä, ettei häntä itseään kyetä selittämään.

Dawkins toteaa, että "pääasia, minkä haluamme selittää, on 'järjestynyt monimutkaisuus' ", ja jatkaa, että "evoluutiosta tekee niin hienon teorian sen kyky selittää, miten järjestäytynyt monimutkaisuus voi syntyä yksikertaisista alkutekijöistä." Teismi ei hänen mukaansa siihen kykene.

Teorian puitteissa on tietenkin mahdollista selittää melkein mitä tahansa. Ihan eri asia on sitten, ovatko selitykset oikeita. Lukemattomat evoluutioteoriaa selittävät hypoteesit ovat aikojen saatossa osoittautuneet vääriksi ja jouduttu korvaamaan uusilla, useinkin yhtä huonoilla selityksillä. Mitä arvoa on selityksillä, joita ei kyetä osoittamaan todeksi?

On totta, ettei teismilläkään ole vastausta kaikkiin kysymyksiin. Aina jossain tullaan tiedon ja ymmärryksen rajoille. Mutta evoluutioteoriankin ulkopuolelle jää lukemattomia asioita, joita se ei kykene selittämään. Sen puitteissa ei löydy selitystä esim. alkeishiukkasten, gravitaation, ydinvoimien tai tajunnan olemassaololle; ne vain ovat.

Entä miksi elektroni on negatiivisesti ja protoni positiivisesti varautunut? Miksi neutronilla ei ole lainkaan sähkövarausta? Miksi vahvan ydinvoiman kantama on lyhyt mutta heikoimman voiman, painovoiman kantama pitkä? Miksi hiukkaset noudattavat kvanttiperiaatetta, kieltosääntöä tai epätarkkuusperiaatetta?

Kaikki tällainen on paremmin ymmärrettävissä älyllisen suunnittelun kuin pelkän sattuman tuloksena syntyneenä.

Ongelmana on Dawkinsin naturalismi, hänen uskomuksensa, ettei ole olemassa Jumalaa tai hänen kaltaistaan olentoa. Naturalismi olettaa evoluution olevan ohjaamaton prosessi. Yleensä ottaen ei ole järkeviä syitä hyväksyä sen paremmin naturalismia kuin evoluutiotakaan. Naturalismi on sitäpaitsi ristiriidassa nykytieteen perimmäisten doktriinien kanssa. Dawkins ja hänen kaltaisensa katsovat, että tieteen ja uskonnon välillä on ristiriita koska evoluution ja teismin välillä on ristiriita. Todellisuudessa ristiriita on tieteen ja naturalismin välinen, ei tieteen ja uskon välinen.

Jumal-harha on täynnä kiivautta ja mahtipontisuutta, mutta ei anna vähintäkään syytä ajatella Jumalaan uskomista erehdykseksi, vielä vähemmän harhaksi. Se naturalismi mitä Dawkins edustaa, kylmine ja masentavine päätelmineen ihmisestä ja hänen paikastaan maailmankaikkeudessa, on syvän itsetutkistelun tarpeessa. Se ei ole luottamuksen arvoinen, ja on monia syitä torjua se.

Alvin Plantinga toimii professorina Notre Dame -yliopistossa.

 
 
 
06.06.07