Platon ja Atlantis

Vanhan ajan tunnetuin filosofi Platon syntyi vuoden 427 eKr. paikkeilla ns. peloponnelaissodan aikana. Hänen filosofiset ja uskonnolliset käsityksensä ovat suuresti vaikuttaneet myöhempien ajattelijoiden työhön ja erilaisten katsomusten syntyyn. Varsinkin hänen esittämänsä Atlantis-kertomus elää vahvana edelleen.

Filosofi Platon

Ennen Platonin syntymää Ateenan kaupunkivaltiossa oli ollut 50 vuoden mittainen rauhan aika, jolloin oli vallinnut vapaa ja suhteellisen demokraattinen yhteiskuntajärjestys. Tämän johdosta sinne oli virrannut väkeä, rahaa ja monenlaisia kulttuurivaikutteita. Ihmiset uskoivat tämän ihanteellisen tilan säilyvän, mutta suvaitsevan ilmapiirin vallitessa jotkut näkivät helpoksi kahmia itselleen etuuksia ja valtaa ja väärinkäyttää niitä. Tämä johti kapinointiin ja lopulta peloponnelaissotaan, joka lyhyitä aselepoja lukuunottamatta kesti noin 30 vuotta.

Platonin nuoruus kului vaihtelevissa oloissa, joissa vuorottelivat köyhyys ja yltäkylläisyys, demokratia ja tyrannia. Tämä kaikki varmasti vaikutti hänen myöhemmin esittämiinsä käsityksiin ihannevaltiosta, oikeudenmukaisuudesta, hyvästä ja totuudesta.
  Perimätiedon mukaan Platon kävi erään Dionysioksen pitämää koulua, jossa hän opiskeli lähinnä runoutta, musiikkia, kirjoitusta ja laskemista. Platonin äidin sukulainen Kritias oli Ateenan monipuolisimpia kirjailijoita ja vaikuttajia, ja Platonilla oli muutenkin monipuolinen kulttuuriympäristö. Matkoillaan hän sai lisäksi vaikutteita ja tietoja muista uskonnoista sekä mm. pythagoralaisten käsityksistä. Myös hänen oppi-isänsä Sokrates oli omaksunut pythagoralaisia näkemyksiä.

Platon tutustui 40 vuotta vanhempaan Sokrateseen n. 20 vuotiaana, liittyi tämän seurueeseen ja kuului myöhemmin Sokrateen lähimpiin ystäviin. Sokrates oli värikäs persoona, legenda jo eläessään, ja hänen puheensa ovat suuresti vaikuttaneet Platonin filosofiaan. Sokrateelta hän luultavasti omaksui myös tavan esittää filosofisia käsityksiään dialogin muodossa. Hänen dialogeissaan kaksi tai useampia roolihenkilöitä keskustelee ja väittelee milloin mistäkin asiasta. Keskeisenä roolihenkilönä niissä on usein Sokrates, jonka suulla Platon esittää omia näkemyksiään.
  Platonin toiminan keskipisteeksi muodostui hänen Akademeion -puistoon itselleen rakentamansa talo, josta myöhemmin laajennettuna tuli ensimmäinen 'Akatemia'. Sana Akademeion tulee Hekademos eli Akademos -nimisestä jumaluudesta.

Valtio-teoriat

Platonin sota-ajan kokemukset olivat varmasti osasyynä siihen, että hän oli kiinnostunut ihannevaltio -ajatuksesta; tätä aihetta hän käsitteli erityisesti laajassa dialogissa Valtio (Politeia). Hänen ihanteensa ei ollut demokratia, joka hänen mielestään ennenpitkää - riittämättömän valvonnan ja ohjauksen puutteessa - sortuu ihmisten jatkuvasti kasvaviin tarpeisiin ja niiden aiheuttamiin ristiriitoihin. Hänen ihannevaltiossaan tuli olla varta vasten koulutettu eliittiluokka, vartijat, joilla olisi filosofien viisaus voidakseen järkiperäisesti hoitaa tehtävänsä.

Platonin näkemyksen mukaan oikein ja viisasta oli se, mikä koitui koko yhteiskunnan parhaaksi. Tämän päämäärän hyväksi voitiin sallia sellaisiakin keinoja, joita muuten olisi pidetty moraalittomina tai vähemmän hyväksyttävinä. Hän esim. vastusti sellaisia myyttejä, joissa kerrottiin jumalien moraalittomista teoista; ei siksi, että hän olisi erityisemmin välittänyt jumalista, vaan koska ne antoivat nuorisolle huonoja esimerkkejä. Toisaalta hän suositteli ns. sanallista valhetta, joka toimisi hyvään ohjaavasti ja voisi olla keino valtion rikollisia vastaan. Tällainen valhe voisi olla esim. varta vasten sepitetty myytti. Esimerkkinä sellaisesta hän kertoo Sokrateen suulla myyttisen tarinan neljästä metallista:
  Sen mukaan kaikki ihmiset ovat saman maaemon lapsia, mutta jokaisen taipumukset ovat erilaisia; joissakuissa on jo syntyessään kultaa, toisissa hopeaa, vaskea tai rautaa. Kultaiset ovat tulevia johtajia.Tällainen sepitelmä, joka Platonin mukaan on puolustettavissa, kuvastaa aikansa luokka-ajattelua, ja lienee osaltaan kylvänyt siemeniä myöhemmille yli-ihmis- ja rotuteorioille ja myötävaikuttanut orjuuden hyväksymiseen.

Atlantis

Platonin dialogit Timaios ja Kritias, ovat ainoita, joissa puhutaan muinaisesta Atlantiksen valtakunnasta. Dialogissa Sokrates keskustelee kolmen muun henkilön (Timaios, Kritias ja Hermokratos) kanssa. Aluksi Sokrates esittää (Platonin) valtioteorian pääkohdat. Sitten Kritias esittää johdannon Atlantis- kertomukseensa; hän sanoo kuulleensa kertomuksen isoisältään, joka puolestaan oli kuullut sen isältään, joka oli Solonin sukulainen ja ystävä; Solon taas oli kuullut sen egyptiläiseltä papilta. Sokrates esittää tässä kohden kommentin, että kertomus ei ole myytti, vaan tosi. [Thesleffin mukaan tarinan kulkureitti on kuitenkin kronologisesti mahdoton; Platon on tässä hänen mukaansa käyttänyt puolustamaansa sanallista valhetta].
  Tämän jälkeen Kritias jatkaa kertomustaan Ateenassa 9000 vuotta sitten vallinneesta loistavasta sivistyksestä, joka suuresti muistutti Platonin kaavailemaa ihannevaltiota, ja sen taistelua Atlantista vastaan. Hän kertoo Atlantiksen sijainneen Gibraltarin salmen takana Atlantin valtameressä ja että se oli suuressa maanjäristyksessä vajonnut mereen.

Timaios saa välillä puheenvuoron, ja hän pitää pitkän esitelmän universumin synnystä ja luomisprosessista, joita selostetaan ideaopin pohjalta, joskin myyttisin keinoin. Maailmankaikkeus sai ruumiin, sielun ja elämän 'jumalan kaitselmuksen mukaisesti', sen esikuvana oli täydellinen 'olento' nimittäin ideamaailma. Ja koska tämä on yksi ja absoluuttinen, ja koska luotu maailma on lähes täydellinen, luotiin ainoastaan yksi maailma. [Thesleff näkee tässä Platonin epäsuoraa polemiikkia ns. atomisteja vastaan, joiden mielestä maailmoja oli useita].
  Luojana esiintyy Demiurgi, joka on paremminkin käsite kuin nimi. Selostus luomisesta on pitkä ja sekava myyttien, ideaopin ja senaikaisten kosmologisten tietojen sekoitus. Ensin luotiin maailmansielu, sitten Demiurgi muovaa ja sekoittaa sielusavea synnyttäen planeettakehät ja planeetat, [planeettajumalat]. Planeetoilla on pallonmuotoiset ruumiit ja sielut. Maa on planeetoista vanhin. Kaikki planeetat, myös maa, pyörivät akselinsa ympäri.
  Lopuksi luodaan alempien olentojen sielut, jotka sijoitettiin kiintotähdille. Jotkut niistä asetettiin sitten planeetoille ja maahan, jolloin nuoremmat jumalat muovasivat niille ruumiit. Sielut ovat itse vastuussa teoistaan ja niitä rangaistaan epäonistumisista huonommilla inkarnaatioilla.

Seuraa pitkä selostus maailmankaikkeuden rakenteesta myötäillen atomistien käsityksiä. Puhutaan neljästä alkuaineesta, hiukkasista, luvuista, lukusuhteista, erilaisista tahokkaista, ihmisen rakenteesta, sairauksista, ja ajatuksia eri sukupuolista.
  Tämän jälkeen Kritias jatkaa selontekoaan Atlantiksesta, jonka asukkaat olivat Poseidonin jälkeläisia. Hän kuvailee sen rikkautta ja onnellisuutta, laitoksia, rakennuksia, lakeja ja tapoja. Kuninkaat hallitsivat sitä oikeamielisesti niin kauan kuin kuninkaallinen veri pysyi puhtaana. Lopulta kuitenkin vääryys sai vallan ja Zeus päätti silloin rangaista heitä, kutsuen koolle jumalien kokouksen, jossa hän piti näille puheen.
  Kertomus katkeaa kesken lauseen, eikä Platon koskaan jatkanut sitä. Dialogissa mainittu Hermokrateskaan ei saanut lainkaan puheenvuoroa. Akatemia kuitenkin julkaisi dialogin sellaisenaan, keskeneräisenä.

Millainen tuo Atlantis sitten Platonin mukaan oli? Saari oli Poseidon-jumalan ja hänen maallisen vaimonsa Kleiton asuinpaikka, jossa alkujaan sijaitsi vain näille nimetty vuori, joka oli eristetty kahdella maakehällä ja kolmella vesikehällä. Vuori sijaitsi noin yhdeksän kilometrin etäisyydellä merestä. Poseidon sai Kleiton kanssa viisi paria kaksospoikia, jotka vuorollaan hallitsivat Atlantista. Vanhimman kaksosparin vanhin poika oli nimeltään Atlas, josta sai nimensä sekä Atlantis-saari että sitä ympäroivä valtameri. Nämä kaksoisveljet suorittivat saarella suuren uudelleenrakennustyön.
  He rakensivat maasiltoja yhdistämään keskussaarta ja vesikehiä, kaivoivat kanavia ja tunnelinpätkiä, joiden läpi alukset pääsivät kulkemaan vesikehästä toiseen. Poseidonin ja Kleiton vuorelle he rakensivat palatsin.

Samankeskisiä renkaita muistuttavat maakehät olivat n. 540 m leveitä ja vesikehät 180-540 m leveitä. Itse keskussaari oli halkaisijaltaan 900 m. Näiden mittojen mukaan kaupunkialueen läpimitta ensimmäisestä vesikehästä alkaen olisi n. 5220 m.
  Kaupungin ulkopuolinen maasto oli melko ylävää ja laskeutui jyrkähkösti mereen. Siellä sijaitsi kuitenkin laaja alanko, jonka mitat olivat 3 000 x 2 000 stadionia eli 540 x 360 km. Se kuvataan sileäksi, tasaiseksi , suorakulmion muotoiseksi, etelään viettäväksi ja vuorten ympäröimäksi.
  Tasankoa ympäröi 180 m leveä ja 30 m syvä kanava. Sen pituudeksi kerrotaan hämmästyttävät 10 000 stadionia eli 1 800 km! Kanava kokosi vuorilta tulevat valumavedet johtaen ne kaupunkiin (Akropoliin) saakka ja sieltä mereen. Kanava toimi myös huoltomiehistön kulkureittinä. Alue oli jaettu (viljely?-) palstoihin viivasuorilla 30 m leveillä kanavilla. jotka olivat 18 km:n etäisyydellä toisistaan. Näitä vesireittejä oli yhdistelty poikittaisilla kanavilla. Saarella oli myös järviä, jokia ja soita, kaikkia puulajeja, 'mitä kirvesmies työssään tarvitsee', hedelmäpuita, moninaisia kasveja ja vihanneksia. "Kaikkea tätä tuo jumalien siunaama saari silloin kasvatti auringon alla kauneimmissa muodoissaan ja ihmeteltävän ylitsevuotavasti." Lisäksi saarella oli kotieläimiä ja metsänriistaa sekä laumoittain norsuja.

Atlantiksen laaja tasanko ulottui vain saaren puoliväliin. Annettujen mittojen mukaan sen pinta-ala olisi 194 400 km^2. Kun mukaan lasketaan pohjoisen vuoristoalue, joka on ollut tasangon kokoinen, ja lisätään vielä arvioitujen ranta-alueiden koko, saadaan koko Atlantis-saaren pinta-alaksi noin 400 000 km². Tällaista valtavan kokoista merenalaista tasalakisista vuorta, vajonnutta Atlantista, ei Pohjois-Atlantilta löydy.

Vaikka Platon - Sokrateen suulla - painottaa, ettei kertomus ole myytti, se kaikesta päätellen kuitenkin on juuri sellainen sanallinen valhe, jonka käyttöä hän puolusti hyvässä tarkoituksessa esitettynä. Koska koko dialogi alkaa valtio-teorian esittelyllä, kertomuksen tarkoitus oli ilmeisesti tämän myytin avulla pohtia ihannevaltion olemusta ja sitä, miten valtion ja sen asukkaiden hyvinvointi ovat riippuvaisia toisistaan. Ihmisten ahneus, moraalittomuus ja piittaamattomuus kun voivat viedä koko valtion tuhoon. Platonin etevin oppilas Aristoteles piti tarinaa keksittynä todeten sarkastisesti: "Hän joka loi sen, myös tuhosi sen!" Myös historioitsija Strabon kolmesataa vuotta myöhemmin epäili tarinan todenmukaisuutta. Samoihin aikoihin elänyt Filon sen sijaan uskoi siihen, Plutarkhos taas suhtautui epäilevästi ja ja Plinius torjuvasti.

Jälleensyntymä

Platon uskoi sielun kuolemattomuuteen ja jälleensyntymään. Jäileensyntymisopin taustalla oli hänen ideaoppinsa, jonka mukaan aistimaailma on muuttuva ja katoavainen; todellinen tieto ei siis voi olla siitä peräisin. Tieto on kuitenkin mahdollista, sillä kaikki muuttuvat oliot ovat osallisia jostain ikuisesta ja muuttumattomasta ideasta. Korkeimmat ideat ovat hyvä, tosi ja kaunis. Ihmisen sielussa on kuolematon osa, joka voi päästä yhteyteen korkeimpien ideoiden kanssa, mutta tämä voi Platonin mielestä tapahtua vain lukuisten ruumiistumien kautta.
  Sielussa on hänen mukaansa kolme puolta: 'Järkiosa' (logistikon) joka on johtava puoli, 'kiihkeys' (tai kunnianhimo) sekä himoitseva osa.

Eräässä dialogissa Platon kuvaa jälleensyntymisen prosessia:
  - Maallisen kuoleman jälkeen sielu saa jumalien seurassa nähdä ideoiden maailmaa niin paljon kuin se kykenee. Mutta ennen pitkää sielu käy puutteidensa takia painavaksi, menettää siipensä ja putoaa takaisin maahan. Oikeamielisin sielu syntyy filosofin perheeseen, seuraavaksi kehittynein kuninkaalliseen. Kuudentena on runoilija ja viimeisenä tyranni. Maahan pudonnut sielu voi palata totuuden valtakuntaan vasta 10 000 vuoden kuuttua paitsi jos se on vilpittömästi harrastanut filosofiaa tai filosofista poikarakkautta!
  Jos sielu on kolme kertaa peräkkäin valinnut tämän elämäntavan, se voi palata kotiinsa 3000 vuoden kuluttua. Muut taas saavat ensimmäisen elämänsä jälkeen tekojensa mukaisen palkan tai ranqaistuksen. Myöhemmin nämä sielut valitsevat arvanheitolla haluamansa elämän. Tässä vaiheessa ihminen, joka ei ole koskaan nähnyt totuutta, voi syntyä myös eläimeksi. Sielut valitsevat myös 'daimoonin' valintansa täytäntöönpanijaksi ja elämänsä valvojaksi. Ennen uutta inkarnaatiota sielut juovat vettä Lethen virrasta, joka saa heidät unohtamaan kaiken siihen mennessä kokemansa.

Laajassa 'Valtio'- dialogissa Platon esittää myyttisen kertomuksen Eri -nimisestä henkilöstä, jonka sielu sai vähän aikaa seurata kuolleiden sieluja näiden kosmisella matkalla ja joutui sitten palaamaan ruumiiseensa kertoakseen maailmalle, mitä oli nähnyt.
  Kertomuksessa vainajien sielut kokoontuvat niitylle, jossa tuomarit tuomitsevat pahat sielut tuhatvuotiselle maanalaiselIe matkalle, jolla nämä saavat kymmeneen kertaan kärsiä rangaistuksen jokaisesta väärastä teostaan paholaisen valvoessa heidän kärsimyksiään. Hyvät sielut joutuvat taivaaseen, jossa ne saavat nähdä mitä ihmeellisimpiä asioita mm. maailmankaikkeuden rakenteesta. Lopuksi sielut osallistuvat Lakhesis -nimisen kohtalottaren johtamaan seremoniaan, jossa jokainen sielu saa itse valita tulevan elämänsä.

Platon oli saanut vaikutteita jälleensyntymisoppiinsa mm. Sokrateelta ja pythagoralaisilta filosofeilta, Pythagoras taas oli saanut niitä mm. Persian orfilaisuudesta ja Egyptistä. Platonin jälkeen hänen oppilaansa levittivät jälleensyntymisajatusta ja siihen liittyvää sielun kuolemattumuutta. Tämän viimeksimainitun opin kehittämisessä ja levittämisessä kunnostautui erityisesti Aleksandrian juutalainen Filon, joka eli Jeesuksen aikoihin.
  Filonin filosofian päämääränä oli yhdistää platonismi ja juutalaisuus tulkitsemalla molempien traditiot vapaan allegorisesti. Filonin kirjoituksia, joista suuri osa on säilynyt, käyttivät myös kristilliset teologit hyväkseen, ja näin ne tasoittivat tietä platonissävyiselle kristillisyydelle. Kirkkoisät Clemens, Origenes, Justinus Marttyyri, Hippohytos, Eusebios ja useat muut olivat hyvin perillä Platonin opeista. Myös Augustinus sai vaikutteita platonismismista, vaikka hän myös polemisoi sitä vastaan.

Platon ja kolminaisuusoppi

Ns. uusplatonilaisuus muokkasi platonilaisia oppeja tehden filosofiasta dogmaattisen ja hierarkisen mystis-uskonnollisen ja metafysiikkaan suuntautuvan järjestelmän, johon sisältyy Platonin kahden tason sijasta monta tasoa.
  Uusplatonismin keskeinen hahmo, Plotinos (n.205-270) otti käyttöön termin hypostasis' tarkoittamaan erilaisia olemuksen tasoja. Kaikkeuden hierarkiassa Plotinos erottaa ensinnäkin kolme yliaistillista tasoa:

1. Absoluuttinen Ykseys eli absoluuttinen Hyvä
2. Järki (johon sisältyvät kaikki Platonin ideat)
3. Maailmansielu, Psykhe, jonka (eriarvoisia) mikrokosmisia kuvia jumalien, daimonien ja ihmisten yksittäiset sielut ovat.

Näiden lisäksi on alempia aistillisia tasoja.

Alempi hypostaasi on aina riippuvainen sitä edeltävästä ylemmästä ja siinä realisoituu samalla erilaisuuden prinsiippi. Vain Ykseys on täysin itseriittoinen, rikkomaton ja samana pysyvä. Järjestä ja muista ylemmistä hypostaaseista virtaa jatkuvasti jotakin ylimääräistä alempiin hypostaaseihin. Tämä emanaatio (ulosvirtaaminen) voitiin kristillisessä tulkinnassa samastaa Jumalaan.
  Materia käsitettiin osittain Pahan symbolina, ja koska ihmisessä yhtyvät sielu ja aineellinen ruumis, hän on osallisena kosmoksen kaikessa tapahtumisessa, ja korkeampien sielunkykyjensä avulla hän pystyy jalostamaan itseään. Ihmisen tärkein tehtävä on vapautua ympäröivästä pahasta maailmasta ja tulla mahdollisimman suuressa määrin 'jumalan kaltaiseksi'. Plotinos hyväksyi sielunvaellosopin, daimoniopin ja pythagoralaisen puhdistumisopin ja katsoi, että uskonnolliset rituaalit voivat olla ihmiselle suureksi avuksi.

Suuren merkityksen keskiajan ajatusmaailmassa sai 'Dionysios Areopagita' -niminen sarja platonistisia kirjoituksia, jotka ovat syntyneet todennäköisesti 400 -luvulla. Niitä pidettiin Paavalin mainitseman Dionysioksen (Apt. 17:34) kirjoittamina ja oppineiden vastalauseista huolimatta kirkko hyväksyi ne pian aidoiksi. Näiden 'ikivanhojen dokumenttien' suuren arvovallan johdosta uusplatoninen hypostaasioppi ja monet muutkin platonilaisten oppien tulkinnat saivat siis kirkon virallisen siunauksen: "Plotinoksen metafysiikka sulautui osittain kolminaisuusoppiin, enkelit ja uskovat saivat paikkansa hierarkiassa, ja rakkauden pyrkimys kohti Jumalaa ja sen huipentuminen Unio Mysticassa, samoin kuin Jumalan Hyvyyden ja hänen Järkensä (Logoksen) emanaatiot käsitettiin nyt aivan kristillisellä tavalla..." (Thesleff).

Platon ei esittänyt koskaan oppejaan valmiina dogmeina eikä hän halunnut luoda mitään oppijärjestelmää, pikemminkin hänen dialogiensa tarkoituksena oli herättää keskustelua ja pohdintaa. Monet hänen seuraajistaan, kuten Aristoteles ja Plotinos sensijaan laativat oppinsa systemaattisiksi järjestelmiksi. Tämä edesauttoi näiden platonilaisten vaikutteiden leviämistä niin, että niitä löytyy niin kristinuskosta, gnostilaisuudesta, teosofiasta kuin monista mystiikkaan suuntautuneista ryhmistäkin. Platonin dialogit lienevät myös olleet mallina myöhempien aikojen akateemisille väitöstilaisuuksille.

Lisäyksiä:

Vanhoissa kreikkalaisissa teksteissä kerrotaan muinaisesta Heliken kaupungista ja sen tuhoutumisesta. Tarina muistuttaa niin suuresti Platonin kertomusta Atlantiksesta, että monet tutkijat uskovat sen olleen Platonin innoituksen lähteenä. Helike oli laajalti tunnettu, merenjumala Poseidonille pyhitetty kaupunki, johon tätä jumalaa tultiin palvomaan matkojenkin päästä. Poseidonin kerrotaan jostain syystä vetäneen suojeluksensa kaupungin yltä, jolloin se yhtenä yönä vajosi veden alle. Tämä tapahtui vuonna 373 eKr. jolloin Platon oli n. 54 -vuotias ja vain muutamaa vuotta ennen kuin hän kirjoitti oman kertomuksensa.

Tutkijoiden mukaan kaupunki vajosi maanjäristyksen seurauksena ja peittyi hyökyaallon mukanaan tuomaan veteen. Paikalle syntyi laguuni, joka vuosisatojen myötä täyttyi jokivesien mukana tulleesta maa-aineksesta Arkeologit ovat 1970 -luvulta lähtien etsineet kaupunkia ja viime aikojen kaivauksissa onkin nykyisen Aigionin läheltä löytynyt todisteita sen olemassaolosta . (TV1, 29.6.03)

Lisäys 19.10.07:
On myös mahdollista, että Atlantis-taru on perimätietona säilynyt muistuma ennen vedenpaisumusta vallinneesta korkeakulttuurista. Sellaisesta on olemassa melkoisesti arkeologisia viitteitä, mutta arkeologinen kirjallisuus ei siitä juurikaan kerro, koska ne eivät sovi yhteen yleisen evoluutioteorian pohjalle rakentuvan aikataulun kanssa. Näitä löytöjä esitellään laajasti mm. sivustolla http://s8int.com/ . Sivuston materiaalista itsekukin voi tehdä omat johtopäätöksensä.

Lisäys 13.04.08:
Eräs selitys voisi olla myös n. 1450 eKr tapahtunut Theran tulivuoren purkaus. Tuolloin Thirassia ja Aspronisi erkaantuivat pääsaaresta. Purkauksen seurauksena syntynyt tsunami saavutti jopa 150 metrin korkeuden ja saapuessaan Kreetalle 110 kilometrin päähän se oli aikalaisten havaintojen mukaan yhä 40 metrin korkuinen. Viimeisten tutkimusten mukaan oli useita peräkkäisiä hyökyaaltoja. Purkauksen uskotaan johtaneen tuolloin Kreetalla ja myös Santorinilla vallinneen minolaisen kulttuurin tuhoon. Myöhemmin mykeneläiset valloittajat vielä täydensivät tuhon. Minolainen kulttuuri oli erittäin korkeatasoista, mutta tutkijat ovat löytäneet myös todisteita sen pimeämmästä puolesta, kannibalismista. Se saattoi olla osasyynä siihen, miksi mykeneläiset tuhosivat suuren määrän minolaista taidetta, mm. minolaisia jumalia edustavia patsaita. (Lähteet: TV1 13.04.08, Wikipedia)

Lähdekirjallisuutta:
Holger Thesleff, Platon. OTAVA 1989
Leo Näreaho, Jälleensyntyminen. Arator Oy, 1995
Platon: Teokset 5; Timaios, Kritias, OTAVA 1982
ULTRA 7-8 / 2000

Atlantis - ei koskaan eikä missään! - kattava analyysi, lukemisen arvoinen!