PROTEIINIT MURSKAAVAT EVOLUUTIOTEORIAN

 

  Proteiinit eli valkuaisaineet ovat elämän välttämättömiä rakennusosia. Kaikki elintoimintomme ovat niistä riippuvaisia. Ilman niitä olisimme vain luuta, vettä ja hieman rasvaa. Nämä mikroskooppisen pienet osaset tekevät meistä ihmisen. Vaikka ne ovat niin pieniä, ne tekevät ihmeellisiä ja älykkäitä asioita, huolimatta siitä, ettei niillä ole aivoja eikä hermoja. Jokainen proteiini on erittäin monimutkainen kokonaisuus, ja lisäksi niitä on tuhansia erilaisia. Kaikki toimivat kehomme triljoonissa soluissa yhteisen kokonaisuuden hyväksi ja terveessä elimistössä täysin ristiriidattomasti. Voisiko satunnaisiin muutoksiin perustuva evoluutio saada tällaista aikaan? Mitä tieteelliset tutkimukset osoittavat?

Historiallista taustaa.

  Orgaanisia aineita erikoisine ominaisuuksineen alettiin tutkia 1800-luvulla. Havaittiin mm. että niillä oli taipumus hyytyä kuumennettaessa, sen sijaan että ne olisivat hajonneet. Vuonna 1839 saksalainen kemisti Gerardus Johannes Mulder totesi niiden koostuvan lähinnä hiilestä, vedystä, hapesta ja typestä. Hän antoi niille nimen 'proteiini', mikä tulee kreikan kielestä ja tarkoittaa "ensiksi tärkein". Vuosisata myöhemmin sitten alettiin tutkia itse proteiineja - ei Mulderin epätarkasti määrittelemiä - ja todettiin niiden tärkeys elämälle.

  Ajan myötä niiden hämmästyttävät ominaisuudet alkoivat paljastua tutkijoille. Huomattiin, että ne olivat rakenteeltaan erittäin monimutkaisia, samoin kuin jo aminohapot, joista ne koostuvat. Evolutionistit kuitenkin uskoivat niiden syntyneen lukuisten, vähittäisten, satunnaisten ja tarkoituksettomien muutosten kautta ilman minkäänlaista tarvetta älylliseen suunnitteluun. Kuitenkaan tämän sekavan ja hutiloiden laaditun teorian mukainen menetelmä ei voisi koskaan tuottaa edes yhtä aminohappoa, proteiineista puhumattakaan.

  1900-luvun alussa biokemistit uskoivat proteiinien olevan samanlaisia, aminohapoista koostuvia suuria molekyylejä, kuten esim. selluloosa, joka koostuu glukoosista ja kumimaisista isopreeniyksiköistä. Näiden välillä on kuitenkin tärkeä ero: selluloosan rakenne on aina samanlainen ja yksinkertainen, kun taas proteiinit koostuvat lukuisista, tarkoin määrätyistä, erilaisten aminohappojen yhdistelmistä.
  Aminohapot liittyvät toisiinsa pitkiksi ketjuiksi, peptideiksi eli proteiineiksi, jotka sisältävät typpeä, hiiltä, vetyä ja happea, jotkut myös rikkiä ja fosforia. Kemistit ovat löytäneet myös sellaisia aminohappoja kuin glysiini, leukiini, tyrosiini, kystiini ym. Vuonna 1935 tunnistettiin jo 19 aminohappoa.

  Tarkastellaanpa yhtä tällaista, veren hemoglobiinia: Hemoglobiini sisältää rautaa 0,34% sen molekyylipainosta. Mitä muuta se sisältää? - 574 aminohappoa! Kaikki tämä vain yhdessä proteiinissa!
  Uudet tutkimusmenetelmät ovat paljastaneet, että seerumi-albumiiniksi nimetty veriproteiini sisältää seuraavia aminohappoja:

  • 15 glysiiniä
  • 45 valiinia
  • 58 leukiinia
  • 9 isoleukiinia
  • 31 proliinia
  • 33 fenyyli-alaniinia
  • 18 tyrosiinia
  • 1 tryptofaani
  • 22 seriiniä
  • 27 treoniinia
  • 16 kystiinia
  • 4 kysteinia
  • 6 metioniinia
  • 25 arginiinia
  • 16 histidiinia
  • 58 lysiinia
  • 46 aspartaanihappoa ja
  • 80 glutamiinihappoa.

Eli kaikkiaan 526 aminohappoa, jotka ovat 18 eri tyyppiä. Kaikki nämä sisältyvät vain yhteen proteiiniin. Miten evoluution mieltä vailla olevat satunnaiset tapahtumat voisivat tuottaa tällaisen proteiinin? Ja tämä on vain yksi tuhansista erilaisista, joista elävät olennot koostuvat. Maapallon eri eläinlajit sisältävät triljoonittain proteiineja, joista monien rakenne on vielä paljon mutkikkaampi.

Vain yksi oikea järjestys

  Jos nyt evoluution sattumat olisivat aluksi synnyttäneet ne, tutkijoiden pitäisi olla helppo saada aikaan samanlaisia. Kuitenkin jo yhden proteiinin rakenteen selvittäminenkin tuottaa suuria vaikeuksia. Parhaimmillaankin he voivat vain kopioida luonnossa jo olevia, elävien olentojen proteiineja. Jos tieteelle siis on mahdotonta luoda uutta toimivaa proteiinia, miten pelkät tarkoituksettomat sattumat siihen kykenisivät?
  Vuona 1901 saksalainen kemisti Emil Fisher yritti yhdistää joitakin aminohappoja ketjuksi. Siihen hän käytti valmiita, olemassa olevia aminohappoja. Häneltä meni kuitenkin kuusi vuotta päästä näinkin yksinkertaiseen tavoitteeseen. Muut tutkijat ovat myöhemmin samalla periaatteella onnistuneet koostamaan erilaisia peptidiketjuja, mutta ne eivät ole olleet toimivia proteiineja. Niitä löytyy vain luonnosta.

  Jokaisella proteiinilla on vain yksi oikea tapa, millä sen aminohapot voivat järjestyä. Parhaatkaan laboratoriot eivät pysty siihen tehokkaasti, koska vääriä mahdollisuuksia on miljoonia! Ne eivät pysty tuottamaan edes yhtä uutta proteiinia jotakin aminohappoa vaihtamalla. Miten sitten evoluutio sattumalta pystyisi saamaan aikaan oikean järjestyksen jokaiselle proteiinille? Mutta vaikka se vastoin todennäköisyyttä olisi yhden kerran onnistunutkin, se ei olisi kyennyt toistamaan sitä yhä uudelleen miljoonia kertoja saadakseen aikaan kaikki eläinten ja kasvien tarvitsemat proteiinit!

  Palatkaamme vielä seerumialbumiiniin. Sen 19 aminohappoa voivat järjestyä lähes 120 miljoonalla miljardilla eri tavalla, mikäli jokaista järjestystä kokeiltaisiin vain kerran! On kuitenkin proteiineja, joissa on yli 500 aminohappoa. Ne voivat järjestyä
10 600 eri tavalla. Se on käsittämättömän suuri luku, siinä lukua 10 seuraa 600 nollaa! Vastaava määrä pienhiukkasia ei mahtuisi edes koko universumiin, joten oikea järjestys ei voi mitenkään toteutua sattumalta edes yhtä kertaa.

  On muistettava, että proteiinit sisältävät satoja aminohappoja, jotka ovat tarkoin määrätyssä järjestyksessä ja lisäksi jokainen proteiini eroaa rakenteeltaan täysin muista. Elimistössämme tätä rakentumista tapahtuu jatkuvasti, miljoonia kertoja minuutissa, jokaisessa solussamme! Jos se pysähtyisi minuutiksikin, me kuolisimme!

  Jokaisella proteiinilla on oma ns. laskostumismalli, jota se seuraa. Ellei tuo laskostuminen tapahdu oikein, proteiini ei myöskään toimi oikein.
  Jälleen on kysyttävä: "Miten evoluutio olisi tuottanut nämä laskostumismallit?" Sattumat eivät voi tuottaa siihen selvästi tarvittavaa älyllistä suunnitelmaa. Laskostuminen vaatii vain sekunnin murto-osan, ja sen valmistuttua proteiinimolekyyli saa sille tyypillisen, monimutkaisen rakenteensa ja atomikoosteensa. Aivottoman ja tarkoituksettoman evoluution olisi pitänyt pystyä tekemään tämä yhä uudestaan triljoonia kertoja.
  Tätä itsejärjestyvää tapahtumaa voi verrata robottiin, joka kokoaa itsensä. Mutta voisiko mikään kone todella koota itse itsensä?

Proteiinit murskaavat evoluution

  Fyysisiä organismeja tarkkailemalla voi todeta, miten niiden jokainen ominaisuus toimii tarkoituksenmukaisesti. Ennakkoluuloton tarkastelu osoittaa, että luonnossa kaiken taustalla on älyllinen suunnittelu. Tämä pätee niin ydinvoimien, maapallon olosuhteiden ja sijainnin sekä luonnon ja oman elimistömme toimintojen suhteen.
  Proteiinien ja muiden elintoimintojen vuorovaikutukset voivat tapahtua useita kertoja sekunnissa, entsyymien aktivoituminen jopa 106 kertaa sekunnissa! Kaikkiaan eri toimintoja voi olla miljoonia yhdessä sekunnissa. Mm. ravinnon käsittely ja tarpeettomien aineiden poistaminen elimistöstä vaatii jatkuvasti lukuisia toimintoja.

  On vielä eräs tärkeä seikka: Jos solujen lämpötila nousee vain muutaman asteen, se estää proteiinien laskostumisen, eivätkä ne voisi toimia oikein. Kehon stabiilin lämpötilan säilyttäminen on siitä syystä hyvin tärkeä. Toisaalta tietyn asteinen lämmön nousu on välttämätön taudinaiheuttajien iskiessä. Proteiinit kykenevät vuorovaikuttamaan ympäristöönsä ja tuottamaan tarvittavan informaation, jotta elimistömme pysyisi jatkuvasti tilanteen tasalla ja saisi aikaan kulloisenkin tilanteen vaatimat kemialliset ym. reaktiot. Jacques Monod käytti tästä kyvystä nimitystä: "Elämän toinen salaisuus".

  Proteiinien on näin ollen oltava jatkuvasti tietoisia ympäristönsä kemiallisesta tilasta ja siinä tapahtuvista muutoksista. Proteiinimolekyylit ovat kuin itsesäätyviä pienoiskoneita, joiden on kyettävä reagoimaan näihin muutoksiin, jotta tasapainotila säilyisi. Ne ovat kaukana ihmistekoisista laitteista - puhumattakaan sokean evoluution aikaansaannoksista. Ihmistekoisissa laitteissa lämmönsäätimet (termostaatit) ovat yleensä erillään lämpöä tuottavista laitteista, proteiineissa ne ovat yhdessä, mikä mahdollistaa välittömät, elävät entsymaattiset toiminnot.

  Yksi näistä entsymaattisista toiminnoista on ns. katalyysi, missä jokin katalyyttinen aine vaikuttaa ympäristöönsä. Venäläinen kemisti Kirchoff esim. havaitsi tärkkelyksen voivan muuttua sokeriksi, jos läsnä oli tiettyä happoa. Lisäksi hän totesi, että vaikka happo kiihdytti prosessia, se itse ei lisääntynyt sen aikana. Nämä katalyyttiset reaktiot voivat olla hyvin nopeita; jokainen proteiinimolekyyli voi esim. muuttaa 44 000 vetyperoksidi-molekyyliä vedeksi ja hapeksi yhdessä sekunnissa.

  Nämä entsymaattiset toiminnot ovat kehollemme elintärkeitä. Monet myrkyt, kuten syanidi, pysäyttävät entsymien toiminnan. Kun joka hetki toiminnassa olevat triljoonat entsyymireaktiot lakkaavat toimimasta, me kuolemme 10 sekunnissa! Mistä aivoton evoluutio olisi tiennyt näiden toimintojen tarpeellisuuden?

  Elävä keho on kuin kasvi; sen on kyettävä ottamaan happea, vettä hiilihydraatteja, rasvoja, proteiineja, mineraaleja ym. raaka-aineita, prosessoimaan niitä, sekä tuhoamaan bakteereita ja eliminoimaan tarpeettomat ja haitalliset aineet. Joku voi sanoa, että elämä alkoi bakteerista ja kehittyi pitkien ajanjaksojen myötä, joten sillä oli tarpeeksi aikaa synnyttää proteiinit ja kaikki nämä entsymaattiset toiminnot. Asia ei ole niin! Jo yksinkertaisimmatkin organismit sisältävät suuren määrän proteiineja ja lukuisia entsymaattisia toimintoja. Pienen pienessä bakteerissakin on tuhansia erilaisia entsyymejä ja reaktioita. Tämä kompleksisuus on elämälle välttämätöntä, muuten eliöt kuolisivat nopeasti. Jokainen askel näissä reaktioissa on monimutkainen, mutta lopputulos on aina täydellinen.

  Miten se kaikki tapahtuu, kun otamme huomioon, etteivät yksittäiset proteiinit eri puolilla kehoamme ole kosketuksissa toisiinsa? Ja kuten tiedämme, ne eivät ole kovin pitkäikäisiä, eivätkä opasta uusia proteiineja tarvittavan rakenteen muodostumisen tai niiden toimintojen suhteen. Elimistössämme on useita syklejä, joissa tietyt aineet muuttuvat toisiksi, joko hyödyllisiksi tai hyödyttömiksi ja siten poistettaviksi. Kaikki nämä elintärkeät toiminnot ovat niin monimutkaisia, että niiden selvittäminen on vaatinut tutkijoilta vuosien työn. Kaikkialla biologiassa törmää ihmeisiin, joita ei voi selittää evoluutioteorialla. Korkean teknologian laboratoriotkaan eivät pysty tuottamaan tällaisia tehokkaita proteiinitoimintoja, joita on miljardeittain sekä kasveissa että eläimissä.

  Ajatellaanpa kasvien yhteyttämistoimintoja: niissä proteiinit rakentavat auringon energian avulla hiilihydraatteja, rasvoja ja proteiineja yksinkertaisista molekyyleistä kuten hiilidioksidi ja vesi. Tämän fotosynteesiksi kutsutun toiminnon avulla ne ottavat ilmasta hiilidioksidia, yhdistävät sen auringon valosta saadun energian avulla juurien tuomaan veteen ja näin syntyy elävien olentojen perusruoka, hiilihydraatit. Kasvit itse tarvitsevat kasvaakseen nitraatteja, fosfaatteja ja eräitä muita aineita, joita ne saavat mullasta. Fotosynteesin mahdollistaa klorofylli-niminen aine, mikä sijaitsee pienissä, kloropasteiksi kutsutuissa hiukkasissa. Klorofyllin ja kloroplastien on täytynyt olla kasveissa alusta asti, muuten niitä ei olisi koskaan syntynyt! On vielä hyvä muistaa, että kasvien tuottama ravinto on kaiken muun elämän perusta! Sitä hyödyntävät sekä ihmiset että eläimet.

Kasvien proteiineista

  Kasvien yhteyttämistoiminnan selvittäminen on vienyt tutkijoilta vuosikymmeniä. Vielä 1930 -luvulla tiedettiin ainoastaan, että sisään menee hiilidioksidia ja vettä ja ulos tulee happea. Sittemmin on mm. havaittu, että kloropasteissa ei ole pelkästään klorofylliä, vaan lisäksi suuri määrä erityisiä proteiinientsyymejä ja muita aineita. Niiden yhteistoiminta on niin hyvin järjestynyttä, että uskomaton määrä monimutkaisia toimintoja voi tapahtua sekunnin murto-osissa.

  Ihmisten ja eläinten kannalta tärkein on niiden kyky tuottaa hiilihydraatteja. Se tapahtuu monessa vaiheessa kun hiili- ja happiatomit sekoittuvat ja jakautuvat useaan kertaan ja muodostavat uusia yhdisteitä. Klorofylli muuntaa Auringon valoenergian kemialliseksi energiaksi jakaen vesimolekyylit vedyksi ja hapeksi. Sen tuloksena vety- ja happimolekyylit sisältävät enemmän energiaa kuin mitä oli vesimolekyyleissä, mistä ne tulevat.

  Kuulostaako monimutkaiselta? Vaikka luulisi, että on jokin keino jäljitellä tätä toimintoa, kukaan ei ole kuitenkaan keksinyt, miten hiilihydraatteja voisi valmistaa. Tiedetään kylläkin yksi tapa hajoittaa vettä vedyksi, mutta se vaatii valtavasti energiaa: vesi on kuumennettava 2 000 asteeseen tai annettava voimakkaan sähkövirran kulkea sen läpi. Klorofylli tekee sen kuitenkin helposti ja suhteellisen pienen valoenergian avulla. Älykkäät ihmiset - puhumattakaan mielettömästä evoluutiosta - eivät kykene siihen, mitä miljoonat pienet proteiinihiukkaset tekevät jatkuvasti. Kuitenkaan niillä ei aivoja, ne eivät osaa puhua, eivät näe eivätkä ajattele. Ne ovat vain kokoelma aminohappoja.

  Kasvien kyky tuottaa ja hyödyntää energiaa on lähes 100 %. Meidän suuret ja kalliit koneistomme eivät pääse lähellekään sitä. Ravinnon lisäksi kasvit ja yksisoluiset merieliöt tuottavat meille tärkeätä happea.

  Eläinten aminohapot ovat yksinomaan L-muotoa eli 'vasenkätisiä'. Niidenkään tekeminen ei onnistu laboratorioissa niin, etteikö mukana olisi myös oikeakätisiä aminohappoja. Molempien kemiallinen koostumus on sama, ero on vain kätisyydessä. Eläimet käyttävät kuitenkin pelkästään vasenkätisiä muotoja. Darwinin teoriasta hurmioituneet evolutionistit ovat jatkuvasti yrittäneet saada aikaan seosta, jossa olisi vain vasenkätisiä aminohappoja, mutta eivät ole siinä onnistuneet.
  Miksi eläimissä on vain vasenkätisiä aminohappoja? Vastaus on, että vain ne ovat biologisesti hyödyllisiä. Vain tässä muodossa ne voivat liittyä oikeanlaisiksi ketjuiksi ja pysyä stabiileina. Muunlaiset koosteet eivät olisi pysyviä.

  Solut käyttävät proteiineja myös DNA:n tunnistamiseen. RNA:n ohella vain proteiineilla on kyky lukea ja tulkita DNA-koodia ja siirtää siitä saatua tietoa muihin soluihin tai solun eri osiin. Ne eivät kuitenkaan siirrä geneettistä koodia; vain DNA pystyy siihen. DNA:n rakenne on erilainen, se ei koostu aminohapoista vaan ns. nukleiinihapoista, mitkä koostuvat neljästä aineosasta, nimittäin adeniini, guaniini, sytosiini ja tymiini. Dna:n molekyyliketjut ovat lisäksi paljon pidempiä kuin proteiinien. Soluissa on kahden tyyppisiä nukleiinihappoja, toinen on nimeltään ribonukleiinihappo, mistä tulee nimitys RNA.

  Tässä herää kysymys: jotta proteiinit voisivat lukea DNA:ta oikein, niiden tulee 'tietää', mistä kohdasta kahdenkin metrin pituista DNA-ketjua niiden tulisi lukea kulloinkin tarvittava informaatio! Miten ne etsivät haluamansa, kun niillä ei ole näkö- eikä tuntoaistia ja ympärillä on täydellinen pimeys. Tämä on edelleen ongelma, jota evoluution oppikirjat mielellään välttelevät.

  Proteiinit saavat aikaan hyvinkin erilaisia rakenteita. On pehmeitä ja taipuisia kudoksia kuten lihakset, joita ilman emme voisi liikkua, iho, suolet ym. On myös kovia rakenteita, kuten kynnet, hiukset ja höyhenet sekä esim.sellaisia tarpeen mukaan säätyviä ja liikkuvia rakenteita, kuten silmien linssit ja silmäluomet. Kaikki muodostuvat tarkalleen oikeisiin kohtiin, missä ne toimivat koko elimistön yhteiseksi hyväksi. Miten on mahdollista, että kaikki nämä erilaiset rakenteet muodostuvat vain 20 aminohaposta!

Matematiikkaa

  Osa solujen proteiineista muodostaa niiden välisiä muureja ja siltoja, joita avataan tarvittaessa, jotta tarpeelliset aineet pääsisivät sisään. Ne voivat hiussuonia pitkin siirtyä maksaan tai munuaisiin ja käynnistää niissä kulloinkin tarvittavat toiminnot. Niiden rakenteellisten ja toiminnallisten ominaisuuksien lista näyttää loputtomalta. Silti jotkut uskovat evoluution saaneen aikaan tämän kaiken. Millään ihmistekoisella jäljitelmätuotteella ei ole vastaavaa määrää ominaisuuksia. Toistuvat mutaatiot eivät saa aikaan kehitystä, vaan rappiota. Ne hävittävät solujen sisältämää informaatiota ja ovat pelkästään haitallisia.

  Proteiinien ominaisuuksista olisi vielä paljonkin kerrottavaa, mutta siirtykäämme tarkastelemaan niitä matemaattisesta näkökulmasta. Tällöin joudumme toteamaan, miten mahdotonta evoluution olisi ollut saada aikaan näitä ominaisuuksia. Muutama esimerkki:

  10 miljardia vuotta sisältää 1018 sekuntia eli 10 000 000 000 000 000 000 sekuntia. Toisaalta universumin läpimitta on n. 25 27 m. (luku, jossa 25 perässä on 27 nollaa). Sen kulkeminen päästä päähän kestäisi miljardeja kertoja kauemmin, kuin sinulla on aikaa. Sen jälkeen sinun pitäisi tehdä se uudestaan miljardeja kertoja, ennenkuin olisit käyttänyt tarpeeksi aikaa saadaksesi kaikki YHDEN vasenkätisen sekvenssin aminohapot oikeaan järjestykseen. Aminohappoja on vain 20, mutta proteiinimolekyylit koostuvat keskimäärin n. 300 aminohaposta, mikä mahdollistaa miljardeittain erilaisia yhdistelmiä.

  20 aminohapon mahdollisia erilaisia yhdistelmiä on 2 500 000 000 000 000 000. Jos evoluutioteoria olisi totta, jokainen yhdistelmä olisi pitänyt käydä läpi, ennenkuin ne olisivat voineet toimia. Ensin olisi pitänyt 'kokeilla' yhtä ja sitten seuraavaa, kunnes oikea järjestys olisi syntynyt. Ennen sitä eliö ei olisi voinut olla elossa. Tällöinkin olisi saatu aikaan vasta YKSI 20:stä proteiinista, joten tämä 'kokeilu' olisi pitänyt tehdä vielä toistamiseen kaikkien seuraavien 19 osalta.

  Veren jokaisessa punasolussa on 280 miljoonaa hemoglobiinimolekyyliä, jotka voivat järjestyä 10300 :lla eri tavalla. (luvun 10 jälkeen on siis 300 nollaa!). Mutta niistä vain yksi on elämän kannalta oikea järjestys. Mm. kuuluisan tiedemiehen, Fred Hoylen mukaan mutaatiot eivät koskaan voisi saada sitä aikaan.

  On oletettu, että elämä olisi kehittynyt jossain valtameren kuumissa lähteissä. Mutta vaikka tuo 'soppa' sisältäisi sopivan koosteen aminohappoja, pitkissä ketjuissa tapahtuvat spontaanit muutokset olisivat palautuvia.
  Matemaatikot ovat kuitenkin osoittaneet, etteivät evolutiiviset prosessit pystyisi koskaan tuottamaan edes yhtä proteiinia, vaikka aikaa olisi ollut käytettävissä biljoonia vuosia ja joka sekunti olisi tapahtunut lukemattomia uudelleen järjestäytymisiä niiden välillä. Jos jo yhden proteiinin syntyminen evoluution sattumien kautta on mahdotonta, vielä mahdottomampi on kokonaisen elävän olennon syntyminen.

  Tähän tavallisesti vastataan, että ensimmäiset olennot olivat hyvin yksinkertaisia ja kehittyivät vähitellen monimutkaisemmiksi. Se edellyttäisi tällaisten alkeellisten välimuotojen olemassaoloa, mutta valitettavasti niitä ei ole löytynyt ainuttakaan. NASAn tutkijat ovat myös todenneet, ettei sellaista kuin "yksinkertainen" organismi ole olemassa. Yksinkertaisin tunnettu elämän muoto koostuu 625 proteiinista. Ihmisen soluissa on miljardeja proteiineja, ja niistä noin 100 000 erilaista. Mahdolisuus yhden keskimääräisen proteiinin syntyyn on yksi luvusta 10114. Kaikkien 124 proteiinin aminohappojen yhdistelmien luku on 1014 135 (missä siis lukua 10 seuraa 14 135 nollaa!)

  Fred Hoylen mukaan elävä olento tarvitsee vähintään 2000 erilaista ja monimutkaista entsyymiä ollakseen olemassa. Hän totesi vielä, ettei yksikään niistä voi syntyä sattumien tuloksena, vaikka aikaa olisi käytettävissä 20 miljardia vuotta. Eikä myöskään ole merkitystä sillä, miten suuri alue olisi käytettävissä.
  Monet muut matemaatikot ovat esittäneet samanlaisia laskelmia. Mm. proteiinikemistit S.W.Fox ja J.F.Foster ovat todenneet, että kaikkien tarvittavien proteiinimolekyylien ja entsyymien syntymiseen evolutiivisten sattumien tuloksena ei riittäisi edes koko tunnetun maailmankaikkeuden tilavuus, vaikka se olisi täynnä aminohappoja.

Muita solutoimintoja

Solujen toimintaan tarvitaan lisäksi paljon muuta, kuten:

  • RNA, jota ilman ne eivät voisi toimia tehokkaasti
  • tRNA, joka mahdollistaa sen, että proteiinit kykenevät ottamaan vastaan DNA:n lähettämää tietoa
  • DNA-indeksit, kertovat proteiineille, mihin kohtaan tämä tieto siirretään
  • SOLUVAIHTO, solut kykenevät vaihtamaan DNA:taan tarpeen mukaan
  • Elävän olennon jokaista ominaisuutta ja toimintoa ohjaavat lukuisat GEENIT. Esim. banaanikärpäsen silmän väriin tarvitaan jo 14 geeniä. Ihmisen veren erilaisia reaktioita ohjaa 30 geeniä.
  • Kaikkien edellä mainittujen ominaisuuksien (DNA, RNA, tRNA, siirtäjät, aminohapot, proteiinit) on oltava eliöissä alusta lähtien, jotta ne voisivat elää ja toimia
  • Klassinen tyhjiö-periaate (tyhjästä ei voi nyhjästä) osoittaa sekin, että itsestään syntyminen on mahdotonta. Evoluutio ei ole sen suhteen poikkeusasemassa.
  • Pelkästään yksi keskimääräinen proteiini sisältää 2015 erilaista yksikköä. Silti se on vain yksi miljoonista toimivista proteiineista elimistössäsi.
  • Kaikki hyödylliset aminohapot ovat L-muotoa, kaikki sokerit D-muotoa ja rasvat cis-muotoa. Evoluution satunnaiset prosessit tuottaisivat kuitenkin sekalaisia koosteita eri muodoista.
  • Mutaatiot eivät saa aikaan parannuksia tai kehitystä. Ne ovat geenivirheitä, jotka lähes kaikki ovat haitallisia. Tämän ovat lukuisat tutkimukset vahvistaneet.
  • Tutkija M.Eden vertasi DNA -kodin rakennetta puhutun kielen sanoihin. Sanat eivät synny itsestään, ja jokaisella sanalla on jokin merkitys. Mikään tunnettu kieli ei hyväksy mielivaltaisia, merkityksettömiä sanoja.
  • DNA:n käyttöohjeet täyttäisivät tuhat 600-sivuista kirjaa. Voisiko evoluutio saada aikaan vastaavaa ohjeistoa?
  • Tieto kunkin eliön rakenteesta tulee vain DNA:sta, ei mitään muuta tietä. Vaikka lamarkismi on jo yleisesti hylätty, silti monet oppikirjat esittävät sen evoluution todisteena.
  • Francis Crick, toinen alkuperäisistä DNA-tutkijoista, kirjoitti myöhemmin kirjan, missä hän totesi, että DNA on liian monimutkainen kehittyäkseen sattumien tuloksena.
  • Eräiden 'primitiivisten' ameeboiden DNA:ssa on yhtä paljon informaatiota kuin tuhannessa Encyclopedia Britannicassa. Se merkitsee, ettei se ole voinut syntyä satunnaisten mutaatioiden tuloksena.
  • Evolutionistit kuvittelevat, että aika ratkaisee nämä ongelmat. Mutta Sean Pitman selittää, että aika päinvastoin työkentelee tätä oletusta vastaan:

    "Aika ei tässä auta. Elävän järjestelmän ulkopuolella biomolekyylit ovat taipuvaisia hajoamaan, ei rakentumaan. Useimmissa tapauksissa ne häviävät jo muutamassa päivässä. Aika rikkoo monimutkaiset rakenteet... Mitä enemmän aikaa kuluu, sen vähemmän järjestyneitä rakenteita on jäljellä, mitä vähemmän muutoksia tapahtuu, sitä paremmin ne säilyvät. "

Päätelmä.

  Huomaamme siis, että elämän syntyminen evoluutioteorian olettamien satunnaisten mutaatioiden kautta on mahdotonta. Kaikesta paljastuu, että näiden monimutkaisten rakenteiden syntymisen taustalla täytyy olla älykäs suunnitelma. Se taas edellyttää älykästä suunnittelijaa, mutta on turha luulla, että jotkin 'humanoidit' olisivat saaneet sen aikaan. Niinpä ainoaksi mahdollisuudeksi jää, että se mitä Raamatun luomiskertomus esittää, on totta.

 
Lähde: http://evolutionfacts.com/New-material/PROTEIN.pdf  
 
30.07.2010