Kuolemanrajakokemukset

Tämä teksti pohjautuu lähinnä TV4 : n esittämään dokumenttiohjelmaan, jossa esitettiin uutta tutkimustietoa kuolemanrajakokemuksista ja pohdittiin tietoisuuden olemusta. Tekstiin on myöhemmin tehty joitakin lisäyksiä.
 

 

Kuoleman rajalla käyneet ihmiset kertovat usein kokeneensa epätavallisia asioita. He ovat poistuneet ruumiistaan, tarkkailleet, miten heidän tajutonta ruumistaan on operoitu leikkaussalissa ja kuulleet kirurgien ja avustajien välisiä keskusteluja. Useimmat ovat myös kulkeneet pimeää tunnelia pitkin sen päässä häämöttävää valoa kohden ja tavanneet siellä kuolleita sukulaisiaan ja tuttaviaan tai valo-olentoja. Tutkijoita on kiinnostanut näiden kertomusten samankaltaisuus ja se, mikä nämä kokemukset aiheuttaa. Aiemmin ne tulkittiin lähinnä hapen puutteen ja endorfiinien aiheuttamiksi hallusinaatioiksi tai aivoihin sisäänrakennetuksi mekanismiksi, jonka tarkoituksena olisi tehdä kuolemisesta miellyttävämpi tapahtuma.

Rajakokemuksen määrittely

Kun Raymond Moody 1970 -luvulla tutki noin 150 tällaista tapausta, hänen menetelmänsä rajoittuivat kokijoiden kertomuksiin, ja aina vuoteen 1997 asti asiasta ei ollut paljoakaan tieteellistä tutkimustietoa. Tajunnantutkimuksen yleisen 'buumin' myötä tutkijoiden mielenkiinto myös tätä aihepiiriä kohtaan on herännyt. Laajemman tutkimuksen mahdollistamiseksi syntyi tarve määrittää, mitä rajakokemuksella tarkoitetaan.

Tähän tarpeeseen vastasi eräs alan ekspertti, Moodyn entinen oppilas Bruce Grayson. Hän on kehittänyt rajakokemuksia mittaavan asteikon, jotta tutkijat eri puolilla maailmaa voisivat todeta tutkivansa samaa asiaa. Asteikossa määritetään tiettyjä seikkoja, kuten:

Tutkimuksen kohteet

Koska tällaisten kokemusten huomattiin olevan luultua yleisempiä, nähtiin mahdollisuus niiden tieteelliseen mittaamiseen. Tämän tutkimuksen uranuurtajia ovat hollantilainen Pim Van Lommel sekä britit Sam Parnia ja Peter Fenwick, jotka alkoivat kerätä aineistoa sydänpysähdyspotilaista ja heidän kokemuksistaan. He toteavat:

"Tähän asti on uskottu aivojen tuottavan tietoisuuden ja muistin. Kun tutkii kuolemanrajakokemuksia, tämä käsitys tulee kyseenalaiseksi. Ehkä aivot eivät olekaan tuottaja vaan vastaanottaja. .. Yksi päämääristämme oli siirtää rajakokemustutkimus teoreettisesta väittelystä objektiiviseen tieteeseen. Siksi julkaisimme tutkimuksen sydänpysähdyspotilaista. Kiinnitimme huomiota esim. happivajaukseen, potilaiden ottamiin lääkkeisiin, heidän psykologiseen tilaansa ja uskonnollisiin näkemyksiinsä."

Tutkimuksiin kelpuutettiin vain todella kliinisesti kuolleet, joiden sydän oli pysähtynyt sekä hengitys ja aivotoiminta lakanneet. Aivospesialisti ja neuropsykiatri Peter Fenwick'in mukaan aivojen sähköinen toiminta lakkaa jo noin 8 sekunnin kuluttua sydänpysähdyksestä. Hän toteaa:

"Tiedämme, ettei kokemusta synny ilman toimivia aivoja, joten kun aivotoiminta lakkaa, myös kokemukset lakkaavat. Jos näin ei jostain syystä käy, se viittaa vahvasti siihen, että aivot ja tietoisuus ovat erillään."

Eriäviä käsityksiä

Tämä tekisi monet aivotoimintaa käsittelevät teoriat kyseenalaisiksi. Yleisimpiä näistä teorioista on psykologi Susan Blacmoren edustama käsitys, jonka mukaan kyse on vain aivojen fysikaalis-kemiallisista tapahtumista:

  "Uskon, että dramaattisissa ruumiistapoistumiskokemuksissa aivot muodostavat erilaisen näkemyksen itsestään. Se, että on 'sisällä' ja katsoo ulos maailmaan, on mielikuva. Aivotutkimuksen näkökulmasta 'sisällä' ei ole ketään. Siellä on vain miljoonia toisiinsa liittyneitä neuroneja. Niitä ei kontrolloi mikään keskus tai pieni minuus. Se on vain kielemme luoma illuusio. Ruumista poistuminen on samankaltainen illuusio, jossa muodostuu käsitys siitä, että on 'ulkona' ja katsoo alas. Se ei ole aivoille vaikeaa, muistissa ovat tarvittavat tiedot.
  Minusta on esimerkiksi selvää, miksi [näissä kokemuksissa] mennään pimeisiin tunneleihin, joissa näkyy valoa. Tiedämme miten näköjärjestelmän solut ovat järjestäytyneet verkkokalvolta aina näköaivokuorelle asti. Näköreseptoreita on enemmän näkökentän keskiosassa kuin reunoilla. Kun joutuu sokkiin ja kärsii happivajauksesta, solut alkavat toimia sattumanvaraisesti. Miltä se näyttää? Kun aistinsoluja on enemmän keskellä kuin reunassa, keskellä näyttää olevan kirkas valo ja reunoissa pimeää. Kun on lähes tajuton ja silmät kiinni, tuntuu siltä kuin liikkuisi tunnelissa kohti kirkasta valoa.
  Myös emotionaalinen vaikutus on hyvin ymmärrettävä, koska stressitilanteissa, sokissa ja happivajauksessa erittyy valtavasti endorfiineja, morfiinin kaltaisia kemikaaleja, jotka poistavat kivun, antavat hyvänolon tunteen ja saavat suhtautumaan kaikkeen positiivisesti...Kokemus on siis tiettyjen kemikaalien värittämä."

Blacmoren perustelut vaikuttavat järkeviltä. Ne eivät kuitenkaan selitä kaikkia näihin kokemuksiin liittyviä piirteitä ja lisäksi perustuvat siihen ajatukseen, että kokemus ei itse asiassa tapahtuisikaan tajuttomuuden aikana:

"Uskon, että se tapahtuu joko vähän ennen tai jälkeen sen, kun aivotoimintaa ei ole."

Kokemushetken määrittäminen tavoitteena

Parnia ja Fenwick eivät ole vakuuttuneita edelläolevasta käsityksestä. Niinpä he pyrkivät nyt tutkimuksissaan määrittelemään tarkasti hetken, jolloin kokemus tapahtuu. Normaalissa sydänpysähdystapauksessa sen määrittäminen on vaikeaa. Jotain voidaan kuitenkin päätellä siitä, mitä potilaat kertovat nähneensä ja kuulleensa. Usein he kuvailevat nimenomaan leikkauksen aikana sattuneista tapahtumista yksityiskohtia, jotka mukana olleet lääkärit ja hoitajat voivat vahvistaa.

Parnia, Fenwick ja tutkimuksiin liittynyt Van Lommel tutkivat yhteensä lähes neljäsataa potilasta, joista 45 kertoi rajakokemuksestaan. Eräs heistä oli mies, joka löydettiin niityltä tajuttomana ja sydän pysähtyneenä. Hänet kiidätettiin sairaalaan ja pystyttiin elvyttämään, mutta hän pysyi koomassa vielä viikon ajan operaation jälkeen. Herättyään hän tunnisti erään hoitajan: "Sinä olit paikalla, kun minut tuotiin. Otit hampaat suustani ja panit ne tuohon kärrylle. Se oli täynnä pulloja, mutta alhaalla oli laatikko, jonne panit hampaani. Hoitaja järkyttyi: "Ei voi olla totta! Tämä potilas oli koomassa; ei hän voinut nähdä mitään!" Potilas kertoi nähneensä kaiken ruumiinsa yläpuolelta.

Eräs hämmästyttävä tapaus

Atlantassa rajatapauksia tutkiva kardiologi Michael Sabomkin törmäsi tapaukseen, joka hämmästytti tutkijoita ja lääkäreitä. Kyseessä oli tunnettu laulaja ja lauluntekijä Pam Reynolds. Hänellä oli todettu pahanlaatuinen pullistuma aivovaltimossa erittäin vaikeassa paikassa aivojen alaosassa. Lääkäri piti tilannetta toivottomana, mutta Pam meni kuitenkin Barrow'n neurologisen instituutin sairaalaan Phoenixiin, jossa neurokirurgi Robert Spetzler - huonosta ennusteesta huolimatta - päätti leikata hänet. Leikkaus oli poikkeuksellinen: potilaan ruumiinlämpö laskettiin 10 ja 15 asteen välille, sydän ja hengitys pysäytettiin ja veri siirrettiin sydän-keuhkokoneeseen. Hän oli siis kliinisesti kuollut koko tunnin kestävän leikkauksen ajan. Spetzler selvitti menetelmää:

"Aivot pitää saada pysähtymään. Ei riitä, että ne nukkuvat vaan metabolisen toiminnan pitää lakata. Kaikki ruumiin mitattavat toiminnot häviävät kokonaan. Ei ole enää mitään hermostollista toimintaa. .... Ennen leikkausta potilas nukutetaan, silmät teipataan kiinni, korviin pannaan pienet laitteet, jotka tarkkailevat aivoja. Sitten potilas peitetään kokonaan - näkyviin jää ainoastaan leikkausalue. "

Potilas itse kertoo:

"En muista leikkaussalia enkä muista nähneeni tri Spetzleriä...Eräs hänen kollegoistaan oli luonani. Sen jälkeen ..ei mitään. Ei yhtään mitään. Sitten kuulin äänen. Se oli epämiellyttävä ... kerrassaan kammottava. Se toi mieleen hammalääkärillä käynnin. Muistan, että päätäni kihelmöi ja putkahdin ulos pääni yläosasta. Sitten katsoin alas ruumistani. Tiesin, että se oli ruumiini, mutta en välittänyt .... Muistan instrumentin, joka lääkärillä oli kädessään. Se muistutti sähköhammasharjani runkoa. Olin luullut, että kallo avataan sahalla, sillä olin kuullut sanottavan 'saha'. Se, mitä näin, näytti kuitenkin enemmän poralta. Siinä oli pieniä päitä, joita pidettiin kotelossa, joka näytti isäni hylsyavainkotelolta. Muistan kuulleeni naisen äänen: 'Valtimot ovat liian pieniä ... koeta toiselta puolelta'. Ihmettelin, miksi he yrittävät laskea verta reisivaltimostani, koska kyseessä oli aivoleikkaus."

Kertomus näytti vastaavan tarkasti leikkaussalin tapahtumia. Leikkauksessa käytetty moderni luusahakin oli juuri sellainen, miksi Pam sen kuvaili, vaikka edes kaikki tutkijat eivät tienneet, miltä se tarkalleen näytti. Spetzler kommentoi asiaa:

"En usko, että hänen havaintonsa perustuivat siihen, mitä hän näki tullessaan leikkaussaliin. Esim. pora ja muut esineet olivat peitossa pakkauksessaan. Ne avataan vasta kun potilas on täysin unessa, jotta ympäristö pysyy täysin steriilinä."

Sitäpaitsi Pam kuuli myös Spetzlerin ja kirurgin välisen keskustelun, - näiden yrittäessä asentaa sydän-keuhkokonetta hänen jalkoihinsa - vaikka oli tilassa, jossa ei voi havainnoida eikä kuulla. Lisäksi hänellä oli korvissaan raksuttavat laitteet, jotka olisivat haitanneet kuulemista, jos hän olisi siihen kyennyt. Spetzlerin mukaan tämä viittaa siihen, että oli kyse aistien ulkoisesta havainnoinnista tai sen hetkisestä ruumiistapoistumiskokemuksesta, jonka ansiosta potilas pystyi kuulemaan ja ilmeisesti myös näkemään, mitä leikkaussalissa tapahtui.

Pamin rajakokemus jatkui tyypillisellä tavalla; hän tunsi jonkun olevan läsnä, näki kaukana valon ja lähti kulkemaan sitä kohti. Hän erotti hahmoja, kuuli isoaitinsä äänen kutsuvan itseään ja meni tämän luo. Hän tapasi myös nuorena kuolleen setänsä ja monia muita tuttuja ja tuntemattomia. Hän kysyi joltakin: onko valo Jumala? Hänelle kerrottiin valon syntyvän Jumalan hengityksestä. Lopulta setä toi hänet takaisin ja auttoi palaamaan takaisin ruumiiseen. Tämä kokemus tapahtui siis tarkan valvonnan alaisena aikana, jolloin ruumiissa ei ollut elonmerkkejä (niitä tarkkailtiin jatkuvasti.)

"Minä en osaa selittää tätä. En tiedä, miten se on mahdollista kun ottaa huomioon hänen fysiologisen tilansa. Mutta olen nähnyt niin monta selittämätöntä asiaa, etten halua olla ylimielinen ja sanoa, ettei sellaista voi tapahtua. Kun sydän pysähtyy ja aivotoiminta on lakannut, aivoissa ei tapahdu mitään. Muisti ei voi toimia, koska hermoradat eivät toimi. Kun rajakokija puhuu muistikuvista, ruumiista irtautumisesta ja elvytyksen näkemisestä, nykyinen neurotiede ei ymmärrä, miten se on mahdollista muistijärjestelmälle, joka ei enää toimi. Joko tieto säilyy jotenkin aivojen ulkopuolella ja tallentuu myöhemmin aivoihin, tai sitten se tapahtuu tavalla tai toisella aivoissa ja siirtyy muistiin tavalla, jota emme ymmärrä." (Spetzler)

Mitä tietoisuus on ja missä se syntyy?

Tietoisuuden olemus ja sen yhteys aivoihin on vanhimpia ja jännittävimpiä haasteita, joita tieteellä on. Tätä ongelmaa yritetään selvittää mm. Arizonan yliopistossa anestesialääkäri Stuart Hameroffin toimesta. Hän on yhdessä sir Roger Penrosen kanssa kehittänyt tietoisuusteoriaa, joka saattaa auttaa ymmärtämään myös rajakokemuksia.

Hameroff:

"Anestesian aikana potilaat ovat täysin tiedottomia, eivät tunne kipua eivätkä muista mitään. Toisin kuin nukkuessa, silloin ei näe unta ...Aivoissa on kuitenkin yhä sähköistä toimintaa, mutta ne ovat kuin tyhjäkäynnillä. Ne käskevät keuhkojen hengittää ja sydämen lyödä ..ne tekevät kaikenlaista, mutta tietoisuus puuttuu. Näin voidaan erottaa tietoisuus muusta aivotoiminnasta. Anestesian ymmärtäminen on avain tietoisuuteen."

Hameroff on tutkinut aivosolujen sisällä sijaitsevia mikroskooppisen pieniä osasia, joiden tasolla hän uskoo mielen muodostuvan:

"Solujen sisäpuolella, hermosolut mukaan lukien, on tukirakenteiden verkko, putkimaisia rakenteita nimeltään mikrotubulus, jotka pitävät yllä solun muotoa. Ne ovat myös hermojärjestelmä, joka ohjailee solujen toimintaa ja vuorovaikutusta muiden solujen kanssa. Nämä mikroputket ovat hyvin suunniteltuja tietokoneita."

Hameroff uskoo mikrotubulusten toimivan kvanttitietokoneen tavoin:

"Kvanttimaailmassa atomien tasolta lähtien on joitain erikoisia piirteitä. Kaiken voi yhdistää kaikkkeen muuhun, osaset voivat olla yhtaikaa useammassa paikassa, mitä kutsutaan superpositioksi. Kvanttitietokoneessa tieto voi siis olla kahdessa tilassa."

Tämän superpositio-ominaisuuden uskotaan olevan keskeinen osa maailmankaikkeuden olemusta.

"Maailmankaikkeus rakentuu niin pienistä osasista, että sitä on mahdoton edes kuvitella. Mutta jos mennään kokoasteikkoa alas aivoista hermosoluihin, mikrotubuluksiin ja niiden alayksiköihin atomien tasolle ja sitten vielä siitäkin alaspäin - sillä ne ovat tyhjää tilaa ytimen ja elektronien välissä - alaspäin ja alaspäin, kaikki on tasaista, mutta lopulta tullaan tasolle, jossa onkin epäsäännöllisyyttä. Se on vähän kuin katsoisi merenpintaa lentokoneesta 10 000 metrin korkeudesta. Pinta näyttää tasaiselta, mutta jos on veneessä, siellä onkin ristiaallokkoa. Aallot muodostavat meren pintaan kuvion. Samoin maailmankaikkeuden rakenteiden tasolla on tietoa ja kuvioita, ja se tieto sisältää tajunnan esiasteen, josta tietoisuus muodostuu."

Tällä maailmankaikkeuden perustasolla, aivojen sisällä, muodostuu Hameroffin ja Penrosen käsityksen mukaan tietoisuus. He perustelevat näkemystään myös suhteellisuusteorialla, jonka mukaan materia, energia, tila ja aika ovat maailmankaikkeuden pienimpien rakenteiden erilaisia ilmenemismuotoja. Tietoisuuskin saattaa siten sijaita tällä tasolla ja yhdistyä aivoihin mikroputkissa hermosolujen sisällä. Tämä voi selittää myös rajakokemusten synnyn.

"Kun aivotoiminta lakkaa, mikrotubuluskoherenssi, metabolinen toiminta lakkaa ja tieto vuotaa ulos. Se ei häviä eikä tuhoudu, koska se sijaitsee hiukkastasolla, vaan valuu maailmankaikkeuteen. Se ei hajoa siellä eikä leviä ympäriinsä, sillä ilmiö nimeltä kvanttikoherenssi pitää sen yhdessä. Uskon, että tämän mekanismin ansiosta tietoisuus voi olla ainakin väliaikaisesti ruumiin ulkopuolella ja voi esim. leijua kattoon ja tarkkailla elvytystä."

Hameroffin teoriasta voidaan tehdä erilaisia päätelmiä. Joka tapauksessa rajakokemuksilla on radikaali vaikutus sen kokeneiden elämään, sillä heille elämä jatkuu kuoleman jälkeen. Useimpien elämänarvot muuttuvat täysin kokemuksen jälkeen. Rahan ja maineen hankkiminen lakkaa kiinnostamasta ja tilalle tulevat epäitsekkyys, auttamisen halu ja lisääntynyt kiinnostus henkisiin arvoihin.

Sokea, joka näki

Rajakokemus voi suoda myös sellaisia uskomattomia elämyksiä, joista ei ole osannut edes haaveilla. Näin kävi sokeana syntyneelle Vicki Noratuk -nimiselle naiselle. Hän kuvailee näkökykyään:

"En ole koskaan nähnyt mitään, en valoa enkä varjoa. Monet kysyvät, näenkö mustaa. Ei, en näe mustaa. En näe yhtään mitään. "

Sitten hän joutui autokolariin, jossa hän menetti tajuntansa. Ollessaan sairaalassa elvytettävänä hän sai rajakokemuksen jonka aikana hän näki ensi kertaa elämässään. Kolarin jälkeisistä tapahtumista hän kertoo:

"Seuraavaksi muistan olleeni Harbour View'n sairaalassa ja katsoneeni alas kaikkea, mitä tapahtui. Se oli pelottavaa, sillä en ole tottunut näkemään .. sitten tunnistin vihkisormukseni ja hiukseni ja ajattelin: 'Onko tuo minun ruumiini ja olenko kuollut?' He hokivat: 'Hän ei tunnu heräävän' ja touhusivat ruumiini ääressä, johon en tuntenut mitenkään kuuluvani. ..Ajattelin, että miksi he ovat niin järkyttyneitä ja sitten, että häivyn, koska he eivät kuule minua. Heti, kun ajattelin niin, lensin katon läpi kuin tyhjää vaan. ..se oli suurenmoista. Kuulin tuulikellojen äänen. Se oli uskomattominta, mitä voi kuvitella. Ääniä oli aivan matalista todella korkeisiin. Lähestyin paikkaa, jossa oli puita ja lintuja ja melkoisesti ihmisiä, mutta he näyttivät muodostuvan valosta. ...Olin aivan liikuttunut, sillä en ollut voinut kuvitella, miltä valo näyttää. ... Sain esittää kysymyksiä ...oli kuin kaikki tieto sijaitsisi siinä paikassa. Sitten minut lähetettiin takaisin ja palasin ruumiiseeni. Se oli tuskallista ja rankkaa."

Tämä tapaus näyttää siis viittaavan siihen, että tajunta toimii silloinkin, kun aivot eivät voi antaa visuaalista tietoa. Ei edes, vaikka vaikka henkilö olisi kyennyt näkemään. Vaikka osa tiedemiehistä kyseenalaistaa sen, että rajakokemus voisi tapahtua aivotoiminnan lakattua, Van Lommenin, Parnian ja Fenwickin tutkimustuloksilla saattaa olla valtava vaikutus neurotieteeseen. Parnia toteaa:

"Jos katsoo taaksepäin, on hämmästyttävää, että se, mitä joukko tiedemiehiä pitää täysin mustavalkoisena - tai siis oikeana - on 50 vuoden kuluttua suurelta osin tai kokonaan muuttunut. Uskon, että tässäkin tapauksessa tulevaisuudessa selviää, että tietoisuus saattaa olla erillinen yksikkö, joka toimii elämän päätyttyä ja aivotoiminnan lakattua. Sillä on epäilemättä suuri merkitys koko ihmiskunnalle. Se mullistaa koko tieteellisen ajattelutavan ja avautuu uusi tieteenala, jota ei ole vielä löydetty."

TV4   9.12.03
(BBC / TLC co-Production)

Kohtaamisia Jeesuksen kanssa

Monet kohtaavat kokemuksensa aikana uskonnollisia hahmoja. Tavallisin lienee Jeesus tai joku häntä muistuttava. Ulkomuodoltaan Jeesus vastaa hänestä tehtyjä kuvia. Joskus hänet nähdään ristillä tai verijäljet otsallaan. Muuten hän ei esiinny lainkaan sellaisena, kuin evankeliumit kertovat. Hänestä henkii ylenpalttinen rakkaus, mutta hän ei puhu synnistä, jumalattomuudesta eikä parannuksen tarpeesta. Tämä Jeesus muistuttaa vahvasti spiritistien ja teosofien hänestä muokkaamaa kuvaa. Sivustolla Near-Death Experiences on tästä mm. seuraavanlaisia esimerkkejä:

Opetusta Jumalasta, synnistä ja paholaisesta

Kokemusten aikana Valo-olennot tms. julistavat myös auliisti, ettei syntiä, pahuutta eikä Saatanaa ole olemassa. On vain tietämättämyyttä ja rakkauden puutetta. Jumala on valoa, energiaa, rakkautta. Hän ei välitä mihin uskontoon kuulut tai mihin jumalaan uskot, vai uskotko mihinkään. Kaikki tiet johtavat jumalan luo. Jälleensyntymä ja karma ovat tosiasioita, joiden perusteella oikeudenmukaisuus lopulta toteutuu. Jälleensyntymät ovat oppimisjaksoja, jotka johtavat asteittaiseen valaistumiseen ja kehittymiseen kohti jumaluutta.

Aikuisten kuolemanrajakokemusten sisältöön on ilmeisesti vaikutusta itsekunkin omaksumalla maailmankuvalla. Eräs nainen esim. sai ruumiistairtaumiskokemuksen aina orgasmin yhteydessä ja kertoi nähneensä sen aikana mm. henkiset opettajansa Maitreyan ja Sai Baban (joihin hän tietysti uskoi jo ennestään). Aivan pienten lasten kohdalla asia on hieman toisin, mutta tuskinpa enää kukaan kouluikään ehtinyt on voinut välttyä kodin ja koulun ajatusmaailmaa muokkaavilta vaikutteilta. 11 -vuotias Cecil kertoi keskustelustaan valo-olennon kanssa:

Kysyin häneltä: "Onko Paholaista tai Saatanaa olemassa?"
"Sallisiko Jumala sellaista?", sanoi olento ja jatkoi:
"Jos tekisin sinusta Jumalan vähäksi aikaa, mitä tekisit ensimmäisenä?"
Ymmärsin, että ensimmäinen tekoni olisi tuhota kaikki pahuus ja Saatana. Kysyin sitten:
"Miten voi erottaa oikean väärästä?"
Hän vastasi: "Oikeaa on olla avulias ja ystävällinen. Väärää ei ole vain jonkun satuttaminen vaan myös se, ettei auta, vaikka voisi."

Ei ole lainkaan mahdotonta, etteikö Cecil olisi kuullut vanhempiensa, näiden tuttavien tai isovanhempiensa pohtivan tällaisia asioita, ja ettei hän olisi itsekin niitä miettinyt.


Päätelmiä

Mitä päätelmiä edelläolevasta voi tehdä? Mielestäni ainakin sen, että tietoisuuden olemus on edelleen ratkaisematta. Entä todistaako rajakokemusten yleisyys ja samankaltaisuus jotain? TV-dokumentissa eräs kokemuksen läpikäynyt sanoi:

"Minusta kuolema on illuusio. Se on todella inhottava ja huono valhe. Minusta sana kuolema on vailla totuutta."

Tämä lausunto on kuin tilaustyönä tehty spiritistisen maailmankäsityksen omaavalle. Samaan viittaavat edellä olevat esimerkit kokemusten aikana saadusta uskonnollisesta 'tiedosta'. Monet näkevätkin nämä ilmiöt pikemminkin sielunvihollisen harhautuskeinoina, kuin todellisena tietona tuonpuoleisesta.

Ovatko nuo valo-olennot, erilaiset uskonnolliset hahmot tai henkiolennot sitten lähtöisin kokijoiden tajuntaan syöpyneistä uskonnollisista käsityksistä vai henkimaailman taholta? Varmaa vastausta emme ainakaan vielä tiedä, mutta ainakin joissakin tapauksissa jälkimmäinekin vaihtoehto saattaisi tulla kysymykseen. Miksi nuo kokemukset muuten olisivat niin yksituumaisesti spiritistis-teosofisen maailmankuvan puolella? Vasteessa odottaisi löytyvän edes satunnaisesti myös kristillistä maailmankuvaa.

Toinenkin kysymys on aiheellinen: miksi ei kaikilla kuolemanrajalla käyneillä ole näitä kokemuksia? Parnian, Fenwickin ja Lommelin tekemässä tutkimuksessakin niitä oli vain pienellä osalla (n. 11%). Jos 'kuolema on vailla totuutta', eikö näitä kokemuksia pitäisi olla kaikilla saman prosessin läpikäyneillä ?

Voidaan tietysti sanoa, että kaikki eivät muista niitä; eiväthän kaikki muista uniaankaan. Mutta suurin osa ihmisistä kuitenkin muistaa unensa, varsinkin erikoiset ja tavallisuudesta poikkeavat. Rajakokemus jos mikään on erikoinen ja poikkeuksellinen kokemus. Itse muistan hyvin kaikki näkemäni unet, mutta umpilisäkeoperaationi ajalta en edes leikkaussalin pääpiirteistä kalustusta (muusta puhumattakaan) , vaikka sinne vietäessä olin täysin tajuissani enkä ollut saanut edes särkylääkettä. Teho-osastolle joutuvat potilaat ovat usein tajuttomia tai kärsivät kovista tuskista, mikä vie huomiokyvyn; ei silloin jaksa keskittyä tarkkailemaan pieniä, toisarvoisia yksityiskohtia. Toisaalta jotkut kertovat kokeneensa ruumiistairtautumisen tai kuulleensa (nukutuksessa) leikkauksen aikana käytyä keskustelua, vaikka eivät ole olleet lähelläkään kliinistä kuolemaa. Itsekin tiedän pari tällaista tapausta.

Joka tapauksessa näissä kuolemanrajakokemuksissa on vielä paljon sellaista, mitä ei ymmärretä, joten varmojen johtopäätösten tekeminen lienee mahdotonta. Ainakaan tietoisuuden automaattista (pitkäaikaista) jatkumista kuoleman jälkeen (henkimaailmaan siirtymistä) ei voi tämän uuden tiedon perusteella pitää toteennäytettynä. On ajateltavissa, että näyt kuolleista omaisista ja valo-olennoista ovat ruumiista ehkä väliaikaisesti irronneen tietoisuuden eräänlaista 'unta', joka heijastaa kokijan omia käsityksiä. Vaikeammin ymmärrettävä seikka on, miten ruumiista irronnut tietoisuus voi nähdä ja kuulla leikkaussalin tapahtumia ilman silmiä ja korvia!

Lisää aiheesta:
Valon lähettiläitä?    
 
Linkkejä:
Kuolemanrajakokemukset   - Leo Näreahon tutkimus



 
 

12.12.03 (päivitetty 21.07.07)