Reinkarnaatio ja väestönkasvu

Teosofian perustaja Helena Blavatsky varoitti tekemästä teosofiasta uskomusjärjestelmää, koska hänen mukaansa sokea usko on haitallista. Mutta miksi muuksi kuin uskomusjärjestelmäksi voi sanoa esim. seuraavanlaisia näkemyksiä, joita teosofi David Pratt kotisivullaan esittää:

"Kumoaako väestönkasvu jälleensyntymän?" , kysyy Pratt ja perustelee uskoaan siihen mm. seuraavilla argumenteilla:

- Jos jälleensyntymä olisi totta, ja oletamme että ihmissielujen kokonaismäärän -sekä inkarnoitujen että inkarnoitumattomien - kehitys maapallolla on jokseenkin tasaista, maapallon väestömäärä kasvaa jos kahden jälleensyntymän välinen keskimääräinen aika laskee. Päinvastaisessa tapauksessa - jos maapallon väestö vähenee - keskimääräisen ajan kahden jälleensyntymän välillä täytyisi kasvaa.

- Koska näyttää järkevältä olettaa, että erilaisissa kuolemanjälkeisissä tiloissa keskimäärin vietetty aika vaihtelee ihmiskunnan läpikäymillä eri yuga-kausilla, vaihtelut ihmispopulaation koossa ovat odotettuja, eivätkä kumoa jälleensyntymän ideaa. Tähän on päätynyt myös David Bishai, joka on analysoinut asiaa matemaattisesti.

- Teosofian mukaan perussääntö on, että kuolemanjälkeinen tila kestää noin 100- kertaisesti juuri eletyn elämän ajan. Sen kestoksi on joskus annettu keskimäärin 1500 vuotta, mutta se perustuu viimeisten 15 vuoden keskimääräiseen elinikään. Todellinen jakso vaihtelee kuitenkin suuresti riippuen yksilön mentaalisesta ja henkisestä kehitystasosta. Joissakin tapauksissa jälleensyntymä voi tapahtua jo muutaman vuoden kuluttua, esim. jos lapsi kohtaa väkivaltaisen kuoleman. Viime aikojen räjähtävä väestönkasvu osoittaa, että jälleensyntymä tapahtuu nopeammin kuin menneisyydessä - johtuen osaksi kiihtyneestä elämänrytmistä ja vahvasta materialistisesta suuntauksesta.

- Teosofisessa kirjallisuudessa todetaan yleisesti, että inkarnoitumattomia sieluja on enemmän kuin inkarnoituneita. de Purucker on esittänyt, että inkarnoituneita olisi vain sadasosa kaikista. Kuitenkin, ottaen huomioon väkiluvun suuren vaihtelun ihmisen historiassa ja olettaen inkarnoituvien monadien kokonaismäärän pysyvän ennallaan, tämä prosenttiosuus soveltuisi vain maapallon [kaikkien aikojen] keskimääräiseen väkilukuun, mikä se sitten olisikin. Toisessa tapauksessa Purucker varovaisesti arvioi maapallolla kehittyvien sielujen määräksi 10 miljardia eli viisi kertaa silloinen väkiluku.

- Koska ennusteiden mukaan maapallon väkiluku saattaisi kasvaa 10 miljardiin vuoteen 2050 mennessä, inkarnoituvien sielujen kokonaismäärä maapallolla ei ilmeisesti voi olla sitä vähemmän, se voi olla paljon suurempikin. Puruckerin kertoimella (5) laskien, sieluja voisi olla jopa 50 miljardia.

- David Bishai olettaa maksimimääräksi 100 miljardia sielua, perustuen siihen, että sen verran ihmisiä olisi elänyt vuodesta 50 000 eKr. lähtien, jolloin - Bishain näkemyksen mukaan - nykyihminen kehittyi. Toisaalta teosofia jäljittää ihmiskunnan sivilisaation monien miljoonien vuosien taakse. Joka tapauksessa, jos oletamme että jokaisella sielulla on ollut vähintään yksi inkarnaatio vuodesta 50 000 eKr lähtien, sielujen maksimimäärä ei voisi olla enempää kuin 100 miljardia.

- Ne, jotka yrittävät väestönkasvu-argumentilla kumota jälleensyntymän, olettavat, että keskimääräinen lepojakso kahden elämän välillä on pysynyt vakiona koko ihmiskunnan historian ajan. Mutta miten skeptikoilla voisikaan olla transkendentaalista tietoa sellaisesta, johon eivät edes usko?

- Muita mahdollisia selityksiä väestönkasvun muutoksille ovat: (1) muihin planetaarisiin ketjuihin - jopa aurinkokuntamme ulkopuolisiin - kuuluvia monadeja siirtyy maapallolle tai täältä lähtevät monadit jatkavat olemassaoloaan jossain muualla. (2) eläinsielut inkarnoituvat ihmisiksi tai ihmissielut eläimiksi.

Pratt perustelee käsitystään myös Blavatskyn kirjoituksilla, ja toteaa sitten:

- Kun kerran olemme liittyneet osaksi planetaarista ketjua, meidän täytyy käydä läpi kaikki syklit alusta loppuun, esim. kaikki seitsemän juurirotua kaikilla planeetoilla ja kaikissa planetaarisissa kehoissa, kehittyen asteittain ei-tietoisista alkuaineista itsetiedostaviksi jumaliksi. Näyttää vähemmän todennäköiseltä, että ihmismonadi voisi elää keskellä yhtä sykliä ja syöksähtää sitten evoluutioprosessiin jollekin täysin erilaiselle planeetalle ja mahdollisesti eri aurinkokuntaan.

- Enin osa maapallolla nykyään kehittyvistä monadeista ovat kokeneet täällä myös kehitysketjunsa edellisen vaiheen. Maan kehitysketjun seitsemän vaiheen jälkeen siirrymme kaikkien seitsemän salaisen planeetan kehitysvaiheisiin. Vielä pidempien aikojen myötä vaellamme aurinkojärjestelmästä toiseen.

- Vaikka ihminen on kehittynyt alemmista eläimistä, siirtyminen kehitysketjussa alaspäin, ihmisestä eläimeen, ei (Prattin) teosofian mukaan ole mahdollista. Kun ihmisyys on kerran saavutettu, siitä voi kohota vain ylöspäin.


  Blavatsky ja teosofit painottavat, ettei kukaan (teosofikaan) ole oikeutettu painostamaan ketään uskonasioissa, ja että jokaisen on saatava täysin vapaasti muodostaa omat näkemyksensä. Tämä periaate ei kuitenkaan estä muodostamasta omia yksityisiä uskomusjärjestelmiä (mikä näkyy mm. monien teosofisten 'lahkojen' olemassaolona) eikä se toisaalta myöskään estä ketään omaksumasta teosofien yleisesti omaksumia yhteisiä uskomuksia. Ja mitäpä muuta edellä olevat näkemykset ovat, kuin uskomuksia!

 
 
20.02.2010