Asteroidit, meteorit ja komeetat

 
 
 
Asteroidit eli pikkuplaneetat ovat enimmäkseen epämuotoisia, Aurinkoa kiertäviä kivenlohkareita. Niistä esimerkkinä oheisen kuvan esittämä asteroidi Ida. Sillä on myös oma, pieni kuu, jolle annettiin nimeksi Dactyl. Sen halkaisija on n. 1,5 km. 68 muullakin asteroidilla tiedetään olevan kuu.
 
 
Tunnetuin asteroideista on varmaankin Ceres, joka on pikkuplaneetoista suurin. Kuten näkyy, se on suurten planeettojen tapaan jo pallonmuotoinen.
 
 
Kuten tiedämme, Maata kiertävä Kuumme on kooltaan suuri ja planeettaa muistuttava. Marsin kuut sen sijaan ovat pienehköjä, epämääräisen muotoisia lohkareita. Kuvassa Marsin kuu Phobos.
 
 
Komeetat ovat Aurinkoa kiertäviä suuria 'lumipalloja', joilla on pitkä kiertoaika. Kun ne kiertomatkallaan tulevat lähelle Aurinkoa, niiden materiaali alkaa osaksi sulaa ja niistä purkautuu kaasuja, jolloin ne alkavat hehkua loistavina 'tähdenlentoina'.
 
 
Meteorit ovat kivimäisiä, onneksi useimmiten pienehköjä Maahan putoavia kappaleita. Suurimmat niistä saattavat kuitenkin olla jopa talon kokoisia. Sellaisen putoamisesta syntyy suuri kraatteri, josta esimerkkinä tämä Arizonan meteorikraatteri. Pienimmät meteorit sulavat saapuessaan maapallon ilmakehään, jolloin niitä sanotaan tähdenlennoiksi.
 
 
Meteorien materiaali vaihtelee. Oheisen kuvan esittämä rautameteoriitti on yksi tyypillisimmistä. Koska monet meteorit sisältävät samoja aineita ja samassa suhteessa kuin maapallolla, yhden teorian mukaan ne ovatkin täältä lähtöisin!
 
 
Oheisesta, vuonna 1998 Maahan pudonneesta meteorista löytyi mm. 3 mm läpimittaisia suolakiteitä (NaCl) ja nestemäistä vettä. Nasan tutkija uskoi meteoriitin olevan peräisin asteroidista, mutta se on hyvin epätodennäköistä. Koska asteroidilla ei ole riittävää vetovoimaa pitämään tyhjiötä sisällään, se ei myökään voi sisältää nestemäistä vettä, mikä on välttämätön edellytys suolakiteiden syntymiselle.
 
 
Jupiterin Io -kuu muistuttaa kooltaan ja ulkomuodoltaan enemmän planeettaa kuin kuuta.
 
 
Tässä vertailun vuoksi maapallon kuu. Itse asiassa ne muistuttavat jonkin verran toisiaan muodoltaan, mutta ovat kaiketi koostumukseltaan silti erilaisia.
 
 
Saturnuksen kuu Titan on myös planeettamainen, suuri ja pyöreä.
 
 
Aloitussivu  Galaksit


 

Päivitetty 06.01.09