Ihmisen ihmeet

 

Ihmiselimistö sisältää biljoonia monimutkaisia rakenteita, joista nykyään tiedetään jo yhtä ja toista. Useimmiten jotakin toimintoa tarkastellaan vain jonkin sairauden yhteydessä, yksinään ja erillään kokonaisuudesta. Siksi lienee hyvä palauttaa mieleen eräitä perusasioita. Sanotaan, että hyvä kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Tämän sivun esimerkkikuvat eivät tarkkuudestaan huolimatta kerro läheskään kaikkia yksityiskohtia, mutta antanevat silti kalpean aavistuksen elintoimintojemme kompleksisesta, monimuotoisesta rakenteesta, mikä on edellytyksenä sille toiminnalliselle monipuolisuudelle, mihin meidät on suunniteltu.


(Kuvien suurennokset saa esiin niitä klikkaamalla)
 

Solu

suurenna kuva klikkaamalla Ihmiskehossa arvioidaan olevan noin 100 biljoonaa solua. Solu on kuin pieni kaupunki voimalaitoksineen, tehtaineen, viesti- valvonta- ja kuljetusjärjestelmineen. Niillä on kyky jakautua, venyä, supistua, reagoida aistiärsytyksiin, tunnistaa vaaralliset aineet ym. Tumassa sijaitsevan DNA:n n. 40 000 geeniin sisältyy käsittämätön määrä geneettistä tietoa ihmisen rakentumiseksi. Tämä DNA-rihma, jonka oikaistu pituus on noin kaksi metriä, mahtuu mikroskooppisen pieneen soluun, jossa sen lisäksi on paljon muuta 'kamaa'. Solun jakautuessa tämä kierteinen rihma jakautuu pituussuunnassaan.


Hermosolu

suurenna kuva klikkaamalla Soluja on monen tyyppisiä, kuten iho-, lihas-, hermo-, luu- ja verisoluja. Hermosolut ovat hyvin erikoistuneita soluja. Niissä on solukeskus, joka voi olla pitkän hermon toisessa päässä,ulokkeita eli dendriittejä ja aksoneita, jotka siirtävät tietoa toiseen soluun tai kudokseen. Tunto-, maku-, haju-, kuulo- ym. aistimukset siirtyvät hermoja pitkin aivoihin. Osa hermotoiminnoista on automaattista. Ns. autonominen hermosto huolehtii mm. sydämen sykkeestä, hengityksestä, vatsan, suoliston ja sisäeritysrauhasten toiminnasta, hikoilusta ym.

Ionipumppu

suurenna kuva klikkaamalla Aineenvaihdon kannalta on välttämätöntä, että solukalvo osaa tunnistaa vaaralliset aineet, päästää tarpeelliset aineet sisään ja jätteet ulos. Solukalvossa on ns. ionipumppuja, joiden tehtävänä on monimutkaisessa yhteistyössä huolehtia tästä tehtävästä. Tämän lisäksi ne huolehtivat myös hermosykäysten kulusta pitkin kehoa sekä vastaavat munuaisten ja muiden tärkeiden rauhasten toiminnasta.
  Solun sisällä ja ympärillä on positiivisia ja negatiivisia suolaioneja, jotka ovat eri kokoisia ja -muotoisia. Kukin pumppu on mitoitettu tietylle ionille. Solut voivat ohjata näiden porttien aukioloaikaa sähköisillä, kemiallisilla tai mekaanisilla ärsykkeillä. Niiden toimintaan voidaan vaikuttaa myös tietyillä lääkkeillä (esim. nesteenpoistolääkkeet.)

Iho

suurenna kuva klikkaamalla Iho on ihmisen suurin elin, aikuisella sen pinta-ala on n. 2 neliömetriä. Sitä ajatellaan helposti vain eräänlaisena suojakuorena, mutta sillä on muitakin tärkeitä tehtäviä. Se osallistuu mm. kehon suola-ja nestetasapainon säätelyyn, suojaa liialta lämmöltä ja kylmyydeltä, varjelee sisäelimiä kolhuilta ja vahingollisilta mikrobeilta. Tuntoherkkyytensä avulla se 'tarkkailee' ympäristön tilaa ja varoittaa kivun avulla vaaroista. Se osaa myös itse korjata pienet vauriot. Sormenpäissä ihon tuntoherkkyys on niin suuri, että ne erottavat jopa millimetrin sadaosan kohoutuman.

Lihas

suurenna kuva klikkaamalla Ihmisessä on yli 600 lihasta. Suurin osa niistä (yli 300) on poikkijuovaisia luurankolihaksia eli 'tavallisia', tahdolla hallittavia lihaksia (kuva). Ne kiinnittyvät luihin sitkeiden jänteiden avulla. Toisen tyypin muodostavat sileät lihakset, jotka säätelevät autonomisesti mm. hengitystä, verenkiertoa ja ruoansulatusta. Kuten oheinen kuva osoittaa, lihas ei ole kovin yksinkertainen rakenteeltaan. Sen on siitä huolimatta kyettävä vastaanottamaan hermoja myöten tulevat toimintakäskyt ja reagoitava niihin silmänräpäyksessä.

Luu

suurenna kuva klikkaamalla Aikuisella on 206 luuta. Niitä on muodoltaan kolmea tyyppiä: pitkiä putkimaisia (esim. reisiluu), litteitä (lonkkaluu) ja epäsäännöllisiä (selkänikama, kantapää). Kovan pintakerroksen sisällä on huokoisempaa ja pehmeämpää kudosta, jossa on verisuonia. Sisimpänä on luuydin, jossa verisolut muodostuvat. Luun kovemman osan rakenne muistuttaa teräsbetonia. Siinä luusolut ja elastiset säikeet muodostavat pieniä sylintereitä, joiden välissä on kalkkia ym. vahvistavia mineraaleja.
  Vauvalla luita on huomattavasti enemmän kuin aikuisella eli 350! Myöhemmin osa niistä luutuu yhteen. Tämä seikka tekee syntyvästä lapsesta hyvin muovautuvan, mikä on tarpeellista ahtaassa synnytyskanavassa.

Nivelet

suurenna kuva klikkaamalla Niveliä on eri tyyppisiä sen mukaan, millaisiin toimintoihin ne on tarkoitettu. Polven sarananivel sallii jalan taipumisen vain yhteen suuntaan. Polveen kohdistuvia rasituksia vaimentavavat nivelkierukat, vahvat ristisidekudokset ja niveltä ympäröivä, nestettä sisältävä nivelkapseli. Olkapään pallonivel on vahva, mutta sallii muotoilunsa ansiosta käsivarren kääntymisen joka suuntaan. Selkärangan nivelet eivät sen sijaan ole kovin liikkuvia.

Selkäranka

suurenna kuva klikkaamalla Selkärangan täytyy pystyä kantamaan kehon paino ja siihen kohdistuvat lisärasitukset. Sen täytyy myös olla joustava, jotta liikkuminen olisi mahdollista ja riittävän monipuolista. Se koostuu siksi useista luista ja nivelistä. Vaikka nivelet eivät ole erityisen liikkuvia, ne on muotoiltu ja sidottu toisiinsa niin nerokkaalla tavalla, että ne yhdessä mahdollistavat voimakkaankin selkärangan koukistamisen. Tätä edesauttavat nikamien välissä olevat rustolevyt, jotka ottavat vastaan suurimman osan selkärankaan kohdistuneesta rasituksesta.

Hampaat

suurenna kuva klikkaamalla Hammas on pääasiassa hammasluuta, dentiiniä, joka on luumaista asinetta ja sisältää noin 70 prosenttia mineraaleja ja 30 prosenttia kollageeni-proteiinia. Kruunua eli terää peittää kiille, ihmiskehon kovin aine. Se suojaa dentiiniä kulumiselta ja bakteerien muodostamien happojen syövytykseltä. Kiilteessä ei ole hermoja, ja siksi ihminen ei huomaa esim. happojen vaikutusta siihen. Sitävastoin hammasluu on hyvin herkkää. Hermot, verisuonet ja imusuonet tulevat hampaaseen juurikanavasta.

Keuhkot

suurenna kuva klikkaamalla Keuhkoputket haarautuvat kuin puun oksat lukemattomiksi yhä pienemmiksi haaroiksi. Pienimmät haarat päättyvät keuhkorakkuloihin, joita on lähes 300 miljoonaa! Jokaista tällaista mikroskooppisen pientä rakkulaa ympäröi hiussuonien verkosto, jossa vereen imeytyy happea ja poistuu hiilidioksidia. Keuhkoputkien yhteenlaskettu pinta-ala on noin jalkapallokentän kokoinen, mikä varmistaa niiden riittävän toiminnan vielä suhteellisen vajaakuntoisinakin (esim. tupakoitsijan tervakeuhkona).

Maksa

suurenna kuva klikkaamalla Elimistö ei voi suoraan hyödyntää ruoansulatuskanavasta vereen imeytyneitä ravinteita, vaan ne täytyy ensin rakentaa aineiksi, joita keho voi käyttää. Tämä monimutkainen kemiallinen prosessi tapahtuu maksassa. Siellä myös myrkylliset aineet muutetaan vähemmän myrkyllisiksi ja poistetaan sapen avulla suoleen. Maksa voi myös muuntaa ravintoaineita toisiksi elimistön tarpeen mukaan. Rasva voidaan muuntaa glukoosiksi, glukoosi aminohapoiksi ja nämä vuorostaan valkuaisaineiksi. Maksa valmistaa myös mm. K-vitamiinia sekä veren hyytymiseen tarvittavaa fibriiniä.

Imujärjestelmä

suurenna kuva klikkaamalla Imusuoniston tehtävänä on kerätä ylimääräinen neste, myrkyt ja muut tarpeettomat aineet solujen välisestä tilasta. Ne kulkeutuvat pieniä imusuonia pitkin noin tuhannen imurauhasen eli imusolmukkeen kautta laskimoihin ja siten takaisin verenkiertoon. Solmukkeet tunnistavat myös taudinaiheuttajia ja muodostavat joitakin vasta-aineita.
  Imusuonistolla ei ole sydämen kaltaista pumppua, vaan imusuonten supistusliikkeet työntävät nestettä eteenpäin. Alaraajoista neste kohoaa ylöspäin rintakehän alipaineen avulla, mikä syntyy hengitettäessä voimakkaasti sisään. Läpät estävät nesteen virtaamisen takaisin alas.

Munuainen

suurenna kuva klikkaamalla Munuaisten päätehtävä on puhdistaa verta jäteaineista. Ne suodattavat noin kaksi litraa verta minuutissa. Tämä suodattaminen tapahtuu pikkuruisissa putkimaisissa suodatinlaitteissa, nefroneissa, joita munuaisissa on miljoonittain. Suoristettuina ja peräkkäin laitettuina niiden yhteispituus olisi n. 80 km!
  Jokaisen suodatinputken sisällä on hiussuonten muodostama kerä, josta kuona-aineet verenpaineen avulla puristuvat ympäröivään kapseliin kulkeutuen lopulta virtsatiehyeeseen. Munuaiset myös säätelevät elimistön neste-, sokeri- ja suolatasapainoa sekä happamuutta. Lisäksi ne valmistavat verenpainetta ja punasolujen määrää sääteleviä hormoneja.

Lisämunuaiset

suurenna kuva klikkaamalla! Lisämunuaiset koostuvat kuoresta ja ytimestä. Tämän vuoksi ne toimivat kuin kaksi eri rauhasta. Uloinna oleva kuori tuottaa aldosteronia, glukoidikortikoideja ja sukuhormoneja. Aldosteroni estää verta happanemasta saamalla aikaan suolan ja veden palauttamisen munuaisissa ja kaliumin erittymisen.
  Glukoidikortikoidit koostuvat hydrokortisonista, kortisonista ja kortikosteronista. Nillä on kolme päätehtävää. Ensinnä ne kiihdyttävät aineenvaihduntaa luomalla energiaa hajottamalla soluja, erityisesti lihassoluja. Ne stimuloivat maksaa tuottamaan uusia proteiineja ja glykogeenin ja rasvan muuntumista glukoosiksi. Jos em. on pulaa, muuntuu aminohappoja glukoosiksi. Toiseksi ne lisäävät kehon kykyä kestää stressiä. Ja kolmanneksi ne vastustavat tulehduksia.
  Lisämunuaisen ydin tekee kahta hormonia: adrenaliinia ja noradrenaliinia. Niitä vapautuu stressissä tai verensokerin laskiessa ja ne auttavat kehoa taistelemaan tai pakenemaan. Sydämen ryhtyessä työskentelemään voimakkaammin verenpaine nousee ja verisuonet supistuvat, hengitys kiihtyy ja ilmatiet laajenevat, lihakset saavat lisää verta, aineenvaihdunta kiihtyy ja verensokeri nousee.

Aivolisäke

suurenna kuva klikkaamalla Aivolisäke tuottaa kahdeksaa eri hormonia, jotka säätelevät mm. kasvua ja kehitystä, elimistön aineenvaihduntaa, erittyvän virtsan määrää, kivesten ja munasarjojen toimintaa sekä vaikuttaa muihin hormoneja tuottaviin elimiin, kuten kilpirauhaseen. Murrosiässä aivolisäke tuottaa runsaasti kasvuhormonia, tehostaen koko elimistön kasvua ja kehitystä.

Korva

suurenna kuva klikkaamalla Tärykalvon ja kuuloluiden välittämät äänivärähtelyt siirtyvät sisäkorvan nestettä täynnä olevaan ns. labyrinttiin, jossa varsinainen kuulokoneisto sijaitsee. Värähtelyt liikuttavat karvasoluissa kiinni olevia herkkiä karvoja. Korvista lähtee yhteensä noin 30 000 hermosäiettä aivoihin menevään kuulohermoon. Lisäksi korvassa on kolme kaarikäytävää, jotka toimivat tasapainoeliminä. Korvien antama informaatio koordinoituu aivoissa muiden aistien antamien viestien kanssa, joten esim. soittaja tai laulaja voi tarkkailla esitystään kuuloaistin antaman palautteen avulla. Korvien herkkyyttä ilmaisee mm. se, että ne pystyvät erottamaan pienenkin pään tai muun kehonosan liikkeen. Kuuloaistin avulla erotamme paitsi äänen voimakkuuden ja sävyn, myös suunnan, mistä ääni tulee. Tämän saa aikaan se, että korvia on kaksi. Myös korvalehdillä on vaikutusta tähän asiaan. Ei ihme, että korvien antamaa informaatiota käsittelee jopa suurin osa aivoista.

Silmä

suurenna kuva klikkaamalla Silmämunaa ympäröivä kovakalvo muuttuu etupuolella läpinäkyväksi sarveiskalvoksi. Sen takana ovat etukammio, värikalvo, mustuainen, mykiö ja takakammio. Mustuainen on itse asiassa värikalvossa oleva reikä, joka toimii kameran himmentimen tavoin. Sekä kameran objektiivia vastaava mykiö että mustuainen säätyvät automaattisesti valaistuksen ja kohteen etäisyyden mukaan. Etu- ja takakammio ovat täynnä kirkasta nestettä, joka osaksi pitää silmää jännittyneenä, huuhtelee mykiötä ja huolehtii sen ravitsemuksesta. Ulkopuolisesta puhdistuksesta huolehtivat silmäluomi ja kyynelrauhasen erittämä kyynelneste. "Biologisissa linsseissä voi olla satoja tuhansia ohuita kerroksia, joilla on eri tiheys. Kerrokset muodostavat hiljalleen muuttuvan tiheysprofiilin, joka auttaa fokusoimaan valoa. Ihmisen silmä rakentuu 22 000 kerroksesta." (Nature, 4.12.04)

Verkkokalvo

suurenna kuva klikkaamalla Silmän verkkokalvo sisältää noin 125 miljoonaa sauvasolua ja 7 miljoonaa tappisolua. Siitä lähtee miljoonia yksittäisiä 'johtoja' sisältävä 'kaapeli' eli näköhermo aivoihin, jossa 'tietokoneohjelmat' käsittelevät saapuvan informaation ja yhdistävät sen muiden aistimien samaan aikaan tuottamaan sekä aivoissa ennestään olevaan informaatioon. Prosessi saa sitten tarvittaessa aikaan vaikkapa luetun tekstin ymmärtämistä tai liikekäskyjä lihaksille. Kaikki tapahtuu sekunnin murto-osassa.
  Valoa aistivat sauvasolut mahdollistavat mm. sen, että vauva jo kohdussa aistii ulkopuolelta tulevaa valoa. Hieman myöhemmin kehittyvät tappisolut puolestaan saavat aikaan sen, että näemme maailman väreissä. Tappisolut pystyvät erottelemaan kolmesta pääväristä muodostuvat miljoonat väriyhdistelmät.  (ks. Nerokas verkkokalvo).
  Verkkokalvon rakenteen uskomatonta nerokkuutta ilmentää myös hiljattain tehty havainto sen sisältämistä elävistä optisista kuiduista.

Sydän

suurenna kuva klikkaamalla Sydämessä on tavallaan kaksi pumppua yhdessä. Sen vasempaan puoliskoon tulee keuhkoista tuore, happipitoinen veri, joka pumpataan kehon eri osiin. Kehosta veri palautuu oikeaan puoliskoon, josta se pumpataan keuhkoihin hapetettavaksi. Sydänlihas itse ei saa tarvitsemaansa verta sisäpuoleltaan, vaan pinnassaan olevista sepelvaltimoista. Sydämen tahdistin, sinussolmuke sijaitsee sen oikeassa eteisessä. Sitä ohjaavat puolestaan aivot elimistöltä tulevien viestien mukaisesti. Lepotilassa sydän pumppaa n. 5 litraa verta minuutissa, mutta voi nostaa tehonsa viisinkertaiseksi.

Sydän sisältä

suurenna kuva klikkaamalla Sydän jakautuu neljään onkaloon: vasempaan eteiseen, vasempaan kammioon, oikeaan eteiseen ja oikeaan kammioon. Vasemman ja oikean puoliskon välissä on seinämä, eteisten ja kammioiden välissä puolestaan sydänläpät, jotka venttiilien tavoin estävät verta virtaamasta väärään suuntaan. Myös aortan ja keuhkovaltimon suulla on läpät samaa tarkoitusta varten. Sydän lyö tauotta koko eliniän. Mikä tahansa muu lihas väsyisi hyvin pian moiseen työskentelyyn. Sydämen sanotaan lepäävän lyöntien välillä. Ehkä niin onkin, mutta tuo lepo on kuitenkin perin vähäistä.

Ohutsuoli

suurenna kuva klikkaamalla Vielä vähän aikaa sitten ravinnon hajoamisen uskottiin tapahtuvan suolen keskellä olevassa tilassa ja suolenseinämää pidettiin vain yksinkertaisena suodattimena, jonka läpi ravintoaineet kulkivat vereen. Nykyään ohutsuolen seinämän ymmärretään olevan erittäin hienostunut koneisto, jonka toiminnassa on vielä paljon selvitettävää.

Ohutsuoli ja paksusuoli

suurenna kuva klikkaamalla Ohutsuolen pituus on noin 6 metriä. Sen limakalvon pinta-ala moninkertaistuu poimuttumisen ja suolinukan johdosta niin, että sen kokonaispinta-alaksi on laskettu noin 250 neliömetriä eli noin jalkapallokentän koko! Limakalvolla on myös useita hajottavia entsyymejä ja kuljetusjärjestelmiä, jotka siirtävät ravintoaineita suolen onkaloista suolisolujen sisälle. Toiminnan monimutkaisuutta kuvaa se, että neljä toisistaan riippumatonta kuljetusjärjestelmää siirtelee pelkästään neljää eri aminohappoa.
  Paksusuolen eräs tärkeistä tehtävistä on poistaa ylimääräinen vesi elimistöstä. Osa vedestä palautuu kuitenkin imusuonien kautta takaisin kehoon. Imusuonet kuljettavat myös ruoan mukana tulevaa rasvaa eri puolille kehoa. Paksusuoli pystyy bakteerien avulla muuttamaan tietyt ruoassa olevat aineet siten, että elimistö voi käyttää ne hyvälkseen. Bakteerit mahdollistavat mm. elimistölle tärkeän K-vitamiinin imeytymisen ruoasta.

Verisuonisto

suurenna kuva klikkaamalla Sydämestä lähtevät valtimot haarautuvat kehossa vähitellen yhä pienemmiksi suoniksi. Pienimmät kapillaari- eli hiussuonet muodostuvat vain yhdestä solukerroksesta ja ovat läpimitaltaan alle sadasosa millimetriä. Laskimoiden tehtävänä on palauttaa käytetty vähähappinen veri 'puhdistamojen' ja sydämen kautta keuhkoihin ja edelleen valtimoihin. Laskimot alkavat hiussuonista, ja pienten suonten haarat yhtyvät ja suurentuvat sydäntä kohti mennessä. Mm. verenpaine ja elimistön toiminnalliset vaatimukset edellyttävät, että jokainen suoni on tarkkaan mitoitettu.

Verenkierto

suurenna kuva klikkaamalla Eri puolilla kehoa olevissa hiussuonissa valtimot ja laskimot kohtaavat. Siellä ja vain siellä tapahtuu aineenvaihdunta, jossa solut saavat happea ja ravinteita sekä luovuttavat hiilidioksidin ja kuona-aineet. Kaikkiaan ihmisen verisuoniverkosto on n. 100 000 km pitkä! Tätä kaikkialle kehoon ulottuvaa, käsittämättömän laajaa verkostoa ohjaillaan keskushermoston supertietokoneesta käsin automaattisesti. Joudumme kiinnittämään siihen - kuten muihinkin kehon autonomisiin toimintoihin - huomiota vain silloin, kun jokin sairaus siihen pakottaa.
  Hapen kuljetuksen kaikkialle elimistöön hoitavat veren punasolut. Niitä syntyy luuytimessä noin 150 miljoonaa minuutissa! Siellä niiden syntymisestä huolehtivat ns. hoivasolut, joiden keskuudesta ne tulevat esiin. Aikansa palveltuaan vanhentuneet ja heikentyneet punasolut palaavat takaisin hoivasolujen luo, mutta tässä vaiheessa ne eivät eivät suinkaan enää huolla eivätkä korjaa niitä, vaan tuhoavat ne. Näin niiden määrä pysyy tasapainossa.
 


 

Yllä kuvatut elimet ja toiminnot ovat vain pieni osa ihmiskehon moninaisuudesta. Lisää esimerkkejä löytyy jokaisesta lääkärikirjasta tai fysiologiaa käsittelevästä teoksesta. Ruoansulatusjärjestelmään esim. kuuluvat edellä kuvattujen ohut- ja paksusuolen lisäksi mm. sylkirauhaset, nielu, kurkkutorvi, mahalaukku, umpisuoli, pohjukaissuoli ja peräsuoli. Nenän tuhatkunta erilaista hajureseptoria saavat aikaan sen, että erotamme n. 10 000 erilaista hajua. Lisäksi se puhdistaa, lämmittää ja kosteuttaa hengitysilmaa. Elintärkeitä ovat erilaiset sisäeritysrauhaset, kuten haima, kilpirauhanen, lisäkilpirauhanen ja lisämunuaiset, jotka tuottavat hormoneja ja muita elimistön toimintaa sääteleviä aineita. Eikä tietenkään sovi unohtaa lisääntymiselimiä, joita ilman meitä ei olisi olemassa! Kaikkia elimistön toimintoja ohjaa ja säätelee lukemattomista yksittäisistä hermosoluista muodostunut verkosto, jonka keskuksen muodostavat aivot. Se ohjaa automaattisesti mm. hengitystä, verenkiertoa, ruoansulatusta ja kehon lämpötasapainoa. Aivoissa on yli sata miljardia hermosolua, joista jokainen on kytkeytynyt tuhansiin muihin. Kaikkiaan aivoissa on yli sata triljoonaa hermosolulinkkiä. Se on enemmän kuin tunnetussa maailmankaikkeudessa on galakseja. Tämä sähköinen tietoverkosto ylittää siten laajuudessaan moninkertaisesti nykymaailman tietoliikenneverkostot. Silti se toimii koordinoidusti ja terveessä elimistössä ristiriidattomasti.

Viime aikaisissa tutkimuksissa on todettu, että elimistömme toimintoja ohjaavat eri elinten yhteydessä olevat biologiset kellot, joita puolestaan ohjaa aivoissa sijaitseva keskuskello. Erään tutkijan mukaan niiden "yhteistoiminta ei kuitenkaan ole kakofoniaa vaan sinfoniaa". Kellot sykkivät hieman eri tahtiin eri vuorokaudenaikoina, mistä johtuen mm. henkinen t. fyysinen vireys vaihtelee vuorokaudenaikojen mukaan, minkä jotkut urheiluvalmentajat ovat jo ottaneet huomioon valmennuksessaan. Tutkijat kehottavatkin itsekutakin kuuntelemaan sisäistä kelloaan.

Ihmisestä ja ihmiselimistöstä on kirjoitettu sadoittain kirjoja, tehty lukemattomia tutkimuksia, esitetty erilaisia teorioita. On tiettyihin elimistön osa-alueisiin keskittyneitä lääkäreitä, tutkijoita, asiantuntijoita, erikoistuneita tiedekuntia. Tutkimus on jatkuvaa, eikä läheskään kaikkea ole vielä selvitetty. On myös alueita, kuten tietoisuuden ja tajunnan tutkimus, joista kaikkea tuskin koskaan saadaan selville.

Tekniikassa pätee, että mitä monipuolisempi jokin laite on, sen mutkikkaampi se on. Uuden toiminnon lisääminen vaatii yleensä myös uuden 'rattaan' lisäämistä koneistoon. Kunnollinen toimivuus edellyttää, että uusi ominaisuus toimiii kitkattomassa yhteistyössä entisten kanssa, ts. sen on oltava materaalin laadun, koon, muodon, kestävyyden ym. ominaisuuksien osalta yhteensopiva kokonaisuuden kanssa. Elimistömme 'rattaat' toimivat sekä itsenäisesti että kontrolloidussa yhteistyössä toistensa kanssa. Tämä edellyttää niiden välistä tiedonsiirtoa ja logistiikkaa eli tehokkaasti järjestettyä 'kuljetuspalvelua'. Jokainen elin vaatii toimiakseen omat 'ohjaimensa', yhteystiedot muihin ohjaimiin ja 'keskusprosessoriin' sekä niihin liittyvät rakennusohjeet geenikirjastossa. Tällaiset seikat eivät toteudu itsestään, ne on etukäteen suunniteltava.

Ihmisen kaltaista, äärettömän monimuotoista ja monipuoliseen toimintaan kykenevää rakennelmaa ei yksikään insinööri kuvittelisi voivansa suunnitella, toteuttamisesta puhumattakaan. Silti vielä yleisesti uskotaan sen syntyneen ihan itsestään, ilman suunnittelua ja tekijää. Vaikka tämä evoluutio-paradigma hylkää tosiasioita, osoittaa huonoa laskutaitoa ja logiikan puutetta, se on ujuttautunut niin kiinteäksi osaksi nykyistä tieteellistä ajatusmaailmaa, että vain harva uskaltaa asettaa sitä kyseenalaiseksi. 'Vanha koira ei opi uusia temppuja', sanotaan, joten toivo asennemuutoksesta jäänee tulevien sukupolvien varaan.

 

Lisää ihmisestä:
Ihmismielen salat

Lähteet:
Kodin Terveystieto, Mestarikustannus, 1990
Tieteen Kuvalehti
Tiede
Tieteen Maailma: Ihminen, Bonnier julkaisut, 1991
Fokus Lääkärikirja, Otava



6.10.04 (päivitetty 03.05.12)