Aivot ja sumea logiikka

"Matematiikan lakien viittaukset todellisuuteen ovat epävarmoja. Matemaattisten lakien varmuudet eivät ole todellisia." (Albert Einstein)

Todellisessa maailmassa on paljon epätäsmällisiä asioita, joita ei voida mitata tavallisen kaksiarvo-logiikan joko-tahi tai on-ei -periaatteella. Jo antiikin maailmassa havaittiin, ettei kaikki olekaan mitattavissa tarkasti ja että oli olemassa mittasuhteita joihin ei voinut soveltaa yhteisiä mittayksiköitä. Havaittiin esim. että neliön sivuja ja lävistäjää mitattaessa jompikumpi antoi - samaa mittayksikköä käytettäessä - aina epätarkan tuloksen, eikä mittyksikön pienentäminen auttanut asiaa. Sama koski ympyrän kehän ja halkaisijan suhdetta. Ne eivät siis olleet tarkasti ottaen "missään suhteessa" toisiinsa.

Tästä huolimatta Aristoteles määritteli logiikan perusperiaatteeksi, että kaiken on joko oltava tai ei oltava, tosi tai epätosi, kyllä tai ei. Myöhemmin Descartes jakoi ihmisen olemuksen kahteen 'osaan', ruumiiseen ja henkeen eli sieluun. Myös itämaisessa ajattelussa kaikki asiat olivat joko Jin tai Jang.

Nykyajan tietokoneiden myötä on havahduttu siihen tosiasiaan, ettei aristoteelinen logiikka pysty ratkaisemaan ongelmia, joissa on mukana epämääräisiä tekijöitä, varsinkin jos noita epämääräisyyksiä on useita. Esim. puheen ymmärtäminen tai tekstin kääntäminen toiselle kielelle on tietokoneen kaksiarvo-logiikan mukaan toimiville ohjelmille äärimmäisen vaikeaa. Ihmisaivot sen sijaan pystyvät siihen helposti, ja siksi onkin alettu kehittää aivojen käyttämää "sumeaa logiikkaa" jäljitteleviä tietokoneohjelmia ja järjestelmiä. Sumea logiikka hyväksyy aivojen tapaan epätäsmällisyyden käsitteen ja suorittaa päättelyä sumeilla eli epämääräisilla joukoilla. Tuloksena syntyy sumeita järjestelmiä.

Einsteinin toteamus matematiikan epävarmuudesta todellisuuden kuvaajana ei ole näihin asti paljoakaan hetkauttanut tiedemaailmaa. Matematiikan avulla luotua maailmankuvaa on pidetty varmana ja vahvasti todistettuna. Nyt alamme tajuta, että tuo maailmankuva on vähintäänkin epävarma.

Ihmisaivojen kyky käyttää sumeaa logiikkaa on tieteelle arvoitus. Hämmästyttävää on myös se viimeaikaisen aivotutkimuksenkin vahvistama seikka, että ikääntyneet aivot pystyvät nuoria paremmin hahmottamaan kokonaisuuksia ja selviytymään erilaisista tehtävistä. Merkillistä siinä on se, että ikääntyneissä aivoissa on enemmän 'dataa' eli muistijälkiä. Suuren tietomäärän käsittelyn kuvittelisi olevan työlästä ja hyvin mutkikasta. Ehkä tästä osaltaan johtuukin, että nuoret aivot tekevät nopeita ja 'varmoja' (=hätäisiä) päätelmiä siinä missä keski-ikäisen aivot vielä pohtivat asiaa.

Viime aikojen aivotutkimus on siis vahvistanut sen, että vanhuus ja viisaus todella kuuluvat yhteen. Viisaudella tässä tietysti tarkoitetaan vain parempaa kykyä hallita erilaisia asioita. Ns. sydämen viisaus on eri asia, se riippuu monesta muustakin tekijästä kuin iästä. Toisaalta on myös todettu, että liiallinen yksipuolisen tiedon syöttäminen aivoihin kuormittaa aivojen eri osia kohtuuttoman epätasaisesti ja voi saada aikaan stressiä, epäsosiaalisuutta, käytöshäiriöitä ym. Nämäkin asiat ovat aivojen sumean logiikan johdosta olleet jo kauan tiedossa ilman tieteellisiä tutkimuksiakin.

Koska puheen ymmärtäminen vaatii aivoilta sumeaa logiikkaa, puhekykyä ei siis ilmeisesti ole ollut ennen sitä. Evoluutiotutkijat pohtivatkin sitä, milloin ihmisen puhekyky oikein alkoi. Noam Chomsky esitti v. 1965 ajatuksen, että aivoissamme on universaali kielioppi ja että se on vain ihmislajille ominainen synnynnäinen kognitiivinen mukauma. Teorian vastustajat halusivat tietää, missä kehityksen vaiheessa ja miten tuo oletettu synnynnäinen kyky sitten ilmaantui geeneihimme. Myöhemmin on kehitelty teorioita, joiden mukaan tuo universaali kyky olisi kehittynyt useammassa vaiheessa. Yksinkertaisinta olisi ollut sanoa, että puhekyky ja sen edellytys, aivojen sumea logiikka, ovat olleet ihmisellä alusta asti, mutta tämä ei tietenkään ole sopinut evoluutioon uskovien tutkijoiden maailmankuvaan. Heidän pohdinnoissaan ei myöskään paljoa paina se tosiasia, että vanhimmat kielet ovat rakenteeltaan monimutkaisempia kuin nuoremmat. Kielet siis pyrkivät pikemminkin yksinkertaistumaan kuin monimutkaistumaan. Tämä on havaittavissa vaikkapa englannin kielen kehityksessä viimeisten vuosisatojen aikana.

Sen, että tämä aivojen kyky todella on synnynnäinen ominaisuus, voi mielestäni havaita jo seuraamalla vaikkapa ala-asteikäisten lasten tapaa puhua. Huolimatta aikuisia pienemmästä sanavarastosta heidän puheensa on ilmeikkäämpää ja ilmaisuvoimaisempaa. Aikuisena puhe käy ilmeettömäksi ja sana- ja tavupainotukset laimenevat. Puheesta tulee rutiinia, josta ei enää osata innostua lapsen tavoin.
  Ilmaisun latistuminen tai kielen rakenteen yksinkertaistuminen eivät tietenkään estä uusien - kulttuurin kehitystä edistävien - käsitteiden muodostumista.

On murheellista, että myös ihmisten välisiä suhteita, normeja ja rikkomuksia määritettäessä ja ratkottaessa on nojauduttu hyvin pitkälle kaksiarvoisen logiikan periaatteisiin. Lainsäädännössä, byrokratiassa, pankkitoiminnassa ja politiikassa on sovellettu pikkutarkkaa pykäliin ja muotoseikkoihin tuijottamista. Niitä erehdyksessäkin rikkova on aina 'syyllinen' riippumatta itse teon 'rikollisuudesta'. Parempaan oikeudenmukaisuuteen pyrittäessä on sitten jatkuvasti paikattu lakiin jääneitä 'porsaanreikiä'. Tämä on johtanut alati kasvavaan pykäläviidakkoon, minkä seurauksena oikeudenmukaisuus ei käytännössä ole lisääntynyt vaan pikemminkin vähentynyt.

Ihmisten välisissä suhteissa kaksiarvo-logiikka ilmenee myös mustavalkoisena ajatteluna. Pahimmillaan se on siellä missä ihmisiä jaotellaan mustiin ja valkoisiin, 'oikeisiin ihmisiin' ja roskasakkiin, työväenluokkaan ja riistokapitalisteihin, oikea- ja vääräuskoisiin. Kun nyt on alettu myöntää kaksiarvoisen logiikan heikkoudet sellaisten käytännön ongelmien ratkaisemisessa, joissa aivojen oma logiikka toimii paremmin, olisiko syytä yrittää soveltaa yleiseen käytäntöön myös sellaisia aivojen 'logiikkaan' kuuluvia ominaisuuksia kuten eläytymiskykyä, myötätuntoa ym. Kun nämä otettaisiin mukaan kaikkeen inhimilliseen toimintaan, voitaisiin ehkä vihdoin ruveta puhumaan ihmiskunnan inhimillistymisestä ja viisastumisesta.

 
Edellinen     Seuraava