Tajunta ja tietoisuus

Miten tietoisuus säätelee aivojaan?

  Neurofysiologi ja nobelisti Sir John Carew Eccles esittää teoksessaan "How the Self Controls Its Brain" v:lta 1994 teorian jonka mukaan tietoisuus on eräänlainen ei-aineellinen kenttä, jonka toiminta perustuu tietynasteiseen todennäköisyyteen aivohermosolujen (neuronien) päätteiden (synapsien) vuorovaikutustoiminnassa. Eccles käyttää käsitettä psykoni (psychon) tarkoittamaan sitä todennäköisyyskenttää, joka vaikuttaa nimenomaan yhteen dendroniin (neuronikimppuun) saaden aikaan muutoksen sen kaikissa synapseissa.

Aivojen toiminta ei siis ole vain aistimista tulevien ärsytysten aikaan saamaa muuntumista aivoissa eikä pelkästään aivojen rakenteesta määräytyvää. On olemassa aivotutkimusta, joka osoittaa informaatiota kehkeytyvän aivoihin muullakin tavalla kuin aistien kautta. On mm. todettu aivojen aktivoituvan eri alueilla silloin kun koehenkilö tekee jotain tai kun hän vain ajattelee saman asian tekemistä. Aktivoitumista tapahtuu kuitenkin molemmissa tapauksissa. Näitä kokeellisen aivotutkimuksen tuloksia on Ecclesin mukaan tulkittava niin, että mentaaliset tilat vaikuttavat aivoihin ilman aistiärsytysten tuottamaa hermoimpulssien lisäystä. Miten tämä tapahtuu?

Ecclesin perusoivallus on, että mentaaliset tilat vaikuttavat synapseissa tapahtuvan vuorovaikutuksen todennäköisyyksiin. Eccles ajatteli, että tämän mentaalisen tekijän ei tarvitse välttämättä olla aineellinen eikä energeettinen. Darmstadtin teknisen yliopiston teoreettisen ydinfysiikan osaston johtaja Friedrich Beck, johon Eccles tutustui, osoitti laskelmillaan että eksosytoosin (synapsien välillä tapahtuvan reaktion) laukaisijan tarvitsemaksi energiaksi riittäisi periaatteessa jo yksi kvantti.

Ecclesin mukaan myös havaitseminen on aina perimmältään mentaalinen tila: Mentaalinen tila tuottaa mallin, joka ikäänkuin "sovitetaan" aistielimistä tulleiden hermoimpulssien luoman tilan "tunnistamiseen". Jos malli "sopii" viimemainittuun, tietoisuudessa koetaan mallin mukainen havainto - ja mallin mukaiset merkitykset. Ecclesin teoria merkitsee ratkaisua myös vapaan tahdon ongelmaan. Tietoiset toiminnat ovat sen mukaan aina vapaan tahdon ilmauksia suhteessa aivotapahtumiin ja sitä tietä yksilön toimintaan. Tietenkin luonnollisten, eri seikoista johtuvien rajoitusten puitteissa.

Vaikka mentaaliset tilat ovat todennäköisyyksiä - jotka sinänsä ovat matemaattisia suureita - ne kuitenkin vaikuttavat eksosytoosiin muuttamalla sen todennäköisyyttä. Ne ovat siis jotakin muutakin kuin matemaattisia symboleja. Ne ovat toista todellisuutta, sellaista todellisuutta, jota ei fysiikan keinoin voida tutkia, mutta joka kuitenkin vuorovaikuttamalla fyysisen todellisuuden kanssa todistaa olemassaolonsa! Ecclesin teoria merkitsee myös sitä, ettei minuutta voida millään fyysisellä toimenpiteellä, esim. psyykenlääkkeillä muuttaa. Voidaan vaikuttaa aivoihin mutta ei "minään". Onko varsinainen mentaalinen tapahtuminen lainkaan meidän itsehavaintomme ulottuvissa, vai toimiiko se intuition tietä? Ja miten? Tämä on vielä avoin kysymys.  (10.12.2000) Lähde: Kullervo Rainion artikkeli.

Torjuttu sielu.

Aivotutkija Matti Bergström esitti mielenkiintoisia ajatuksia sielun, minä- tietoisuuden ja fyysisen aivotoiminnan vuorovaikutuksesta TV2:ssa uusintana nähdyssä keskustelussa 3.1.2001. Keskustelussa todettiin, ettei sana sielu ole nykyään muodissa. Kun tieteessä halutaan kuvata tuota inhimillisyyteen kiinteästi liittyvää, mutta tutkimuksellisin keinoin tavoittamatonta ominaisuutta, käytetään sielun asemesta mielellään sanaa psyyke.

Mikä sielu tai psyyke sitten on ja missä se sijaitsee? Onko se aivoissa tai kenties sydämessä? Bergströmin mukaan ihmisen sielu on koko ihmisessä, se on inhimillinen kokonaisuus. Sellaisena se ei ole rajoittunut vain ihmisen 'nahan sisäpuolelle', vaan se voi olla tietyllä tavalla vuorovaikutuksessa ulkopuolella olevaan. "Mitä enemmän olen 'yhtä' jonkun (esim. luonnon) kanssa, sitä läheisempi vuorovaikutus on." Suurimmillaan tämä vuorovaikutus on äidin ja vastasyntyneen lapsen suhteessa; he ovat kuin yhtä sielua. Bergström vertasi psyykeä (sielua, henkeä) Aurinkoon. Se on ikäänkuin tulta, järjestäytymätöntä energiaa, tajunnanvirtaa, josta muu tietoisuus meissä saa voimansa. "Pelkkä tieto ei elä aivoissa ilman tajuntaa."

Aivoissa on siis ikäänkuin kaksi osaa: tajunta ja aineellinen tieto. Tämän lisäksi on kolmaskin puoli, "minä", joka ei ole sielua eikä ainetta vaan näitä kahta toisiinsa välittävä tekijä. Kaksiarvo-logiikka (kyllä tai ei) ei ole ainoa mahdollinen. Kolmas vaihtoehto on "hm..", eli savolaisittain: "Voipi se olla noin, mutta voipi olla toisinkin."
  "Minä" elää tajunnasta ja on tajuinen, koska se saa sielun toimimaan ja käyttää aineellista, järjestynyttä (tietoa) voidakseen toimia älyllisesti. "Minällä" on siis kaksi 'juurta', mutta se itse ei ole sielua eikä ainettakaan.

Mitä tuo "minä" sitten tekee? Se ratkaisee, tekee valintoja, arvottaa asioita. "Minä" on riippumaton suhteessa sieluun ja suhteessa aineeseen. Bergström perustelee tätä systeemiopilla. Systeemin osat ovat erillisiä yksiköitä, jotka rajapinta liittää kokonaisuudeksi. Tämä kokonaisuus ei ole riippuvainen yksittäisistä osistaan ja kokonaisuuden sisällä yksittäillä osilla on tietty vapaus. Esimerkki tällaisesta systeemistä on solu. Solukalvo rajaa solun kokonaisuuden ja erottaa sen ulkopuolella olevasta. Myös aivot toimivat eräänlaisena rajapintana ulkoisen ja sisäisen välillä.

On siis kolme osatekijää: sisäinen systeemi, rajapinta ja ulkopuoli. Rajapinta "minä" ei ole ainetta eikä sielua, mutta liittää ne yhteen. Bergströmin mukaan ihminen ei ole ainoa, jolla on sielu. "Sielunsa" eli kokonaisuutensa, syvin olemuksensa, on kaikella: vaasilla, kukalla pöydällä. Kukkaa voi katsoa kahdella tavalla: joko analysoimalla sen yksittäisiä osia tai näkemällä sen kokonaisuus, kauneus, sielu. Samalla perusteella voidaan puhua ja puhutaankin taideteosten tai musiikin "sielusta".

Sielu, kokonaisuus, on aineesta vapaa. Bergström tukeutuu tässä mm. termodynamiikkaan, jonka mukaan kokonaisuus on vapaa osistaan. Termodynamiikassa kokonaisuuden osat (kaasun lämpötila, paine, tilavuus) ovat irti toisistaan tietyissä tilastollisissa rajoissa, eikä yksittäisen molekyylin käyttäytymistä voi ennustaa kokonaisuudesta. "Tämä ei ole ajattelua (filosofiaa), vaan aivojen fysiologiaa", toteaa Bergström. Tiede voi tutkia aivoja mutta ei kuitenkaan pääse käsiksi tajuntaan, koska se ei sisällä mitään tietoa. Silti sillä on valtava potentiaali järjestäytymätöntä energiaa jonka ansiosta kaikki muu meissä toimii ja joka tekee meistä eläviä olentoja.     (5.1.2001)

Luonne ja temperamentti

Eräs tekijä, joka aivotutkimuksessa on jäänyt vähälle huomiolle, on ihmisen synnynnäinen temperamentti. Se periytyy geeneissä, säilyy koko elämän ajan ja tekee meistä erilaisia ja yksilöllisiä.Se määrää hyvin pitkälti eleemme, kasvojemme ilmeet, tapamme liikkua, puhua, reagoida asioihin sekä myös aktiivisuutemme, sosiaalisuutemme, emotiaalisuutemme ja keskittymiskykymme. Eli kaikki ne persoonallisuuden piirteet joista meidät voidaan tunnistaa jo matkan päästä, ennen kasvojen näkemistä .

Temperamentilla on fysiologinen tausta, joten se on pysyvä ja periytyvä. Koska se on toisaalta yhteydessä aivo-, hermo- ja hormonitoimintoimintoihin, sen käyttäytymiseen liittyvissä puolissa on luonnollisesti jonkinasteista vaihtelua. Esim. voimme olla hyvällä tai huonolla "tuulella", innostuneita tai välinpitämättömiä, aktiivisia tai passiivisia. Myös kulttuuri voi osaksi peittää synnynnäisten luonteenpiirteiden ominaisuuksia, varsinkin ei-toivottuina pidettyjä ominaisuuksia.

Persoonallisuutemme on synnynnäisen temperamentin ja hankittujen ominaisuuksien (kasvatuksen ja ympäristövaikutusten) tulos. Temperamentti on tämän persoonallisuuden biologinen osa. Samanlaisessa tilanteessa erilaisen temperamentin omaavien yksilöiden tunnekokemukset vaihtelevat. Kokemus, jota toinen pitää haastavana ja mielenkiintoisena, voi toiselle olla hyvin stressaava ja ahdistava. Tämä tulisi voida ottaa huomioon varsinkin lasten opetuksessa ja kasvatuksessa. (Fil tri Liisa Keltikangas-Järvinen Tieteen päivillä, TV1 3.2.2001)

Missä tietoisuus sijaitsee?

Tämän kirjoitussarjan ensimmäisessä osassa mainitun tri Khoshbinin tutkimuksiin koehenkilönä osallistunut Reen Carter kertoi erään kanssaan Harvardissa työskennelleen nuoren neurokirurgin osallistuneen Kanadassa tehtyihin aivoleikkauksiin, joissa oli poistettu potilaan koko toinen aivopuolisko. Kirurgi kertoi olleensa suorastaan järkyttynyt siitä, miten normaalisti potilaat leikkauksen jälkeen pystyivät muistamaan, ajattelemaan ja toimimaan, vaikka puolet aivoista oli poissa. Vielä ihmeellisempiä ovat tapaukset, joissa henkilöillä ei ole lainkaan 'havaittavia aivoja'! Monet heistä pystyvät silti elämään normaalia elämää.

Kasvojen hahmotus opittavava vauvana

Kanadalaisessa McMaster-yliopistossa on testattu kasvojen tunnistusta ihmisillä, jotka synnynnäisen kaihin johdosta olivat ensimmäiset elinkuukautensa lähes sokeita. Vaikka vammat korjattiin leikkauksella alle puolen vuoden iässä, sokeat kuukaudet jättivät lähtemättömät jäljet näköaivokuoreen. Vanhimmat näistä Richard Le Grandin johdolla tutkituista lapsista ovat nyt 21-vuotiaita, mutta eivät vieläkään pysty hahmottamaan kasvojen muotoa ja piirteiden keskinäisiä suhteita. Kun heille näytetään alkuperäistä ja vain hieman muokattua kuvaa samoista kasvoista, he luulevat kuvien esittävän eri henkilöitä. Normaalinäköisiä pienet muutokset eivät hämää. Tutkijoiden johtopäätös on, että elämän ensimmäiset kuusi kuukautta ovat kriittistä aikaa kasvojen tunnistamiskyvyn kehittymisessä. Ellei näköjärjestelmä tällöin toimi, ihmisen on vaikea vielä aikuisenakin hahmottaa kasvoja kokonaisuutena.   (Tiede 4/2001 )

Gliasolut antavat käskyjä hermosoluille

Aivojen hermosolujen päissä olevat synapsit ovat avainasemassa aivojen viestiliikenteessä; ilman niitä eivät impulssit siirry eteenpäin. Science-lehden mukaan käsky uusien synapsien rakentamiseen tulee ns. gliasoluilta. Havaintoa pidetään yllättävänä, koska gliasolut ovat hermotukisoluja, jotka huolehtivat hermosolujen ravinnonsaannista ja aineenvaihduntajätteiden poistamisesta. Aivokudoksesta suurin osa, n. 90%, on tätä tukisolukkoa. Nuorilla hermosoluilla itsellään on kylläkin kaikki eväät rakentaa synapseja, mutta ne eivät ryhdy siihen ilman gliasolujen antamia käskyjä. Tutkimuksissa on myös havaittu eristyneinä olevien hermosolujen kasvattavan liitoksia vain 1/7 tukisolujen huomassa olevien neuronien aikaan saamasta. Tukisolujen poistaminen näivetti liitokset muutamassa päivässä.  (Tiede 4/2001)

Tutkijat etsivät 'sielua'

Vaikka viimeisimmät aivotutkimukset viittaavat vahvasti siihen, ettei minkään aistin tai elintoiminnan ohjaus ja tiedonkäsittely ole pelkästään yhden aivoalueen varassa, tutkijat jaksavat uskoa, että ainakin ihmisen minuus olisi majoittunut johonkin tiettyyn kohtaan aivoissa. Viitteitä tästä on saatu tutkimalla ihmisiä, jotka sairastavat harvinaista Pickin tautia, otsa- ja ohimolohkoon iskevää dementiaa. Tämä sairaus voi peruuttamattomasti muuttaa ihmisen luonnetta, niin että koko hänen arvomaailmansa, poliittiset ja uskonnolliset näkemyksensä, vaatetuksensa, makutottumuksensa ja koko elämäntyyli voi muuttua.

Eräässä neurologi Bruce L. Millerin johtamassa tutkimuksessa oli seitsemän tällaista potilasta; heistä kuudelta löytyi vaurioita oikean otsalohkon etuosassa, yhdellä vauriot olivat oikeassa ohimolohkossa. Ryhmä tutki lisäksi 65 sellaista dementikkoa, joiden minätietoisuus oli säilynyt; heistä vain yhdeltä löytyi muutoksia oikeasta otsalohkosta. Millerin mukaan tämä havainto viittaa siihen, että oikeaa etuotsalohkoa tarvitaan luomaan käsitys itsestä ja tietoisuus omasta persoonasta.

Tunteita työstetään monessa aivokohdassa

Ihmisen persoonallisuuteen läheisesti liittyviä tunteita, niiden synnyn 'mekanismeja' ja kohtaa aivoissa on myös viime aikoina yritetty selvittää. Joitakin vihjeitä tästä on saatu tutkimalla ns. aleksitymiaa sairastavia henkilöitä. Tällaisilla henkilöillä kyky tunnistaa tunteita ja lukea muiden ihmisten kasvojen ilmeitä ja muita eleitä on hyvin heikko, samoin kyky eläytyä, haaveilla ja nähdä unia. Turun valtakunnallisessa PET- keskuksessa on kuvattu sekä normaaleja että aleksityymisiä henkilöitä heidän katsoessaan eri tyyppisiä, joko surua tai huvittuneisuutta tuottavia elokuvan pätkiä.

Joitakin eroja ryhmien aivokuvissa havaittiinkin näiden aistiärsykkeiden aikana, mutta ne eivät olleet kovin yksiselitteisiä. Tutkimusta johtaneen Hasse Karlssonin mukaan parinkymmenen koehenkilön välillä oli huomattavia eroja aivoalueiden aktivoitumisessa, ja esimerkiksi aleksityymikoiden kuvissa saattoi olla enemmän eroja kuin samankaltaisuuksia. Tämä tutkimus osoitti sen, että ihmisen tunne-elämää ei voi paikantaa yhteen tai muutamaan aivokohtaan, vaan siihen - kuten muunkin aistitiedon työstämiseen - osallistuu useampia alueita kuin on luultu.   (Tiede 5/2001)

Yhteiset aivot, kaksi persoonaa!

Identtisten kaksosten tutkiminen on myös tuonut esiin seikkoja, jotka herättävät kysymyksiä persoonallisuuden ja tietoisuuden sijainnista. Jotkut identtiset kaksoset voivat kokea asioita ikäänkuin yhtenä persoonana, vaikka olisivat kaukanakin toisistaan. Toisaalta erään päästään yhteenkasvaneen kaksosparin osapuolet kokevat olevansa täysin eri persoonia, vaikka suuri osa heidän aivoistaan - ja nimenomaan otsalohkosta - on yhteistä. Heillä on erilaiset luonteet ja erilaiset mieltymykset, toinen ei tunne toiseen kohdistuvaa kipua, toinen voi olla hyvällä tuulella samaan aikaan kun toinen on masentunut, toinen näkee unia, toinen ei. Jos tietoisuus itsestä sijaitsee aivoissa, voiko siellä sijaita samanaikaisesti kaksi erilaista tietoisuutta, jotka eivät tiedä toistensa ajatuksia, mieltymyksiä tai mielentiloja?   (PRISMA 1.5.02)

Psykopaatit.

Ihmismielen arvoituksiin kuuluu myös psykopatiaksi nimitetty ominaisuus. Mikä tai mitkä syyt tekevät joistakin ihmisistä tunteettomia psykopaatteja? Joidenkin tutkijoiden mielestä psykopaatit ovat yhteiskunnan suurin vihollinen. Heitä on noin 20 prosenttia ihmisista, mutta he tekevät 50 prosenttia kaikista rikoksista. Eivätkä kaikki psykopaatit edes näy rikostilastoissa; heitä löytyy myös liikemiesten, poliitikkojen, korkeassa asemassa olevien johtajien, jopa valtionpäämiesten joukosta. Varsinkin johtavassa asemassa olevalle psykopatiaan liittyvästä tunteettomuudesta on apua; hän voi tehdä päätöksiä pelkästään taloudellisin tai ns. järkiperustein, välittämättä ihmisille tai ympäristölle koituvista seurauksista.

Julmuuden ja tunteettomuuden lisäksi psykopaatti on taitava manipuloimaan ihmisiä. Hän voi halutessaan esittää hyvin miellyttävää ja hurmaavaa tyyppiä, puhua ylevästi ja tunteisiin vetoavasti. Hänellä ei ole estoja valehtelun eikä pettämisen suhteen, eikä hän kaihda keinoja päästäkseen tavoitteisiinsa.

Psykopatian perimmäiset syyt ovat epäselviä; tutkijoiden mukaan esim. lapsuuden kokemukset eivät yksin riitä selittämään psykopaattista käyttäytymistä. Aivotutkijat ovat yrittäneet löytää psypaattien aivoista poikkeamia, jotka olisivat vain psykopaateille tyypillisiä. Mitään selvää yksittäistä poikkeamaa ei ole löydetty. Joissakin tapauksissa on todettu heikkoutta mantelitumakkeen toiminnassa, mutta poikkeamia tavataan myös muissa osissa aivoja. Jotkut tutkijat epäilevät syyn löytyvän aivo-osien välisten yhteyksien toiminnallisista häiriöistä. Mikä pahinta, psykopatia näyttää olevan lähes parantumaton ominaisuus. Mitkään hoito-ohjelmat eivät juurikaan tehoa; ne voivat jopa pahentaa tilannetta.   (TV-dokumentti Psykopaatit)

Vastasyntyneellä enemmän aivokytkentöjä kuin aikuisella.

Viimeaikaisissa tutkimuksissa on havaittu, että vastasyntyneen aivoissa on hermosoluyhteyksiä jopa tuplasti aikuiseen verrattuna. Tämä selittänee lapsen kykyä omaksua nopeasti uusia asioita. Sen pohjalta voidaan myös ymmärtää miksi esim. puhumaan oppimisen valmiudet heikkenevät iän mukana. Kytkennät, joita ei käytetä, häviävät, eivätkä ilmeisesti muodostu kovin nopeasti uudelleen. Tämä vahvistaa jo aiemmin tehtyjä havaintoja, joiden mukaan aivommekin vähitellen rappeutuvat muun elimistön tapaan sitä enemmän mitä vähemmän niitä käytämme. (Keski-Pohjanmaa, 19.9.03)

Aivotoiminnot ristiriidassa keskenään?

Kansasin yliopistossa tehdyissä aivokuvauksissa havaittiin, että päätöksien tekemiseen osallistuu aivoissa ainakin kaksi eri verkostoa. Toisen niistä kerrotaan olevan evoluution kannalta uusi ja esiintyvän vain ihmisellä. Se on yhteydessä alueeseen, joka liittyy matemaattiseen ja abstraktiin ajatteluun. Toinen, 'vanhempi' osa esiintyy muillakin nisäkkäillä. "Se liittyy yksioikoisiin reaktiivisiin toimintoihin ja suosii nopeita pieniriskisiä ratkaisuja. Aina verkostot eivät päädy samaan ratkaisuun, mistä voi seurata ongelmia päätöksenteossa." Tutkijoiden mukaan tämä saattaa selittää, miksi valintojen tekeminen on joillekin niin vaikeaa. (Tieteen Kuvalehti, 12/2003)

Kun aivotoimintoja tarkastellaan evoluution näkökulmasta, ne nähdään enemmän tai vähemmän keskeneräisinä kehityksen tuotteina. Luonnonvalinnan kannalta kyky nopeisiin päätöksiin on kilpailuetu, joten onkin vaikea nähdä, mikä valintaetu olisi ollut ominaisuudella, joka rajoittaa tätä kykyä. Asia saa toisen luonteen, jos sitä tarkastellaan ilman evoluutio-oletusta. Tällöin nähdään, että asiassa on toinenkin puoli.

Tutkijat eivät ehkä tulleet ajatelleeksi tätä toista puolta, joka saattaa olla merkitykseltään paljon tärkeämpi. Saattaahan olla, että juuri tällaisessa aivojen samanaikaisissa 'ristiriitaisissa' osatoiminnoissa piilee selitys ihmisen kykyyn analysoida asioita syvällisesti ja monipuolisesti. Ehkä juuri näiden monimutkaisten vuorovaikutusten johdosta pystymme luovaan ajatteluun ja asioiden uudelleen arviointiin. Ehkä niiden pohjalta jopa voitaisiin etsiä ratkaisua vanhaan filosofiseen ongelmaan ihmisen vapaasta tahdosta.

Sairas vai väärin ohjautunut mieli?

Psykologi Ben Furmanin tv-ohjelmassa (15.1.05) vieraana ollut entinen anorektikko kertoi sairaudestaan ajatuksia herättävällä tavalla. Tämä kaunis ja verbaalisesti lahjakas nuori nainen pystyi analysoimaan sairauttaan syvällisemmin ja selkeämmin kuin monet asiantuntijat, mikä osoitti hänen olevan myös erittäin älykäs. Hän painotti, että anoreksian perimmäiset syyt ovat psyykkisiä. Kyse ei siis ole aivojen tai muunkaan elimistön fyysisestä viasta. Tällaisessa tilassa ihmisen mieli on ikäänkuin jakautunut kahteen osaan, anorektiseen ja tervejärkiseen puoleen. Näistä anorektinen 'minä' on voimakkaampi ja pystyy vaientamaan terveen järjen äänet.

Jos älykkäänkin ihmisen mieli voi suhteellisen helposti ajautua anoreksian tapaiseen noidankehään, jossa ajatukset ovat lukkiutuneet yhden asian, syömisen, ympärille, voisi olettaa, että monet muutkin päähänpinttymät ovat pohjimmiltaan saman 'mekanismin' aikaansaannosta. Tällaisia voisivat olla esimerkiksi erilaiset pelkotilat (fobiat), luulotautisuus, vainoharhaisuus, järjetön vihaaminen (rasismi), kleptomania, pedofilia, fetisismi, transvetisismi, sado-masokismi, ehkä osittain homoseksuaalisuuskin. Jos ajatukset - jossain varhaisessa vaiheessa saadun virikkeen johdosta - alkavat askarrella poikkeavien asioiden kanssa, ne jatkuvasti toistuessaan vahvistavat itseään, alkavat kiertää kehää ja lukkiutuvat helposti tilaan, josta on vaikea irtautua. On mahdollista, että tällaisen tilan jatkuessa hyvin pitkään, sitä alkaa lopulta pitää syntymässä saatuna ominaisuutena.   (Lisätty 16.1.05)

Tietoisuuden mysteeri   Mieli ja hypnoosi
Edellinen     Seuraava

Aiheeseen liittyviä linkkejä:

  Tajunta, mielen ydin   www.via.fi/revonsuo.htm
  M. Pitkäsen tietoisuusteoria ym.   www.physics.helsinki.fi/~matpitka/
  Tajunnantutkiuksen arviointia:   http://cc.oulu.fi/~tjarvile/aivotutkimus.htm



Päivitetty 16.01.05