Tieteellisyys ja paradigmat

"Evoluutio on tosiasia, luominen on uskon asia", kuulee sanottavan. Eräs tieteellinen julkaisu kertoi: "... Kaikki tunnetut tieteelliset todisteet tukevat evoluutiota .. Uudet tutkimukset yli 150 vuoden ajalta tukevat evoluutioteorian oikeellisuutta." Samainen julkaisu määritteli evoluutioteorian olevan "tosiasiat yhteen sitovaa korkeamman tason ymmärtämystä." Luomismallin sen sijaan ei katsottu olevan tiedettä, vaan "osa uskonnollista uskomusjärjestelmää." Tämäntapaiset lausumat ovat vuosien mittaan saaneet monet vakuuttumaan siitä, että tiede yleensä ja erityisesti evoluutioteoria perustuu puhtaasti empiirisiin havaintoihin. Siksi on kiinnostavaa havaita, ettei tämä käsitys olekaan itsestään selvyys tiedemiesten keskuudessa. He ovat jo ajat sitten lakanneet turvautumasta yksinomaan havaintoihin.

Jo vuonna 1965 kirjoitti tunnettu tiedefilosofi David Hull, että "... tiede ei ole niin empiiristä, kuin monet tiedemiehet näyttävät ajattelevan. Havaitsemattomat ja jopa havaintojen ulkopuolella olevat entiteetit näyttelevät siinä huomattavaa osaa. Tiede ei ole vain havaintojen tekemistä; se on teorian mukaisessa viitekehyksessä tehtyjä päätelmiä havainnoista." Tieteessä useinkin pyritään vain saavuttamaan jonkinlainen sopusointu tulkinnan ja tosiasioiden välillä. Hull suhtautui epäilevästi tällaiseen käytäntöön: "Ensimmäinen tekijä fylogeneettisessä rakennelmassa ja ainoa, jolla siinä on empiirinen olemus, on fylogeneesi (lajien polveutumishistoria). Mutta edes fylogeneesi ei ole sellainen kylmä tosiasia, joka selviää pelkästään katsomalla ja näkemällä. Tämä fylogeneettisen taksonomian lähdemateriaali on kuvitelma ... se on johdettu melko valikoivasti morfologisista, geneettisistä, paleontologisista ym. tyypeistä, eikä siitä ole suoria havaintoja."

Karl Popper esitti vuonna 1934 teesinsä, jonka mukaan yhtäkään tieteellistä teoriaa ei voi koskaan todistaa oikeaksi. Ainoaksi vaihtoehdoksi hän näki yrittää todistaa, etteivät teoriat ole vääriä. Tieteellisen teorian tärkeäksi kriteeriksi tuli siten sen falsifioitavuus. Tämän kriteerin puutteena on, ettei se sovi teorioihin, joissa on hyvin vähän tai ei lainkaan mitattavia tai testattavia suureita. Elämän synty ja (oletettu) kehitys on ainutkertainen tapahtuma, jota ei voida toistaa koelaboratorioissa.

Thomas Kuhnin mukaan tieteellä tulisi olla yhteisesti hyväksytty, selvästi määritetty käsitteistö. Ilman sitä teoreettiset järjestelmät ovat tarkoituksettomia ja tiede tyhjänpäiväistä. Tiedefilosofi Del Ratzsch toteaa kirjassaan Tiede ja sen rajat, että teorian etuasemalla faktoihin nähden on valtava vaikutus käytännön tieteeseen. Sen seurauksena empiirisillä tosiseikoilla ei ole enää kovin suurta painoarvoa. Tutkijat ovat - osaksi omien arvovalintojensa johdosta - riippuvaisia vallitsevasta paradigmasta. Tällöin rajat tieteellisen totuuden ja tiedemaailman konsensuksen välillä hämärtyvät. "Ellei tutkimus kohdistu valmiiseen, stabiiliin ja riippumattomaan ulkoiseen todellisuuteen, ei tieteessä ole juurikaan aihetta puhua totuudesta ..."

Mitä nykytutkijat sitten tekevät havaintoihin perustuvalla tiedolla eli 'datalla'? He tulkitsevat sitä niin, että se sopii yhteen nykyisen tieteellisen paradigman eli vallalla olevan perusnäkemyksen kanssa. He eivät pyri falsifiomaan esim. evoluutiota, koska uskotaan, ettei se ole helposti kumottavissa. Teorian yksittäisten kohtien kumoutuminen ei johda itse paradigman hylkäämiseen, eikä myöskään ristiriitaisen tiedon suurella määrällä näytä olevan paljoakaan vaikutusta. Evoluutioteoria on selvästikin kaikkein immuunein empiirisen tiedon vaikutukselle.

Uuden 'tieteellisyyden' näkyvämpiä uhreja ovat todellisuutta ja totuutta koskevat näkemykset. Esim. biologit Mark Siddall ja Arnold Kluge olivat sitä mieltä (v. 1997), että "totuuden etsiminen on ollut alusta asti tuhoon tuomittu uhkayritys tieteessä, eikä sille löydy perustaa reaalimaailmasta.... Vaikkakaan totuus ei ole tieteessä merkityksetön, se on siitä huolimatta tarpeeton valinta tieteellisiin teorioihin, koska se on tuntematon." Silti nämä kirjoittajat pitivät hyvänä asiana, että tieteen tekeminen jatkuu. "Tämä näkemyksemme totuuden saavuttamattomuudesta voi vaikuttaa nihilistiseltä. Katsomme, että on mahdotonta löytää sellaista totuutta, joka voisi pysyvästi säilyä tieteessä. Tämä auttaa meitä pitämään mielessämme sen, että tieteessä totuuttakin tärkeämpää on - ymmärtäminen."

1700 -luvulta lähtien tieteessä on korostettu empiirisiä havaintoja, joskus jopa liikaakin. Skotlantilainen filososofi David Hume esitti 1700 -luvulla näkemyksensä, ettei ole olemassa muuta kuin se todellisuus, josta voimme tehdä havaintoja. Materiaalinen maailma on kaikki, mitä on. Vähitellen tämä näkemys sai merkittävän aseman tieteellisessä ajattelussa. Kaikki tiedemiehet eivät kuitenkaan ole koskaan sitä hyväksyneet. Tiedefilosofi Tom Settle valitti: "Monet ajattelijat, jotka katsovat totuuden etsimisen olevan vain loputtomia kysymyksiä, luopuvat siitä (epätoivossaan) ja päätyvät muiden omaksumaan näkemykseen. Jos pidetään oikeutettuna, että konsensuksen, pikemmin kuin totuuden, pitäisi ohjata tiedettä, näkymä on synkkä." Pahin seikka Settlen mielestä on, että tiedemiehet niin dogmaattisesti puolustavat tulkintoja, jotka perustuvat konsensukseen. "Mitä hyödyttää ensin säädellä totuutta ja sitten hyväksyä jonkin asian olevan sitä? Se ei vahvista vaan heikentää tiedettä, joka näin kääntyy pois todellisuudesta ja objektiivisuuteen pyrkimisestä."

On tosiasia, ettei nykytiede pyri testaamaan merkittävien ja keskeisten teorioiden, kuten evoluutio, tieteellistä pätevyyttä. Havainnot mieluummin tulkitaan paradigmaan sopivin käsittein. Evoluution lähtökohtana on filosofia, eivät havainnot. Kuten Siddal ja Kluge huomauttavat: "Biologit eivät ole sen immuuneimpia tälle filosofiasta lähtevälle 'äänelle' kuin muutkaan tieteet, ellei työmme ole muuta kuin yksinkertaista aistikokemusten luettelointia. Evoluutiobiologia ja erityisesti fylogenetiikka tarvitsee sitä (filosofian ääntä) vielä enemmän, koska siinä, kvanttifysiikan tavoin, ei kyetä näkemään sitä, mitä pyritään selittämään."

Biologi Andrew Brower luonnehti polveutumishistoriaa kehäpäättelyksi ja metafyysiseksi olettamukseksi. "Kyseessä on selvästi ontologinen hyppy testien ja yksittäisten havaintojen sekä testien ja 'muuntelun kautta tapahtuvan polveutumisen' välillä, jos jälkimmäistä ei voi testata ilman tautologiaa." Toisin sanoen näiden asioiden rinnastaminen on merkityssisältöjen sekoittamista. (Makro)evoluutio ei ole falsifioitavissa, vaan ensisijaisesti olettamus.

Toisaalta luomisnäkemyksen kannattajat tavallisesti ottavat perinteisiä tai empiirisempiä lähestymistapoja tieteeseen. He edellyttävät, että kun ristiriitaista tietoa tulee esiin, siihen pitäisi reagoida hylkäämällä paradigma. Aivan liian usein tällaisia merkittävästi ristiriitaisia tietoja kuitenkin vähätellään toteamalla ne vain 'anomalioiksi' (poikkeuksiksi) tai väärin tulkituiksi. Useimmat evoluution kannattajat siirtävät ongelmat syrjään olettaen niiden ratkeavan lähitulevaisuudessa ja keskittyvät sillä välin paradigman vähemmän ristiriitaisiin kohtiin.

Tiedemaailman konsensus on nykyään itse asiassa keskeisin syy paradigman suosiolle. Niinpä toisin ajatteleviin suhtaudutaan lähes samoin kuin taannoin totalitaarisissa, yhden totuuden maissa. Jotkut tiedemiehet jopa suoraan sanovat, että tiede on kaikki-tai-ei-mitään -juttu, jossa ei ole tilaa yksilöllisistä tai uskonnollisista lähtökohdista tulevalle kriittiselle arvioinnille. Tätä asennetta kuvastaa hyvin genetiikan professori Richard Lewontinin lausunto:

" Me olemme tieteen puolella huolimatta joidenkin sen rakenteiden ilmeisestä absurdiudesta, huolimatta sen epäonnistumisesta monien terveyteen ja elämään liittyvien lupausten lunastamisessa, huolimatta siitä, että tiedeyhteisö vaalii vahvistamattomia 'näin se on -tarinoita', koska me olemme etukäteen sitoutuneet materialismiin. Ei niin, että tieteen metodit ja instituutiot pakottaisivat meidät jollakin tavalla hyväksymään materialistisen selityksen fenomenaalisesta maailmasta, vaan päinvastoin meitä ohjaa etukäteinen sitoutuminen materiaalisiin syihin, jotta voimme luoda tutkimuskoneiston ja käsitejärjestelmän, joilla voimme tuottaa materialistisia selityksiä, olivatpa ne sitten kuinka epäintuitiivista tai mystisoivaa tahansa ulkopuoliselle. Materialismi on lisäksi absoluuttista, sillä emme voi päästää jumalallista jalkaa oven väliin. "

"Ovatko evolutionistien rakenteellisiin samankaltaisuuksiin perustuvat päätelmät takuuvarmoja?", kysyy tri Hull. "Ratkaisut ...lienee syytä jättää eri tieteenalojen kehittymisen ja uusien, tarkempien tekniikoiden varaan, muuten vain tuetaan oletuksilla toisia oletuksia. Empiristien taholta esitetyt argumentit evolutionistisia rekonstruktioita vastaan näyttävät voivan tehdä tyhjäksi - ei vain evolutionistista taksonomiaa - vaan koko empiirisen tieteen." Hullin mukaan on turhaa sisällyttää tieteellisiä spekulaatioita faktatietoon, koska koko tiedeyhteisö pitää yhtä. Jos jokin (poikkeava) teoretisointi joskus saakin hyväksynnän, siinä ei silloin ole mitään erityistä tai haastavaa.

Empiirisen tiedon merkityksen vähentyminen on kiintoisaa niin evoluutioteorian kuin luomisteoriankin kannalta. Evoluutio voitaisiin negatiivisin empiirisin todistein osoittaa vääräksi. Evolutionistit ovat kuitenkin pyhittäneet parhaat voimansa suojelemaan teoriaa negatiiviselta tiedolta.

20.03.05