Tieto ja viisaus

Elämme aikaa jolloin ihmiskunnan yhteinen tieto on kasvanut lähes hallitsemattomiin mittoihin huolimatta tiedonkäsittelymenetelmien valtavasta kehittymisestä. Tiedämme enemmän kuin koskaan aineesta, avaruudesta, luonnonlaeista, fysiikasta, kemiasta, luonnosta, ihmisestä, sairauksista ja niiden aiheuttajista. Voimme ottaa oppia historian kuluessa tapahtuneista virheistä. Kieli ja käsitteistö ovat kehittyneet kohti yhä täsmällisempiä ilmaisuja mahdollistaen entistä syvällisempien ajatuskulkujen esiintuomisen. Voisi kuvitella tämän kaiken johtaneen suurempaan viisauteen toiminnoissa, valinnoissa ja elämäntavoissa. Yleisesti ottaen näyttää kuitenkin siltä, että on käynyt juuri päinvastoin. Tiedon lisääntyminen ei näytä lisänneen viisautta.


Jo muinaiset kaldealaiset ja egyptiläiset tutkivat tähtitaivaita. Taivaankappaleiden liikkeistä saatua tietoa käytettiin kuitenkin pääasiassa pappien ja hallitsijoiden auktoriteetin lisäämiseen; tavallinen kansa ei siitä juuri hyötynyt. Myöhemmin - antiikin aikana - jotkut kreikkalaiset alkoivat kiinnostua asioiden tutkimisesta pelkästään tiedon itsensä takia, halusta ymmärtää. He keksivät uuden sanankin, filosofi, viisauden ystävä. Antiikin filosofia jäi kuitenkin lähes yksinomaan ylimysten ja oppineiden harrastukseksi, orjat olivat työntekoa varten, heitä ei tarvinnut sivistää.
  Antiikin filosofit eivät silti olleet ensimmäisiä ajattelijoita, sillä samantyyppistä pohdintaa oli esiintynyt jo aiemminkin. Siitä yhtenä esimerkkinä voisi mainita Raamatun Jobin kirjan, jonka tekstiä voi hyvällä syyllä luonnehtia filosofiseksi pohdiskeluksi. Se jopa rakenteellisesti muistuttaa Platonin dialogeja!

Myös eettisiä arvoja oli jo varhain korostettu kehittyneimmissä yhteiskunnissa, esimerkkeinä Hammurabin ja Mooseksen lait. Myöhemmin varsinkin roomalaisilla oli jo hyvin kehittynyt lainsäädäntö. Suuri harppaus eettisissä arvoissa tuli kristinuskon myötä. Mutta mitä olikaan seurauksena, kun vainoista selviytynyt kirkko liittoutui valtion kanssa? Vähä vähältä kirkon johtajien vallanhalun kasvun myötä kristinuskon perimmäinen sisältö hämärtyi. Seurasivat veriset ristiretket, käännytyssodat, inkvisitio, anekauppa. Lopulta jotkut alkoivat ajatella, että näin ei voi jatkua; seurasi uskonpuhdistus. Sitä seurasivat vuorostaan uskonsodat.

1500-luvulla alkoi myös tiede kehittyä oltuaan vuosisatoja lähes paikallaan. Varsinaisen hyppäyksen siinä sai aikaan Newtonin 1687 julkaisema mekaniikan ja fysiikan periaatteet sisältävä "Principia" -teos. Tiedon lisäys ei kuitenkaan ehkäissyt sotimista, pikemminkin päinvastoin; uutta tietoa ja tekniikkaa hyödynnettiin jatkuvasti käydyissä sodissa. 1700-luvulla oli monien pikku sotien lisäksi mm. seitsenvuotinen sota, johon osallistui monia maita, Pohjois- Amerikan vapaussota ja Ranskan vallankumous. Viimemainitun yhteydessä esitettiin ensi kertaa ihmisoikeuksien periaatteet. Mutta jo vallankumouksen melskeissä nämä periaatteet unohtuivat, päitä putoili pelkän epäilyn ja perättömien ilmiantojen seurauksena.


Uskonpuhdistus sen paremmin kuin ihmisoikeuksien julistus eivät estäneet orjakauppaa, siirtomaiden valloituksia eivätkä oppeja tiettyjen rotujen ylemmyydestä. Kansallisosialistisen aatteen huumassa tapettiin miljoonia juutalaisia ja muita ei-toivottuja ihmisryhmiä. Vielä "tehokkaammin" puhdistuskoneisto toimi kommunistimaissa, joissa eräiden arvioiden mukaan tuhottiin yli kymmenkertaisesti se ihmismäärä, joka Hitlerin toimesta sai surmansa. Siinä sivussa sitten käytiin kaksi ennen näkemättömän laajaa maailmansotaa. Eivätkä julmuudet ja typeryydet suinkaan siihen loppuneet: oli mm. Vietnamin sota ja Pol Potin johtamien Punaisten Khmerien suorittamat joukkoteurastukset Kamputseassa, vain pari esimerkkiä mainitakseni.
  Entä nyt? Onko näistä opittu mitään? Kuten uutisista voi nähdä, ei liene päivääkään ilman sotaa ja ihmisoikeuksien polkemista. Entisajan orjakauppa on vaihtunut lasten ja naisten myymiseksi prostituutiobisnekseen. Mikä pahinta, tätä kauppaa eivät harjoita yksinomaan rikolliset piirit vaan esim. Intiassa myös lasten vanhemmat ja sukulaiset.

Vaikka lääketiede kehittää jatkuvasti uusia lääkkeitä ja tutkijat tiedottavat terveiden elintapojen tarpeellisuudesta, sairaudet eivät vähene johtuen suurelta osin ihmisten piittaamattomuudesta. Tupakointi, itsensä 'grillaamminen' aurinkorannoilla, holtiton seksi, epäterveelliset syöntitottumukset ym. saavat aikaan monia sairauksia. Kaikesta valistuksesta huolimatta myös huumeiden käyttö lisääntyy jatkuvasti johtaen ennenaikaisiin kuolemiin.

Huume- ja seksibisneksen vanavedessä lisääntyy järjestäytynyt rikollisuus, joka pyrkii levittämään lonkeroitaan maasta toiseen, ja rahanpesu-tarkoituksessa myös laillisiin liiketoimintoihin. Sen seurauksena kaupankäynnin moraali heikkenee ja vastuuttomuus liiketoiminnassa lisääntyy. Kauppaa tehdään välittämättä seurauksista, kuten ympäristön tuhoutumisesta tai saastumisesta. Moraalin yleinen heikkeneminen taas johtaa kaikenlaisen rikollisuuden, prostituution, seksuaalisen hillittömyyden, raiskausten ja pedofilian lisääntymiseen.


Edes uskonto ei näytä pystyvän ehkäisemään tällaista kehitystä. Uskonnot ovat itse asiassa kuin kaksiteräinen miekka: Poliitikot, aatteet ja ideologiat käyttävät niitä mieluusti hyväkseen pyrkiessään päämääriinsä jotka eivät aina ole yksinomaan jaloja. Toisaalta, ellei uskontojen piirissä olisi myös niitä jotka ottavat eettiset periaatteet vakavasti, saattaisimme olla hyvin lähellä täydellistä anarkiaa ja rappiota. Siellä missä poliittiset johtajat pitävät eettisiä arvoja kunniassa, vallitsee todennäköisesti myös suurempi yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus. Tosin demokraattisen järjestelmän monimutkaisuus usein sielläkin johtaa epäoikeudenmukaisuuksiin joidenkin ryhmien tai yksilöiden kohdalla.

Onko siis niin, ettei lisääntynyt tieto ole lisännyt ymmärrystä? Tuskin ihan niinkään. Kun tiedämme enemmän, myös ymmärrämme asioita hieman paremmin. Mutta näyttää siltä, ettei ymmärrykselle anneta tilaa. Se jää helposti syrjään kun kuvaan tulevat mukaan itsekkyys ja tunnepohjaiset asenteet. Perimmäinen syy on ilmeisesti ihmisen halussa päättää itse toimiensa oikeellisuudesta. Halu toimia oikein - eli yleisesti ja yhteisesti hyväksyttyjen moraalisääntöjen mukaan - näyttää jatkuvasti vähenevän. Olisiko niin, että meissä edelleen elää vahvana esi-isämme Aatamin halu 'tietää niinkuin Jumala' eli saada päättää, mikä meille itsekullekin on hyväksi? Tämän asenteen mukaan tärkeintä on saada toteuttaa itseään 'typerien' moraalisääntöjen estämättä. Tälläinen toiminta johtaa kuitenkin ennen pitkää ristiriitatilanteisiin, koska ihmisten henkilökohtaiset halut ja pyrkimykset ovat erilaisia. Jos jokainen määrää oman moraalinsa, seurauksena on anarkia jossa vahvimman oikeus ja ' viidakon lait ' astuvat voimaan. Silloin ei monikaan enää voi 'toteuttaa itseään'.


M.P. 10.4.2001