Jehovan todistajat

Hallintoelimen toimintatavoista

Jehovan todistajat ovat koko olemassaolonsa ajan - ja usein syystäkin - arvostelleet laitoskirkkoja dogmaattisuudesta ja vääränlaisista perinteistä. Mutta kuinka vaikea niiltä on täysin välttyä, sen osoittaa heidän oma historiansa. Tietyistä opinkohdista muodostuu helposti lukkiutuneita dogmeja, joita ei haluta kyseenalaistaa, ja tietyt käytännöt säilyvät, vaikkei niille ole mitään pakottavaa, saati raamatullista perustetta. Järkevät muutosesitykset kaatuvat usein perinteiden ja pykälien johdosta.

Huolellista Raamatun tutkimista?

Paitsi että Jehovan todistajien hallintoelimen itselleen ottaman valta-aseman raamatullinen perusta itsessään on asetettu kyseenalaiseksi, sen toimintatavoissa on nähty paljon arvosteltavaa. Entinen hallintoelimen jäsen Raymond Franz kirjoittaa:

"Ajatellessaan hallintoelimen istuntoja useimmat Jehovan todistajat kuvittelevat mielessään joukon miehiä, jotka käyttävät paljon aikaa Raamatun huolelliseen tutkimiseen. Todistajat ajattelevat heidän kokoontuvan yhteen pohtiakseen nöyrästi miten he voisivat auttaa veljiään ymmärtämään Raamattua paremmin. .... Tämän ajatellaan tapahtuvan istunnoissa, joissa vedotaan aina Raamattuun ainoana ja ylimpänä auktoriteettina."

Entä mitä se oli käytännössä?

"Kun käydään läpi hallintoelimen istuntojen pöytäkirjoja kokous kokoukselta, yksi kysymys näyttää hallitsevan keskusteluja ja vievän suurimman osan ajasta. Tuo kysymys voidaan kiteyttää seuraavaan: Voidaanko tästä synnistä erottaa Jehovan todistajista?"

Kiireisyys raamatuntutkimisen esteenä.

"... Raamatulla oli niin pieni osa tällaisissa keskusteluissa [koska] tapaus tapauksen jälkeen käsittelimme kysymyksiä, joista Raamattu vaikeni. ... Kun Raamattu vaikeni, ihmisten järkeily toi vastauksen."

"Monet hallintoelimen jäsenet myönsivät tuntevansa itsensä niin kiireisiksi, että heillä oli vain vähän aikaa Raamatun tutkimiseen. ... . Ei ole syytä epäillä, että he todella olivat kiireisiä. Mutta kuinka he saattoivat äänestää hyvällä omallatunnolla materiaalin hyväksymisestä, kun heillä ei ollut aikaa mietiskellä sitä ja tutkia Raamattua sen selville saamiseksi oliko aineisto hyväksyttävää? Julkaisemisen jälkeen miljoonat ihmiset pitävät sitä 'totuutena'".

Sääntöjä ja käytäntöjä.

Kun joskus harvoin pohdittiin itse Raamattuun liittyviä asioita, ratkaisu niihin haettiin usein Seuran aikaisemmasta kirjallisuudesta eikä itse Raamatusta. Kokouksissa oli myös omaksuttu äänestystä koskeva sääntö, jonka mukaan vaadittiin kahden kolmasosan äänienemmistö, jotta jokin ehdotus menisi läpi.

"Tämä merkitsi sitä, että todistaja, joka käyttäytyi tietyllä tavalla tai oli tietynlaisessa työssä oli erottamisuhan alainen, vaikka suurin osa hallintoelimen jäsenistä oli sitä mieltä, että hänen ei pitäisi olla! "

Yksi erottamisuhkaan johtavista syistä oli siviilipalvelus, jonka selvä enemmistö olisi sallinut todistajille jo vuonna 1978, mutta ehdotus kaatui koska se ei saavuttanut täyttä 2/3 enemmistöä. Kuitenkin 10 kuudestatoista jäsenestä - eli selvä enemmistö - äänesti sen puolesta. Tälläisen äänestyksen tuloksena syntynyttä ohjetta noudattaen sitten tuhannet todistajat eri maissa ovat kieltäytyneet siviilipalveluksesta ja menneet vankilaan.

"Tällaisissa tapauksissa erottamiseen johtava synti ei ollut sellainen, jota Raamattu olisi selvästi kuvaillut syntisenä. Se mikä ymmärrettiin syntiseksi oli puhtaasti järjestön antamien ohjeiden tulos", kirjoittaa Franz.

Toiminnan vaikuttimia.

Tällaisen toimintatavan taustalla oli suurelta osin hallintokomitean huoli siitä, että väärinteot saattaisivat lisääntyä ja riistäytyä käsistä todistajien keskuudessa, jos ohjaksia löysättäisiin. Pelättiin, että todistajat voisivat ajautua muihin - vielä harhaisempina pidettyihin - yhteisöihin tai jopa menettää uskonsa kokonaan. Määräysvallasta kiinni pitämisen katsottiin siten koituvan jäsenistön parhaaksi. Mutta - kuten muistetaan - teokraattisen hallinnon toteuttaminen ei onnistunut täydellisesti edes muinaisessa Israelissa. Paavalin mukaan lakiliiton tehtäväksi osoittautuikin lopulta todistaa ihmisen kyvyttömyys toimia vanhurskaasti ja oikeudenmukaisesti. Epäonnistumisen syynä oli silloin - kuten edelleenkin - ihmisen epätäydellisyys ja erehtyväisyys.

 

 


20.6.2002