Rajatiedon ulottuvuuksista

Spiritistisen kanavoinnin ja oletettujen avaruuskontaktien tuloksena syntyneet tekstit kertovat lukemattomista ulottuvuuksista, dimensioista ja värähtelytasoista. Aiemmassa esoteerisessa kirjallisuudessa noita muita ulottuvuuksia kuvattiin taivasmaailmoina tai muina henkisinä olotiloina, mutta nykyään yhä useammin myös fyysisinä ulottuvuuksina.

'Kosmisista' lähteistä tuleva tieto näyttää kuitenkin olevan hyvin epämääräistä ja ristiriitaista. Tätä tosiasiaa yritetään näissä viesteissä peittää mm. väitteillä maapallon alhaisesta kehitystasosta ja ymmärryksemme rajoittuneisuudesta; meille voi muka antaa vain sellaista tietoa, jonka kykenemme vastaanottamaan. Toisaalta annetaan ymmärtää noiden kosmisten sanansaattajien edustavan teknisesti, älyllisesti ja moraalisesti hyvin korkealle kehittyneitä sivilisaatioita. Usein myös kerrotaan, että 'oikea' tieto asioista järkyttäisi liikaa maapallon yhteiskunnallisia ja taloudellisia rakenteita.

Fysiikan ulottuvuudet

Tällaisten väitteiden todenperäisyyden punnitsemiseksi lienee paikallaan kerrata, millaisia ovat tuntemamme ulottuvuudet. Maailma rakentuu, kuten tiedämme, kolmesta fyysisestä ulottuvuudesta: pituus, leveys ja korkeus. Suhteellisuusteorian mukaan aika on neljäs, joskin vähemmän fyysinen ulottuvuus. Miten nämä ulottuvuudet eroavat toisistaan? Mitä ominaisuuksia niillä on? No, jokainenhan sen tietää, mutta kerrataan silti:

Pisteellä ei ole lainkaan ulottuvuutta. Suoralla on yksi ulottuvuus, pituus. Tasolla on kaksi ulottuvuutta, pituus ja leveys. Kappaleella on näiden lisäksi vielä kolmas ulottuvuus, korkeus. Aika eroaa luonteeltaan näistä kolmesta ulottuvuudesta niin paljon, että maailmaamme yleensä sanotaan kolmiulotteiseksi.

Ulottuvuuksia lisäämällä saadaan siis aikaan uusia ominaisuuksia. Toisaalta aiemmin vallinneet ominaisuudet eivät häviä mihinkään. 'Henkioppaat' ja 'kosmiset' lähteet kertovat kuitenkin usein, miten siirtyminen neljänteen tai viidenteen ulottuvuuteen saisi aikaan vapautumisen kolmiulotteisuuden rajoituksista.

Miten kolmiulotteisuuden rajoituksista voisi vapautua? Sehän merkitsisi periaatteessa irtautumista kolmesta fyysisestä ulottuvuudesta, jotka juuri tekevät meistä näkyviä ja kosketeltavia olentoja.

Kuten jo totesimme, pisteellä ei ole ulottuvuutta. Samoin, jos esineiltä (tai olennoilta) puuttuisi kolme ensimmäistä ulottuvuutta, se merkitsisi sitä, ettei niillä olisi lainkaan ulottuvuutta; toisin sanoen niillä ei olisi minkäänlaista muotoa, kokoa eikä määriteltävissä olevaa paikkaa. Itse asiassa tällöin ei voisi lainkaan puhua fyysisistä kohteista! On siten ilmeistä, ettei fyysinen olento voi vapautua kolmiulotteisuudesta.

Jos sitten ajatellaan, että neljäs tai viides ulottuvuus toisi vain jotain lisää, herää kysymys, mitä se voisi olla? Millainen olisi se ominaisuus, joka tekisi meidät riippumattomiksi kolmiulotteisuudesta? Sitä ei kukaan tiedä, koska alkeellisintakaan neliulotteista kappaletta ei pystytä valmistamaan.

Värähtelytasot.

Ulottuvuus-käsitteen asemesta tai sen rinnalla puhutaan usein värähtelytasoista. Korkeampien ulottuvuuksien väitetään toimivan korkeammilla värähtelytasoilla. 'Avaruusystävät' tai 'henkioppaat' eivät kuitenkaan yleensä kerro mitään lukuja, jotta näitä tasoja voisi verrata johonkin meidän tuntemaamme. Eräs harvoista poikkeuksista on Esko Jalkasen kanavoima 'yliaistillinen tieto', josta hän kertoo kirjassaan "Luonnon salaiset voimat".

Fysiikka tuntee laajan kirjon värähtelyjä alkaen seismisten aaltojen n. 1 hz taajuudesta kosmisen säteilyn n.1000 000 000 000 000 000 000 000 000 hz taajuuteen. Erilaisten värähtelyjen määrä eli taajuuskaista on siis suorastaan valtava. Voi vain kuvitella, miten äärettömäksi värähtelytaajuudet kasvaisivat, mikäli jollakin meidän universumimme värähtelyaluetta ylempänä olevalla ulottuvuudella olisi käytössään yhtä leveä taajuuskaista kuin meillä. Puhumattakaan siitä, että olisi olemassa useita, toinen toistaan korkeammilla värähtelytasoilla olevia dimensioita, kuten 'avaruusystävien' taholta usein väitetään.

Sivumennen sanoen, tätä taustaa vasten tuntuu peräti kummalliselta uskomus (mm. Riikonen), että henkinen yhteys näille korkeille tasoille toimisi parhaiten silloin, kun aivojen värähtelytila on alimmillaan eli niinsanotuilla Delta-aalloilla 0-4 hz. Miten näin totaalisen räikeä ero taajuuksissa voisi mahdollistaa ja jopa parantaa yhteyksien syntymistä? Jos yhteyksiä näin syntyy, ne tuskin kytkeytyvät sinne mihin kuvitellaan.

'Hienojakoiset' ainetasot.

Korkeampien dimensioiden tasolla tulisi pian vastaan eräs ongelma: taajuuden kasvaessa värähtelyn aallonpituus tulisi lopulta pienimmän alkeishiukkasen kokoa pienemmäksi, mikä ei liene mahdollista. Korkeamman tason ulottuvuuksien pitäisi siten rakentua kvarkkeja pienemmistä alkeishiukkasista (kuten Jalkanen antaakin ymmärtää). Tästä puolestaan seuraisi, että korkeampien ulottuvuuksien olennoilla olisi joko mitättömän pieni koko tai 'hienojakoisempi' eli harva-aineisempi, meille näkymätön keho. Jonkin toisen ulottuvuuden olennoilla keho saattaisi siten olla tuhansia triljoonia kertoja harvempaa ainetta kuin omamme. Tällainen keho ei kuitenkaan enää vaikuta kovin fyysiseltä. Voisivatko tälläiset 'fyysiset haamut' edes itsekään nähdä toisiaan? Puheet telepaattisesta havaintokyvystä tms. ovat sitten jo luonteeltaan pelkkää spekulaatiota.

Värähtelytason muutokset.

Kontaktikertomusten 'humanoidit' tulevat nykyään lähes poikkeuksetta joltain kaukaiselta tähdeltä tai galaksilta, eivät enää aurinkokunnan planeetoilta. Näiden 'avaruusystävien' matkakertomusten vakiokäsitteitä ovat siirtymiset värähtelytaajuudesta toiseen. Usein tämän kerrotaan tapahtuvan vieläpä helposti ja portaattomasti. Avaruusaluksen värähtelytaajuutta voidaan esim. aina tarvittaessa muuttaa joko näkyväksi tai näkymättömäksi. Jos nyt lähdetään siitä, että nuo muut dimensiot olisivat fyysisiä, herää monia kysymyksiä:

Miten ensiksikin tuollainen taajuuden muutos toteutettaisiin ja mitä se vaikuttaisi miehistöön? Jos matkaan lähtenyt 'ufo' olisi harva-aineisen dimension tekninen tuote, sen muuttaminen toiseen muotoon vaatisi valtavia energioita ja niiden hallittua käyttöä. Miten se olisi mahdollista suhteellisen pienikokoisessa harva-aineisessa aluksessa, kun siihen ei kyetä edes huipputehokkailla ja jättimäisillä ydinreaktoreilla. (Ns. henkiset energiat pitää jättää pois laskusta, jos halutaan puhua fyysisistä kohteista). Ja jos tämä prosessi jotenkin saataisiin aikaan, miten voitaisiin tietää mitä seurauksia se saisi aikaan omaan ulottuvuuteensa sopeutuneeseen miehistöön? Prosessihan merkitsisi hienoaineisen kehon 'atomien' alkeishiukkasten koon muuttamista, mikä jo itsessään on fysiikan lakien mukaan täysin mahdoton ajatus.

Jotta avaruusalus yleensä voisi toimia esim. meidän ulottuvuudessamme, sen tulisi siirtyä kokonaan pois omalta taajuuskaistaltaan. Pieni muutos ei hyödyttäisi mitään. Mikään fyysinen rakennelma ei koostu vain yhdestä materiaalista eikä näin ollen voi värähdelläkään vain yhdellä taajuudella. Aluksen taajuusalue olisi periaatteessa sama kuin kyseisen dimension koko taajuuskaista. Ei siis voida puhua mistään vähittäisestä eikä portaattomasta värähtelytason muutoksesta. Usein esiin tuotu ufojen kyky muuttua näkymättömäksi tai näkyväksi ei taas ole muuta kuin pelkkä teknisin keinoin aikaan saatu suojanaamiointi.

Oma lukunsa ovat sitten tällaisten tasomuutosten todelliset vaikutukset. Jotain voi asiasta päätellä vertaamalla niitä tunnettujen värähtelymuutosten vaikutuksiin. Tiedämme, että äänitaajuisen värähtelyn muutokset tuottavat korvissamme eri korkuisia ääniä, valotaajuuden muutokset näemme väreinä, mikrouunin taajuus saa nesteen molekyylit liikkeeseen ja kuumentaa ruokamme, röntgenalueelle mentäessä säteily muuttuu läpäiseväksi jne. Värähtelyjen ominaisuudet ja vaikutukset ovat siis eri taajuuksilla hyvinkin erilaisia. Korkeimmat fysiikan tuntemat taajuudet ovat kosmisen säteilyn taajuuksia, jotka ovat suurelta osin peräisin erittäin lyhytikäisten hiukkasten hajoamisesta. Toisaalta ne ovat myös ihmiselle ja yleensä kaikelle elolliselle haitallisia. Emme pysty edes arvailemaan, mitä ominaisuuksia voisi olla näiden yläpuolella olevilla taajuuksilla. 'Avaruusystävien' antamiin tietoihin ei tässä kannata luottaa.

Fysiikasta ei myöskään löydy perusteita uskomukselle, että alkeishiukkaset saisivat kosmisen säteilyalueen yläpuolisilla dimensioilla - värähtelytaajuuden jatkuvasti kasvaessa - aina uudestaan samankaltaisia fyysisiä ominaisuuksia kuin meidän tuntemassamme maailmankaikkeudessa. Eli että niistä muodostuisi vastaavia atomeja, molekyylejä ja alkuaineita jotka sitten puolestaan mahdollistaisivat elollisen ympäristön vesistöineen, kasveineen, eläimineen sekä ihmisen kaltaisine olentoineen ja vieläpä omaamme paljon kehittyneempine kulttuureineen.

Avaruusmatkailu tieteen näkökulmasta.

Lähimmän sadan valovuoden etäisyydellä on vain noin 1000 tähteä. Vaikka niistä monella voisikin olla planeettoja, se ei vielä takaa, että ne olisivat elinkelpoisia. Tarvitaan lukemattomia onnekkaita yhteensattumia jotta olosuhteet planeetalla olisivat elämälle suotuisia. Lisäksi täytyisi olettaa, että elämää yleensä voi syntyä ja kehittyä itsestään. Avaruusmatkailu muihin tähtikuntiin nykyisellä tekniikalla on käytännössä mahdotonta monistakin syistä, eikä vähiten kustannussyistä. Samat ongelmat ovat vastassa muissakin mahdollisissa 'dimensioissa', mikäli ne ovat fyysisiä. Fyysinen on aina fysiikan lakien alainen.

Dematerialisointi.

Näitä ongelmia on pyritty kiertämään olettamalla, että kehittyneissä avaruuden sivilisaatioissa on kehitetty menetelmiä, joilla 'ufot' miehistöineen pystytään dematerialisoimaan eli muuttamaan aineettomiksi. Jos se jonkin tuntemattoman tekniikan avulla onnistuisikin, herää kysymys miten ne saisi takaisin aineelliseksi? Tai miten niiden navigointi onnistuisi? Aineetontahan ei voisi ohjata fyysisellä tekniikalla. Periaatteessa ainoa mahdollisuus olisi tallentaa aluksen tiedot joka ainoaa molekyyliä myöten (mikä jo sinänsä lienee täysin mahdotonta) ja sitten siirtää tämä informaatio määränpäähän, jossa kaikki rakennettaisiin uudestaan paikallisesta materiasta. Mutta miten se tapahtuisi, kun paikan päällä ei olisi tarvittavaa tekniikkaa. Sen kun pitäisi olla huippulaatua ja vuosituhansia edellä maapallon tekniikkaa. Paljon eivät asiaa paranna oletetut, jossain aurinkokunnan laitamilla piileksivät suuret emoalukset. Niitä koskisivat samat ongelmat kuin pieniäkin aluksia ja niiden olisi jotenkin ensin päästävä tänne.

Liikkuminen valon nopeudella.

Toinen tapa, jolla avaruusmatkailun pitkistä etäisyyksistä johtuvia ongelmia on yritetty kiertää, on oletus liikkumisesta valon nopeudella ja jopa sen yli, jolloin aikadilataatio vaikuttaisi ja mahdollistaisi liikkumisen ajassa. Voisi siis siirtyä menneisyyteen tai tulevaisuuteen! Valon nopeudella matkustaminen tuskin on mahdollista, mutta vaikka olisikin, se kuitenkin mahdollistaisi liikkumisen vain yhteen suuntaan ajassa. Suhteellisuuteorian mukaan matkustajien aika hidastuu valon nopeutta lähestyttäessä, joten alus saapuu määränpäähän jolloinkin tulevaisuudessa (miehistön omaan ajanlaskuun verrattuna). Toisin päin aikamatkailu ei onnistu; paluumatkalla he 'voittaisivat' jälleen lisää aikaa, eli he eivät pääsisi milloinkaan takaisin siihen aikaan, josta ovat lähteneet. Puhumattakaan matkustamisesta menneisyyteen. Tämä tosiasia vie pohjaa spekuloinneilta, että ufot olisivatkin kotoisin jostain tulevaisuuden kehittyneistä sivilisaatioista. Eri asia on sitten jos suhteellisuusteoria tai nykyiset käsitykset fysiikan laeista eivät pidä paikkaansa. Mutta se on sitten jo toisen pohdinnan asia.

Viimeisenä oljenkortena aikamatkailun puolesta puhuvilla on ns. madonreiät, joiden kautta voitaisiin oikaista ja kulkea valovuosien matka hetkessä. Siinä on vain muutamia ongelmia: fyysikoiden mukaan nämä teoreettiset madonreiät ovat ensiksikin niin pieniä, ettei mikään avaruusalus mahtuisi niihin. Toinen ongelma on, miten löytää tällainen reikä. Kolmas vaikeus on siinä, ettei voitaisi tietää, mihin tuosta reiästä päädyttäisiin.

Esoteeriset tulkinnat

Oma lukunsa ovat sitten esoteeriset tulkinnat. Niissä lähdetään yleensä siitä käsityksestä, että nuo eri ulottuvuudet voivat olla samassa avaruustilassa, jolloin hienoaineiset eetteri- astraali- ym. kehot olisivat siten enimmäkseen samassa paikassa kuin fyysinen keho. Esoteerisessa kirjallisuudessa olevat kuvaukset eivät kuitenkaan anna yksiselitteistä tai ristiriidatonta kuvaa eri tasojen olemuksesta. Ylempien tasojen sanotaan olevan henkisempiä, mutta mitä se käytännössä tarkoittaa? Miten ne eroavat normaalista fyysisestä tasosta? Entä mitä on henkimateria?

Jos Jalkasen ym. tavoin oletetaan, että kaikki dimensiot ovat fyysisiä, asiaa täytyy pohtia fyysisistä lähtökohdista. Tällöin joutuu kysymään, miten hienoaineinen, joko kvarkkia pienemmistä tai hyvin harvalukuisista atomeista koostuva eetteri- tai astraalikeho pysyisi koossa normaalin fyysisen kehon atomien ja molekyylien seassa ja niiden aikaansaamien hiukkasvoimien kentässä? Ja jos sen 'atomit' olisivat meidän maailmamme fyysisten lakien suhteen tunnottomia, mitkä voimat pitäisivät niitä paikoillaan? Jos taas niitä koskisivat erilaiset fysiikan lait, miten ne voisivat olla vuorovaikutuksessa normaalin fyysisen kehon kanssa?

Astraalimaailma.

Astraalikeholla sanotaan olevan samat elimet ja toiminnot kuin fyysiselläkin keholla aina verenkiertoa ja ruuansulatusta myöten. Tässä herää kysymys, miten kaikki toiminnot voivat toimia samanaikaisesti ja samassa tilassa mitenkään vaikuttamatta toisiinsa. Ajatellaan vaikkapa astraalikehon ruoansulatusjärjestelmää: Mihin astraalitilassa nautittu ruoka tai ulosteet joutuvat? Sitäpaitsi, koska (ainakin joidenkin spiritististen lähteiden mukaan) syöminen ei astraalimaailmassa ole välttämätöntä, miksi olisi muitakaan ruumiintoimintoja?

Monet meediot ovat kertoneet astraalimaailmassa olevan vastineet kaikille fyysisen maailman asioille. Sikäläinen maailma käsittäisi samat mantereet, meret, kaupungit, joet ja järvet ym. Siellä olisi myös kouluja, kirjastoja ja museoita. Tosin hämmästyttävän vähän puhutaan eläimistä ja esim. liikenteestä. Teollisuudesta kerrotaan sen verran eräässä kirjassa, että astraalimaailmaan siirtynyt teki hommia kirjapainossa, jossa hän sai toteuttaa käden taitojaan kaivertamalla painolaattoja. Vaikka kyseinen kirja onkin kirjoitettu aikana jolloin kaiverrusta vielä käytettiin painotekniikassa, olisi odottanut tuossa korkeammassa ulottuvuudessa kuitenkin olevan myös kehittyneempää tekniikkaa! Samaisessa opuksessa mainittiin laivat ainoina kulkuvälineinä ja eläimistäkin kerrottiin vain sen verran, että sikäläisessä erämaassa matkustaessaan ei tarvitse käyttää kamelia, koska voi liikkua ajatuksen voimalla. (Sherwood: Kuolemanjälkeinen päiväkirja).

Jos hieman tarkemmin ajatellaan astraalimaailman ja meidän maailmamme ilmiöiden vastaavuutta, päädytään kummallisiin tuloksiin:
  Kun kanavoija esim. kertoo pyöreästi, että siellä on samat manteret ja maanosat, jää helposti huomaamatta, että Eurooppa ei olisi sama Eurooppa ilman Suomen valtiota. Suomi ei olisi Suomi ilman kaikkia kaupunkejaan, asumalähiöitään, katujaan ja talojaan. Lisäksi täysi vastaavuus edellyttäisi kaiken tapahtumisen olevan olevan voimassa joka hetki, eli siellä pitäisi olla samat virastot ihmisineen, samat koulut, samat lapset, samat bussit ja sama liikenne.

Lopputuloksena olisi tilanne, ettei astraalimaailmassa olisi lainkaan itsenäistä elämää. Kaikki tapahtuminen olisi joka hetki sidoksissa tapahtumiin tässä maailmassa. Samaan tulokseen päädytään jo silläkin perusteella, että astraalikehon ajatellaan yleensä olevan olevan siellä missä fyysinenkin keho. Jos taas oletetaan, että astraalikeho voi vasta kuoleman jälkeen elää itsenäistä elämää, se ei selvästikään voisi koskea vain yhtä yksilöä vaan koko astraalimaailmaa ihmisineen ja kohteineen. Siitä seuraisi, että kaikki siellä oleva olisi mennyttä ja kadonnutta, ei suinkaan nykyistä tai tulevaa maailmaa.

Aika-käsite tuntematon muissa dimensioissa?

Samantapaisiin mielettömiin lopputuloksiin johtaa joissakin teksteissä esiintyvä väite, että vain maapallon alhaisella kehitystasolla elävillä ihmisillä on käytössä aika- käsite. Muut kaikkeuden sivilisaatiot eivät sitä tarvitsisi tai eivät ainakaan olisi siitä riippuvaisia. Tämä selittäisi esim. 'henkioppaiden' tai astraalitasolle siirtyneiden vainajien kyvyn ennustaa tulevia koska tulevaisuus on siellä jo nyt ja voidaan siten nähdä ja kertoa siitä. (Däniken).

Jos aikaa ei todella olisi, se merkitsisi sitä, että kaikki maailmanhistorian tapahtumat olisivat läsnä samanaikaisesti tai vilistäisivät edestakaisin sen mukaan, mitä kukin kulloinkin tahtoisi tutkailla. Mutta kenen mielen mukaan tapahtumat kulkisivat? Kokisiko jokainen jatkuvasti eri tapahtumia ja eri ajanjaksoja. Miten silloin minkäänlainen kommunikaatio toimisi? Ja miten olisi yleensä mahdollista tietää, missä ajassa mennään. Ellei ole aikaa, ei kai ole ajantajuakaan! Kaikki 'yliaistilliset' tahot tuntuvat kuitenkin olevan kummallisen tarkoin selvillä maapallon ajanlaskusta ja kovasti kiinnostuneita maapallon tulevaisuudesta!

Muita näkökohtia.

Rajatiedon tähän sektoriin liittyy tunnetusti paljon esoteerisiin uskomuksiin perustuvaa ja myös rahastusmielessä julkaistua materiaalia. Tosiasia silti lienee, että jotkut todella saavat - tai ainakin kokevat saavansa - sanomia maanulkoisista 'kosmisista' lähteistä. Mutta elleivät ne ole peräisin vieraista avaruuden sivilisaatioista tai kokijan alitajunnasta, mistä ne ovat peräisin? Olisiko kenties (todellisella) henkimaailmalla jotain tekemistä asian kanssa? Jotkin seikat näyttävät viittaavan siihen suuntaan. Spiritistimeediot itse asiassa rinnastavatkin astraalimaailman juuri henkimaailmaan. Monet henkiparantajat ovat jollain tavalla olleet yhteydessä myös 'humanoideihin' ja monen parantajakyvyt ovat saaneet alkunsa kontaktitapauksesta.

Oman lisänsä tähän näkemykseen antaa se 'kosminen viesti' jota nämä avaruusystävät julistavat: "Ette suinkaan kuole. Kuolema on portti toiseen ulottuvuuteen. Ulottuvuuksia on monia. Teidän pelastumisenne (maata uhkaavasta tuhosta) riippuu teidän henkisestä kehitystasostanne. Me olemme tulleet auttamaan teitä pelastamaan itse itsenne." Tämä perussanoma on sama, mitä jo mm. Blavatsky n. 150 vuotta sitten julisti ja monet häntä ennen. Jotain vihjannee sekin, että Blavatsky oli mm. Lucifer- nimisen lehden päätoimittaja.

 
Lisäys 6.7.05:

Amerikkalainen fyysikko Lawrence M. Krauss on laajassa teleportaatiota koskevassa tutkimuksessaan muutama vuosi sitten päätynyt tulokseen, ettei se ole käytännössä mahdollista. Hänen mukaansa asiassa on kolme suurta pulmaa. Ensiksi, jotta ainetta voitaisiin siirtää, se olisi muutettava säteilyksi. Kraussin laskelmien mukaan se onnistuisi vain siten, että se kuumennettaisiin n. 1000 miljardiin celsius-asteeseen, mikä on miljoonia kertoja Auringon ytimen lämpötila. Jo yhden ihmisen siirtämiseen tarvittaisiin energiaa noin tuhat kertaa se määrä, mitä koko ihmiskunta on tähän mennessä kuluttanut.

Toinen hankaluus Kraussin mukaan on, että määränpäässä siirretty säteily pitäisi koota uudelleen aineeksi tarkalleen sellaisena kuin se oli ennen siirtoa. Pitäisi siis olla tieto joka ainoan atomin tarkasta sijainnista, ominaisuuksista ja tehtävästä. Yhden ihmisen atomien kartoittaminen vaatisi jo 10 miljoonaa kertaa niin paljon muistitilavuutta kuin kaikki maailman kirjat yhteensä.

Kolmannen ongelman muodostaa kvanttiteoriasta tunnettu Heisenbergin epätarkkuusperiaate, minkä mukaan hiukkasen paikkaa ja nopeutta ei voida samanaikaisesti tietää tarkasti. Vaikka kaksi ensimmäistä ongelmaa kyettäisiin ratkaisemaan, tämä luonnonlaki estäisi atomien yksityiskohtaisen tarkan kuvaamisen, mikä olisi välttämätöntä materian alkuperäiseen tilaan saattamiseksi. On vielä huomattava, ettei Kraussin laskelmissa pohdita avaruusalusten siirtoa, vaan Star Trek -tapaisia, näköetäisyyden päähän tahtuvia siirtoja. (Ihmiskunnan arvoitukset tieteen valossa, 2005)

 

 

 

13.10.1999 (päivitetty 24.06.05)