Universumin arvoituksia

Maailmankaikkeuden, Aurinkokunnan ja Maan syntyä ja rakennetta koskevat tieteenalat, tähtitiede ja kosmologia, ovat viime vuosikymmeninä saaneet paljon uutta tietoa universumista johtuen mm. kehittyneistä tutkimusvälineistä ja -menetelmistä. Monet aikaisemmat käsitykset ovat muuttuneet ja tarkentuneet, teorioita on korjailtu uusia havaintoja vastaaviksi ja rakenneltu aivan uusiakin teorioita. Aika-ajoin on esitetty ajatus, että nyt ollaan jo hyvin lähellä universumin arvoitusten lopullista ratkaisua.

Lähemmin tarkastellen löytyy kuitenkin koko joukko seikkoja, jotka herättävät hienoista epäilyä tämän seikan suhteen. Näyttää siltä, että uudet havainnot tuovat aina mukanaan uusia arvoituksia, ja herättävät kysymyksiä vallitsevien teorioiden oikeellisuudesta. Olemmeko siis sittenkään edistyneet kovin paljon näissä asioissa? Olemmeko paljoakaan lähempänä universumin kehityksen ja alkuperän ymmärtämistä kuin aiemminkaan?

Planeettojen ja kuiden oudot kiertoliikkeet.

Suositun teorian mukaan Aurinko ja planeetat kuineen ovat kehittyneet yhdestä kaasuja, pölyä ja isompiakin osasia sisältävästä pyörivästä 'pilvestä'. Näin ollen olettaisi niiden olevan hyvin yhtäläisiä ainekoostumuksensa ja muidenkin ominaisuuksiensa puolesta. Havainnot eivät kuitenkaan osoita näin olevan. Esim. suuret ulkoplaneetat Jupiter, Saturnus, Uranus ja Neptunus, ovat kaasumaisia planeettoja, kun taas Merkurius, Venus, Maa ja Mars ovat kiinteitä kiviplaneettoja. Auringon materiasta n. 98% on vetyä ja heliumia.

Jos kaikki planeetat ovat muodostuneet samasta kaasupyörteestä, niiden pitäisi teorian mukaan pyöriä akselinsa ympäri saman suuntaisesti. Kuitenkin Venus, Uranus ja Pluto pyörivät eri suuntaan kuin muut. Myös akselikallistumat vaihtelevat melkoisesti, Jupiterin 3,08 asteesta Uranuksen 97,9 asteeseen. Pluto taas poikkeaa muista planeetoista suuren ratakallistumansa ansiosta (17,15 astetta) . Myös planeettojen kuiden kiertoliikkeissä on samankaltaista 'heittoa'. Neptunuksen kuu Triton jopa kiertää emoplaneettaansa eri suuntaan kuin sen muut 7 kuuta ja samalla eri suuntaan kuin emoplaneetta itse pyörii. On vaikea kuvitella sellaisia törmäyksiä tai muita tapahtumia, jotka olisivat muuttaneet planeettojen ja kuiden alkuperäisiä kiertoliikkeitä näin radikaalisti. Jos esim. Uranuksen akseli olisi kallistunut yli 90 astetta törmäyksen johdosta, ovatko kaikki sen 17 kuuta ja 11 rengasta kallistuneet mukana? Vai ovatko renkaat syntyneet vasta törmäyksen seurauksena?

Sula Maa-planeetta.

Kun maapallo gravitaatiovoimien vaikutuksesta alkoi vähitellen muodostua - erikokoisten hiukkasten ja kappaleiden muodostamasta massasta - sen uskotaan kasvaessaan vähitellen kuumentuneen aina sulamispisteeseen saakka. Tämä johtui sekä kasvavasta sisäisestä paineesta että pinnalle putoavien kappaleiden törmäysenergian muuttumisesta lämmöksi. Yleisen käsityksen mukaan maapallo on ollut joskus kokonaan sulassa tilassa. Tämän seurauksena raskaimmat, kemiallisesti reagoimattomat alkuaineet kuten kulta, olisivat vajonneet syvälle maan ytimeen eikä niitä pitäisi löytyä pintakerroksista. Kuten tiedämme, kultaa kuitenkin löytyy joka puolella maapalloa. Minkälaiset reaktiot ovat nostaneet kultaa pintaan? Onko maapallo kenties koskaan ollutkaan sulassa tilassa?

Planeettojen kehitys.

Muodostuisiko Aurinkoa kiertävistä ja toisiinsa törmäilevistä hiukkasista ja kappaleista planeettoja, kuten teoria edellyttää? Sitä tuskin kyetään varmuudella osoittamaan, koska teoriaa ei voida testata laboratoriossa. Tosin tietokonesimulaatioilla voidaan jossain määrin tutkia näitä teorioita, mutta epäilen, voivatko simulaatio-ohjelmien laatijat tietää ja huomioida riittävän tarkasti kaikki ne tekijät ja voimat, jotka todellisessa avaruudessa vaikuttavat kappaleiden liikkeisiin.

Isoja planeettoja kiertävistä kappaleista voitaisiin päätellä, etteivät ne tunne kovin suurta 'halua' muodostaa isoja eikä pienempiäkään kasautumia, vaan ne kiertävät planeettojaan rengasmuodostelmissa irrallisina kappaleina, kuten Saturnuksen, Jupiterin ja Uranuksen tapaukset osoittavat. Tosin noiden renkaiden keskuudessa kiertää myös kuita, mikä tietysti antaisi aiheen olettaa, että kuut ovat jollain tavoin muodostuneet tuosta renkaiden sisältämästä materiaalista. Tätä oletusta tukee se, että noiden kuiden kiertoradat ovat 'tyhjiä' muusta aineesta. Toisaalta on luonnollista, että tuollaisen renkaan keskelle joutunut iso kappale ennemmin tai myöhemmin imee itseensä kaiken kiertoratansa läheisyydessä olevan aineen riippumatta siitä miten se itse on saanut alkunsa. Joka tapauksessa jäljellä oleva rengasmateriaali ei näytä osoittavan mitään merkkejä kasaantumisesta. Sama koskee Marsin ja Jupiterin välisen ns. asteroidivyöhykkeen arviolta satoja tuhansia pikkuplaneettoja, joiden koko vaihtelee muutamasta kuutiosta useisiin neliökilometreihin. Noiden asteroidien arvellaan olevan joko aurinkokunnan 'ylijäämätavaraa' tai peräisin jostain syystä hajonneesta planeetasta. Joka tapauksessa ne ovat samaa "ikäpolvea" aurinkoa kiertävien planeettojen kanssa.

Jätttiläisplaneettojen renkaissa ihmetyttää myös se, että ne sisältävät niin paljon suurikokoisia järkäleitä. Jos ne ovat miljoonien tai jopa miljardien vuosien ikäisiä, miten ne ovat säilyneet ehjänä meteoripommitusten keskellä?

Miten itse jättiläisplaneetat Jupiter, Saturnus, Uranus ja Neptunus, ovat oikein muodostuneet? Erään selityksen mukaan aurinkotuulen säteilypaine olisi puhaltanut kevyet kaasut ulommas Auringosta, eli sille alueelle jossa jättiläiplaneetat sijaitsevat, ja raskaampi aine olisi jäänyt sisäplaneettojen alueelle.

Kevyillä kaasuilla on kuitenkin taipumus haihtua nopeasti avaruuteen. Kuten oman Kuumme esimerkki osoittaa, planeetan massan on oltava riittävän suuri, jotta se voi säilyttää kaasukehänsä. Mutta tämä massa ei voi vähitellen koostua kaasuista, koska kaasumolekyylien gravitatiivinen vaikutus toisiinsa on lähes olematon. Siksi esim. Jupiterilla oletetaan olevan 10-15 kertaa Maan kokoinen kiinteästä aineesta muodostunut ydin. Suuresta koostaan huolimatta tuo ydin on kuitenkin mitättömän pieni koko planeetan massaan verrattuna (eikä sen olemassaolosta olla edes varmoja). Nykytietämyksen mukaan 90 prosenttia Jupiterin aineesta on vetyä ja 10 prosenttia heliumia, joten ytimen osuudeksi jäisi vain prosentin murto-osia.

Kaasuplaneettojen muodostumisvaiheessa pitäisi kaasua olla myös riittävästi tarjolla, joten kaiken olisi pitänyt tapahtua suhteellisen nopeasti, ennen kuin kaasut ehtivät kadota avaruuteen. Vuosimiljardeja tai edes miljoonia vuosia kestävästä kehityksestä voisi tuskin puhua.

Jupiter, Saturnus ja Neptunus säteilevät n. kaksi kertaa enemmän energiaa, kuin mitä ne saavat auringosta. Myös Uranus ja Venus säteilevät enemmän kuin laskelmien mukaan olettaisi syntyvän niissä tapahtuvien fysikaalisten ja kemiallisten reaktioiden, radioaktiivisen hajoamisen tai gravitaatiovoimien seurauksena. Olisiko selitys siinä, että ne ovat niin nuoria, etteivät ole vielä ehtineet jäähtyä?

Tutkijoiden keskuudessa ovat aiheuttaneet hämmennystä myös viime vuosina tehdyt havainnot muiden tähtien planeetoista. "Viisi yhdeksästä uudesta planeetasta on teorian vastaisesti paljon Jupiteria massiivisempia. Yksi näistä jättiläisistä ja neljä pienempää ovat hämmästyttävän lähellä keskustähteään, ja kolme kiertää odottamattoman soikeilla radoilla." (Tiede 2000 3/98). Joudutaanko siis korjailemaan tai peräti muuttamaan teorioita?

Kuun alkuperä.

Kuun alkuperästä on esitetty monia teorioita. Sen ainekoostumuksessa on, ainakin tähänastisten tutkimusten mukaan, sellaisia eroja Maahan nähden, että niiden perusteella herää epäilys, voiko Kuu todella olla maapallosta lähtöisin, kuten viimeaikaisissa teorioissa on arveltu. Jos se taas olisi muodostunut vähitellen maata kiertävistä pienemmistä kappaleista, joitakin näistä pikku kiertolaisista olettaisi olevan vielä jäljellä samaan tapaan kuin aurinkoa kietäviä asteroidejakin. Niitä ei kuitenkaan tiedetä olevan. Suurta kannatusta ei nykyään liene teorialla, jonka mukaan Maa olisi joskus siepannut jonkun läheisen pikkuplaneetan tai muun kuljeksivan kiertolaisen vetovoimakenttäänsä.

Ennen kuin Kuuta oli päästy tutkimaan paikan päällä, sitä arveltiin peittävän jopa kilometrien paksuinen pöly- ja pirstalekerros, joka olisi vuosimiljardien aikana kertynyt sekä meteoriittien pommituksesta että kallioiden rapautumisesta. Niinpä hämmästys oli suuri, kun pölyä todettiin olevan vain muutamia senttejä. Myöhemmät tutkimukset ovat lisäksi osoittaneet, että vain murto-osa Kuun pinnalla olevasta pölystä ja kivenkappaleista on peräisin avaruudesta; suurin osa on Kuun omaa pintamateriaalia. On suoritettu laskelmia siitä, paljonko Kuuhun nykyään saapuu meteoriitti- ym. pölyainesta. Saapuvan aineksen vuotuisen määrän laskettiin ensin olevan niin suuri, että Kuussa todella pitäisi olla paksu pölykerros. Eikö Kuu siis olekaan niin vanha, kuin uskotaan? Myöhemmissä tarkistetuissa laskelmissa Kuuhun saapuvan pölyn määrä on saatu huomattavasti pienemmäksi. Herää hienoinen epäilys laskelmien 'tarkistamisesta' tai paremminkin sovittamisesta vastaamaan paremmin havaitun pölyn määrää?

Toinenkin seikka asettaa Kuun miljardien vuosien iän hieman kyseenalaiseksi: Kuu loittonee vuorovesivoimien vaikutuksesta Maasta noin 2-4 m vuosisadassa. Vaikka tämä tuntuu vähäiseltä etääntymiseltä, se tekee kuitenkin jo miljardin vuoden kuluessa 20- 40 000 km ja neljässä vuosimiljardissa 80- 160 000 km. Voi vain kuvitella, millaisia vuorovedet olisivat olleet Kuun ollessa noin paljon lähempänä Maata kuin nykyään! Ne olisivat todennäköisesti huuhdelleet Maan pintaa niin tehokkaasti, ettei minkäänlaista elämälle otollista perustaa olisi päässyt muodostumaan.

Aine ja energia.

Miten avaruus, aika ja aine ovat syntyneet?
Kvanttiteorian mukaan energia voi tietyissä oloissa muuttua aineeksi. Se tietenkin edellyttää, että on jokin lähde, mistä tuo energia on peräisin. Jos sellainen olisi, maailmankaikkeuden alussa syntyisi yhtä paljon materia- ja antimateriahiukkasia, jotka kuitenkin välittömästi tuhoaisivat toisensa. Jos siis ajateltaisiin materian syntyneen energiasta, täytyy olettaa kaksi seikkaa: että tuo (käsittämättömän suuri) energia oli olemassa ennen ainetta ja että jostain tuntemattomasta syystä kaikki hiukkaset ja antihiukkaset eivät tuhonneetkaan toisiaan, vaan jäljelle jäi rippeitä, josta kaikkeus on muodostunut.

Tähän on tietenkin olemassa joitakin selitysyrityksiä, mutta ei sellaista joka olisi saavuttanut yksimielistä kannatusta tutkijoiden keskuudessa. Puhutaan kvanttiheilahteluista, tyhjiövärähtelyistä ym. Erääksi selitykseksi energialähteestä on tarjottu rinnakkais-universumeja, mutta se ei mielestäni ole mikään selitys, koska se vain siirtää peruskysymyksen kaiken alkulähteestä 'sivuraiteelle', hieman kauemmas. Ja on lisäksi pelkkä olettamus.

Vielä oudompiakin teorioita on esitetty. Erään mukaan universumien 'luojina' toimisivat mustat aukot, joiden syntyminen noudattaisi evoluutioteoriasta tuttua luonnonvalinnan periaatetta: parhaiten olosuhteisiin sopeutuvat lisääntyvät eniten. Jokaisen mustan aukon sisällä oleva singulariteetti muodostaisi kokonaisen oman universuminsa, ehkä omine luonnonlakeineen ja muine ominaisuuksineen. Se olisi myös täysin tietämätön muiden universumien olemassaolosta. Tämä selitysmalli ei kuitenkaan anna vastausta siihen, mistä noiden mustien aukkojen tarvitsema aine alunperin on lähtöisin. (Tiede 2000 2/99)

Ei ole mikään yllätys, että evoluutioteoriaa yritetään soveltaa kaikkeen mahdolliseen, koska se teoriana on äärimmäisen joustava ja hindulaisen uskonnon tavoin kaiken sulattava. Lähes mikä tahansa sopii sen raameihin, ja voidaan tarvittaessa selittää aina uudella tavalla. On myös muistettava, että kvantti-ilmiöitä tutkittaessa tarkkaillaan jo olemassaolevaa todellisuutta, eikä ole mitään keinoa osoittaa, että täydellisestä olemattomuudesta voisi itsestään syntyä mitään.

Termodynamiikan lait.

Termodynamiikan ensimmäisen lain eli ensimmäisen pääsäännön mukaan energian kokonaismäärä maailmankaikkeudessa tai missä tahansa suljetussa systeemissä on vakio. Sitä ei siis voi tehdä lisää eikä hävittää; se voi ainoastaan siirtyä paikasta toiseen tai muuttaa muotoaan.

Tämän lain mukaan mikään luonnollinen prosessi ei voi aikaansaada uutta energiaa. Big Bang itse ei siis ilmeisesti olisi voinut luoda energiaa, vaan sen lähde olisi pitänyt olla jossain muualla. Mutta missä? Termodynamiikan toisen pääsäännön mukaan maailmankaikkeudessa ja jokaisessa suljetussa systeemissä oleva energia pyrkii kohti tasapainotilaa. Sen 'teho' siis laskee, eli entropia kasvaa, toisin sanoen käyttökelpoisen energian määrä vähenee.

Koska tehokasta energiaa kuitenkin on vielä runsaasti jäljellä, se merkitsee sitä, että maailmankaikkeus ei ole äärettömän vanha, ts. sillä on ollut alku. Samaa osoittaa myös se, että lämpö universumissa on jakautunut epätasaisesti. Koska lämpö aina siirtyy kuumista kohteista kylmiin, se olisi äärettömän pitkän ajan myötä pakostakin tasaantunut. Myös radioaktiivisten aineiden hajoaminen olisi loppunut jo aikoja sitten. Joka tapauksessa termodynamiikan toisen lain mukaan maailmankaikkeuden olisi alussa täytynyt sisältää enemmän järjestystä kuin nykyään.

Big Bang eli alkuräjähdys.

Alkuräjähdysteoria perustuu pääasiassa kolmeen havaintoon: kosmiseen taustasäteilyyn, heliumin ja vedyn määrään maailmankaikkeudessa sekä etäisten tähdistöjen valon punasiirtymään. 2.73 Kelvin-asteisen taustasäteilyn uskotaan olevan peräisin alkuräjähdyksestä. Koska se tulee samanlaisena joka suunnasta, täytyisi aineen, josta se alunperin on lähtöisin, olla jakautunut avaruuteen tasaisesti. Mutta jos aine alussa oli tasaisesti jakautunut, miten gravitaatiovoimat saivat aikaan sen kerääntymisen pyöriviin galakseihin, galaksiryhmiin ja tähtijoukkoihin? Kun pommi räjähtää, kaikki kappaleet lentävät suoraviivaisesti siitä poispäin eivätkä keräänny yhteen. Alkuräjähdyksessä hiukkasten vauhti oli triljoonia kertoja suurempi, lisäksi niillä ei ollut vähäistäkään mahdollisuutta törmätä mihinkään, koska mitään muuta ei vielä ollut.

Itse taustasäteilyssä on ihmetystä herättänyt, että sen lämpötila on sama, vaikka se saapuu eri suunnilta, joissa on eri lämpötilan omaavia avaruuden saarekkeita. Miten tuo taustasätely 'tietää', mikä sen lämpötilan tulee olla? Tutkijat käyttävät tästä nimitystä horisonttiongelma (The Horizon Problem). Viime aikaiset tarkat mittaukset ovatkin osoittaneet taustasäteilyn lämpötilassa eroja. Joidenkin tutkijoiden mielestä tämä 'lämpö', joka on vain hivenen yli absoluuttisen nollapisteen, on pelkästään tähtien ja galaksien säteilemää lämpöä.

Heliumin ja vedyn kanssa lienee niin, että teoria on pikemminkin sovitettu havaintoihin, kuin että teoria selittäisi niiden suhteellisen määrän. Teoriaa vastaan puhuvat eräät tähdet, joissa ei heliumia juuri ole (ns. B-tyypin tähdet) samoin kuin ne, joissa esiintyy berylliumia.

Punasiirtymän aiheuttajia saattavat olla muutkin tekijät kuin galaksien etääntymisnopeudesta johtuva Doppler-ilmiö. Eräät tutkijat ovat kiinnittäneet huomiota punasiirtymän 'kvantittumiseen' (punasiirtymä ei muutu tasaisesti vaan tietyin kvanttiaskelin), ja päätelleet siitä, ettei punasiirtymä johtuisikaan pääasiassa galaksien etääntymisestä, vaan jostain muusta. Mikäli tämä pitäisi paikkansa, koko nykyinen maailmankuva menisi uusiksi. (Tiede 2000 5/97)

Etääntymisteorian pohjalta on myös vaikea ymmärtää, miten samassa galaksiryhmässä lähekkäin olevilla galakseilla voi olla hyvin erilainen punasiirtymä. Tästä esimerkkinä läheinen Andromedan galaksi, joka punasiirtymän perusteella lähestyy Maata ja Linnunrataa, vaikka useimmat galaksit etääntyvät meistä. Arvellaan jonkun Andromedan läheltä kulkeneen galaksin joskus 'potkaisseen' sen liikkumaan tähän suuntaan. Tuntuu hieman oudolta ajatukselta. Jos alkuräjähdys olisi saanut aineen liikkumaan keskipisteestä ulospäin, kaikki siitä aikojen kuluessa muodostuneet lähekkäin olevat galaksit olisivat liikkuneet suunnilleen samaan suuntaan. Miten silloin kahden galaksin törmäys olisi saanut toisen niistä liikkumaan takaisinpäin. (Tai ainakin melkein, koska Andromedan sivuttaisliikkeen suuntaa tai nopeutta ei ole vielä pystytty määrittämään). (Tiede 2000 8/97).

Alkuräjähdyksessä syntyisi, käytännöllisesti katsoen, ainoastaan vetyä ja heliumia. Siksi ns. ensimmäisen sukupolven tähdissä olisi vain näitä alkuaineita. Ja joitakin näistä tähdistä pitäisi vielä olla olemassa, sillä olisi melko epätodennäköistä, että joka ainoa niistä olisi sammunut tai räjähtänyt supernovana 'taivaan tuuliin' . Mutta lieneekö löydetty yhtäkään tähteä, jonka spektristä puuttuvat kaikki merkit raskaimmista aineista?

Jos alkuräjähdys on tapahtunut, herää kysymys: mikä sen sai aikaan? Jos jo riittävän suurimassainen tähti muodostaa mustan aukon, minkä keskusta on ns. singulariteettipiste, jonka tilavuus on nolla ja tiheys ääretön, ja jonka gravitaatiokentästä ei edes valo pääse irtautumaan, miten on kuviteltavissa, että koko maailmankaikkeuden massan (tai energian) sisältävä nuppineulan päätä pienempi koostuma voisi päästää mitään pakenemaan vetovoimakentästään?

Koska lisäksi - teorian mukaan - lähes kaikki alkuhetkellä syntynyt aine ja antiaine hävittivät toisensa vain murto-osan jäädessä jäljelle, ainetta (ja antiainetta) olisi tuossa alkutilanteessa ollut suunnattomasti enemmän kuin koko maailmankaikkeuden nykyinen aine. Tämä tekee vielä vaikeammaksi ymmärtää, miten tuo 'musta aukko' olisi voinut räjähtää.

Joitakin teoreettisia olettamuksia on esitetty, mm. että aine olisi alussa liikkunut monta kertaa valoa nopeammin, ja valon nopeus olisi tullut rajoittavaksi tekijäksi vasta sitten, kun gravitaatiovoimat olisivat alkaneet vaikuttaa. Mutta mikä sitten olisi alunperin tiivistänyt tuon alkuperäisen aineen niin käsittämättömän pieneen tilaan, jos gravitaatiovoimat ilmenivät vasta myöhemmin? Ns. inflatorisen laajenemisen teoria, jonka mukaan jossain vaiheessa alkuräjähdyksen jälkeen olisi tapahtunut äkillinen laajenemisen kiihtyminen moninkertaiseksi, ei selitä alkuhetken tapahtumia.

On myös ajateltu, että hiukkasia ja antihiukkasia tuli jostain jatkuvasti lisää sitä mukaa kuin ne tuhosivat toisensa. Ongelma on vaan siinä, ettei tiedetä, mistä niitä tuli! - ks. Big Bang -teorian uusia ongelmia

Tähtien kehitys.

Uusien tähtien sanotaan kehittyvän vanhojen tähtien 'jäänteistä', joita syntyy tähtien elinkaaren loppuvaiheessa tapahtuvissa supernova-räjähdyksissä. Tähän teoriaan on päädytty mm. siitä syystä, että niissä arvellaan syntyvän raskaampia aineita, joita ensimmäisen sukupolven tähdissä ei voi muodostua. On kuitenkin hieman outoa, ettei tähän mennessä liene tehty yhtään varmaa havaintoa uusien tähtien syntymisestä tai kehittymisestä.

Tähän on tietysti helppo sanoa, että tapahtumat avaruuden mittakaavassa ovat niin hitaita, ettei niitä helposti havaitse muutaman vuosikymmenen mittaisella tai pitemmälläkään ajanjaksolla. Mutta näin kadun miehen matematiikalla tuntuisi, että jotain sittenkin pitäisi näkyä. Linnunrata-galaksissammekin uskotaan syntyvän jatkuvasti uusia tähtiä. Koska Linnunrata sisältää nykykäsityksen mukaan satoja miljardeja tähtiä, joiden olisi pitänyt kehittyä n. 13-15 miljardin vuoden aikana, tulisi niitä syntyä vuosittain useita, mikäli kehitys edelleen jatkuisi samaa tahtia. Ja ainakin pitäisi näkyä suuri joukko kehittymässä olevia, enemmän tai vähemmän 'valmiita' tähtiä.

Sama koskee galakseja. Vaikka tietyissä avaruuden kohdissa oletetaan näkyvän merkkejä uusien galaksien kehittymisestä, varmuutta niistä ei ole. Viime aikoina tehdyt havainnot ovat lisäksi 'tuplanneet' maailmankaikkeuden galaksien lukumäärän, aiemman 80 miljardin galaksin asemesta niitä uskotaan nyt olevan noin 125 miljardia.
  Supernovia eli tähtien 'kuolemia' havaitaan silloin tällöin, mutta kuitenkin niin harvoin, että voidaan hyvällä syyllä kysyä, tapahtuuko niitä niin paljon, että kaikki nykyiset toisen sukupolven tähdet planeettoineen ja kaikki raskaammat alkuaineet olisivat niistä peräisin? Yksistään maapallon sisältämään raskaaseen materiaaliin on arvioitu tarvitun monta supernovaräjähdystä! (Tiede 2000 5/97).

Tähtien vähittäisen kehittymisen kannalta ongelmallisia ovat myös kaksoistähdet joita arvellaan olevan lähes puolet kaikista tähdistä. Jo se on kummallista, että niitä on niin paljon. Lisäksi jotkut niistä pyörivät toistensa ympäri niin lähellä toisiaan (niiden kiertoaika on vain muutamia tunteja), että ne ovat joko kiinni toisissaan tai sitten niiden täytyy olla kooltaan erittäin pieniä. Jos tällaiset ovat ns. valkeita kääpiöitä, eli teorian mukaan kutistuneita tähtiä, on vaikea selittää, miten ne välttivät sulautumasta toisiinsa ennen nykyiseen kokoonsa tiivistymistään.

Muita mysteerejä.

Muutama ongelma on askarruttanut matemaatikkoja. Yksi koskee universumin kaareutumista, joka ei ole sellainen, kuin sen alkuräjähdysteorian mukaan pitäisi olla (The Flatness Problem) ja se, ettei ole löydetty magneettisiksi monopoleiksi kutsuttuja hiukkasia, joiden olemassaoloa teoria edellyttää (The Monopole Problem). Näistä (meikäläisen maallikon hilseen yli menevistä) asioista kerrotaan mm. Tennesseen yliopiston tähtitiedettä käsittelevillä sivuilla.

Eräs ainakin toistaiseksi selittämätön ilmiö ovat gammasäteilypurkaukset, jotka viimeaikaisten tutkimusten perusteella tulevat jostain Linnunradan ulkopuolelta, siis kaukaisista galakseista. Arvoituksellista niissä on niiden tavaton voimakkuus; niiden aiheuttajina olevien tapahtumien täytyy vapauttaa valtavia energiamääriä, jopa 100 kertaisen määrän supernovaräjähdykseen verrattuna. Joitakin arveluja tuon säteilyn alkuperästä on tietenkin esitetty, kuten mustien aukkojen tai neutronitähtien yhteentörmäyksiä, mutta kuitenkin sen sanotaan olevan eräs nykyajan tähtitieteen suurimpia mysteerejä. ( Myös tästä asiasta löytyy tietoa Tennesseen yliopiston tähtitieteen sivuilta).

Alkuaine Poloniumin halorenkaat.

Tri Robert Gentry on tutkinut radioaktiivisen poloniumin kivikerrostumiin jättämiä ns. halokuvioita. Niitä on löydetty maankuoren syvistä kerrostumista jossa ne ovat syntyneet poloniumin lyhytikäisten isotooppien hajoamisen tuloksena kiviaineksen kiteytymisen jälkeen. Näiden isotooppien hajoamisajat ovat vain päiviä ja lyhyimmät jopa sekunnin murto-osia. Arvoitus on, miten ne ovat voineet syntyä, jos kyseiset kivikerrostumat ovat muodostuneet sulasta magmasta ja jähmettyneet hitaasti, kuten teoriat edellyttävät.
  Koska näiden polonium-isotooppien hajoamisajat ovat niin lyhyitä, kivikerrosten hidas jähmettyminen olisi aikaansaanut sen, että kaikki kyseinen polonium olisi ehtinyt hajota, eikä kiviaineksen kiteytymisen jälkeen olisi enää ollut jäljellä noita halokuvioita tuottavia radioaktiivisia isotooppeja. Koska noita haloja kuitenkin löytyy erittäin runsaasti (niitä on löydetty mm. Skandinavian, Intian, Kanadan ja USA:n graniittikallioista), Gentryn päätelmä oli, että noiden kerrostumien on täytynyt muodostua hyvin nopeasti, lähes välittömästi. Tämä on, eräiden muiden samansuuntaisten löytöjen lisäksi, johtanut jatkopäätelmään ettei maapallo olisikaan miljardeja vuosia vanha vaan huomattavasti nuorempi.

Ihmistekoisia esineitä ajalta ennen ihmistä.

Eri puolilla maapalloa olevista hiili- ym. kerrostumista on löydetty erilaisia ihmistekoisia esineitä kuten sormustimia, rauta-astioita ja -työkaluja, 8 karaatin kultaketju, hopeakoristeinen metalliesine ym. Profylliittikerrostumista on löytynyt mm. muutaman sentin läpimittaisia pyöreitä teräspalloja, joihin on hiottu kolme samansuuntaista uraa. Koska näiden kerrostumien iät tiedemiesten mukaan ovat miljoonia ja satoja miljoonia vuosia, herää kysymys miten niistä voi löytyä ihmistekoisia esineitä? Jälleen täytyy kysyä: onko nykyisissä ajanmäärityksissä jotain pielessä?

Aurinkokin täynnä arvoituksia.

Viime aikoina Auringosta tehdyt havainnot ovat tuoneet esiin tutkijoita askarruttavia seikkoja. Yksi niistä on Auringon koronan huima lämpötila, yli miljoona astetta. Auringon pinta on vain n. 6000 asteinen. Miten se voi lämmittää yläpuolellaan olevan harvan kaasun itseään satoja kertoja kuumemmaksi? Toinen ongelma on se, että auringosta näyttää tulevan neutriinoja vähemmän kuin sen ydinreaktiot edellyttäisivät. Eikö Auringon energiantuotantoa ymmärretä? Tai eikö ymmärretä neutriinojen ominaisuuksia? ( Tiede 2000 6/98)

Tähän ongelmaan saattaa liittyä havainto, että tarkkojen mittausten mukaan Aurinko näyttäisi kutistuvan. Jos näin olisi, se voisi osaksi selittää eron Auringon energiantuotannon ja sen perusteella lasketun neutriinosäteilyn välillä. Tämä Auringon kutistuminen halutaan kuitenkin useimmiten selittää johtuvaksi epätarkoista mittauksista tai tilapäisistä vaihteluista. Liekö syynä se, että sen hyväksyminen johtaisi myös hyväksymään sen, että Aurinko ja aurinkokunta ei olisikaan miljardeja vuosia vanha?

Massan arvoitus.

Massa on fysiikan keskeisiä käsitteitä. Merkillistä kyllä, tutkijat pähkäilevät kuitenkin sen kysymyksen kanssa, mitä massa oikeastaan on. Vaikka joitakin yleistäviä määritelmiä massan ominaisuuksista voidaankin esittää, sen tarkempi selitys on vielä tekemättä. Tosin teoria siitä on olemassa, mutta toistaiseksi ei tiedetä, onko se oikea. Teoria kun edellyttää ns. Higgsin kenttää ja siihen liittyvää Higgsin hiukkasta. Tätä hiukkasta ei ole etsinnöistä huolimatta löydetty. Ja sen löytyminenkään ei ratkaisisi massan arvoitusta kokonaan, sillä Higgsin mekanismi ei selitä hiukkasten valtavia massaeroja. Neutriino on niin kevyt, ettei sen massaa ole vielä edes pystytty mittaamaan. Hiljattain löytynyt top-kvarkki taas on 175 kertaa massiivisempi kuin vetyatomi. "Suhde on kuin ratikkalipun hinta verrattuna valtion budjettiin". (Tiede 2000 4/97).

Lisäyksiä:

TV1:n PRISMA- ohjelmassa esitetyssä dokumentissa planeetoista kerrottiin olevan vielä arvoitus, miten alkuperäisestä tähtienvälisestä hienon hienosta pölystä yleensä on voinut muodostua riittävän ison vetovoiman omaavia, 'kallion kokoisia' kappaleita, joita kasautumisteorian mukaan olisi tarvittu, jotta planeettoja olisi alkanut muodostua. Tuon teorian ensimmäinen rengas - alkuvaihe - siis puuttuu. Toinen 'puuttuva rengas' kasautumisteoriassa on se, ettei se pysty selittämään etäisimpien planeettojen, Uranuksen, Neptunuksen ja Pluton muodostumista, koska olosuhteet niiden kiertoetäisyyksillä ovat täysin erilaiset kuin muilla planeetoilla. (8.12.1999)

Aurinkokunnan syntyteoriat uusiksi? (uutinen 7.1.2000)
Big Bang -teorian ongelmia


Lähdeaineistoa:
Tiede 2000 - lehti - 97- 99
Tähtiakatemia (Särkänniemen Planetaario)
Creation Science
Tennesseen yliopiston tähtitieteen sivut.
Creation - Evolution Encyclopedia
Nine Planets - perusteellista tietoa planeetoista.

Päivitetty 14.01.07