Eräitä harhakäsityksiä

Kaikessa tutkimuksessa on aina esiintynyt 'tietoa', joka on myöhemmin osoittautunut joko osittain tai kokonaan vääräksi. Siltä eivät ole täysin välttyneet myöskään luomisnäkemyksen kannattajat. Varsinkin maallikkojen on ollut vaikea pysyä jatkuvasti uudistuvan tiedon mukana, joten vääriä ja vanhentuneita käsityksiä voi esiintyä vielä vuosia sen jälkeen, kun niitä koskeva tieto on tarkentunut. Seuraavassa eräitä luomisnäkemyksen tueksi esitettyjä virheellisiä tai kiistanalaisia argumentteja.

 

Kuoriaisen räjähtävä suihkaus

Pommittajakuoriainen (Brachinus crepitans) on pieni hyönteinen, joka on aseistettu tyrmäävän tehokkaalla puolustusjärjestelmällä. Vihollisen uhatessa tämä pippurinen pommittajakuoriainen pamauttaa peräpäästään ärsyttävää ja pahanhajuista, lämpötilaltaan sata-asteista kaasua suoraan epäonnisen päällekävijän naamalle.

Tämä kuoriainen on herättänyt ajoittain kiivastakin väittelyä sen jälkeen kun Creation Researchin tutkija Duane Gish esitti sen puolustusmekanismin esimerkkinä rakenteesta, jollaisen on mahdotonta toteutua evoluution mekanismien kautta. Hänen päätelmiään on sen jälkeen laajalti käytetty evoluution vastaisessa kirjoittelussa. Valitettavasti asiaan liittyy kuitenkin väärinkäsityksiä.

Gish uskoi, että hyönteisen ruiskuttaessa peräpäästään suihkeen kohti hyökkääjää, tämä eri komponenteista koostuva suihke samalla räjähtää. Niinpä hän oletti, että reaktioon tarvitaan jokin aine, inhibiittori, joka lisätään seokseen juuri oikealla hetkellä ja saa aikaan räjähdyksen. Lisäksi hänen mukaansa tarvittiin vielä jokin toinen aine, joka estäisi räjähdystä tapahtumasta hyönteisen sisällä. Tällaisen mekanismin kehittyminen vähitellen olisi tietysti mahdotonta, sillä puolivalmis mekanismi olisi räjäyttänyt hyönteisen itsensä.

Uudemmissa tutkimuksissa on kuitenkin todettu, että vaikka suihke on tavattoman kuuma - lähes 100 astetta - se ei varsinaisesti räjähdä. Gish erehtyi tulkitessaan saksalaisen kemistin, tri Hermann Schildknechtin asiasta laatimaa kuvausta. Siinä purkaustapahtumasta käytetty ilmaisu oli ilmeisesti sen verran epämääräinen, että Gish tulkitsi sen kirjaimelliseksi räjähdykseksi.

Totta kyllä on, pommittajakuoriaisella on elin, joka tuottaa vetyproksidia ja hydrokinonia. Nämä kemikaalit kuoriainen varastoi säiliöön, josta vaaran uhatessa päästää lihasten avulla räjähdyskammioon. Kammion seinämissä on rauhasia, joista vapautuu katalyyttiä, joka saa aikaan 'räjähdys'reaktion. Vetyperoksidi hajoaa vedeksi ja hapeksi, happi reagoi hydrokinoniin ja tuloksena on kinonia. Reaktioissa vapautuu myös lämpöä niin paljon, että seos höyrystyy. Tämän kuuman seoksen kuoriainen suihkuttaa vihollisensa päälle. Kuumuus ja kinonin myrkyllisyys tekevät pommittajakuoriaisesta sen pienuudesta huolimatta vaarallisen vihollisen monelle huomattavasti isommallekin eliölle.

Totta on myös, että tämä mekanismi on niin monimutkainen, että sen kehittyminen vaihe kerrallaan on hyvin epätodennäköistä. Sen kaikkia yksityiskohtia ei vielä edes tarkoin tunneta. Tutkijoiden haasteena onkin yrittää demonstroida kuoriaisen aikaan samaa räjähdysreaktiota mahdollisimman tarkoin.

Darwin luopui käsityksistään kuolinvuoteellaan

Monet tuntevat kertomuksen, minkä mukaan Darwin olisi kuolinvuoteellaan katunut sitä, että oli kirjoittanut Jumalan luomistyötä väheksyvän Lajien synty- teoksensa. Melkoisella varmuudella tämä (erään rouva Hopen alkujaan esittämä) tarina ei ole totta; ainakaan sitä ei ole kukaan Darwinin lähipiiristä vahvistanut - ei edes hänen Emma-vaimonsa, joka ei ollut koskaan pitänyt evoluutio-ajatuksesta. Ja vaikka kertomus olisi tottakin, se ei silti kelpaa todisteeksi itse evoluutiota vastaan.

Kuun ohut pölykerros todistaa sen nuoresta iästä

Tämä käsitys on perustunut tiedemiesten aikoinaan tekemiin laskelmiin Kuun pinnalle avaruudesta satavan pölyn määrästä. Nämä laskelmat olivat kuitenkin vanhentuneita jo Apollo-aluksen laskeutuessa Kuuhun. NASAkaan ei ollut huolestunut siitä, että astronautit vajoaisivat kymmeniä metrejä paksuun pölyyn. Myöhemmät, erittäin tarkat tutkimukset ovat osoittaneet Kuun pinnalle tulevan pölymäärän olevan huomattavasti aiempia arvioita pienemmän. Oletus, että se olisi joskus ollut suurempi, on hyödytön ilman todisteita.

Puuttuva päivä

"NASA:n tietoneilla suoritetuissa, planeettojen asemiin perustuvissa laskelmissa on havaittu yhden päivän ja neljänkymmenen minuutin olevan kateissa. Tämä todistaa Raamatun kertomukset Joosuan 'pitkästä päivästä' ja varjon siirtymisestä Hiskian aurinkokellossa (Joos 10. ja 2. Kun 20. luku)".

Tämä joidenkin kreationistien hyödyntämä argumentti on todellisuudessa internetissä laajalle levinnyt huijaus. Olennaisesti sama tarina esiintyy Harry Rimmerin vuonna 1936 kirjoittamassa kirjassa The Harmony of Science and Scripture, mistä joku tuntematon henkilö lienee sen lainannut ja pannut nykyisen tunnetun organisaation (NASA) ja sen laskentakoneiden nimiin. NASA ei kuitenkaan myönnä tehneensä tällaisia tutkimuksia.

Kyseinen ajatus on myös matemaattisesti mahdoton, koska se edellyttäisi jotakin tarkkaa kiinteätä ajankohtaa ennen Joosuan pitkää päivää. Itse asiassa, havaitakseen puuttuvan päivän, pitäisi käydä tarkoin läpi kaikki sekä astronomiset että historialliset muistiinmerkinnät. Vielä vaikeampi olisi löytää puuttuvaa 40 minuuttia. Muinaiset tähtitieteelliset muistiinpanot eivät anna riittävän tarkkoja lähtökohtia tällaisille laskelmille. Lisäksi varhaisimmat kuunpimennysmerkinnät ovat vuodelta 1217, eli lähes 200 vuotta Joosuan ajan jälkeen.

Tämän myytin kumoutuminen ei tarkoita, etteivätkö Joosuan ja Hiskian yhteydessä kerrotut tapahtumat olisi tosia. Niiden selitys on vain jokin toinen, eikä ihmeen mahdollisuuskaan ole poissuljettu. Eräitä selityehdotuksia on tehtykin.

Mammuttien pikapakastuminen

Vaikka jotkin merkit näyttäisivät eräissä tapauksissa viittaavan Siperian mammuttien äkilliseen jäätymiseen, se on ristiriidassa löytöpaikkojen geologisten seikkojen kanssa. Todennäköisintä on, että ne ovat hautautuneet voimakkaiden myrskyjen kuljettamaan pölyyn ja hiekkaan ja jäätyneet vasta myöhemmin. Mammuttien usein hyvin säilynyt vatsan sisältö ei välttämättä todista pikaisesta jäätymisestä, sillä norsueläinten vatsa toimii lähinnä ruoan varastona. (Ks. Mikä hävitti mammutit ..?)

Castenedolon ja Calaverasin ihmisjäännökset

Nämä vanhoista kerrostumista löytyneet nykyihmisen luut ovat todennäköisesti joutuneet sinne myöhemmin. Castenedolossa kaikki muut luiden läheisyydessä olevat fossiilit ovat selvästi vanhempia, koska ne ovat jo suolalla kyllästyneitä. Calaverasin kallo on mahdollisesti kaivosmiesten pilailumielessä tekemä väärennös.

Dubois ja Jaavan ihminen

Vieläkin yleinen käsitys on, että Eugene Dubois perui myöhemmin käsityksensä Jaavan ihmisestä puuttuvana lenkkinä ja sanoi sen olleen vain isokokoinen gibboni. Tämä joidenkin antropologien lausunnoista juontava käsitys on osoittautunut vääräksi. Dubois tosin itse on syyllinen tähän virhekäsitykseen. Hän oli erittäin kunnianhimoinen tutkija. Kun muut tutkijat myöhemmin löysivät Jaavalta saman kaltaisia fossiileja kuin hänen löytämänsä., hän halusi pitää kiinni oman löytönsä ainutlaatuisuudesta varhaisimpana välimuotona apinan ja ihmisen välillä ja alkoi siksi korostaa sen apinamaisia piirteitä. Monet tulkitsivat tämän niin, että hän itse asiassa väitti sen olevan gibbonin. Dubois kuitenkin perusti näkemyksensä (nyttemmin hylättyyn) teoriaan, jonka mukaan aivojen koko kehoon verrattuna oli tarkassa suhteessa myös älykkyyteen. Lisäksi hän uskoi 15 metrin päästä löydetyn reisiluun kuuluvan samalle yksilölle, joten Jaavan ihminen sopi hyvin tämän teorian mukaiseksi puuttuvaksi renkaaksi. Dubois ei koskaan luopunut tästä käsityksestään, vaikka asiantuntijat jo hänen aikanaan kiistivät Jaavan ihmisen aseman puuttuvana renkaana. Yhtenä syynä oli reisiluu, joka kuului selvästi nykyihmiselle.

Kuollut joutsenlisko

Japanilaisen troolarin Uuden Seelannin lähistöltä löytämä kuollut 'plesiosaurus' on mitä todennäköisimmin ollut puoliksi mädäntynyt hainraato. Sen kidukset ja leukaluut irtosivat pian, joten jäljelle jääneet pää ja kaula antoivat vaikutelman liskomaisesta eläimestä. Myöskään siitä otetuista näytteitä tehdyt anatomiset ja biokemialliset analyysit eivät tue oletusta, että kyseessä olisi ollut plesiosaurus eli joutsenlisko.

Entropia alkoi lankeemuksesta

Jotkut ovat esittäneet ajatuksen, että termodynamiikan toinen pääsääntö eli entropian laki olisi alkanut 'rappeuttavan' vaikutuksensa vasta syntiinlankeemuksen jälkeen. Tämän lain mukaan kaikki pyrkii hajoamaan ja asettumaan kohti järjestäytymättömyyden tilaa.

Tämä elottoman luonnon pyrkimys ei kuitenkaan ole pelkästään haitallista. Eräs selkeä esimerkki siitä on ruonsulatus, missä syöty materiaali pilkkoutuu alkuosiinsa, jotta elimistö voi sitä hyödyntää. Toisena esimerkkinä voisi mainita kitkan, missä järjestynyt mekaaninen energia muuttuu järjestäytymättömäksi energiaksi, lämmöksi. Ilman kitkaa jo kävelykin olisi vaivalloista, ellei suorastaan mahdotonta. Entropian laki 'määrää' myös sen, että lämpö siirtyy kuumasta kohti kylmää, joten esim. auringon lämpö siirtyy sinnekin, minne se ei paista. Myös hengitys perustuu entropian lain mukaiseen kaasujen virtaamiseen kohti matalampaa painetta. Itse asiassa kaikki perustavaa laatua olevat prosessit, mukaan lukien alkion kehitys aikuiseksi, hyödyntävät vallitsevaa entropiaa, mikä osoittaa sen olleen olemassa alusta asti.

Archaeopteryx on väärennys

Tässä sekoitetaan kaksi asiaa. Archaeopteryx on aito, mutta sen sijaan Piltdown-linnuksikin kutsuttu Archaeoraptor on monien evolutionistienkin mielestä väärennös. Tämä on todettu anatomisissa ja muissa tutkimuksissa. Archaeopteryx eli liskolintu ei kuitenkaan ole puuttuva rengas, vaan erityispiirteistään huolimatta todellinen lintu.

Suotuisia mutaatioita ei ole

Tämä ei tarkalleen ottaen pidä paikkaansa, sillä jotkut muutokset voivat tietyissä tilanteissa osoittautua hyödyllisiksi. Täsmällisempää olisi sanoa, ettei vielä ole havaittu mutaatioita, jotka olivat lisänneet geneettistä informaatiota (edes niissä harvoissa tapauksissa, joissa ne ovat osoittautuneet suotuisiksi).

Uusia lajeja ei muodostu

Tämäkään väite ei sellaisenaan pidä paikkaansa. Yleisten taksonomisten määrittelyjen mukaisia uusia lajeja on todettu syntyneen. Itse asiassa nopea lajiutuminen on tärkeä osa luomisnäkemykseen perustuvaa selitysmallia. Tämä lajiutuminen tapahtuu kuitenkin geneettisen perimän sallimissa puitteissa, eikä se kehitä uutta geneettistä informaatiota.

Maan akseli oli kohtisuorassa ennen vedenpaisumusta

Tälle väitteelle ei ole perusteita. Vuodenajat mainitaan jo ennen vedenpaisumusta (1 Moos. 1:14), mikä sotii vahvasti tätä käsitystä vastaan. Joidenkin mielestä akselin siirtymä saattoi käynnistää vedenpaisumuksen, mutta tarvitaan vielä melkoisesti lisätodisteita, jotta tätäkään argumenttia voi käyttää muuna kuin 'työhypoteesina'.

Tietokonemallinnusten mukaan nykyinen akselikallistuma on ihanteellinen ajatellen vuodenaikoja eri puolilla maapalloa. Jos akseli olisi kohtisuorassa, se lisäisi napaseutujen ja päiväntasaajan välisiä lämpötilaeroja huomattavasti nykyisestä. Myös Kuulla on tärkeä osuus maapallon akselikallistuman vakauttamisessa, johtuen sen suhteellisen suuresta koosta ja läheisyydestä.

Ihmisen ja dinosauruksen jalanjäljet

Paluxy-joen varrelta löytyneitä jalanjälkiä on usein käytetty todisteena ihmisen ja dinosauruksen rinnakkainolosta. Vaikka onkin mahdollista (jopa todennäköistä), että ihminen ja jotkin dinosaurukset ovat eläneet samaan aikaan, kyseiset rinnakkaiset jalanjäljet ovat kiistanalaisia ja kaipaavat perusteellisia lisätutkimuksia kelvatakseen todisteeksi.

Darwin ja silmän evoluutio

Darwinin toteamusta silmän evoluution absurdiudesta on usein lainattu irrallisena, mikä antaa väärän kuvan hänen näkemyksestään. Vaikka hän myönsikin, että ajatus silmän kaltaisen monimutkaisen rakenteen evoluutiosta tuntuu järjettömältä, hän silti kaiken jälkeen sanoi, että on helppo kuvitella sen syntyneen askel askeleelta vähittäisten muutosten seurauksena. Sivumennen sanoen, jos Darwin olisi tuolloin tiennyt, kuinka monimutkainen silmä todella on, hän olisi saattanut tulla toisiin ajatuksiin.

Puuttuvat neutriinot

Auringosta tulevien neutriinojen vähäinen määrä on herättänyt kysymyksiä. Joidenkin laskelmien mukaan niitä havaitaan vain kolmasosa odotetusta määrästä. Tätä argumenttia on käytetty todistamaan, ettei Aurinko voi olla miljardeja vuosia vanha. Kyseiset laskelmat ovat kuitenkin riippuvaisia mm. siitä, onko neutriinoilla massa vai ei. Siitä on olemassa erilaisia teorioita, joten ei voida olla täysin varmoja, minkä verran neutriinoja pitäisi havaita. Lisäksi uudet havainnot näyttävät puhuvan sen puolesta, että neutriinoilla olisi melko suuri massa. Tämä selittäisi niiden näennäisen puuttumisen ja vahvistaisi käsitystä fuusiosta Auringon pääasiallisena energialähteenä.

Vesivaippateoria

Teoria, jonka mukaan maapalloa alussa ympäröinyt vesivaippa olisi saanut aikaan vedenpaisumuksen, on ilmeisesti ainakin tässä yksinkertaisessa muodossaan virheellinen. Toisaalta Raamattukaan ei anna asiasta suoranaista, yksiselitteistä tietoa. Jotkut tutkijat silti edelleen pitävät jonkinasteista vesi/jäärengasta mahdollisena. Eräs uudempi selitysyritys sille, mistä vedenpaisumuksen vedet tulivat, on ns. hydrolaattateoria.

Ennen vedenpaisumusta ei satanut

Raamatussa mainitaan (1 Moos 2:5), ettei 'Jumala ollut vielä antanut sataa maan päälle'. Tämä lause liittyy aikaan, jolloin ihminen luotiin, joten siitä ei ilman muuta seuraa, etteikö sadetta olisi esiintynyt myöhemmin luomisen ja vedenpaisumuksen välisenä (n. 1700 v.) aikana. Vastaavan tapainen virhepäätelmä on, että sateenkaaren asettaminen liiton merkiksi todistaisi, ettei sateenkaarta ollut näkynyt ennen vedenpaisumusta. On ilmeistä, että sen näkyminen sai vain tuolloin uuden merkityssisällön, kuten myöhemmin esim. kastetoimituksen vesi tai ehtoollisen leipä ja viini.

Välimuotoja ei ole olemassa

Tämä on siinä mielessä huono argumentti, että useitakin evoluutioteorian kannalta sopivia ehdokkaita välimuodoiksi on olemassa. On sitten eri asia, ovatko ne sitä todella, koska tutkijatkin kiistelevät siitä, mihin väliin ne milloinkin kuuluvat tai ovatko ne vain ns. mosaiikkimuotoja. Vaikka välimuodot monen evolutionistinkin mielestä käytännöllisesti katsoen puuttuvat, niiden olemassaolon yksioikoinen kiistäminen ilman tarkempia määrittelyjä ei ole suositeltavaa.

Hominidifossiilit mahtuisivat yhteen ruumisarkkuun

Tämä on hyvin yleinen käsitys. Mm. New Scientist -lehti kirjoitti (26.03.1981): "Koko nykyisin olemassa oleva hominidien kokoelma peittäisi tuskin biljardipöydän." Saman suuntainen oli Science -lehdessä samana vuonna julkaistu toteamus: "Ensisijainen tieteellinen todistusaineisto on säälittävän pieni kokoelma , joista ihmisen kehityshistoria olisi rakennettava." Kuitenkin jo vuosina 1968-1976 julkaistu kolmiosainen Catalogue of Fossil Hominids luettelee tuhansia hominidifossiileja. M.L. Lubenovin tutkimusten mukaan niitä on nykyään noin 7000-8000. Syy ei siis ole niiden vähyydessä yleensä, vaan siinä, että että suurin osa niistä on joko liian nykyaikaisia tai ajoitukseltaan sopimattomia. Niinpä evolutionistit katsovat, ettei niillä ei ole käyttöä ihmisen oletetussa kehityspuussa. On sitten eri asia, onko tällaisella todistusaineiston valikoivalla käytöllä enää lainkaan tieteellistä uskottavuutta.

Mikroevoluutio vs. makroevoluutio

Myös näiden termien huolimaton käyttö kääntää helposti huomion pois itse avainkysymyksestä, informaatiosta. Alkuliemestä ihmiseksi -evoluutio edellyttää muutoksia, joissa geneettinen informaatio lisääntyy, mutta tähän mennessä olemme havainneet vain sen uudelleen järjestymistä ja menettämistä. Edes vähäistä lisäystä ei ole todettu, vaikka sen pitäisi olla enemmän sääntö kuin poikkeus, mikäli darvinistinen evoluutio olisi tosiasia. Toisaalta säätelygeenit voivat saada aikaan melko suuriakin muutoksia kytkeymällä päälle tai pois, mutta uutta geneettistä informaatiota ei tällöinkään synny.

Lähde: www.answersingenesis.org  
 
 
6.12.05