Olen syntynyt Vaasassa verrattain nuorena, jossa vaikutin aikuisiän saavuttamiseen asti.
Pienestä pitäen olen laulanut ja keikkojakin
tein jo alta kouluiän
- muutama farmaseutti
kuuli lauluni ”Miska soutaa joella”.
Sainhan
myös palkkaakin siitä ; apteekin salmiakkeja
tuli pussi aina laulusta!
Vaasaan tuli aikanaan uutuutena Musiikkiluokka, johon myös
minä hain ja pääsin.
Opettajina meillä toimi Erkki Tervala
(3-6lk) sekä Kanttori Risto Ylimäki (7-9lk).
Yläasteen jälkeen jatkoin opintojani ensin Ammattikoulun keittiölinjalla pari vuotta ja vuoden verran Hotelli- ja Ravintolakoulun kokkipuolella. Halusin oppia tekemään ruokaa olen siis koulutukseltani Suurtalouskokki ja Ravintolakokki.
Karaoken tulessa villitsemään kansaa 90 - luvulla, vei se
mukanaan myös minutkin ja sieltä kitaristi Heikki Koivisto
minut
alkujaan sitten ”bongasi”.
Vuosi 1996 oli se vuosi jolloin aloitin keikkailun pääsolistina Hessun yhtyeessä.
Orkesteri sai "kasteessa" nimen :
Nina Laaksonen & Heikki Koiviston Yhtye.
Myöhemmässä vaiheessa nimi vaihtui Nina Koiviston Yhtyeeksi.
Vuosien mittaan on tullut tehtyä keikkaa pitkin Suomen maata ravintoloissa,
lavoilla ym... erilaisissa tilaisuuksissa.
Mieleenpainuvia kokemuksia on kertynyt myös häistä ja synttäreiltä, joita soitammekin vuositasolla useita.
Juontotehtäviäkin olen jonkin verran tehnyt.
mm. lokakuussa 2004 olin Ilpo Karisen Yhtyeen 40-vuotis Juhlakonsertissa
toisena juontajana Olli Linjalan kanssa.
Yhtyeemme on tehnyt myös joitakin säestyskeikkoja.
Hannu Kattilakosken taustalla toimimme vuosina 2003-2006.
Kilometrejä on kertynyt mittariin paljon ja joskus on jotain pientä matkan varrella tapahtunutkin.
Eräs tapahtuma vuosien varrelta, joka ei naurattanut silloin kun se tapahtui on tämä:
Matkasimme silloisen rumpalimme Rofan autolla kohti keikka-
paikkaa ja Stigu-basistin peräkärry tukevasti auton vetokou-
kussa kiinni.
Yht'äkkiä tiessä oli pari kunnon "kiharaa". No, jenkkiautohan niiasi nätisti niissä,
mutta takaa alkoi kuulua
melko kovaa rahisevaa ääntä
ja taakse katsoessamme välähti siellä myös muutama tulinen kipinäkin...
KYLLÄ, kärryn aisa oli mennyt melkein poikki! Kärry oli siis hiuskarvan verran vielä kiinni ja etupää ylväästi pystyssä.
Pysähdyimme tarkastelemaan tilannetta ja totesimme, että
onni onnettomuudessa oli ettei aisa irronnut kokonaan, koska
tiellä oli muitakin autoilijoita.
Ja selvää oli myös se, että sillä peräkärryllä ei matkaa enää jatkettu...
Rofa, joka oli kova hevosmies kertoi nähneensä lähellä hevostallin ja ottikin samantien puhelintiedustelusta selvää kenelle voi soittaa.
Uskokaa tai älkää, mutta niiden parin "kiharan" jälkeen oli mennyt ainoastaan puoli tuntia,
kun meillä
oli jo uusi kärry auton perässä ...kröhm... siis HEVOSkärry ⌣
Illalla sitten Ravintolaan tullessaan oli joku asiakkaista närkästyneenä todennut lipunmyyjälle
"kuka on tullut vain juhlimaan ja jättänyt hevosen yksin kärryyn parkkipaikalle"...
...asiakkaan ilme oli ollut paljon puhuva, kun hänelle oli
selvinnyt kenelle kärry kuului ⌣
Naurettu on jälkeenpäin monesti ja löytyipä niitä heiniäkin
vielä kauan tapahtuneen jälkeen.
Mutta pääasiahan oli se, että keikalle pääsimme ajoissa!