Uutisia ja kuulumisia 2009
30.12 -09 Viikon verran synnytykseen. Ria on ollut erittäin
iloinen ja virkeä, joten kaikki tuntuu olevan kunnossa. Pihalla
liikuskelee omaan tahtiin puku päällä, jottei nisät saa kylmää.
Penikat potkii ja möyrii mahottomasti.

Ferhill´s Jurddas "Rekku"

10.12 -09 Tänään Ariana kävi ultrassa, porukkaahan
siellä näkyi ihan riittävästi. Ria on erittäin hyvässä kunnossa, niin
jaksaa hoidella pesueensa. Pentutilat on tehty jo valmiiksi.
Päivitykset jatkuvat ensiviikolla PENNUT OSIOSSA.


Jurddaksen ja Arianan
pennuista tulee todennäköisesti ruskea -ja mustapäistärikköjä.
Pentueesta tulee J-pentue, isän mukaan.
Tässä Rian edellinen pentue nokosilla.

22.11 -09 Nortin Olinda kävi ensimmäisen näyttelynsä
Jyväskylän kansainvälisessä näyttelyssä. Hienosti Linda
esiintyi ja tuloksena AVO ERI ja oli PN 3:n
Onneksi Olkoon !

08.11 -09
Illan koittaessa päästettiin taas Nortin Ariana ja Ferhill´s Jurddas
pihalle.
Pienen kosiskelun jälkeen Rekku hoiti hommansa.
Tammikuun alussa pitäisi pentujen syntyä.
Odotamme yhdistelmästä varhaiskypsiä, yhteistyöhaluisia,
vauhdikkaita ja ensisijaisesti hyviä METSÄSTYSKOIRIA.
Molemmissa linjoissa esiintyy näitä ominaisuuksia.
Ferhill´s Jurddas Nortin Ariana
FIN KVA+ MVA VOI 2 ERI

Aamulla heräsin ja sää oli usvainen. Kuuntelin ihmeissäni pyiden
kiroilua. Aamukahvilla sanoin Antille, ihan kuin pyyt olisi pitäneet
peliään. Onhan meillä täällä pyitä, tokaisi Antti.
Päivällä olin pellolla seuraamassa Antin ja Jounin koiria.
Pyille ja fasaaneille saatiin hienoja tilanteita ja riistatöitä.
07.11 -09 Haapajärven kautta Sotkamoon.
Mukava seurata taustalla hyvien koirien toimintaa.
Onnittelut Rikulle ja Antille ykkösistä.
Illalla Sotkamoon Rian sulhasta katsomaan.
Pianhan Ria rupesi Rekkua viemään pellon reunaan.
Tilanteen rauhoituttua Rekku hoiti hommansa .

16.10 -09 Nortin Elvis Kaer-kokeessa Lapualla.
Koekertomus: Erinomaista hakua esittävä, jonka meno on
yläpäistä. Koiralla 3 mahdollisuutta linnuille, jotka kaikki hyödyntää.
Rasitteena yksi tulokseton seisonta. Kahteen riistatyöhön hyvä eteneminen, yksi ilman etenemistä. Lintujen siivittäessä koira täysin
rauhallinen. Kylmänlinnun noudossa pudottaa ohjaajan jalkoihin,
muuten ok. NUO 1 83p Haku hienot 5p ja Riistatyö 4p
Tuomari Jukka Mäkelä
Timpalle ja Elvikselle ISOOT ONNITTELUT !

Kiitoksia kasvattien omistajille osallistumisesta Junkkariin.
Mukavasti mahduttiin kaikki tänne Nortinluomaan. Aamuisin
startattiin kohti Karhumäkeä ja aina tuli kiirelähtö.
Tässä poseraa tytöt ja Teemu.
Järvisen Jussi tuomaroi tätä porukkaa.
Elainen ja Eräkaverin hakuun oli erityisen tyytyväinen.
Esmeraldalle pitää vielä saada lintuja eteen,niin syttyy se
tämäkin tyttö.
Teemu on kyllä tehnyt hyvän pohjatyön ja se näkyy
parivaljakon yhteistyössä.
Tuomarille iso kiitos, otti ensikertalaiset hyvin huomioon.
Tulokset jäivät vielä odottamaan...
Elaine Päivi Eräkaveri Emma Esmeralda Teemu
ERI EH EH

Nortin Elvis, tulos Junkkarissa Nuo 2 ERI
Timppa kysyi, missäs seuraava koe ?

Nortin Elmeri sai Junkkarissa Nuo 3 tuloksen. EH
Kipinä jäi kytemään...

13.09 -09 Likan toiminta tuo tulosta.
Puree se 20 kaliperinenkin, kun koira jaksaa metsoa jallittaa.
Mukavasti tuo Päivin koira toimii.

12.09 -09 Pyyparvi kävi ikkunan alla näyttäytymässä .
18 Kpl samassa porukassa.

05.09 -09 Nortin Olinda kävi haistelemassa peltojen tuoksuja.
Ihmeellisiä hajuja pelloista nousee, kun se laittaa jäykistelemään.

22.08-09 Nortin Eräkaveri kävi haistelemassa linnunhajuja.
Teeret herättivät mielenkiinnon ja tulihan siinä seisontojakin.
Fasaanin hajujakin kokeiltiin.
Tottelevaisia koiria Emmalla , mukana riekkumassa Ferhills Jiellan
pentu Niehku.

21.08 -09 Kävin Orvokin kanssa avauksessa iltapäivällä, kun keli
meni vähän pilvisemmäksi. Minun ja Orvokin ensimmäinen
yhteistyö sorsalla.
Pera kävi tänä aamuna Rian kanssa ja paisti tuli heidänkin reppuun.
Vähän laihanlaisia saaliita, linnut lentää korkeella ja kovaa.

15.08-09 Puutalkoissa Peuralammella, niin paljon porukkaa,
että kerkisi välillä istumaankin.

Päivi ja Mari ahkerina.

12.08 -09 Nortin Arianan uros on nyt valittu.
Pitkien pohdintojen jälkeen päädyttiin urokseen
Fernhill´s Jurddas hieno nuori uros, josta sukusiitos 4 polvessa
0.00 %
Jälkeenpäin kiinnitin huomiota uroksen isään, josta saattaa
periytyä muiden hienouksien lisäksi valkopohjaisuutta
Kuvia myöhemmin
09.08 -09 Vesityökokeessa Ruhassa.
Nortin Ariana voittajaluokka vesi 5 jälki 4 pistettä
Jälki meni vauhdissa ensimmäisessä mutkassa vähän pitkäksi.
Nortin Elaine nuortenluokka vesi 4 pistettä linnulla.
Elaine ei suostunut luovutuksessa istumaan.
Sawhill´s Bippuri nuortenluokka vesi 5 pistettä

26.07 -09 Nortin Esmeralda kävi näyttämässä taitojaan.
Oli mukava seurata Teemun ja Essin yhteistyötä.
Essi kävi tekemässä vesityön, täydet 5 pistettä.
Onnea Teemulle ja Essille.
Kuvia täällä.

15.07 -09 Nortin Elainen "Tähti" lonkkakuvaustulos saatiin tänään.
Lonkat A kyynärät 0/0
12.07 -09 Nortinluoman heinäkuuta Kuvia tässä

11.07 -09 Kivakoirapäivät Lapualla.
Mukava koko perheen tapahtuma, joka illasta vaihtui saunomiseen
ja muuhun hauskanpitoon. Osallistujia oli mukavasti ja nauraa sai.

02.07 -09 Vesityötreenit
Tähti ja Bippuri opettelivat ensin uimaan ja sitten otettiin noutoja.
Ensimmäiset veteenmenot olivatkin alussa rannalla pärskintää.
"Tähti" noutaa eka kertaa vedestä.
Lisää kuvia

22.06 -09 Fasaaniuntuvikot viikon ikäisinä. Hyvin pikkuiset pärjää,
kun saavat ruokaa ja lämpöä.

Koirat pääsi testaamaan uutta koiratarhaa, mikä on vielä kesken-
tekoinen. Ylälaudoitus ja porttin teko vielä edessä.
Tarhaa ei ole ollut ja siitä on ollut hyötyäkin. Koirat ovat oppineet
hyvin tontinrajat ja tottelevaisuutta.

13.06 -09
Mannermaisten kanakoirien päänäyttely 2009
KKSS tuomari Erik Petersen
Meidän Bippuri sai EH:n (erittäinhyvä) ja voitti junioriluokan.
Tuomarin linja oli, ettei anna junioriluokassa erinomaista, koska
koirat ovat kesken kehityksen. Hienosti Bippuri esiintyi ja
tuomari kertoikin yleisölle, että tämä koira ei tarvitsisi välttämättä
esittäjää ollenkaan. Koira esittää itse itsensä. Arvostelussa ei ollut
yhtään moitteen sanaa. Onnittelut Bippurin kasvattajille Merjalle ja Köpille. Syksyn koitoksiin on mukava treenata hyvä rakenteista ja
luonteista koiranalkua.
KK saksanseisoja 2009 narttu Kiefer´s Duva oli kaunein ja uroksista
Heipekan Herkules.
Kiefer´s Duva oli, myös KOKO PÄÄNÄYTTELYN VOITTAJA.
Oikein Paljon Onnea omistajille ja kasvattajille.
Sawhill´s Bippuri

Tuomari LKSS Klaus Meinert.
Nortin Orlando "Kölli" oli näytillä ja tuloksena EH ja
parasliike kehässä tuli toiseksi. Tuomari arvosti nimenomaan
hyviä liikkeitä. Onnittelut Jenille ja Ristolle.
LK saksanseisoja 2009 narttu Pictan Chantal oli kaunein ja
komein uros oli Syystuiskun Ukkonen "Tärppi"
Paljon Onnea omistajille ja kasvattajille.
Koivulan Seppo otti kuvan Päivistä ja Köllistä.

19,05 -09 Kukko saattelee istutettua mustaa kanaa,
tuntuvat viihtyvän pihapiirissä.

15.05 -09 Pihapyyt käyvät välillä syömässä aidan reunassa.
Pyiden pesä 60m päässä talosta sängellä.

Tuli vaihdossa tällainen rakennettu tuote .
Kun kerran toisesta harrastuksesta ollaan luopumassa, niin
myydään tämäkin pois. Jää vain tämä metsästysharrastus.

9.05 -09 Olimme Bippurin kanssa Lapuan 70-vuotisjuhlanäyttelyssä.
Tuomarina Raija Tammelin. Vettä satoi koko päivän, välillä tosi
rankasti. Bippuri esiintyi kuitenkin mallikkaasti ja tulosta tuli.
JUN ERI, JUNK 1, PARAS NARTTU 1, SERT, ROP

28.04 -09 Fasaanikanoja päästettiin syrjäisemmille pelloille.
Mukava oli käydä parin päivän päästä kiikaroimassa peltojen laidassa.
Kukot olivat ottaneet kanat haaremiinsa.
24.04 -09 Tänään lisättiin Kauhavan fasaanikantaa istutuksilla.
Hyvä lisätä lintuja syrjäisemmillekkin pelloille.
Mukana auttamassa Mika ja Pyypellon Elna

18-19.04 -09 Vuosikokous Oulussa, piti olla mukana tekemässä
järkeviä päätöksiä.
Mukava viikonloppu hienojen ihmisten seurassa.
16.04 -09 Bippurin kanssa pelloilla kävi erikoisesti.
Teeriä lenteli peltojen äärellä aika paljon.
Metän reunaan tullessamme koira seisoi.
Hetken päästä lintu pomppasi koiran edestä ryteiköstä puuhun
ja rupesi kiukkuisesti komentamaan koiraa.
Bippuri kiersi luokseni ja mentiin lähemmäksi.
Koira liikui linnun alapuolella ja
teerikukko jatkoi komentamistaa.
Viimein huomasi minut ja lähti lentoon.
Sitten riittikin Bippurilla hetken aikaa hauskaa.
Teeriä oli ilmassa parikymmentä kappaletta.
Pois mennessämme seisottiin melkein joka puun alle hihnassa.
Teeren en olekkaan ennen kuullut komentavan koiraa,
metsokukon useastikin.
15.04 -09 Kukko yritti hätistellä pyyparia reviiriltään,
mutta pyyt vain jatkoivat syömistään kaikessa rauhassa.
Kukko kyllästyi ja jatkoi sivummalla syöntiään.

11.04 -09 Bippuri harjoittelee paikalla pysymistä.
Kaksi kanaa syö kaikessa rauhassa kuusen juurella.
Kalle pitää vahtia ettei muita kukkoja ilmesty reviirille.

10.04 -09 Kevät keikkuen tulevi. Kaksi pyypariskuntaa käy
vuorotellen syömässä pihamaalla.

05.04 -09 Koiranäyttelyssä Kinnulassa, tuomarina Raimo Louhio.
Sawhill´s Bippuri ja Nortin Elaine olivat kehässä.
Juniorit esiintyivät hyvin ja olivat avoimia.
Sawhill´s Bippuri 9kk narttu, joka on erinomaista tyyppiä, virheetön
kaunis, hyväilmeinen pää. Erinomainen kaula, hyvä selkä ja häntä.
Lyhyehkö rintakehä, hieman avoimet kulmaukset. Pysty ranne.
Liikkuu hyvin, erinomainen karva. Avoin hyvä luonne.
JUN EH, JUK 1

Nortin Elaine 9kk narttu, joka on erittäin hyvän tyyppinen. Oikean
linjainen kaunis vielä kevyhehkö pää. Erinomainen kaula, selkä
ja häntä. Oikeanmallinen rintakehä, hyvät raajat ja liikkeet.
Hyvä karva, hyvä avoin luonne.
JUN EH

02.04 -09 Tänään O-pentue täytti kaksi vuotta. Paljon Onnea ja rapsutuksia kaikille kasvateille. Syntymäpäivän johdosta on tullut
mukavia kuulumisia sisaruksista, kiitos.
Orvokki nautti juhla-aterian.

27.03 -09 Bippurin ja Rian kanssa maastossa katselemassa kevään
merkkejä. Bippuri vilvoitteli lenkin päätteeksi. Kuvia.
Bippuri tarkkailee metsojen jälkivanoja.

Metsot kiertelivät kallioilla vierekkäin siipiään vetäen
Neljä metsoa oli kulkenut yli kaksi kilometriä kevään
kiihko rinnassaan.

15.03 -09 Nortin Elvis ja Timo kävivät kylässä. Elvis pääsi
ensikerran pyille ja yllätti hienolla toiminnallaan.
Jänis sai sopivasti kyytiä ja tulihan niitä tyhjiä seisontojakin,
kunnes saatiin hyvä riistatyö fasaanille. Kuvia tilanteista.

08.03 -09 Nortin Esmeralda kävi näyttelyssä
tuloksena Jun Erittäin Hyvä. Tarkka hampaiden
tarkastus menossa. Essi ottaa rauhallisesti.
Tuomari kehui reippaaksi tytöksi.
Onneksi olkoon .
Kuva Katja Ruotsalainen

28.02 -09 Nortin Esmeralda "Essi" kävi reenaamassa
koulutustapahtumassa Villa Kanteleessa Maaningalla.
Essi teki hienot riistatyöt pudotuksin. Harjoituksissa
käytettiin Dogtran heitintä, josta fasaani saa vauhdikkaan
lähdön. Essi rauhallisesti paikallaan. Pudotuksen jälkeen
noudon teki isäntä. Kuva Kukka-Maaria Karttunen
28.02 -09 Norttilaisia talvileikeissä kuvia täällä.
27.02 -09 Hanhipaisti maistui hyvässä seurassa.
Mika hoiti rutiinilla hanhen valmistuksen

27.02 -09 Kevättunnelmissa lumikenkälenkillä,
Jabe, Orvokki, Bippuri, Mika ja Pera.
Makkara maistui taas kerran todella hyvältä.

Ukkometso raahailee jo siipiään, kevättä rinnassa.

24,02 -09 Nortin Elaine on pihassa seisoskellut lintuja.
Pitihän Tähden nenää käydä kalibroimassa pyillä.

Starttipistooli riittää näille linnuille.

22,02 -09 Ruhan koe, taas kerran hienosti järjestetty koetapahtuma.
Talvimyrskylle eivät Riku ja Tarja kuitenkaan voineet mitään.
Riku, Timo ja Mika riistatyössä mukana.

Orvokki seisoo pyitä. Myrskyssä koira hävisi välillä
kokonaan ohjaajan näkyvistä. Tuloksena Nuo 2
Kuva Tapio Mäki

19,02 -09 Orvokin kanssa pelloilla. Piti käydä pyillä muutaman kerran
sunnuntain koetta varten.
16.02 -09 Kuljettu muutamana päivänä penikoitten kanssa pelloilla.
Aivan mahtavat ilmat, mitä nyt vähän reilua pakkasta yöllä -28,9 C.
Kuvia kulkijoista
01.02 -09 Oltiin penikoitten kanssa metässä kuntoilemassa ja
harjoiteltiin yhteydenpitoa ym. Lumikengillä oli hyvä kulkea.
Tähti ja Bippuri vainusi jotain ja hajuvanassa mentiin. Seisontaa tapailtiin vuoronperään ja yhtäkkiä riekkoparvi pörähti lentoon.
Riekkoja nähtiin ainakin kuusi.
Bippuri lämpeni niin, että piti vilvoitella välillä piehtaroiden.

Tähti jäi ihmettelemään kummallista hajua.

Rauhoitumisen jälkeen matka voi jatkua.

27.01 -09 Kierreltiin Kauhavan toista laitaa nevoilla.
Mukavia löytöjä riekkoparven muodossa.

25.01 -09 Nortin Esmeralda kävi näyttäytymässä. Mielyttävä neiti.
Fasaani herätti kiinnostusta tupsahtaessaan Essin nenän edestä lentoon.
Olihan koiralla jo haju jostakin jännittävästä.

18.01 -09 Nevoja kiertelemässä Oskarin , Artturin ja Orvokin
kanssa. Aatuhan merkkaili nevalla, ja löytyihän sieltä
riekon kieppejä. Mukava huomata, että riekkoja vielä Kauhavalta
löytyy.
Metsässä kohtuullisesti lunta, hyvä oli kierrellä kuuden kilometrin
lenkki.

17.01 -09 Aurinkoiset päivät jatkuvat, välillä tuli hiukan lunta.
Käytiin koko lauman kanssa sänkiä kiertelemässä.
Pakkasta mukavat 16 astetta, vaan eipä tuo koiria haitannut.
Itellä rupesi viima tuntumaan poskipäissä.
Ei sattunut lintuja kohalle, mutta hauskaa oli.

13.01 -09 Välipäivän jälkeen aurinko paistaa jälleen pelloilla.
Lumet on lähteneet, linnuilla hyvä olla.
Käytiin ensin kattomassa sisarten työskentelyä pyillä.
Sen jälkeen pistettiin tositoimiin Nortin Aatu ja Orvokki.
Löytyihän niitä lintuja näilläkin koirilla, pelkkä kamera mukana
Kuvia tapahtumista.
Nortin Aatu kävi vierailulla. Aatu esitti hienoa hakua ja hoiti
riistatyöt mallikkasti, kyllä oli ilo katsella.

11.01-09 Kauniita päiviä on riittänyt enemmän kuin heinäkuussa
Tänään tammikuun tuulisimpana päivänä, otin kameran haulikon
sijaan pelloille. Näyttää siltä ettei parin päivä päästä
ole enää pelloilla lunta. Nortin Ariana ja Orvokki reenasivat parihakua.
Meinaa välillä iskeä sisarkateus, mutta kyllä se kuitenkin meni ihan
hyvin. Otin Rian pois pyiltä ja Orvokki tilalle, sitten Ria säestämään.
Lopuksi yhteinen riistatyö. Kuvia täällä.
07.01 -09 Talvimaisema kaunistuu päivä päivältä, lunta tullut
poikkeuksellisen paljon. Pelloilla on kyllä kaunista , mutta ei
niin mukava kulkea kuin viime talvena. Kuvia talvesta pohjanmaalla
04.01 -09 Pelloilla on kierrelty vaihtelevasti, välillä nuorten
koirien ja toisinaan vanhempien kanssa. Kuvia pentujen seikkailuista
Vauhdikkaita on leikit pihapiirissäkin. Kuvia
Mukava oli löytää teeret ruokailemassa pellolla

Kuivaharjoittelua sisällä. Pennut tarkkailee kukkoa

Välillä voi tehdä riistatyön pihafasaaneillakin

01, 01 -09 Kaunista se on peltomaisema talvellakin.
