|
Päivitetty
20.11.2008
![]() ![]() |
| Enkelikeräys
Paukun Ruokala
Puukoulu
Linja-autoasema Kauppakatu Jokirannan kerrostaloasemakaava Johtokunta Linkkejä Lapuan kaupunki on saanut valtakunnallistakin mainetta siitä, että se 1990-luvulla säilytti 1920-luvulta lähtien Lapualla toimineen Valtion Patruunatehtaan teollisuusmiljöön tekemällä siitä toimivan kulttuurikeskuksen, Lapuan Vanhan Paukun. Kaupunki on myös kunnostanut omistamansa Hautasen kauppiastalon. Molemmat hankkeet ovat ylläpitäneet paikkakunnan omaleimaisuutta, jota ilmentävät tuomiokirkko, kaupungintalo, muutama komea talonpoikaistalo ja muut vielä jäljellä olevat vanhan rakennuskulttuurin edustajat. Tätä taustaa ja lapualaisten vahvaa kotiseutuylpeyttä vasten on merkillistä, että Lapuan kaupunki on tehnyt myös päätöksia, jotka osoittavat suurta piittaamattomuutta rakennettuun ympäristöön sisältyvistä historiallisista ja kulttuuriarvoista. Sellaisiin päätöksiin Nurkkakivi ry on sääntöjensä velvoittamana ottanut kantaa. Tapaukset aikajärjestyksessä: Paukun Ruokala, Puukoulu, Kauppakatu, linja-autoasema ja jokirannan kerrostaloasemakaava. |