Lapuan Puukoulu

Nurkkakivi ry
etusivulle
Puukoulu-kalabaliikin vaiheet

Lapuan Puukoulun kohtalo odottaa vielä ratkaisuaan. Keskuskoulun remontin aikana rakennus on toiminut rakentajien taukotilana ja rakennustarvikkeiden varastona.

Toivottavasti Lapuan sivistyslautakunta päätyy rakennuksen säilyttämisen kannalle, kun se ottaa Puukoulun tilojen käytön uudelleen käsiteltäväksi.



PUUKOULU TUOMIOKIRKKOON JOHTAVAN KOULUKADUN VARRESSA
Lisää valokuvia puukoulusta
Puukoulun dokumenttipiirrokset: katusivu, pihasivu, päädyt

Lainauksia Museoviraston lausunnosta

Lapuan kirkonkylän kansakoulu eli nykyinen Lapuan Keskuskoulu valmistui vuonna 1921. Uusi koulu rakennettiin tulipalossa 1919 tuhoutuneen kansakoulun tilalle. Rakennus oli valmistuessaan kunnan keskeisin ja suurin koulu. Sen pihapiiriin rakennettiin 1920-luvun lopulla Puukoulun nimellä tunnettu alunperin opettaja-asuntolaksi suunniteltu rakennus. Rakennuspiirustukset on laatinut rakennusmestari Viljo Mäkelä vuonna 1925. Mäkelä toimi tuolloin mm. Lapuan kunnantalon rakennushankkeessa.

Rakennuksen ensimmäisessä kerroksessa oli kaksi keittiön ja kolmen huoneen asuntoa, toisessa kerroksessa keittiön ja kahden huoneen asuntoja oli kolme. Rakennus oli asuinkäytössä 1960-luvun lopulle saakka.

Puukoulu on aumakattoinen, kaksikerroksinen hirsirunkoinen rakennus. Ulkovuori on pystyrimalaudoitettu, ikkunat ovat kuusiruutuiset ja ristipuitteiset. Rakennuksen pihanpuoleisessa julkisivussa on kaksi porrashuonetta, joissa on uusgoottilaisvaikutteiset ikkunat. Entinen asuntola on muutoin yksinkertaisen klassisen asunsa myötä aikansa tyypillistä koulurakentamista. Rakennuksen ulkoasu on säilynyt alkuperäisenä, ainoastaan kuistien yläpuolelle rakennetut parvekkeet on purettu vuoden 1999 jälkeen ja sisäänkäynnin yhteyteen on rakennettu uusi ulko-ovi sekä invalidiluiska.

Entinen opettajien asuntola muodostaa merkittävän kerrostuman Lapuan Keskuskoulun ympäristössä ja on osa paikallista sivistyshistoriaa. Rakennus on edustava esimerkki aikansa koulurakentamisesta. Koulun piha on nykyisellään suhteelisen väljä rakennusten suojaama tila. Tässä mielessä Puukoulun purkamiselle ei ole perusteita. Päinvastoin, rakennuksen purkaminen avaisi koulupihan välittömästi katutilaan liittyväksi. Koulukadun esplanadimainen katutila, joka johtaa väylänä Lapuan kirkolle, muodostuisi koulurakennuksen purkamisen jälkeen epäyhtenäiseksi. Puukoulun rakennus on osa vielä jäljellä olevaa Lapuan puurakennusperinnettä, jota mm. Koulukadun varrelta on purettu pois uuden rakentamisen tieltä.

Museovirasto katsoo, että Lapuan Puukoulu tulee säilyttää. Rakennus on edustava esimerkki aikansa koulurakentamisesta ja sillä on merkitystä osana Lapuan Keskuskoulun miljöötä ja kansakoulun rakentumisen historiaa. Rakennuksen sijoittuminen Koulukadun varteen Lapuan tuomiokirkkoon johtavan sisääntulotien varrella tekee siitä merkityksellisen myös Lapuan kirkonkylän valtakunnallisesti merkittävään kulttuuriympäristöön välillisesti liittyvänä kohteena. Museovirasto katsoo, että Puukoulu on suojeltava ensisijaisesti maankäyttö- ja rakennuslain nojalla. Lapuan kaupungin tulee huolehtia siitä, että Puukoulun käyttö ja kunnossapito ratkaistaan rakennuksen kulttuurihistoriallisen arvon ja kaupunkikuvallisen merkityksen säilyttävällä tavalla siten kuin maankäyttö- ja rakennuslain 118 §:ssä säädetään. Museovirasto ilmoittaa kantanaan, ettei Puukoululle tule myöntää purkulupaa.

Tammikuun 4. päivänä 2005 annetun lausunnon on allekirjoittanut museoviraston pääjohtaja, valtionarkelogi Paula Purhonen ja varmentanut tutkija Johanna Nurminen.