Nurkkakivi ry
Ojanperän tontin asemakaavanmuutoksen asiakirjat
Etusivulle


Jokirannan kerrostalotontista käyty keskustelu aikajärjestyksessä

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma nähtävillä
Korttelissa 131 sijaitsevan ns. Ojanperän tontin osallistumis- ja arviointisuunnitelma oli nähtävillä mielipiteen esittämistä varten 7.8.2006 lähtien. Suunnitelmia oli siinä vaiheessa tehty kahdesta kuusikerroksisesta pistetalosta joen puoleiselle osalle tonttia ja yhdestä kolmikerroksisesta kerrostalosta Poutuntien varteen.

Nurkkakivi esitti mielipiteen
Teknisen keskuksen maankäyttö- ja kiinteistöosastolle 9.9.2006 jättämässään kirjallisessa mielipiteessä yhdistys katsoi itsensä osalliseksi, koska tontin kaavoitusratkaisu voi vaikuttaa voimakkaasti Lapuan kaupunkikuvaan.

Kantanaan yhdistys esitti mm. seuraavaa:

”Kuusikerroksisten rakennusten sopiminen Lapuan kokoisen maalaiskaupungin ympäristökuvaan on vähintään kyseenalaista yleensäkin ja erityisesti tässä jokimaiseman kohdassa, jossa ne alistaisivat toisaalta tuomiokirkon ja toisaalta kaupungintalon tornin profiilin.  Mittakaavaa kannattaa harkita vakavasti kaupunkikuvan ja kahden keskeisen arvorakennuksen kannalta;  tuomiokirkko ja kaupungintalo ovat Lapuan tärkeitä symboli- ja maamerkkirakennuksia.  Ojanperän tontin ja Lahden asemakaavassa suojellun komean talonpoikastalon väliselle alueelle on edellisillä vuosikymmenillä kuitenkin pystytty rakentamaan kaupungin mittakaavaan ja jokimaisemaan sopivat kerrostalot.”

Yhdistys piti vaihtoehtoisten suunnitelmien esittelyä sitä varten järjestetyssä tilaisuudessa tarpeellisena.

Asemakaavan luonnoksen esittelytilaisuus
Maankäyttö- ja kiinteistöosasto esitteli asemakaavan luonnosta kuntalaisille Vanhan Paukun Alajoki-salissa 20.3.2007. Yhdistyksen sihteeri käytti tilaisuudessa kuva-aineistolla havainnollistetun puheenvuoron, jossa hän arvosteli asemakaavaluonnosta. Myös yhdistyksen puheenjohtaja osallistui keskusteluun. Tilaisuuden lopuksi Lapuan kaupungin hallintojohtaja esitti toivomuksen, että rakennusliike (YIT) ja Nurkkakivi voisivat keskenään löytää sellaisen ratkaisun, että muutoksenhaulta vältyttäisiin.

Nurkkakivi teki muistutuksen
Yhdistys katsoi, että sen tuli esittää näkemyksensä maankäyttö- ja rakennuslain mukaisesti kaavoitusmonopolin haltijalle eli Lapua kaupungille, jonka asiana on neuvotteleminen rakennuttajan kanssa.

Muistutuksessa esitettiin mm. seuraavat näkökannat:

”Suunniteltu kahden 6-kerroksisen ja yhden 2-kerroksisen asuinrakennuksen ja 60 autopaikan muodostama epäsuhtainen kokonaisuus perustuu kahteen suunnittelulähtökohtaan: jokimaisemaa hyväksikäyttävään markkinointiin ja mahdollisimman edulliseen rakentamiseen. Rakennusten sopiminen vaativaan kulttuurimaisemaan, johon kuuluu jokivarren talonpoikaistalojen lisäksi kaksi Lapuan tärkeintä monumenttirakennusta, on suunnittelussa jätetty kokonaan huomiotta.”

”Markkinointilähtöinen suunnittelu on johtanut myös siihen, että tontin Poutuntien puoleinen puolisko toimii lähinnä pysäköintikenttänä.”

”Yhdistys ehdottaa, että asemakaavaa tutkitaan vaihtoehtoisten luonnosten ja havainnepiirrosten avulla, joissa rakennusten korkeus ei ylitä viereisellä tontilla olevan Turjanpellon nelikerroksisen kerrostalon harjakorkeutta.”

”Ympäristön arvojen ja jopa itse ko. tontilla asumisen kannalta paras ratkaisu saattaisi olla asemakaava, joka joen puolelle mahdollistaisi vain kaksikerroksisia taloja ja nelikerroksisia vain kadun puolelle.”

”Yhdistys on sitä mieltä, että nyt nähtävillä olevan asemakaavan  muutosehdotuksen mukainen kerrosluvun nosto ja sen mukainen rakentaminen vaikuttaisi ympäristöön laajemmin ja heikentäisi rakennetun kulttuuriympäristön arvoa.”

Nurkkakivi tarjosi vaihtoehtoisia luonnoksia
Yhdistys täydensi muistutustaan 15.4.2007 lähettämällä maankäyttö- ja
kiinteistöosastolle neljä arkkitehti Henrik Välimäen tekemää luonnosta
Ojanperän tontin käytöstä. Luonnokset lähetettiin myös YIT:n aluejohtajalle.

Uuden asemakaavaluonnoksen esittelytilaisuus
Maankäyttö- ja kiinteistöosasto piti 12.6.2007 tilaisuuden, johon oli kutsuttu rakennuttaja (YIT), asemakaavan laatija (Pöyry Oyj) ja Nurkkakivi. Yhdistyksen puolesta tilaisuudessa olivat puheenjohtaja Helena Teräväinen, sihteeri Risto Jalava ja yhdistyksen jäsen Henrik Välimäki.

YIT esitteli uuden asemakaavaluonnoksen, jonka mukaan tontille rakennettaisiin kolme 5-kerroksista pistetaloa. Pöyryn edustaja esitti kantanaan, että jos asemakaava laadittaisiin ympäristön ehdoilla ja puhtaalta pöydältä, kaavoitettaisiin jokirantaan 2-kerroksisia taloja ja Poutuntien varteen korkeampia.

Yhdistys pysyi aikaisemmassa kannassaan ja jakoi tilaisuudessa kopioita
Samuli Paulaharjun säätiön Etelä-Pohjanmaan liitolle esittämästä vetoomuksesta eteläpohjalaisen jokivarsimaiseman puolesta. Yhdistyksen mielestä vetoomuksessa esille nostettu ongelma koskee myös Lapuanjokea. Puheena oleva asemakaavan muuttamishanke on siitä akuutti esimerkki.

Asemakaavaehdotus nähtävillä
Kolme 5-kerroksista pistetaloa sisältävä asemakaavaehdotus oli nähtävillä 9.11. - 10.12.2007. (asemakaavaselostus)

Nurkkakivi jätti toisen muistutuksen
Yhdistys jätti asemakaavaehdotuksesta tekniselle keskukselle osoitetun ja 1.12.2007 päivätyn muistutuksen. Sen ensimmäinen kappale kuuluu seuraavasti:
"Asemakaavan selostukseen on avoimesti kirjattu suunnittelutehtävään kohdistuneet vaatimukset, jotka ovat osaksi yhteensovittamattomia. Siitä käy myös ilmi, että asemakaavanmuutos palvelee ensisijaisesti rakennusliikkeen intressejä. Käsityksemme mukaan ratkaisu ei ole perusteltavissa maankäyttö- ja rakennuslain nojalla."

Kompromissiksi voimassa olevan asemakaavan salliman kerrosluvun ja rakennettuun ympäristöön sisältyvien arvojen vaalimistarpeen välillä yhdistys ehdottaa muistutuksessa, että asemakaavan muutosta kehitetään edelleen enintään neljä kerrosta sallivana. Yhdistys toteaa, että se ei mitenkään estäisi niiden tavoitteiden toteuttamista, jotka Lapuan kaupunki on asemakaavalle ja keskustan kehittämiselle asettanut, eikä se aiheuttaisi kohtuutonta rajoitusta rakennusliikkeelle, joka on hankkinut tontin omistukseensa nykyisen neljä kerrosta sallivan asemakaavan voimassa ollessa. Kulttuuriympäristön ja asukkaiden viihtyvyyden kannalta se ei kuitenkaan ole paras ratkaisu.

Valtuusto hyväksyi asemakaavanmuutoksen
Lapuan kaupunginvaltuusto hyväksyi asemakaavan yksimielisesti 28.1.2008. Valtuutettu Eero Liimatan ehdotus asemakaavan palauttamisesta uudelleen valmisteltavaksi ei kannatettu. --- Linkit asemakaavanmuutoksen asiakirjoihin.