|

Olen Inkku Oikkonen, Sulvasta, Vaasasta. Kasvatan Leonbergejä ja Cavalier
King Charles Spanieleita kennel nimellä Cavaleons.
Perheeseemme kuuluu koiriemme lisäksi aviomies Matti, lapset Christian. ja
Lotta.
Lisäksi meillä on hollantilainen tamma Lavinia ja suomenhevosruuna Viktor.
Lisää hevosista »
Ensimmäinen leomme tuli meille vuonna 1993. Olin kauan katsellut
vaihtoehtoja isolle rodulle. Kriteerit olivat, että eivät saa kuolata, eikä
saa olla roikkuvia silmäluomia ja huulia. Nöffi oli muuten OK, mutta ne
kuolaavat jonkun verran. Tutustuin veljeni kaverin koiraan Sjö Björnens
Solid Bamseen (josta sittemmin tuli urosihanteeni) ja olin sillä siunaamalla
myyty tälle rodulle. Kun tulin kotiin, soitin Sjö Björnens kenneliin
Ruotsiin ja siellä sattui olemaan pentuja, yksi uros ja kolme narttua. Minä
halusin uroksen ja pitkän puhelun jälkeen minut kelpuutettiin leon
omistajaksi. Ja niin Sjö Björnens Yum Yum, eli Jami muutti Suomeen.
Se oli paras ostos mitä olen eläissäni tehnyt.
Sen jälkeen meille on tullut muutamia koiria Ruotsista Sjö Björnens
kennelistä ja yksi narttu
Kennel Gep's Big Bear'sista.
Harrastan nykyään vain näyttelyitä koirieni kanssa, mutta ennen tokoilin
ahkerasti Jamin kanssa. Lisäksi kasvateissani on muutama ahkera
harrastuskoira.
Toivottavasti viihdyt sivuillamme!
Suunnittelemme aika ajoin pentueita.
Katso lisätietoja »
Jos haluat tietää lisää koiristamme, pentusuunnitelmistamme tai roduista
joita kasvatamme, ota yhteyttä!
Ingeborg Oikkonen
Gerbyyntie 19 as 3
65230 Vaasa
+358 50 5011035
ingeborg.oikkonen@netikka.fi |