Minä ja muuta

Minä


Minä taasen olen tällainen v.70 syntynyt miehen rohjake. Ammatiltani olen maatalouslomittaja, jota olen tehnyt vuodesta -89

Harrastuksiini kuuluu oikeastaan neljä pääsuuntausta, eli
- Hevoset
- Musiikki
- Airsoft
- Autot

Samoin vähiinsä tämän tietokoneen kanssa tulee puljattua. Jonkun verran myöskin tulee pelattua aina välillä jotain pelejäkin, niin yksikseen kuin varsinkin kavereiden kanssa. Ja vielä vois mainita tietty leffat.

Hevoset


Niin kuin varmaan kaikki ovat huomanneet, oman rakkaan Pihnukkani lisäksi hevosteluuni kuuluu myös hevosten oikeuksien ajaminen ja puolustaminen, jonka teen ensisijaisesti oman rakkaani puolesta, mutta samalla myöskin kaikkien samoin ajattelevien puolesta.

Toki siihen sitten kuuluu myös ihan normaalit päivärutiinit, ja varsinkin pidän kovasti sitä kun saan olla Pihnukkani kanssa kahden ja rapsutella ja pitää häntä hyvänä.
Ja taas toisaalta ihmetellä ja kummastella maailman menoa hänen kanssaan yhdessä.

Musiikki


Musiikki on minulle erittäin tärkeätä, ja jakaantuu kohdallani useaan eri osaan:

- Kuunteluun: Pidän musiikista erittäin paljon ja kuuntelen erittäin laaja-alaisesti musiikkia heavysta tranceen ja miltei kaikkea siltä väliltä.

- Keräilyyn: Kerään useiden eri artistien levyjä ja siten minulle onkin kertynyt kohtuullinen määrä alkuperäistallenteita niin vinyylinä kuin cd:nä.

- Hifi harrastuksena: Eli sitten tietysti pitää olla kunnon vehkeet niin kotona kun autossakin millä sitten musiikkia kuunnellaan. Toki vuokra asuminen rajoittaa kummasti harrastuksia kotona eli sitten pitää myöskin satsata autoon ja onpa tullut tietsikkaankin hommattua kunnon äänikortit yms. tilpehöörit.

- Soittaminen: Toki sitten on itsekin pitänyt vähiinsä musiikin kanssa touhuilua koittaa, eli skitta ja kamat löytyy, ja tietsikaltakin joku ohjelma musantekoon mutta on nyt viimeaikoina jäänyt kyllä vähemmälle tämä puoli.

Airsoft


Tämä on uusin harrastukseni mihin ollaan jokunen aika sitten muutaman kaverin kanssa innostuttu.

Eihän sitä muuten saiskaan wanahoja jääriä metsään juoksemaan ja rämpimään, kuin että sen saa tehdä puhkupyssy kourassa, maastopuku/tetsarit päällä hyvien kaverien seurassa jännittävässä pelissä. Pelaaminen onkin todella mukaansa tempaavaa ja mukavaa.

Eli Team Käpykaarti SF. nimisen tiimin kanssa pelaillaan ja kuulutaan JalasjärviAirsoft Ry. jonka viikkopeleissä ja muissa tapahtumissa tulee käytyä aina kun töiltä ja muilta kiiruilta ehtii. Tiimin kokoon panon vaihdellessa hyvinkin paljon jäsenten kiiruista riippuen.

Samoin harrastukseen liittyy läheisesti eri varustekokonaisuuksien kasaaminen ja niihin liittyvien puhkupyssyjen hankkiminen ja kerääminen.

HUOM! Kuvien aseet eivät ole oikeita vaan asereplikoita, jotka ampuvat 6mm muovikuulia, ja asusteet ovat pelirekvisiittaa.

Autot


Nämä peltilehmät on kanssa olleet aina lähellä sydäntäni, mutta nykyisin kanssa ajan puutteen vuoksi vähemälle jäänyt harrastus.

Muutaman harharetkivuoden jälkeen on palattu vaihteeksi juurille ja on hommattu kunnon vanhempi peli, ja näin ollen nykyinen käyttöautonikin on samalla harrastusauto. Sitten tulee autoa fiksailtua ja laiteltua pikkuhiljaa. Samoin kuin myös tietysti kunnon popit on rakenteilla vanhukseen, jotka aina myöskin vaativat hienosäätöä ja virittelemistä.

Samallahan auto on myöskin rakkaan heppani auto kun tällä myöskin pystyy vetämään straikuakin ihan kivasti tarvittaessa. Ja sittenhän on vielä tuo toinenkin vanhus tarvittaessa pahanpäivän varalle.

Parin moottoripyöränkin kanssa on tullut touhuttua, ettei ihan vieras ole sekään puoli, mutta nyt tasolla (kyllä vielä joskus hommataan taas niin).

Muut harrastukseni.


Tosiaan tällä tietokoneella kanssa tulee välillä esim. pelailtua, viriteltyä yms. touhuiltua, eli kaipa sitäkin voi sanoa jonkun asteiseksi harrastukseksi, ja tietysti kaverien kanssa pidettyä yhteyttä, siinähän tämä tietsikka esim. onkin erinomainen kapistus.

Joskus myöskin innostutaan pitämään kavereiden kanssa peli-iltoja tai leffailtoja, ja jokunen leffa on tuonne omaankin hyllyyn kertynyt myöskin.

Siinäpä tuo harrastuspuoli pääpiirteittään sitten onkin.

Näistä harrastuksista, peleistä sun pensseleistä löytyy lisää asiaa ja kuvia galleriasta. Linkki sinne on tässä:

    Linkki: Muut kuvat - galleriaan