Ystävät

Täällä sitten voi tutustua ystäviimme.

Minä, Pihnukka, Jani K. Ja etualalla Jukka K.



Moni ystäväni on ollut ensikertaa kosketuksissa hevosen kanssa Pihnukkani kanssa, ja kokeillut esimerkiksi ratsastusta, ja saanut siten jopa kimmokkeen aloittaa itsekin kyseisen harrastuksen.

Ratsastustahan kokeillaan yleensä juuri sillä tavalla että ”tottahan me talutetaan koko ajan”, ja siten yhtä äkkiää ratsastaja huomaakin jo menevänsä ihan itsekseen.

Mutta mikäs on mennessä Pihnukkani turvallisessa kyydissä. Niinpä ravit ja joidenkin kohdalla jopa pikkuisen laukkaa onkin sitten kokeiltu jo yleensä heti ensikerralla.

Pihnukkani on aina niin otettu kun meille tulee ystäviä käymään, ja hän saa olla kaiken keskipisteenä. Puhumattakaan makupalojen, rapsuttelun ja harjaamisen tulvasta.

Jukka K. Minä Pihnukkan selässä ja Jani K.

Jani K. Pihnukkan kanssa ratsastelemassa

Jukka K. Pihnukkan kanssa ratsastelemassa

Jukka Y. ja Anna K. Pihnukkaa tervehtimässä ja rapsuttelemassa.

Jani K. harjailemassa Pihnukkaa

Sami F. harjailemassa Pihnukkaa

Jani K. ja hänen kullanmurunsa Candy

Jani K. Candynsa selässä

Jani K. ja Fanny

Jani k. Fannyn kanssa ratsastelemassa



Ystävät - galleria