HISTORIA

Pruukin kenneliin johti tie. Isä Eemilin kanssa jo vaahtosammuttajan kokoisena käytiin yhdessä metsällä ja kalassa. Sittemmin kun sain metsästysluvan täytettyäni 15 vuotta sain isältäni kaksipiippuisen 16 kalp. sivulukkoisen haulikon ja Suomen pystykorvan nimeltään Jukka. Näin oli kylvetty metsästäjän ja kennelmiehen siemen. Metsästystä opin isältäni kun kävimme usein metsällä pystykorvan kanssa. Sitten tuli armeija, josta tultuani kävin metsällä kuin ennenkin. Kanakoiramies A.J. Hiipakka kehotti käymään kanakoirakokeissa. Niin myös tein ja sieltä sain kipinän laittaa saksanseisojan. Syntyi Lautamajan Reinon koiralle pennut 31.03.1969 joissa emäntä oli Rukaapin tytär Pimu ja isänä Jakke: tuloksena Helsky, josta alkoi kenneltoimintani. Koulutin Helskyä kovasti ja pääsin jo syksyllä kokeisiinkin. Helskystä tuli 6.5 kk ikäisenä E-P:n kennelpiirin mestari nuorten luokan 2:lla. Siitä jatkettiin, käytiin kokeissa ja näyttelyissä. Vuodesta 1971 on kasvatettu lk.saksanseisojia. Näihin vuosiin mahtuu monta lähtöä koirien kanssa metsälle, kokeisiin ja näyttelyihin. Paljon on tullut tulosta, paljon tullut kavereita ja iso saksanseisoja perhe ympärille.