KASVATUSTYÖ

Kennelistä on lähtenyt pieniä metsästyskoirien alkuja 342 pentua jotka ovat olleet 49 pentueesta. Näistä pennuista on tullut 10 KVA:ta, 33 MVA:ta sekä avo ykkönen kaer kokeessa 44 koiralle. Näyttelyissä koirat ovat saaneet 131 sertiä . Suomen 70 KVA:ta on 40:ssä vähintään 3:ssa polvessa Pruukin kennelin koira. On tullut Junkkari-voittajia, vuodenvoittajia sekä kansainvälistä mainetta saavuttaneita koiria. Lisäksi kennelistämme lähteneistä pennuista on moni saanut omaan kenneliinsä kantanartun tai jalostusuroksen.

Kasvatustyömme tavoitteena on kasvattaa hyvän luonteisia, terveitä, riistaverisiä ja hakevia koiria. Eli hyviä metsästyskoiria. uudelle pennunottajalle olemme tehneet pienen käsikirjan jolla annamme kaiken kokemuksemme koiran pidosta ja koulutuksesta metsästyskoiraksi. Sanommekin että pentu on kuin hiekkaa vaskoolissa: sitä huuhdotaan ja jätetään vain ne kultahiput, joista kehittyy hyvä metsästyskoira.