Olen oppinut elämään viisaasti, karusti,
rukoilen Jumalaa, tähyilen taivasta,
illan suussa kävelen pitkään,
väsytän turhaa kaipausta.

Kun pihlajanterttu on kypsyyttään raskas
ja ohdake kahisee rotkossa,
teen hilpeitä lauluja elämästä,
joka on niin kaunis ja katoava,

Kun palaan, pörröinen mairea kissa
kehrää ja nuolaisee kättäni.
Sahan tornissa järven rannalla
liekki leimahtaa kirkkaasti.

Jos haikara laskeutuu katolle,
sen huuto rikkoo hiljaisuuden.
Jos sinä nyt koputat ovelle,
sitä tuskin edes kuulen.

(Anna Ahmatova, 1912)