- LapUA järjestää kesän ja syksyn aikana autosuunnistuksen harjoitusajosarjan joka on
suunnattu lähinnä uusille lajin pariin tuleville kilpailijoille. Harjoitusajoissa
ajetaan myös hieman vaativampi C-luokan reitti, joten myös C-luokkalaisille on luvassa
oma reittinsä. Harjoitusajo päivämäärät ja yhteyshenkilöt löytyy alempaa.
- Ennen kilpailun alkua on aloittelijoille/ensikertalaisille luvassa koulutustilaisuus,
jossa käydään läpi kilpailun kulkuun liittyviä asioita, sääntöjä ym...
Koulutus tilaisuus alkaa kilpailupäivänä klo 12.00 (paikka ilmoitetaan myöhemmin)
- Jos olet ensikertalainen ja haluat lähteä kokeilemaan autosuunnistusta, nyt se on
todella helppoa. Tarvitset kuljettajan ja kartanlukijan lisäksi vain tavallisen henkilöauton,
kynän, kirjoitusalustan ja kellon. Harjoitusajoissa kilpaileminen ei edellytä
minkäänlaista lisenssiä tai autourheiluseuran jäsenyyttä.
- Harjoitusajoissa ensimmäiset kilpailijat lähtevät matkaan 14.30 alkaen.
- Harjoitusajoon osallistuvilta peritään karttamaksuna vain n. 5€/autokunta.
- Kilpailureitti on noin 1-2 tunnin mittainen, ja se on tehty täysin tavalliselle henkilöautolle
sopivaksi (reitti sisältää hyviä teitä/pihoja ym..).
Harjoitusajoissa ajetaan kaksi eri kilpailureittiä:
E-Luokka (aloittelijat). reitinmäärittelytapa 2
C-Luokka reitinmäärittelytapa 2 ja 3
SARJAN YHTEYSHENKILÖ:
Markku Välkkilä puh. 0500-567172,
e-mail: markku.valkkila@netikka.fi
Tiedotteen harkkarisarjasta voit tulostaa tästä!
- Kuhunkin harjoitusajoon tulee ilmoittautua viimeistään kilpailua edeltävänä torstaina
klo 21.00 mennessä harjoitusajon ratamestarille (yhteystiedot näkyy alempana).
| Ajankohta: |
Ratamestari |
Yhteystiedot |
Tulokset |
Kuvia |
su 20.6 |
Rami Kurunsaari, Juha Rintala |
050-3763746 |
Tulokset |
Kuvat |
su 11.7 |
Juha Ristikangas |
puh. 050-5291052 |
Tulokset |
Kuvat |
su 25.7 |
Lasse Pajala |
puh. 050-5902976 |
Tulokset |
Kuvat |
su 15.8 |
Markku Välkkilä |
puh. 0500-567172 |
Tulokset |
Kuvat |
su 5.9 |
Seppo Vierikko |
puh. 044-0663098 |
Tulokset |
|
su 17.10 |
Marko Hakola |
puh. 050-5991912 |
Tulokset |
Kuvat |
TERVETULOA TUTUSTUMAAN AUTOSUUNNISTUKSEEN!
|