Bellissimo 16




Bellissimo 16 VH-49598 "Simo"
holsteiner-ori
s. 28.09.2008, -vuotias (VHKR)
harmaankimo & 167 cm

estepainotteinen
re: 150 cm
35 erj-sijoitusta

kasvattaja: Peculiár
omistaja: re-elect, Heyday




Palattuani jälleen hevosten pariin etsin itselleni täydellistä kisakumppania. Markkinoita selaillessani vastaan tuli ilmoitus nuoresta holsteinista. Yksipolvinen nuorukainen vaikutti oikein kiinnostavalta. Vaikka varsan vanhemmista en ollut vielä aiemmin kuullut, päätin ottaa haasteen vastaan. Sen lisäksi, että nuorukainen oli rodultaan kuin myös suvultaan kiinnostava tapaus, oli se kuvankaunis otus. Eikä siinä vielä kaikki. Oripoika oli haasteellisimmasta päästä. Jo alkumetreillä se uhkui intoa ja näytti heti, että hän kyllä tietää (luulee) olevansa iiiso ja pelottava mies, ja että hän voi tehdä mitä haluaa. Tuittupäisyys heijastui myös ratsastettavuuteen. Miten hevonen voikaan yhtäaikaa olla machoileva, kiukutteleva pikkukakara, ja herkkä, elegantti viilipytty? Tällaista kultakimpaletta ei voinut päästää käsistä.

Simo on maastakäsin hyvinkin lennokas otus. Nuorukaisella on vielä todella paljon opittavaa siitä, miten oikeasti käyttäydytään. Penska pelleilee minkä kerkiää, machoilee ja kukkoilee kelle lystää. Yhtä nopeasti se saa kuitenkin nappia takaisin. Harjatessa Simo osaa olla kunnolla. Satulavyötä kiristäessä kokematonta saattaa napsaista paidanhihasta ihan vain testatakseen, että onkos tuo nyt ihan unella. Äkkiä sen saa kuitenkin ruotuun. Taluttaessa narun toinen pää tuntuu vieteriltä. Kaikki on niin jännää, niin erikoista, niin ihanaa ja samaan aikaan myös todella pelottavaa, ettei voi muuta kuin hyppelehtiä puolelta toiselle. Oikein perus oripoikaa. Toisaalta se kyllä kunnioittaa emäntäänsä, mutta kunnioitus unohtuu, kun puskasta pyrähtää lentoon lintu ja samaan aikaan poitsu hyppää taluttajan syliin karkuun tuota pelottavaa lintua. Kaikkein kiinnostavinta taas on vastaantulevat ihmiset, esimerkiksi lenkkeilijät. Ei sitä tiedä, jos heidän taskuistaan vaikka löytyisi nameja pikkuherralle! Simo ottaa vastaantulijat korvat hörössä vastaan, ja ellei poitsua pidättelisi, kävelisi se suoraan vieraitten ihmisten luo makupaloja kerjäämään. Hassu! Eläinlääkärin käsittelyssä Simo ei korvaansa lotkauta millekään piikille. Ei kai noin isolla egolla voi paljo pelkuriksi ruvetakaan. Raspauksesta Simo yrittää päästä livistämään keinolla millä hyvänsä. Tässä toimenpiteessä ei hevosen koosta huolimatta tarvita voimaa, vaan älykkyyttä. Kun poitsun huomion saa kiinnitettyä muuhun kuin eläinlääkärin raspiin, homma hoituu jo huomattavasti helpommin.

Kouluratsastus on Simolle ihan peruskamaa. Kiemurat ja koukerot menee kuin vettä vaan, lisäykset, kokoamiset, laukkapiruetitkin taipuu kyllä. Joskus tosin tuntuu ettei poitsulla oikein ole tuo jarrupuoli hallinnassa. Huonoina päivinä koottu laukka muuttuu pukkilaukaksi, piruetit takajaloilla pomppimiseksi ja vaihdot kenguruhypyiksi. Mutta kun sää on suotuisa, Simo saanut paljon aamukauroja eikä tammoja ole näkyvissä, hoitaa oripoitsu homman kotiin elegantisti ja erittäin kauniisti. Estepuolella Simo on täyttä rautaa. Vaativasta ratsastettavuudestaan huolimatta sen hypyt ovat mitä näyttävimmät, ja radan se kiertää hypernopeasti mutta hallitusti. Mutta ajatustakaan se ei hypylle anna, jos lähestyminen ei ole hyvä. Jos ratsastaja ei tuo sitä hyvin esteelle, se viis veisaa hyppäämisestä vaan tekee äkkijarrutuksen. Ei ole ensimmäinen eikä viimeinen kerta, kun se kisoissa sujahtaa esteen sekaan. Jotain Simo kuitenkin antaa anteeksi, ei se vaadi ratsastajalta kuitenkaan äärimmäisyyksiä. Oripoika hoitaa kotiin kaikki erikoisimmatkin esteet. Vesieste menee näppärästi, samaten kaikenmaailman maastoesteet. Bankettikaan ei tuota vaikeuksia, ei portaat eikä kapeimmatkaan esteet. Simo hoitaa homman kotiin, jos ratsastaja ensin hoitaa sen kunnolla esteelle.

Kisapaikalla Simon luulisi olevan kuuma ja pitelemätön kaveri. Karskista luonteestaan huolimatta kisapaikalla se on lähestulkoon viilipytty. Simo käyttäytyy täysjärkisesti, mitä nyt tammoille on kiva huudella ja sen sellaista, mutta ei koskaan ole holtiton tai vaarallinen. Poitsu keskittyy työhönsä erinomaisesti, vaikka ympärillä pyörii satoja vieraita hevosia. Kun muistaa itse pysyä tyynenä selässä ja vierellä, ei Simokaan keksi mitään syytä ruveta hurjaksi.

Kaikenkaikkiaan Simo on vaativa hevonen, mutta sisimmässään kultainen kaveri.

i. Clinch Hilton ii. Real Kampf iii. Kampfgeist II
iie. Bingo Flamingo
ie. Rumors of Her iei. Bombardier
iee. Del Sahara
e. Gitany Starshine ei. Baillador eii. Acute Blue
eie. Might Have Know Me
ee. Hoffnung Stirbt Zuletzt eei. Mondriano GER
eee. Therese


~ KILPAILUKALENTERI
04.10.2008 ERJ kutsu - 110 cm - 2/42
13.10.2008 ERJ kutsu - 140 cm - 3/21
14.10.2008 ERJ kutsu - 140 cm - 2/21
15.10.2008 ERJ kutsu - 140 cm - 3/21
15.10.2008 ERJ kutsu - 120 cm - 4/38
17.10.2008 ERJ kutsu - 120 cm - 3/48
18.10.2008 ERJ kutsu - 120 cm - 6/37
19.10.2008 ERJ kutsu - 120 cm - 3/48
22.10.2008 ERJ kutsu - 140 cm - 3/25
23.10.2008 ERJ kutsu - 140 cm - 5/25
23.10.2008 ERJ kutsu - 130 cm - 5/36
24.10.2008 ERJ kutsu - 110-120 cm - 6/50
24.10.2008 ERJ kutsu - 110 cm - 3/30
25.10.2008 ERJ kutsu - 100 cm - 1/30
25.10.2008 ERJ kutsu - 140 cm - 2/20
25.10.2008 ERJ kutsu - 150 cm - 1/24
25.10.2008 ERJ kutsu - 120 cm - 1/8
27.10.2008 ERJ kutsu - 120-130 cm - 3/25
28.10.2008 ERJ kutsu - 120 cm - 1/40
29.10.2008 ERJ kutsu - 120 cm - 2/40
29.10.2008 ERJ kutsu - 100 cm - 2/20
30.10.2008 ERJ kutsu - 140 cm - 2/40
30.10.2008 ERJ kutsu - 100 cm - 2/20
01.11.2008 ERJ kutsu - 140 cm - 1/29
02.11.2008 ERJ kutsu - 140 cm - 1/36
02.11.2008 ERJ kutsu - 130 cm - 3/50
04.11.2008 ERJ kutsu - 130 cm - 5/36
04.11.2008 ERJ kutsu - 150 cm - 3/36
05.11.2008 ERJ kutsu - 150 cm - 6/36
07.11.2008 ERJ kutsu - 110 cm - 5/30
08.11.2008 ERJ kutsu - 130 cm - 5/36
10.11.2008 ERJ kutsu - 130 cm - 2/36
11.11.2008 ERJ kutsu - 140 cm - 1/40
14.11.2008 ERJ kutsu - 120 cm - 2/80
16.11.2008 ERJ kutsu - 120 cm - 9/87

22.10.2008 NJ kutsu - LKV1, irtoSERT & JS
08.11.2008 NJ kutsu - LKV1, irtoSERT & JS
13.11.2008 NJ kutsu - LKV1, irtoSERT & JS
~ JÄLKIKASVU
00.00.0000 skp. Varsan Nimi, e. Emän Nimi - om. Omistaja


~ PÄIVÄKIRJA + VALMENNUKSET
28.09.2008: Lähdin aamupäivällä trailerin kanssa hakemaan Simoa uuteen kotiin. Paikan päällä hoidettiin paperit kuntoon ja päästiin lastaamaan nuorta miestä koppiin. Pariin kertaan poitsu mietti että uskaltaako tuohon lastaussillalle astua, mutta kun voitti vaikeutensa, käveli oikein näppärästi koppiin. Simo matkusti erinomaisen hyvin, ei mitään turhia rymistellyt trailerissa. Kotitallilla otin Simon ulos kopista. Aluksi pikkumies vain pysähtyi paikoilleen ja katsoi uutta paikkaa, mutta kuullessaan ensimmäisen hirnahduksen tarhoilta, alkoi ympyrän pyöriminen, ilmaa potkiminen ja pystyyn nousu-yritykset. Päästettiin Simo tarhaan rauhoittumaan, ja vedettyään muutaman ringin täyttä pukkilaukkaa, alkoi mies tehdä tuttavuutta naapuritarhan hevosten kanssa. Simo sopeutui jo päivän aikana hyvin uuteen kotiinsa ja elämäntapaansa.

04.10.2008: Aamulla pakkasin Simon sekä Marilynin tavarat autoon, kiinnitin kopin maasturin perään ja valmistelin lähtöä. Loimitin ja suojitin kisaratsukot ja lastasin hevoset traileriin. Kisapaikalla Simo käyttäytyi nätisti. Vähän piti huudella tammoille ja hyöriä ja pyöriä, mutta jo alkuverryttelyssä toimi mallikkaasti. Simo oli oikein vetreällä ja sopivan herkällä tuulella, lähestymiset sujui verryttelyssä hyvin ja hypyt sitäkin paremmin. Pari ilopukkia piti heittää välillä. Sitten olikin meidän vuoromme mennä radalle. Viimeistään silloin, kun tuomari antoi lähtömerkin, Simo tuntui syttyvän. Ori suoritti radan kepeästi, lennokkaasti ja taitavasti. Tuntui, kuin olisin saanut silmät kiinni istua kyydissä ja mies olisi osannut radan ulkoa. Luokan loppuun jännitettiin, ja sitten ilmoitettiinkin tulokset. Simon kanssa sijoituttiin hienosti kakkosiksi 42 muun joukosta. Hieno reissu oli, pikkumiehen ensimmäinen sijoitus!

ESTEVALMENNUS 15.10.2008: Aluksi katsoin, että siinäpä rauhallinen ja jopa laiskanoloinen hevonen, kun ori käveli rauhassa alkukäyntejään pitkin ohjin. Kerättyäsi ohjat ja valmistellessasi raviin siirtymistä, muuttui paketti kuitenkin heti vireämmän oloiseksi. Alkuverryttelynä teimme ravissa ensin pääty-ympyrällä suurenevaa ja pienenevää ympyrää, ja sen jälkeen neli- ja jopa viisikaarista kiemurauraa. Ympyränpienennykset Simo teki vallan mainiosti pienillä, herkillä avuillasi. Muista, ettet aseta hevosta liikaa, koska yliasettuminen ei ole kuin haitaksi. Nelikaarisella kiemurauralla Simo näytti, että vaikka se onkin iso ja ronski poika, se taipuu ja taipuu ja taipuu. Viisikaarinen kiemura tuotti niin hevoselle kuin ratsastajalle jo vähän päänvaivaa, unohdit välillä suoristaa hevosen ja Simo välillä vastusteli hanakasti apuja, koska unohdit rentouttaa itsesi. Pian alkoi viisikaarinenkin mennä nätisti. Ahkeran raviverryttelyn jälkeen aloitettiin laukkatyöskentely. Ensin parit nostot pienellä ympyrällä, että saatiin tuntumaa siihen, mikä on hevosen mieli tänään laukan suhteen. Sitten mentiin kahdeksikkoa laukassa, ja lävistäjälle laukanvaihto suoraan askeleesta. Simollepa ei vaihdot tuottaneet tippaakaan päänvaivaa, kyllä hyvin koulutettu estehevonen laukanvaihdot taitaa. Vihdoin päästiin esteisiin. Luvassa oli jumppaa ja venytystä. Aloitettiin neljän esteen jumppasarjalla, eli in&out -sarjalla eli innarilla. Ensimmäisellä kerralla oli isot ristikot, jonka jälkeen nostin kaksi ensimmäistä 70 cm korkeuteen ja kaksi viimeistä 90 cm korkeuteen. Simo sujautti jumppasarjan läpi korvat hörössä ja innokkaana, suoriutui siitä oikein taitavasti. Sarjan jälkeen sillä oli tapana heittää pukki tai pari, oli niin kivaa! Jumppasarjan jälkeen luvassa oli okserin ja trippelin sarja. Okseri oli 120 cm korkeudessa ja trippelin osat 70, 90 ja 110 cm. Aluksi otettiin väliin neljä laukka-askelta, joka sujuisi varmasti vaivatta. Simo vähän kiihdytteli turhia okserille lähestyttäessä, mutta sait pidettyä sen hyvin. Neljä laukka-askelta mallasi Simon kokoiselta hevoseltakin oikein mainiosti. Trippelin poitsu suoritti hienosti, takajalat hipaisi viimeistä puomia muttei tiputtanut. Parin kerran jälkeen vaihdettiin laukka-askelten määräksi kolme. Nyt sai oripoika jo venyä, että pääsi kunnialla trippelin yli. Ensimmäisellä kerralla ei tullut tarpeeksi lähelle, joten tiputti viimeisen puomin, mutta toisella kerralla sait sen pidentämään askelta jo niin hyvin että puomit pysyivät kannattimillaan. Hieno suoritus tälä päivältä, ei voi kuin kehua Simon potentiaalia ja suortuskykyä. - valm. Flu#


____

Tekstien © re-elect, kuvien © Valleluva / SIMO ON VIRTUAALIHEVONEN!