SANNA LAHDENSUO


Ensimmäisen kerran äitini nosti minut hevosen selkään samoihin aikoihin kuin opin kävelemään. Siitä alkoi ratsastaminen, joka alkoi harrastuksena, muuttui sitten kilpaurheiluksi, ja nyt siitä on tullut työni.

Gaelic Silver Mist Poniratsastajavuosina äiti kuljetti viikonlopusta toiseen minua ja poneja ympäri Suomea, ja ulkomaitakin. Ponivuodet olivat hienoa aikaa kilpailullisesti. Brendon Merlin (kuva alla), hieno urheiluponi, on ollut merkittävin ja tärkein hevonen tähänastisen urani aikana. Sen kanssa tutustuin silloin uuteen ratsastuksen lajiin, kenttäratsastukseen. Saavutimme yhdessä SM-hopeaa -94. Seuraavana vuonna, -95, saimme SM-kultaa ja henkilökohtaisen pronssimitalin Pohjoismaiden Mestaruuskilpailuissa Tanskassa. Samana vuonna osallistuimme myös Etelä-Saksassa EM-kilpailuihin, sijoituksemme oli 24. Tähän vuoteen päättyi mahtava yhteinen uramme poniratsastajavuosieni päättyessä. Viimeisenä poniratsastajavuotenani -95 minulla oli käytössä myös valkoinen esteponi Gaelic Silver Mist. Sen kanssa saavutimme esteratsastuksessa SM-kultaa Savonlinnassa ja henkilökohtaisen hopeamitalin Pohjoismaiden Mestaruuskilpailuissa Ypäjän derbykentällä. Vuosi 1995 oli uskomatonta aikaa ratsastusurheilun parissa – aikaa, joka ei unohdu koskaan!

Brendon Merlin Juniorivuosina päähevoseni oli vaikeahko täysiverihevonen Fantoom xx. Aloitimme helpoista kenttäkilpailuluokista ja etenimme asteittain vaativammalle tasolle. Saimme hyviä sijoituksia ja viimeinen juniorivuoteni huipentui SM-kultaan Ruovedellä -97. PM-kilpailuissa, jossa juniorit ja nuoret ratsastajat kilpailivat samasta mestaruudesta, sijoituimme sijalle 9.

Juniorivuosien jälkeen oli aika keskittyä viimeiseen vuoteen lukio-opinnoissa ja ylioppilaskirjoituksiin. Ratsastus ja kilpailut olivat taka-alalla tämän ajan. Ylioppilaaksi pääsyn jälkeen aloitin opiskelun ammattikorkeakoulussa, josta valmistuin keväällä 2004 AMK –agrologiksi. Tänä aikana ratsastin ja koulutin äitini kasvattamia nuoria hevosia sekä kilpailin esteratsastuksessa alue- ja kansallisella tasolla useilla eri hevosilla, joista mm. Limfan ja Juliuksen kanssa saavutimme paljon sijoituksia 110-130 cm:n luokista.

Valmistumisen jälkeen minusta alkoi tuntua kuitenkin, että haluan työskennellä hevosten parissa päätoimisesti ja päätin hakea opiskelemaan ratsastuksenopettajaksi Ypäjälle. Pääsin sisään ja aloitin opinnot tammikuussa 2005. Valmistuin opettajaksi elokuussa 2006. Valintaani lähteä Ypäjälle olen nyt jälkeenpäin ollut todella tyytyväinen. Nyt toimin ratsastuksenopettajana, ratsastan ja koulutan hevosia sekä myyn niitä. Sain myös koulutuomarioikeudet kuluneena syksynä 2007.

Aloittaessani opinnot Ypäjällä minulla oli myös innostus aloittaa aktiivinen kilpaileminen jälleen. Olin juuri löytänyt uuden ykköshevoseni, westfalenruuna Fandangon. Sen kanssa saavutimme lukuisia voittoja ja sijoituksia kansallisista estekilpailuista. Heinäkuussa -07 sijoituimme toiseksi amatöörisarjan finaalissa Huittisissa. Palasin myös kenttäkilpailun pariin -05 seitsemän vuoden tauon jälkeen. Suomenhevosten Pojan Klopin ja Kampraatin kanssa kiersimme kenttäkilpailuja ja vuonna 2006 saavutimme hopeamitalin Pojan Klopin kanssa suomenhevosten kenttämestaruuskilpailuissa Muuramessa. Oli hienoa palata arvokilpailuihin.

Vuosi 2009 oli erittäin hieno ja menestyksekäs kilpaurheilussa. Neljä hevosta; Rigma, Nasi, Filipson ja Lambert hyppäsivät useita voittoja ja sijoituksia kansallisilta esteradoilta.

Tässä kauden kohokohdat:
Suomenhevosten GP-finaalin 2.sija Hamina Bastionissa
Suomenhevosten GP-osakilpailuvoitto Ypäjällä
Suomenhevosten estemestaruushopea Ypäjällä
Helsinki Horse Show:ssa 3.sija amatööriluokassa
4–vuotiaiden hevosten noviisisarjan finaalin jaettu 1.sija
Suomenhevosten rankingpisteiden voitto esteratsastuksessa
voittoja ja sijoituksia kansallisilta esteradoilta 110-130cm:n
    luokista sekä aluemestaruusmitaleja