|
Ystävyys yhdistää- toiminnan tavoitteena on kehitysvammaisen ihmisen elämänlaadun, osallistumisen ja omatoimisuuden parantaminen sekä elinpiirin laajentaminen.
Seinäjoen Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry hallinnoi seutukunnallista Ystävyys Yhdistää –toimintaa. Toiminta käynnistyi v.2001 RAY:n projektina ja saavutettujen hyvien kokemusten ja tulosten kautta siitä muodostui toiminta, jota voimme jatkaa edelleenkin. Toiminnan aikana on tarkoitus edelleen etsiä ja kouluttaa ystävää haluaville, toiminta-alueella asuville kehitysvammaisille henkilöille oma ystävä/tukihenkilö. Toiminnan myötä myös toiminta-alue laajentui seutukunnalliseksi.
Lapsuuden kodissaan asuvilla nuorilla ja aikuisilla kehitysvammaisilla henkilöillä ei ole juurikaan mahdollisuutta osallistua kodin ulkopuoliseen toimintaan muiden kuin vanhempiensa kanssa. Oman ystävän löytyminen mahdollistaa osallistumisen lähiyhteisössä ja yhteiskunnassa toimintaan ja parantaa elämän laatua.
Ystäviksi haluaville järjestetään maksuton koulutus ennen ystäväksi ryhtymistä.
Ystävätoimintaan mukaan toivotaan kaikenikäisiä miehiä ja naisia. Useimmat omaa ystävää haluavat toivovat, että ystävä olisi omaa sukupuolta ja suunnilleen saman ikäinen.
Sinä, joka haluaisit saada oman ystävän , joka kävisi kylässä tai jonka kanssa voisit mennä sinua kiinnostaviin kodin ulkopuolisiin toimintoihin, ota yhteyttä toiminnanjohtajaan ja kysy hakulomaketta.Hakulomakkeen voit tulostaa myös tästä.
Sinä, jota kiinnostaa vapaaehtoistyö kehitysvammaisen ystävänä, ilmoittaudu tai kysy lisätietoja ja koulutusajankohtia toiminnanjohtajalta.
Useat koulut antavat koulutuksesta ja vapaaehtoistyöstä opintoviikkoja.
Tiedoksi ystävälle:
Ystävänkortti: Vapaaehtoisena toimivat koulutetut ystävät, muistattehan että Ystävänkortti
on kehitysvammaiselle toimitettu kortti, ja te voitte sitten yhdessä käyttää sitä eli teille ei tule omaa korttia, mutta ilmainen sisäänpääsy koskee teitä. Tällä estetään väärinkäyttö ja annetaan kehitysvammaiselle itsenäistä päätäntävaltaa. Kysykää korttia, jos kehitysvammainen ei sitä itse osaa esitellä tai tiedä kertoa hänellä sellaista olevan.
Toiminnanjohtaja
Anita Lautamäki
puh. 050 – 546 8102
lähetä sähköpostia: sähköposti
 
* * *
<<Takaisin etusivulle
|