|
Seinäjoki
Jazz ry |
|
|
Seinäjoki
Jazz ry järjestää paikkakunnalla, pääsääntöisesti ravintoloissa, jazziltoja
ja –konsertteja. Näin toimiessaan se noudattaa
perustoiminta-ajatustaan levittää ja edistää elävää jazzia. Toiminta on
jatkunut tällä peruskuviolla lähes keskeytyksettä jo noin kolme vuosikymmentä. Järjestettyjen
tapahtumien taajuus on vaihdellut, mutta 1980 –luvun puolenvälin jälkeen jazztapahtumia
on pidetty vuosittain kymmenisen kertaa. Reilu puolet jazziltojen vieraista
on tullut Etelä-Pohjanmaan ulkopuolelta.
Kaukaisimpien bändien muusikot ovat olleet Pohjois-Amerikasta, Baltiasta
ja Skandinavian maista. Mm. Jazz-Yrjön
voittajia ja suomalaisia jazzin huippuja edustaen lukuisia jazzin
tyylisuuntia on voitu esitellä perustoiminta-ajatuksen mukaisesti ”elävänä”
lähes 250 tapahtumassa. Sopimuskumppaneina
yhdistyksen kanssa ovat olleet mm. Kantakrouvi, Seurahuone, Lakeus ja viimeksi
Vaakunan Loulou vuoteen 2008 asti. Tällä hetkellä pidämme konserttien järjestämisessä
taukoa, koska näkyvissä ei ole sopivaa paikkaa. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Näillä sivuilla esitellään myös
yhtyeitä, joiden kanssa Seinäjoki Jazzilla on tiivistä yhteistyötä. |
|
|
|
|
|
|
|