16.11.08 Uusikaarlepyy
Blue Fox tuli
asenteella
Blue Fox tuli aamun ensimmäiseen peliin kovalla asenteella. Peliveljien
ensimmäinen erä meni omia kuvioita ihmetellessä, kun ringistä puuttui
useampi mies. Kahdella kentällisellä pelaaminen ei heti lähtenyt
kulkemaan: syöttöosoitteet olivat hiukan hukassa ja viimeistely maalin
edustalla kaatui hätäilyyn. Blue Fox rokotti reilun viiden minuutin
pelin jälkeen ja vielä toistamiseen, kun kello näytti 12.45. Erätauolle
lähdettiin 0-2 tappioasemassa.
Toinen erä alkoi peliveljien heräilyn
merkeissä, kun Miki veti Joonan syötöstä päivän ensimmäisen sisään.
Kymmenen minuuttia myöhemmin Samuli viimeisteli Eeron syötöstä. Toiselle
erätauolle lähdettiin jo hymy suupielissä.
Kolmannessa erässä pelitahti
kiihtyi. Pallo liikkui päästä päähän liukkaaseen tahtiin. Molemmilla oli
tilanteita, mutta verkko ei vaan heilahtanut ennen kuin Lauri onnistui
Juhon syötöstä ajassa 42.48. Blue Fox otti aikalisän ja lopulta myös
maalivahdin pois. SPV kiitti Nikon viimeistellessä tyhjiin lukemat 2-4.
Tärkeät pisteet olivat kotona.
Nurmolaiset kirittivät peliveljien
asenteen kohdalleen
Nurmon Jaguarit lähtivät peliin sata lasissa
peliveljien uinuessa onnensa ohi. Nurmo teki pelin avausmaalin
alivoimalla ajassa 6.59 ja vielä toisen heti alivoiman jälkeen. Erän
viimeisellä minuutilla Jaguarit onnistuivat viimeistelemään
taukonumeroiksi 3-0. Peliveljet krapsutteli päälakeaan.
Erätauko
tiivisti peliveljien peliä, mutta vieläkin nurmolaiset vetivät etumatkaa
pidemmäksi. Vasta ajassa 24.25 onnistui SPV:n porukka kaventamaan
tilanteeksi 4-1 Eeron laukoessa Joonaksen syötöstä sisään Seuraava
täysosuma meni kuitenkin taas Nurmolle ja vielä seuraavakin erän
päätteeksi. Tauolle lähdettiin tilanteesta 6-1 ja tuuraavalla
valmentajalla olikin pähkinä purtavaksi - mistä lisää virtaa?!
Kolmanteen erään peliveljet tulivat hyvällä asenteella, kun taas
vihollisella oli repsahtanut jo takki auki. SPV otti jäähyn, mutta Niko
maksoi potut pottuina ensimmäisestä erästä - alivoimaosuma oli mannaa
ajassa 37.30. Muutama minuutti myöhemmin peliveljet iski jälleen
nopealla vastahyökkäyksellä Laurin kiittäessä Nikoa hyvästä syötöstä.
Ajassa 13.24 Niko onnistui karkaamaan toistamiseen ja jälleen Nurmo
verkko heilui. SPV otti aikalisän ajassa 43.24. Loppukirissä meininki
oli kaikki tai ei mitään. Maalivahti pois, mutta hyvä paine laukesi
kuitenkin väärään päähän ja loppulukemiksi oli kuitattava häviö 7-4.
Hyvä reissu, joka jätti hampaan koloon pakotuksen asenteesta. Voittoa on
haluttava enemmän kuin vastustaja heti pelin alusta.
Reissun pistesaldo
jakaantui jälleen monelle pelaajalle: Niko Avanne 3+1, Eero Vastapuu
1+1, Miki Kattelus 1+0, Samuli Hakala 1+0, Lauri Nyrhilä 1+0, Lauri
Koivula 1+0, Joona Aukeala 0+1, Juho Saranpää 0+1 ja Joonas Lauri 0+1.
