15.2.09 Seinäjoen urheilutalo
KOVAA KOULUTUSTA VELI
PELIVELJILTÄ
Varma voitto on yhtä kuin varma taistelu ja niin kävi jälleen, kun
kohdattiin vuotta nuoremmat peliveljet. Pojat aloittavat takki auki ja
ajassa 2.15 tilanne nuoremmille 0 - 1. Pari minuuttia myöhemmin 0 – 2,
mutta vieläkin nauratti. Jäähy päälle ja 0 – 3 hyydytti hymyt. Veli
peliveljien vastahyökkäykset olivat myrkkyä, eikä miehen pito pitänyt.
Ensimmäinen oma osuma Samulin ja Juhon onnistuessa loi uutta kipinää
ajassa 13.06, joka täydentyi Mikin ja Rikun maalilla hetkeä myöhemmin.
Ensimmäinen erä meni altavastaajan roolissa.
Toisen erän alussa pelaamisen meininki löytyi. Nikon komea upotus
tasoitti tilanteeksi 3 -3 ajassa 2.17. Hyvin alkanut erä kääntyi
kuitenkin räpellykseksi. Mikin ja Nikon maali 4 – 3 johdoksi kantoi
loppuun saakka. Kolmannen erän lopussa Rikun jäähy veti ilmeet kireäksi,
mutta tilanne kestettiin. Pelistä jäi päällimmäiseksi sählääminen.
Ajatukset olivat ehkä jo silloin päivän pääottelussa Woodcuttersia
vastaan.
VOITTO KAATUI ERIKOISTILANTEISIIN JA TINTTAILUUN
Woodcuttersin ote oli kurinalainen ja sillä otettiin niskalenkki
peliveljistä. Ensimmäisessä erässä oli heti ottelun maku. Peliveljet sai
ylivoimatilanteen erän alkuun, joka missattiin kuitenkin lahjakkaasti -
kaveri karkuun ja tilanne 0 – 1 vaasalaisille. Onneksi ylivoimaan löytyi
kuitenkin puristusta ja vajaa minuutti myöhemmin tasoitus 1 – 1 Nikon ja
Lauri K:n ponnistamana. Eipä aikaakaan, kun oma mies jäähylle.
Alivoimapeliin ei ehditä syttyä, kun verkko jo heilahtaa 1 – 2 ajassa
5.08. Erätauolla kuului valmentajan tuttu ohje: iholle, iholle ja
iholle! Vastustajalle jätettiin komeita vetopaikkoja.
Toisen erän alku näytti siltä, että veljet ovat löytäneet vaihteen,
jolla mennään selvään voittoon. Samulin ja Lauri K:n maali ajassa 3.49
toi tasatilanteen, ja hieno pelikuvio ajassa 9.53 vei 3 – 2 johtoon.
Palloa pyöritettiin maalilla, kunnes kapteeni purki syötön taakse ja
Joona Hautala kiitti komealla vedolla. Mutta Johtomaali johti hurmion
poikaseen ja löysä hetki kostautui minuuttia myöhemmin. Tasan 3 – 3.
Kolmas erä vanheni viisitoista sekuntia, kun oma mies marssi jäähylle -
mailan lapa jäi juoksukaverin jalan alle. Tilanne kestettiin, mutta
Hautalan jäähy 2 + 10 oli tasaväkisessä tilanteessa liikaa – puoli
minuuttia alivoimaa ja vastustaja oli maalin johdossa. Kiihkeä kamppailu
jatkui minuutti minuutilta. Peliveljet loi ties monennenko härdelin
vaasalaisten maalille ajassa 7.11, kun Aukeala löysi jyvän. Tasoissa 4 –
4! Peliveljille avautui vielä voiton tie viisi minuuttia ennen pelin
loppua, kun vastustaja otti jäähyn. Peliveljet ottivat aikalisän.
Ylivoima aloitettiin kuin varman päälle, jolloin Woodcutters karvasi
rohkeasti ja sekoitti poikien suunnitelmat. Tilanne kääntyy karmeaksi
ajassa 11.37, kun oma mies piipahtaa maalivahdin alueella. Rankkari
uppoaa ja tilanteessa 4 – 5 tulee peliveljille kiire. Liian kiire.
Pisteet menevät vaasalaisille.
Peli oli voitettavissa, mutta vaasalaiset pelasivat kurinalaisemmin ja
rohkeammin ansaiten voiton pelaamalla. Peliveljien energia meni
tuomaripelin setvimiseen ja murkkutinttailuun. Voiton sijaan porukalla
ei jäänyt kuin tukka hyvin. Aamun voitto pelasti kuitenkin täydet
mahdollisuudet jatkoskaboihin karsintojen kautta.
Päivän pisteet: Niko 2+1, Samuli 2+0, Miki 2+0, Joona H 1+0, Joona A
1+0, Lauri K 0+2, Juho 0+1, Riku 0+1 ja Lauri N 0+1.