Akseli Gallén-Kallelan suhde filosofiaan

 

Akseli Gallén-Kallela (26. huhtikuuta 1865 Pori – 7. maaliskuuta 1931 Tukholma) oli yksi Suomen merkittävimmistä taidemaalareista. Hän oli etenkin 1890-luvulla keskeisin taiteilija ja kansallisen maalaussuuntauksen pääedustaja.  Tyylisuuntana oli 1800-luvun kansallisromantiikan ohella realismi ja symbolismi.

Kouluaikoinaan Gallén oli vastustanut muun muassa August Sohlmanin ja P. A. Munchin kehittelemiä rotuteorioita aasialaisperäisistä suomalaisista, joille ruotsalaiset olivat tuoneet kulttuurin. Ruotsalainen Sohlman kehtasi esittää v. 1855, että ilman ruotsalaista kulttuuria suomalaiset olisivat pelkkä sivistymätön barbaariheimo, koska he kuuluivat ”keltaiseen rotuun”. Norjalainen Munch suhtautui yhtä halveksivasti suomalaisiin ja Kalevalan kulttuurilliseen todistusarvoon, eikä hän uskonut Suomen koskaan itsenäistyvän.

 Jossakin vaiheessa 1870-luvulla Akseli alkoi perehtyä Kalevalaan, mitä hänen äitinsä ei suvainnut, koska hän edusti ruotsinmielisen skandinavismin ajatusmaailmaa pitäen suomalaisia hiukan moukkamaisina ja talonpoikaisina.

Gallen-Kallela oli myös vahvasti venäläistämistä vastaan. Tuohon aikaan taiteilijapiirit olivat laajalti nuorsuomalais-perustuslaillisia.

Päätettyään 1884 Taideyhdistyksen piirustuskoulun Gallén matkusti Pariisiin, jossa asui Emil Wikströmin huonetoverina.  Siellä nuorten taiteilijoiden pohjoismaiseen seurapiiriin kuului tuohon aikaan maalareita ja kirjailijoita, kuten August Strindberg ja Ernst Josephson, Anders Zorn ja Edvard Munch.

Näistä August Strindberg oli kirjeenvaihdossa filosofi Friedrich Nietzschen kanssa, jonka ajatukset tekivät häneen suuren vaikutuksen. Vuonna 1888 Strindberg kirjoitti Nietzschelle: ”Kunnioitettava herra, epäilemättä olette Te antanut ihmiskunnalle syvällisimmän kirjan, mikä sillä on” (kuten filosofi itsekin kyseistä kirjaansa luonnehti). Kyseessä oli Nietzschen ”Zarathustra”. Ehkäpä juuri Nietzschen vaikutuksesta Strindberg kirjoitti myöhemmin symbolistisia teoksia.

Strindbergiä pidetään sosialistina ja anarkistina. Sosialistiset ajatukset eivät voi mitenkään olla Nietzscheltä kotoisin, koska filosofi edusti Akseli Gallén-Kallelan tapaan hyvin pitkälle vietyä individualismia, jossa kaikki ulkoisesta ympäristöstä saadut virikkeet piti ”keittää omassa kattilassaan” ennen kuin ne voitaisiin ottaa omiksi: piti muuttua ”leijonaksi”, joka murskaa kaikki tavanomaiset elämän luomat ehdollistumat (että jokin korkeampi voisi astua sijaan).

Jo talvella 1893 - 1894 Friedrich Nietzsche alkoi nousta myös Gallénin ihailemaksi oppimestariksi. Gallélaa voitaneenkin pitää nietzscheläisen filosofian varhaisena esiin nostajana Suomessa.

Zarathustra ilmestyi suomeksi v. 1907 teosofi Aarni Koudan kääntämänä (käänsi myös Strindbergiä ja Ibseniä). Teosofiset näkemykset, jotka liikkuvat varsin lähellä Nietzschen filosofiaa, saivat sijaa myös Gallélan ajattelussa.

***

Pariisissa Carl Larsson, August Strindberg, Albert Edelfelt, Gunnar Berndtson, Akseli Gallen-Kallela, Walter Runeberg ja Emil Wikström muodostivat piirin, jossa Ville Vallgren hoiti usein ilonpitäjän tointa. Lauantai-illat kuluivat mm. Siirakin kirjan viisauksien siivittämänä ruotsalaisen taidemaalari Ernst Josephsonin perustaman Jeesus Syyrakin veljeskunnan viinituvassa Montmartella. Ville Vallgren ihastui niin paljon Siirakin ajatuksiin, että perusti Suomeen palattuaan Syyrakin Ritarikunnan.

Siirakin viisaus on jonkin verran esillä myös kaunokirjallisuudessamme. Aleksis Kivi, Pentti Haanpää ja Frans Michael Franzén ovat ottaneet siitä otteita. Myös Ilmari Turjan näytelmässä ”Särkelä itte” v:lta 1944 toistelee maalaisukko Heroja (elokuvassa v:lta 1947 Aku Korhonen) runsaasti Siirakin viisauksia.

Joitakin otteita Siirakin kirjasta:

”Älä tee syntiä kahta kertaa sovituksen toivossa, sillä et pääse rangaistuksetta yhdestäkään kerrasta; älä ole suupaltti vanhojen seurassa, äläkä hoe samoja sanoja rukoillessasi; joka on itselleen paha, kenelle hän olisi hyvä?* Älä kiitä miestä, ennen kuin tunnet hänen ajatustapansa; kateus ja kiukkuisuus lyhentävät elinpäivät, ja huoli tuo vanhuuden ennen aikaa; älköön sanottako: tämä on huonompi kuin tuo, sillä kaikki osoittautuu aikanaan hyvin kelvolliseksi.”**

Vastaavia ajatuksia Nietzscheltä:

* Ihmisen kaikista taidoista hienoin, viekkain, viimeisin ja kärsivällisyyttä koetteleva on se, että hänen täytyy oppia rakastamaan itseään – ei tosin sairaiden ja tautisten rakkaudella, sillä heissä löyhkää itserakkaus! Täytyy oppia rakastamaan itseään vikautumattomalla ja terveellä rakkaudella, niin että sietää itsensä seuraa eikä harhaile muualla.

** Kaikki olevaiset on kastettu iäisyyden lähteellä, hyvän ja pahan tuolla puolen. Mutta itse hyvä ja paha ovat vain välivarjoja ja kosteita ikävyyksiä ja kulku-pilviä.

 

Gallénin erämaamaalauksissa oli jo koristeellisuutta, joka oli ominaista myöhemmälle Symposion-vaiheelle. Tuolloin hän keskittyi eurooppalaisiin virtauksiin kuten symbolismiin ja mystiikkaan, jolloin kansalliset aiheet jäivät sivummalle.

Syvennetyn ilmaisun etsimisen kausi kului läheisessä yhteydessä mm. Jean Sibeliukseen ja Robert Kajanukseen. Keskeiseksi kysymykseksi tuli ihmisen päivätajunnan salattujen alueiden tulkitseminen taiteen keinoin. Sibelius mainitsi usein kirjeissään, että parhaat sävellystyöt kumpusivat suoraan ”ylhäältä”.

Gallénin vuoden 1894 tuotantoa voidaan jo pitää symbolistisena. Pääteos oli ”Probleemi” (Symposion), ja vihdoin valmistuivat myös ”Mäntykoski” ja ”Tuonelan matkalla”. Vuoden satoon kuuluivat myös ”Ad Astra”,” Sibelius Sadun säveltäjänä” ja taiteilijan myöhemmin osaksi silpoma ”Conseptio artis”.

 ad astra

Ad Astra (latinankielen per aspera ad astra, ”vaikeuksien kautta tähtiin”) on Akseli Gallen-Kallelan vuonna 1894 maalaama teos. Maalaus sai toimia alttaritauluna Gallénin lasten ristiäisissä. Se kuvaa punaisessa meressä seisovaa alastonta naista, jonka hulmuavat hiukset muodostavat auringon kehän kaltaisen kehyksen hänen kasvoilleen. Kosteasilmäisen naisen kädet ovat kohotettuina taivasta kohti ja kämmenissä naisella on stigmat. Taustalla on suuri täysikuu.

Nietzsche kirjoitti: ”Korkeimmat vuoret tulevat merestä. Tämä todistus on kirjoitettu niiden kiveen ja huippujen seinämiin. Syvimmästä täytyy korkeimman korkeuteensa tulla. … Luominen on suuri vapautus kärsimyksistä ja elämän kevennys. Mutta että luova olisi, siihen juuri tarvitaan kärsimystä ja paljon muuntumista.”

Ehkä näissä Zarathustran ajatuksista löytyy Ad Astrankin kohoamisteemaa. Gallén itse sanoikin taulun kuvaavan ylösnousemusta: henkistä kohoamista ajallisesta pysyvään tietoisuuteen.

Käsien stigmat voisivat symboloida kaikkia niitä ”arpeutuneita kärsimyksiä”, joita ihminen on joutunut kokemaan voidakseen kunnolla vapautua niistä ja kyetäkseen kurottautumaan hengen korkeuksiin niin, että kuun symboloima psyykkisyys jää taakse. Jalat ovat kerrostuman alimmaisina, kuvaten mahdollisesti sielun kasvualustaa, karkeaa maallista kokemuskenttää.

Ristillä riippuvan kaltainen asento ei välttämättä ole suoraan yhdistettävissä kristilliseen ristinkuolemaan, vaan siihen, että henkinen olemus on ollut sidoksissa maalliseen elämään, josta stigmat ovat jäänne, kunnes sisäinen olemus on kypsä kohoamaan takaisin lähtökohtaansa, kaiken erillisen, hyvän ja pahankin yläpuolelle.

Alastomuus kuvannee sitä, että persoonalliset ehdollistumat ja niihin nojaava minä-tunne ovat kadonneet, ja jäljelle on jäänyt vain todellinen puhdas olemus, jonkinlainen ”taivaallinen morsian”, joka kohoaa yhdistymistarkoituksessa ylkäänsä, henkistä ydinolemustaan kohden.

Joitakin Nietzschen ajatuksia, jotka ovat mahdollisesti löytäneet kaikupohjaan Akseli Gallén-Kallelassa:

Missä on kauneutta? Siinä missä minun täytyy tahtoa kaikella tahdolla, missä minä tahdon rakastaa ja tuhoutua, ettei kuva jäisi vain kuvaksi.

Te pienenette yhä, te pienet ihmiset. Te murenette omaan mukavuuteenne: moniin pieniin hyveisiin, paljoon tekemättä jättämiseen, paljoon pieneen alistumiseen. Liian suojaava ja pehmeä on teidän mantunne. Suureksi kasvaakseen puu tahtoo kiertää kovat juurensa kovien kallioiden ympärille. Teidän tekemättä jättämisenne kutoo sekin kaiken ihmistulevaisuuden kudosta.

Tulevaisuus ja kaukaisin olkoon sinulle nykyisyytesi syy: ystävässäsi sinun pitää rakastaa yli-ihmistä (jumalallista henkeä) omana syynäsi.

Minä opetan teille ystävän, jolla on aina valmis maailma lahjoitettavanaan. Ja niin kuin maailma vieri häneltä hajalle, niin se jälleen vierii hänelle kokoon kehiksi: hyvän sukeutumisena pahan työstä, päämäärien sukeutumisena sattumasta.

Minä vaellan ihmisten joukossa kuin tulevaisuuden palasten keskellä. Ja tämä on minun haaveeni, että minä yhdeksi tiivistäisin sen, mikä on vain palasia ja kaameata sattumaa. Kuinka sietäisin olla ihminen, ellei ihminen olisi myös runoilija ja arvoitusten arvaaja ja sattuman lunastaja. Lunastaa menneet ja luoda kaikki ”Oli” uudeksi ”niin minä tahdoin sen olevan” – tämä vasta olisi minulle lunastusta.

Monella eri tavalla minä löysin totuuteni. Minä en noussut tikapuita pitkin korkeuteen, josta katseeni liitää omaan kaukaisuuteeni. Ja vain vastenmielisesti minä kysyin tien suuntia – se ei ollut koskaan minun makuni mukaista. Mieluummin minä itse kysyin ja koettelin tieni. Koettamista ja kysymistä oli kaikki kulkuni: ja totisesti täytyy myös oppia vastaamaan sellaisiin kysymyksiin – se on minun makuni – ei mikään hyvä tai huono maku, mutta minun makuni, jota en enää häpeä tai salaa.

***

Sisällissodan aikana Gallén-Kallela liittyi Mannerheimin johtamiin hallituksen joukkoihin. Hän toimi aluksi Suomen tasavallan joukkojen kartanpiirtäjänä, mutta siirtyi myöhemmin päämajaan. Sisällissodan aikana luodut Vapaudenristin ritarikunnan kunniamerkit ovat Gallénin piirtämiä Mannerheim-ristiä lukuun ottamatta, vaikka sekin perustuu hänen suunnittelemiinsa Vapaudenristeihin. 

Maaliskuussa 1919 valtionhoitaja kutsui hänet ensimmäiseksi adjutantikseen. Samana vuonna Gallén-Kallela palkittiin professorin arvonimellä, ja 1923 hän sai Helsingin yliopistolta kunniatohtorin arvon.