Minä olen Se mikä Minä olen

"Minä olen Se mikä Minä olen. Minä olen tie, totuus ja elämä. Joka kulkee minun tietäni, saa ikuisen laupeuden... Joka antaa minulle elämänsä, hänen ei tarvitse kuolla. Tehkää minun tahtoni, sillä minä olen Jumalan ruumiistuma maan päällä. Minä annan teille joka päivä leipää ja minä annan teille teidän velkanne anteeksi... Sillä minun on tämä valtakunta ja minun on voima ja kunnia..."

Näin juhlallisesti kirjoittaa hieroglyfiteksti  Seti I haudassa n. vuodelta 1300 eKr.

Sanat vaikuttavat tutuilta, Jeesuksen sanomiin kuuluvilta. Mutta evankeliumit on kirjoitettu yli tuhat vuotta myöhemmin - joten loogisesti ajatellen lainaamisen olisi pitänyt tapahtua toiseen suuntaan.

Evankelistat liittivät ja sekoittivat kirjoituksiinsa huomattavan määrän sopivaksi katsomaansa aineistoa. Osaksi tukemaan omaa julistustaan, osaksi täydentämään sitä perimätietoa, jota Jeesuksen toiminnasta oli jäänyt jäljelle. Evankelistoilla oli hämmästyttävän paljon tietoa niin astrologiasta kuin juutalaisesta kirjallisuudesta, johon oli aikojen saatossa tarttunut vaikutteita naapurikansoilta (esim. egyptiläisiltä ja babylonialaisilta).

Me kristityt haluamme helposti pitäytyä sellaisessa uskossa, että juuri meidän sanansaattajamme on ollut täysin ainutkertainen jumalainen ilmaus. Uskonnollisten ajatusmuotojen keskinäisessä kilpailussa tapahtuu käsitysten po­la­risoitumista ja kärjistymistä, varsinkin jos liike laajenee ja saa valtaa. Silloin ei haluta ajatella, että oman keskushahmon ylevyys tuskin paljonkaan vähenisi siitä, jos annettaisiin arvoa myös toisten uskontojen esitaistelijoille. Tällöin voitaisiin tuoda esiin eri suuntausten näkemysten samankaltaisuuksia, eikä vain ylikorostaa sananmukaista erilaisuutta. Erilaisuuden korostamisen jäljet eivät ole kaunista katseltavaa.

Kristittyjen Jeesus itse esittää Johanneksen evankeliumissa hartaana toiveenaan sen, että kaikki muutkin kuin vain hän kykenisivät tulemaan yhdeksi Isän kanssa. Heidän tuli myös astua sisäisesti samaan yksey­teen, missä hän Isänsä suhteen oli. Todellista henkistä ykseyttä voi periaatteessa olla ainoastaan yksi. Jeesuksen toivomus ei siten poissulje mah­dollisuuksia saavuttaa taivasten valtakunta huolimatta erilaisista muodollisista näkemyksistä.

Me tiedämme, että aurinko ei valikoi kohteitaan uskonnollisten näkemysten perusteella. Sama periaate lienee voimassa myös henkisten valontuojien suhteen: jokainen voi ottaa sanomaa vastaan oman sisäisen vastaanottokykynsä mukaan.

Mikä sitten on totta ja todella olevaa? Se joka todella on - ”Minä olen se, joka minä olen” (2. Moos. 3:14).

Kaiken suhteellisen ja ehdollisen takana ja taustana ikuisesti oleva ehdoton ja muuttumaton perusta. Se, jota kukaan ei kykene määrittelemään (nimeämään) tai ilmaisemaan tekemättä asialle ilmiselvää väkivaltaa. Määrittely edellyttää mahdollisuutta vertailla johonkin tunnettuun. Tuntemattoman kuvaaminen lienee siten mahdotonta, varsinkin jos tuntemattoman sanotaan sisältävän itsessään kaiken ydinolemuksen täydellisesti jakamattomassa muodossa.

Ajattelun on pakko pitäytyä suhteellisten totuuksien puitteissa. Niitä voidaan vertailla keskenään ja tehdä päätelmiä niiden osuvuudesta. Silloin tarkastellaan ainoastaan rajallisia ilmiöitä keskenään, ja niitäkin vain aikaisemmin omaksuttujen ajatusmallien rajoissa. Me pidämme jotakin asiaa hyvänä ja toista pahana, jotakin totena ja toista valheena, mutta emme kykene näkemään asioiden perimmäistä olemusta tai edes tarkoitusta.

Todellinen olemus edellyttää muuttumattomuutta, ja täällä ajassa ja tilassa kaikki havaittavissa oleva on alituisessa muutoksen tilassa. Se on siten periaatteessa epätodellista.

Me luemme epämääräisiä vertauksia taivasten valtakunnasta, ehdottomasta todellisuudesta, mutta emme aina huomaa, että ehdoton ei ole vertailukelpoinen minkään suhteen samalla tavoin kuin tuntemamme asiat. Ehdotonta voidaan kuvata ajallisin käsittein vain symbolisesti.

Taivasten olemuksesta löytyy kyllä kuvauksia, kuten Markuksen evankeliumin 12:25,

”Sillä kun kuolleista noustaan, ei naida eikä mennä miehelle; vaan he ovat niin kuin enkelit taivaissa.”

Tämä ei tietenkään tarkoita mitään avoliittoja, vaan sitä, että henkisessä tosiolemuksessa ei ole enää mitään erillistymisen piirteitä. Lause ei valitettavasti kerro mitään siitä, miten enkelit taivaassa todellisuudessa ovat.

Mestari Eckhart puhuu 1200-luvun saarnoissa enkeleistä, heidän tehtävistään ja olemuksestaan. Hän sanoo korkeimman Serafin tiedostavan yhdessä ainoassa kuvassa (samanaikaisesti ja samantilaisesti) kaiken sen, minkä me tajuamme kaoottisena moninaisuutena. Tämä korkeimmaksi kuvattu enkelilaji tiedostaisi kaikkeuden erillistymättömänä - alkuperäisenä Jumalan kuvana. Eckhartin mukaan maailma jopa luotiin (Sanana) Serafeihin.

 ”In principio erat Verbum ”, alkaa Johanneksen evankeliumi, ”alussa oli Sana”, tai alkuperässä, kaiken periaatteessa ja lähteessä oli Sana, kreikan kielen Logos, jonka mukaan kaikki suhteellinenkin olevainen on saanut alkunsa.

On lähes mahdotonta tietää varmasti, ovatko useat henkiset sanansaattajat todella omin sanoin  luon­nehtineet itseään tieksi, totuudeksi ja elämäksi - vai ovatko nuo ilma­ukset seuraajien sanallisia tulkintoja näiden sisäisestä olemuksesta ja toiminnasta.  

Useimpien esitaistelijoiden jät­tämästä perinteestä voidaan kuitenkin riittävän vakuuttavasti todeta, että näillä on mitä il­mei­simmin ollut ensikäden omakohtaista kokemusta ja tietoa asioista, joita he ovat pyrkineet edistämään.

”Hedelmästään puu tunnetaan” - siinäkin äärimmäisessä ja usein vaikeasti käsitettävässä merkityksessä, ettei todella jumalaiseen tietoisuuteen yltänyt enää voi inhi­milliseen tapaan erehtyä, koska erehtyessään hänen tietoisuutensa olisi vielä puutteellinen ja osittunut (Ks. Mt 5:19, Jaak. 2:10).

Ihmisten pitäisi vain uskaltaa sisässään maistella näitä henkisen maailmanhistorian hedelmiä ja koettaa niiden mausta päätellä, ovatko ne yhden ja saman henkisen auringon kasvat­tamia vai ihmisten geenimuuntelemaa pikaruokaa.