Aina mun pitää...

Filosofi Friedrich Nietzsche toteaa Zarathustrassaan, että ihmisen henkinen kehitys kulkee kolmen asteen kautta: hänen pitää tulla ensin kameliksi, sitten leijonaksi ja lopulta lapseksi.

Nietzsche luonnehti ensimmäiseen, kestävän hengen tilaan tulleita, että nämä rakastavat niitä, jotka heitä halveksivat. He ojentavat kätensä kummitukselle, kun se tahtoo heitä pelotella. He kärsivät sielun nälkää totuuden tähden.

Jeesus kuvaa samaa asiaa kaikissa synoptisissa evankeliumeissa sanoin: "Kieltäkää itsenne, ottakaa ristinne ja seuratkaa minua."

Kameliksi tulo merkitsee sitä, että ihminen oppii kantamaan kaiken kohdalleen osuvan valittamatta ja syyttelemättä muita. Hän tekee kaikessa parhaansa, parhaan ymmärryksensä mukaan eikä odota sääliä tai kiitosta kärsimystensä tai ponnistustensa johdosta.

"Aina mun pitää" on kamelille vielä pyhää ja velvoittavaa, mutta jossakin vaiheessa hän alkaa asettaa kysymyksiä myös sellaisissa asioissa, joita hän aikaisemmin piti ehdottomina totuuksina tai arvoina.

Nietzschen mukaan ihminen astuu  kameli-vaiheen loppupuolella omaan erämaahansa, jossa alkaa tapahtua seuraava muutos. Henki alkaa etsiä vapautusta kaikesta sellaisesta omaksumastaan, jolla ei ole kestävää merkitystä.

Sen pitää tulla leijonaksi, joka kykenee surmaamaan suuren lohikäärmeen nimeltä "sinun pitää!" Tämän psykologisen lohikäärmeen suomut ovat täynnä tuhatvuotisia arvoja, joihin se väittää sisältyvän "olevaisten koko arvon".

Leijonan mielinenkään ei vielä pysty luomaan mitään todella uutta, vaan ainoastaan hankkimaan siihen tarvittavaa vapautumista entisistä ehdollistumista. Hänen pitää löytää pieninkin harha ja mielivaltaisuus sellaisestakin, jota hän aikaisemmin piti pyhänä.

Tässä vaiheessa ihminen keittää kaiken itseensä ottaman omassa kattilassaan. Hän ei niele enää mitään pureksimatta sitä ensin niin kauan ja perusteellisesti, että se muodostuu todella omaksi vakaumukseksi. Voidaan puhua täydellisestä sisäisestä itsenäistymisestä tai yksilöllisyyden viemisestä riittävän pitkälle.

Eräs vertailevan uskontotieteen professori (Ravi Ravindra) totesi, että ihmisen pitää tulla rikkaaksi voidakseen tulla oikealla tavalla köyhäksi. Tällainen köyhäksi tuleminen on periaatteessa samaa kuin muuttuminen lapseksi.

Nietzsche kuvaa lasta viattomuudeksi, unohdukseksi, uudeksi aluksi, leikiksi, itsestään vieriväksi pyöräksi, ensimmäiseksi liikkeeksi ja pyhäksi myönteisyydeksi.

Henkisessä mielessä lapseksi tulleen mieli on vapautunut ehdollistumistaan, rikkauksistaan. Mitkään toisilta kopioidut mallit eivät kahlehdi häntä enää, eivätkä mitkään ulkoiset asiat ole hänelle välttämättömiä. Hän on "hukkunut maailmasta ja saavuttanut oman maailmansa." Hengellinen lapsi suorittaa luonnostaan kaiken tarpeellisen odottamatta itselleen mitään.

Vasta silloin "aina mun pitää" alkaa olla lopullisesti voitettu.