Astui alas tuonelaan ...

Tämä apostolisen uskontunnustuksen lause liittyy kristilliseen pääsiäiskäsitykseen. Jotkut raamatuntutkijat tosin pitävät tätä kohtaa varsin vähäpätöisenä ja myöhäsyntyisenä.

Kristillinen tulkinta uskoo Jeesuksen astuneen kuolleiden valtakuntaan noutamaan sekä juutalaiset että pakanalliset vanhurskaat taivaaseen ja lisäksi saarnaamaan muille pelastuksen mahdollisuudesta. Raamatun teksteistä on kuitenkin erittäin vaikeata löytää perusteita kuvatulle episodille.

Lienee niin, että kristillinen ajattelu on kirkollisen valtapolitiikan johdosta yksinkertaistettu. Maallisen elämän jälkeisiksi vaihtoehdoiksi esitetään ainoastaan taivas tai helvetti, joihin kirkolle on suotu avainten käyttöoikeuksia tai ainakin jonkinlaisia apuvälineitä (armon välineitä).

On varsin ilmeistä, etteivät vanhat käsitykset tuonelasta tarkoita kumpaakaan. Tavallisin kuoleman jälkeinen tila lienee jossakin näiden ääripäiden välillä - toteaahan Johanneksen evankeliumikin, että Isän kodissa on monta asuinsijaa.

Varsinainen, puhtaasti henkinen taivas kuvannee koko ihmisyyden tarkoituksen täyttymistä, tajunnan sulautumista täydellisyyteen - lopun päätymistä takaisin ikuiseen alkuun.

Helvetti (ei siis tuonela) kuvannee sisäisen olemuksen ajautumista täydellisen hajautumisen tilaan, mikäli siinä ei ole milloinkaan tapahtunut kasvua ihmisyyden henkisen tarkoituksen suuntaan. Kuvaukset ikuisista kidutuksista eivät vastaa edes inhimillisiä eettisiä ja moraalisia kriteereitä, mutta kuvastavat sitäkin paremmin liian kiinteiksi kiteytettyjen tunnustusten aikaansaamaa ääretöntä suvaitsemattomuutta ja poissulkevuutta.

Olisi luonnollista, että persoonallisen tajunnan kuoleman jälkeinen tila määräytyisi kunkin yksilön todellisten sisäisten ominaisuuksien mukaan. Tuonelan tarkoituksena olisi maanpäällisen elämän kokemusten sulattaminen osaksi yksilön sielullista olemusta (hänen aarrekammiotaan).

Tuomaan evankeliumissa (n:o 59) todetaan: "Etsikää (katselkaa) häntä joka elää, niin kauan kuin itse elätte, ettette kuolisi. Kuoltuanne ette voi nähdä häntä, vaikka haluaisittekin."

Evankeliumi asettaa todellisen ylösnousemuksen ehdoksi sen, että yksilö löytää ajallisesta riippumattoman tietoisuuden tilan jo elinaikanaan, jolloin hänellä on vielä kaikki olemuspuolensa käytettävissään. Kuoleman jälkeen saattaa tahtoperäinen, itsetietoinen ohjaus käydä mahdottomaksi, ja tajunta ajautuu subjektiivisiin tiloihin, joiden ainoana tarkoituksena on edeltäneen maallisen elämän kokemusten purkaminen.

Todelliseen ylösnousemukseen päästäkseen olisi jokaisen tavallaan astuttava omaan tuonelaansa, helvettiinsä eli alitajuntaansa puhdistamaan ja vapauttamaan sinne kertyneet epäpuhtaudet. 

Tuomaan evankeliumissa on myös sanonta (n:o 51) Hänen oppilaansa kysyivät häneltä: "Milloin kuolleet pääsevät lepoon? Milloin uusi maailma ilmestyy?" Hän vastasi heille: "Se, mitä odotatte, on jo tullut, mutta te ette sitä käsitä."

Tämäkin todistaa lähinnä sitä, että tavalliset kuoleman jälkeiset tilat toimivat omien sisäisten lainalaisuuksiensa mukaan, ja että todelliset mahdollisuudet inhimillisen koulun päästötodistuksen saamiseen ovat joka hetki vain ja ainoastaan täällä maallisessa elämässä, kunhan ihminen vain kääntää tajuntansa sinne, mistä se on alunperin saanut alkunsa.

Tuonelaan astuminen - asian tavanomaisimmassa merkityksessä - voitaisiin tulkita niin, että jokainen persoonallinen tajunta joutuu fyysisen kuoleman jälkeen astumaan omaan tuonelaansa. Näiden sisäisten tilojen tarkoituksena on vapauttaa olemus sellaisista elämän aikana syntyneistä ehdollistumista ja ominaisuuksista, joilla ei ole "arkkityyppistä merkitystä".

Sisäisen elämän ehdottomat lait sinänsä toimivat "tuonelan saarnaajina" ja johdattavat tajunnan hitaasti ja luonnollisesti aina siihen pisteeseen saakka, mihin se todellisen luontonsa mukaan kuuluu ja yltää. Puhdistunut persoonallinen tajunta saavuttanee lopulta sellaisen sisäisen autuuden (paratiisinomaisen) tilan, millaista se parhaimmillaan kykenee kokemaan.

Katolisissa piireissä arvostetaan suuresti myös viime hetken katumuksia synninpäästöineen ja voiteluineen. Sellaiset saattavat tietenkin jonkin verran auttaa siirtymävaiheessa, mutta eivät voine muuttaa ihmisen sisäistä olemusta, saati johtaa sitä todellisen ylösnousemuksen tilaan.